lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulutuli hehkuu pimeässä

Tänään oli etelässä vuoden pimein päivä kirjaimellisesti. Talvipäivänseisauksena valoisa aika oli kaikkein lyhimmillään, musta maa, runsas pilvisyys ja ajoittain heikko vesisade tekivät päivästä entistäkin pimeämmän. Joulun valot loistivat sitäkin paremmin tummaa taustaa vasten. Seija-myrskyn tuhoja korjataan metsistä useassa paikassa. Kemiönsaaressa mökillä pari isoa kuusitukkia oli kärsinyt vaurioita, toinen kaatuneena maanpintaan ja toinen katkennut poikki isomman tukin voimasta. Oksat olivat paikoin jopa neljä metriä pitkiä. Näistä oksista sai varsinaisen joulutulen, joka hehkui merenrantaa vasten. Kipinät tai haltiat lentelivät taivaisiin, tulet loimusivat ja kekäleet hehkuivat punaisina. Lämpö tuntui varsin miellyttävältä savupatsaan vieressä. Tontilla oli muutakin elämää, punatulkku, sinitiainen, palokärki, käpytikka, hippiäinen ja kaksi korppia bongattiin työn ohessa. Peurojen jäljet olivat piirtyneet pehmeän hiekkatien varteen.Orava oli repinyt karhuntaljaa esille mökin katon rajasta talvipesäänsä varten. Joulu on melkein jo ovella jälleen kerran.


Punaisena hehkuva hiillos kipinöi ylös taivaisiin.

Joulutulet loimottavat nuotion keskeltä. 

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Hiljaista ja pimeää aikaa luonnossa

Eletään sitä kaamosaikaa, jolloin valoisa aika on lyhyt ja päivälläkin on varsin pimeää vesisateiden aikana. Maa on saanut etelärannikollekin hyvin ohuen lumipeitteen pienen pakkasen kera. Eilen Käsivarressa Kilpisjärvellä mitattiin -33 astetta pakkasta. Lämpötilaero on huima tähän aikaan vuodesta verrattuna lounaissaariston plussakeliin. Tänään liputetaan suuren suomalaisen merkkihenkilön, säveltäjä Jean Sibeliuksen kunniaksi. Itsenäisyyspäivänä 6.12. monet lintubongarit yrittävät kerätä mahdollisimman monta eri lajia juuri tuolle päivälle, nämä lukemat eivät nollaudu toisin kuin ns. vuodarit. Yli 300 ylittäneet kärkimiehet saivat jälleen yhden pinnan lisää Hangon jääkuikasta, jota on perinteisesti totuttu näkemään josakin päin Etelä-Suomea vuosittain joulukuussa. Kukapa olisi uskonut, että Porin Reposaaressa muuttoviettinsä täysin kadottaneen samettipääkertun voisi bongata vielä joulukuun puolella oltuaan paikalla yhtä mittaa jo yli 2 kuukautta. Sylvian joululaulu soikoon tämän lajin kunniaksi. Rareja on kuitenkin vähän liikkeellä enää tähän aikaan. Oriveden sepeltasku sinnitteli rantaniityllä 26.marraskuuta asti ja Helsingin aavikkotasku käväisi pistäytymässä kuun vaihteessa muutaman päivän ajan.


Jäätyneessä Salon Moisionkoskessa on vielä sulapaikka.

Salon torin joulukuusi valaistuksessa.

Kaupunkilinnusto on varsin niukkaa sisältäen peruslajit. Varislinnut tarkkailevat alinomaa puiden oksista ja katulampuista ihmisten vilinää ja joulukiirettä. Aina löytyy maasta roskaruokaa mitä pistää nokkaansa, mutta odotapa vaan kun ohikulkija kaivaa kameran laukustaan, epäluulo nousee välittömästi ja varis ottaa siivet alleen häipyen kauemmaksi turvaan äänekkäällä vastalauseella. Viherpeipot, pikkuvarpuset ja punatulkut tinttien kanssa elävöittävät hiljaista maisemaa. Ylilentävä turkinkyyhkypari ja yksinäinen räkätti täydentävät lajistoa. Salonjoki on ohuessa jäässä, vain vuolaimmat virtapaikat ovat sulana. Niissäkään ei lintuja juuri näy. Tulevan sääennusteen mukaan etelässäkin seuraavat yöt ovat -10 asteen tietämissä, sen jälkeen saamme taas aimo annoksen lauhaa matalapainetta Atlannin suunnalta. Vuoroin sataa lunta ja vettä, liukkaita kelejä on tiedossa. Useiden peräkkäisten lumitalvien jälkeen ei olisi pahitteeksi saada leuto talvi etelärannikolle. Miten tuleva talvi vaikuttaa hyönteis- ja kasvimaailmaan jää nähtäväksi. Huomio kiinnittyy myös myyräkansaan. Vuodeksi 2014 on luvattu hyvää myyrävuotta etelään. Miten paljon tänne vaeltaneet hiiripöllöt pesivät? Tuleeko uusi tuulihaukkojen poikasrengastusennätys? Kysymyksiä riittää. Vastaukset saadaan ensi kesänä. 


Salon ylpeys Veturitalli ja lippu salossa.

Varis seuraa tarkkaavaisesti ohikulkijoiden liikkeitä kadulla.

torstai 7. marraskuuta 2013

Kalasaalista ja armeijan joukkoja

Tänään oli hiljaisempi lintupäivä. Linnuista mainittakoot harmaahaikara, kaksi jänkäkurppaa ja viisi kottaraista räkättien, tilhien ja peippolintujen kera. Hylkeet lepäilivät luodolla Utön SW-puolella. Vesilintumuutto oli miltei olematonta, vain vähäisiä allimääriä lensi edestakaisin. Armeijan joukkoja pyöri saaressa huoltamassa tykkejä Kattrumpanilla ja Patterinmäessä. Kuljetuskopteri kävi pörräämässä Utön maisemissa laskeutuen myös helikopterikentälle. Paikalliset kalamiehet kävivät verkoillaan ja tulostakin syntyi: turskaa, siikaa, ahventa ja kampelaa sekä myöhemmin vielä iltapäivällä kolmikiloinen meritaimen Jannen toimesta. Oli hyvin mielenkiintoista seurata, miten rantavedessä vapaaksi päästetty alamittainen kampela sukelsi oitis pohjassa olevan leväkasvuston alle täydellisesti piiloon. Uskolliset kalakaverit harmaalokit saivat tälläkin kertaa osansa saaliista. Vaspuukia eli kilohailia löytyy myös Utön kyläkaupasta kalaherkuttelijoille.

Taivas auringonnousun aikaan.

Janne irrottaa ison turskan verkostaan.

Ylhäältä lukien siika, kaksi turskaa, ahven ja kampela saaliina.

Talvipukuinen kottarainen syömässä pihlajanmarjoja.

Armeijan kuljetuskopteri käväisi Utön maaperällä.

Marraskuinen kylänäkymä Utössä.




keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Pikkulokkimuuttoa ja sateenkaaria Utössä

Juuri ennen valostumista lounaasta ropsahti puolen tunnin mittainen reipas sadekuuro. Lähtöhetkellä ulos sää oli jo varsin siedettävä: +6 astetta ja lounaistuuli 3 m/s. Päivää kohti aurinko alkoi paistaa, näkyvyys oli yli 30 km ja tuuli voimistui hiukan. Heti luotsiasemalle päästyäni pikkulokkimuutto oli täydessä vauhdissa, linnut puskivat jokseenkin vastatuuleen hyödyntäen aaltojen pärskeissä olevia kala-apajia. Klo 8-9 välillä laskin noin 170 länteen muuttavaa pikkulokkia, joista valtaosa oli vanhoja lintuja. Muu vesilintuliikehdintä oli varsin vaisua, mm. pari riskilää, mustalintua, yksi paikallinen koirashaahka ja neljän lapasotkan parvi. Kahlaajat loistivat poissaolollaan. Päiväsaikaan maalinnusto oli niin ikään niukkaa, niittykirvinen, pajusirkku, punakylkirastas, viisi kottaraista, rautiainen, koiraspeippo mainitakseni. Hämärän saapuessa huuhkaja oli istumassa korvatupsut pystyssä päätään käännellen vakiopaikallaan Kobbenin kalliolla. Muita pöllöjä ei saaressa näkynyt.


Kaksi sateenkaarta, toisessa värit päinvastaisessa järjestyksessä.

Sateenkaaren toinen pää heijastuu veteen.

Panodraamakuva Utön satamalahden sateenkaaresta.

Merimerkit ja venevaja hehkuvat auringon valosta.

Sääilmiöt veivät tänäänkin ehdottomasti päivän huomion. Jos oli eilen myrskyä, niin tänään siitä ei ollut tietoakaan. Sen sijaan iltapäivällä Utön ylle ja sivustalle saapui synkkiä sadepilviä auringon paistaessa takaa. Sehän tiesi näyttävien sateenkaarien ilmestymistä, läntisen kaaren pää oli Ormskärissä ja itäisen kaaren pää Kobbenin ja Kattrumpanin kohdalla. Toiseen päähän Enskärin rantaviivaan muodostui toinen sateenkaari viereen, ns. kaksoissateenkaari, jossa värit olivat päinvastaisessa järjestyksessä kuin ensimmäisessä. Auringon paistaessa alle 40 asteen kulmassa satamalahdelle merimerkit ja venevajat saivat osakseen hohtavaa ja kontrastikasta värikylläisyyttä. Samaan aikaan venevajan katolla eräs vanha harmaalokki kuljetti nokassaan kalan päätä kävellessään kaltevaa kattoa ylöspäin. Joka kerta nokasta tiputtuaan ahvenen pää vieri alaspäin useita metrejä. Sama toistui monta kertaa peräkkäin. Tällä lokilla oppi ei mennyt yrityksen ja erehdyksen kauttakaan perille.


Vanha harmaalokki kärkkymässä kalantähteitä.

Alas vierinyttä kalanpäätä haetaan taas venevajan katolla.

Rakkolevävalli kimaltelee auringon säteissä.

Pihlajanmarjoja löytyy vielä maahan pudonneina.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Myrskytunnelmia Utössä

Tämä päivä sujui merellä myrskyisissä tunnelmissa. Yhteysalus Eivor puski kuitenkin urheasti ja varsin tasaisesti Utöhön, jossa lounaistuuli yltyi parhaimmillaan 19-24 m/s. Sade loppui jo aamupäivällä ja sääkin kirkastui iltaan mennessä. Utössä oli vähän aikaan sähköt poikki ja iltapäivällä Paraisten lauttaliikenteeseen tuli katkos. Myrskylintuja ei kuitenkaan liiemmälti näkynyt. Aamulla tuuli oli ollut vielä kaakon puolella mistä syystä aaltojen harjoilla lepattelevia pikkulokkeja näkyi pitkin päivää koko Saaristomerellä. Saaressa olevat pikkulinnut ja rastaat pysyttelivät tuulensuojaisissa paikoissa. Huomenna on uusi tyynempi päivä luvassa. Silloin nähdään, onko tuuli tuonut tullessaan erikoisuuksia.

Tyrskyjä Utön eteläpuolella.

Aallot puskevat luotoja vasten.

Valkoisina pärskyviä aallonharjanteita.

Nuori pikkulokki itäniityn rannassa.

torstai 17. lokakuuta 2013

Muuttolinnut poistuvat ja puiden lehdet putoilevat

Lokakuun puolivälin maisema on muuttunut ennen näkemättömän kauniista ruskaluonnosta harmaampaan sävyyn. Puiden lehtiä putoilee runsaasti. Maaperä on saanut värikkään lehtikerroksen, joka tummuu ja maatuu karikkeeksi. Aamupakkaset ovat tulleet eteläänkin. Pohjois- ja Keski-Suomessa on jo lumipeitettä, Salon seudulla sää on vielä syksyinen, tosin hyvin kolean tuntuinen. Viimeiset muuttolinnut matkaavat etelään. Viime viikolla etenkin Kaakkois-Suomessa havaittiin voimakasta hanhimuuttoa. Kymmenettuhannet arktiset valkoposkihanhet muuttivat alueemme kautta Venäjän suuntaan, osa parvista levähti ruokailemaan sikäläisille sänkipelloille. Tällä viikolla hanhimääriä lasketaan enää sadoissa ja tuhansissa. Pohjoisen talvikelit ovat laittaneet Lapin lintuihin vauhtia. Läpimuuttavia tunturikiuruja ja tilhiä on jo tavattu etelärannikkoa ja saaristoa myöten. Syyskuun lopulla löydetty samettipääkerttu sinnittelee yhä Porin Reposaaren tyrnipensaikossa metallirengas jalassaan. Mielenkiintoista onkin nähdä, kuinka pitkälle linnun eväät riittävät.

Venäjän valkoposkihanhia on laskeutunut pellolle ruokailemaan.

Paikallisista linnuista korttelimme turkinkyyhkyt ovat parveutuneet. Parhaimmillaan niitä näkyi 11 yksilön porukka. Yleensä ne viihtyvät 4-5 yksilön ryhmässä. Lajia havaitsee päivittäin Salon Moision kulmilla. Pöllöt ovat liikekannalla, etenkin helmi- ja sarvipöllöt. Reviireillään oleskelevat lehtopöllöt ääntelevät leudolla kelillä syksyisin jopa päivänvalossa. Närhet kuskaavat tammenterhoja oikein urakalla omiin talvivarastoihinsa. Pyrstötiaisparvia kiertelee ja vaeltelee rannikkoja pitkin aina Utöhön asti. Pitkä syksy on ollut kasviston kannalta myös poikkeuksellinen. Pajunkissoja on putkahtanut esiin Salon Halikonlahdella. Mm. valkovuokko tavattiin kukkimasta viikon aikana toista kertaa tänä vuonna. Hyönteisiäkin on edelleen lennossa. Joukko yöperhosia, lähinnä harvoja mittareita ja yökkösiä lentelee lokakuun pimeinä iltoina. Etelärannikon saarista on saatu harvinaista sulkanirkkoa (Ptilophora plumigera), joka tulee valolle. Kausi jatkuu ensimmäiseen lumentuloon asti.

Pajunkissat ovat avautuneet leudossa syysilmassa.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Merenrannan rariteetteja syksyn koleudessa

Syyskuun viimeiset päivät olivat todella koleita. Linturariteettien löytymistä se ei kuitenkaan haitannut. Menneenä viikonloppuna Porin Reposaaresta löydettiin Suomen neljäs samettipääkerttu (Sylvia melanocephala), josta bongarit saivat pinnamakeaa vatsan täydeltä. Edellisestä Lågskärin lintuaseman bongauksesta oli ehtinyt kulua jo peräti 17 vuotta. Ensimmäisenä löytöpäivänä vain harvat näkivät linnun, mutta seuraavina päivinä lokakuun puolelle lintu havaittiin ensin ääntelevänä voimakkaasti rätisten aamuhämärissä lumimarjapensaikon luona, mistä se valoisalla siirtyi lyhyen matkan merenrannan tyrnipensaikkoon jatkuvasti liikkuen ja matalalla maanrajassa kähmyillen. Kuvia linnusta ei juuri saatu ja jos saatiinkiin niin ei ainakaan kovin hyvätasoisia. Usein lintua nähtiin vain sekunnin pari kerrallaan, joskin tumma päälaki, valkea kurkku, harmaa selkä, valkoiset pyrstön reunat ja punainen iris erottuivat hyvällä onnella ja sijoittumisella. Elämänpinna tuli luonnollisesti lajista. Tyrnipensaissa oli vielä paljon marjoja, joita muut kertut, mm. herne-, lehto- ja mustapääkertut popsivat. Lokakuun alussa toverit olivat jo häipyneet samettipään jäätyä onneksi paikalle. Tänään rantaviivassa piippaili vielä myöhäinen meriharakka.

Tyrnipensaissa oli runsaasti marjoja Porin Reposaaressa.

Aamuruskoa taivaalla syyskuun viimeisenä päivänä. 

Tässä välissä kuun vaihteessa oli pikainen parin yön Utön käynti. Syyskuun viimeisenä päivänä itätuuli puhalsi rariteettia ja pikkukivaa saareen. Päivän listassa oli paljon mielenkiintoisia lajeja: lyhytnokkahanhi, muuttohaukka, arosuohaukka, jänkäkurppa, leveäpyrstökihukandi, hiiripöllö, pikkutikka, pähkinähakki, närhi, kirjosiipikäpylintu, nokkavarpunen, pikkusirkku ym. Pikkulokkeja muutti aamupäivällä mukava määrä. Tenovuon Jorman blogista voi katsoa tarkemmat tiedot. Ulkosalla piipahti amiraali ja Janne oli saanut verkolla suutarin, joka on ulkosaaristossa epätavallinen kalavieras. Lokakuun ekana päivänä saareen oli jäänyt vaelluksen jäljiltä pari närheä ja hakki. Hippiäisillä, puukiipijöillä, peipoilla ja kulorastailla oli kovaa liikehdintää. Meripelastusseuran vene käväisi saaressa. Laivamatkoilla ei näkynyt juuri mitään. Täsmäretket olivat varsin antoisia. Lähipäivät ovat ennusteen mukaan jälleen aurinkoisia ja lämpimiä. Syksy saa jatkoa.

Pähkinähakki tupsahti maanantaina Utöhön.

Suutari eksyi Jannen kalaverkkoon Utössä. 

torstai 19. syyskuuta 2013

Syksyn punaista väriä ja vaellusta

Syyskuun puoliväli on ohitettu ja etelässäkin ruska alkaa voimistua hiljalleen. Lehtipuiden latvat ovat alkaneet saada väriä viimeisen viikon aikana. Koivuissa näkyy paikoin kokonaan keltaisia oksia vihreän lehvästön seassa. Vaahteraan ruska on tarttunut kaikkein parhaiten, joskin paras aika on vielä käsillä. Latvat ovat värittyneet pääosin oranssinkeltaiseen tai kellertävään sävyyn, joissakin näkyy jo tummanpunaistakin. Pihlajan harvat marjatertut hukkuvat lehtien punaiseen väriloistoon. Lehtiä ja neulasia on alkanut tippua maahan. Yöt ovat viilentyneet ja pimentyneet. Syyssateet ovat saapuneet kovempien tuulten kera. Sieniä on pulpahtanut pinnalle, enemmän kelvottomia ja myrkkysieniä kuin niinkään ruokasieniä. Soilla karpalot ovat kypsymässä tai kypsyneet tummanpunaisiksi. Karpalosato jää tänä vuonna varsin vaatimattomaksi kahteen edellisvuoteen verrattuna.

Vaahteran oksa on värittynyt jo punaiseksi.

Salonjoen rantapuistoa syyskuun puolivälissä.

Itätuulet ovat tuoneet Venäjältä maahamme runsaasti pieniä vihreitä taigauunilintuja, joita on liikkunut erityisesti länsirannikolla, myös Salossa tällainen bongattiin keskellä viikkoa. Idästä on tullut myös isokirvisiä. Vuodarimiesten kärki lähestyy 300 lajia, mikä rikkoutunee lokakuun aikana. Närhet ovat menopäällä. Turkinkyyhkyt naukuvat Salon lähikortteleissa. Niillä taitaa olla kolmas pesimäkierros meneillään. Perhosmaailma alkaa hiipua. Alkusyksy on kuitenkin vielä hyvää vaellusaikaa. Harvinaisia yöperhosia on tavattu missäs muuallakaan kuin Kemiönsaaren Örössä. Viikon aikana kaakkoisrannikolla, Kotkassa ja Virolahdella, on lennellyt vaaleakeltaperhosen (Colias hyale) kotimainen syyspolvi, mitä osattiin vähän odottaakin voimakkaan heinä-elokuun vaelluksen jälkeen. Sen sijaan etelänkeltaperhoset (Colias crocea) jäänevät tulematta (lähimmät Ruotsissa ja Virossa) epäedullisten syyssäiden vuoksi. Jos eivät tänä syksynä enää tule, niin ensi kesänä on mahdollisesti odotettavissa näiden jälkeläisten massiivinen vaellus isonokkosperhosten tapaan. Laji ei talvehdi meillä.  

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Ruisrääkän poikaset vehnäpellossa

Maanviljelijät ovat puineet peltojaan ahkerasti viime päivinä ja viikkoina. Viljapeltojen kätköissä on lymyillyt rantakanoihin kuuluvia peltopyyn näköisiä ruisrääkkiä. Ne jäävät piileskelemään viimeisiin puimattomiin viljakaistaleisiin, kunnes lopulta ponnahtavat puimurin edestä karkuun ja säntäilevät sängellä lähimpään ojaan. Elokuun viimeisenä päivänä Salossa Halikon Pailinnan isäntä oli saanut vehnäpeltojen sadon korjattua ennen sadekuuroja. Samalla hän oli myös nähnyt ruisrääkkäperheen juoksevan puimurin edessä edellisvuosien tapaan. Olin aiemmin vihjaissut isännän kanssa asiasta, että ottaisi rääkän pojat kiinni, laittaisi säilöön rengastusta varten ja soittaisi välittömästi minulle. Näin tapahtuikin viime lauantaina ja säntäsin oitis kotoa pelipaikalle. Jännittynein mielin huristelin rengastuslaukku mukanani katsomaan erikoisia veijareita.

Ruisrääkän poikasia isännän molemmissa käsissä.

Mustanruskeankirjavat ruisrääkän poikaset juoksivat ja hyppivät vallan vinhasti isossa pehmustetussa ja kannellisessa peltipurkissa. Niiden kiinniottaminen ei kuulema ihan joka mieheltä onnistukaan. Tämän lajin poikasten rengastaminen on todella harvinaista herkkua. Untuvapoikaset ovat aluksi mustia, mutta saavat vanhetessaan ruskeankirjavan asun. Loppukesästä lajilla voi olla jopa 7-13 munaa, joten kymmenpäisen poikueen näkeminen ei ole lainkaan mahdotonta. Puimurin ratista on oivat näköalat ruisrääkkien tarkkailuun, tosin koneen sammuttaminen ja alastulo vievät oman aikansa ja sekunteja kuluu. Isäntä oli kuitenkin napannut samasta läjästä kolme poikasta kiinni neljännen livahdettua sivummalle. Pellossa oli kaksi eri poikuetta, isommat osasivat jo lentää, mutta nämä pienemmät kiinnisaadut vain juoksivat karkuun sen minkä vahvoilla jaloillaan pinkaisivat ja yrittivät painautua sänkipeltoon. Siivet olivat vielä varsin tyngät. Painoa poikasille oli kertynyt 70-80g. Poikaset saivat teräsrenkaan muistoksi käynnistäni. Lajista tuli 107.rengastuspinna.

Mustanruskeankirjava teinirääkkä lähikuvassa.

Ruisrääkkähän saapuu Suomeen jo toukokuussa, ääntelee enimmäkseen öisin ja varhain aamulla pitkään kesäkuuhun asti, kunnes hiljenee pesimäaikana. Kun naaras hautoo lähes kolmisen viikkoa ja poikasvaihe lentokykyiseksi asti kestää noin kuukauden, on kesästä kulunut jo kaksi kuukautta. Siksipä poikasia tapaakin vasta elo-syyskuussa ajankohdan aloituksesta riippuen. Myöhäisiä poikueita voi tulla vastaan vielä syksyllä, jolloin viimeiset yksilöt sinnittelevät pesimäpaikoillaan jopa lokakuussa. K.E.Kivirikko kertoo klassisessa teoksessaan ruisrääkän tavatun niinkin myöhään kuin 26.11. Porkkalassa vuonna 1900. Ruisrääkkiä on rengastettu maassamme hyvin vähän ja poikasia sattuneesta syystä ei lainkaan. Olin koulukaverini soitosta enemmän kuin tyytyväinen. Tämä peltokrääkkä (Perniön murre) muuttaa Itä- ja Etelä-Afrikkaan saakka. Itseltäni puuttuu vieläkin Afrikan kontrolli tai löytö, vaikka takana on jo yli 10 000 rengastusta ja 29 vuotta. Toivoa sopii, että joistakin näistä kolmesta poikasesta saadaan myöhemmin arvokas tieto toisesta maanosasta.  

perjantai 23. elokuuta 2013

Kiertokiitäjät (Agrius convolvuli) tupakalla

Perhosmaailma jatkuu mielenkiintoisena. Loppukesän ja alkusyksyn lämpimät eteläiset virtaukset tuovat maahamme vaeltajia läheltä ja kaukaa. Usean vuoden tauon jälkeen kiertokiitäjä on esiintynyt varsin runsaana elokuun aikana. Kiertokiitäjä edustaa kooltaan ja olemukseltaan kiitäjäperhosten aatelia. Kookkaampien naaraiden etusiipien kärkiväli on liki 11 cm. Laji muistuttaa paljolti syreenikiitäjää, mutta on siiviltään tasaisemman harmaan värinen. Se on mieltynyt erityisesti erilaisten tupakkakasvien kukille, joiden kukinnan ajoitus pitää osua juuri sen parhaimpaan vaellusaikaan elokuun puolivälistä syyskuun alkuun. Hämärissä vähän ennen pimeää ensimmäiset yksilöt leijailevat kukkapenkkien yllä, kunnes hidastavat ja laskeutuvat imukärsä ojennettuna huumaavana tuoksuvan tupakan kukalle.

Puna- ja valkotupakkakasvustoa.

Valkotupakka on ollut ehdoton suosikki. Punatupakka, petunia ja ruotsinköynnöskuusama saavat seuraavat sijat, toisinaan eriväriset ihmekukat ja syysleimut vetävät myös puoleensa tätä erikoista kiitäjäperhosta. Perhosen silmät ovat suunnattoman suuret, ne loistavat pimeässä punaisina laserpisteinä otsalampun valokiilan osuessa niihin. Päätä lähempää katsottuna tulee mieleen jo jokin muukalainen ulkoavaruudesta. Näitä erikoisuuksia voi bongata vaikka Turun Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa. Viime aikojen mielenkiintoa on kohottanut useat päiväperhosharvinaisuudet, mm. purjeperhoset länsirannikolta sekä vaalea- ja etelänkeltaperhoshavainnot eteläisimmästä Suomesta ja Ruotsista. Lajeja kannattaa etsiä nyt sopivilta kukkamailta, apila- ja sinimailaspelloilta päiväsaikaan. Syyskesäkin on luonnossa vielä varsin aktiivista aikaa.

Ihmekukka Mirabilis jalapa.


sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kukkapeltojen perhoskauneutta

Harvassa ovat nykyään loppukesän kukkaniityt ja -pellot. Niitä soisi olevan huomattavasti enemmän. Ne keräävät hämmästyttävän määrän hyönteisiä, gammayökkösiä, päiväperhosia ja pörriäisiä. Polvenkorkuiset puna-apilapellot ovat värikkäiden päiväperhosten mieleen. Etenkin ohdakeperhoset ovat erityisen mieltyneet apilakasveille, joukosta löytyy toki lanttu- ja naurisperhosia sekä neito- ja sitruunaperhosia. Auringon lämmittämästä pellonreunasta pyrähtää lentoon korea amiraali parhaimmissa väreissään. Yläpuolelta viilettää ohi suruvaippa, joka ei kuitenkaan käy kukilla lainkaan. Pilvisellä säällä kimalaiset ovat jähmettyneet apilan kukalle paikalleen. Sen sijaan gammayökköstä se ei tunnu haittaavan lainkaan. Pienelläkin puna-apilapellolla suhahtelee satoja gammayökkösiä kukalta toiselle. Metsänreunan tuomikasvustosta ruostenopsasiipi pyrähtää hetkeksi apilapellolle kirmaisten takaisin suojaan lehvästön kätköihin.


Neitoperhonen on kukkapeltojen kaunotar.

Ohdakeperhonen viihtyy eritoten apilapelloilla.

Sitruunaperhonen käy yhtä hyvin apilalla kuin peltovalvatillakin.

Amiraali pistäytyy pelto-ohdakkeelta apilan kukallekin.

Gammayökkönen aitohunajakukan lumoissa.

Etsiydyn toiselle kukkapellolle, jossa kasvaa harvakseltaan ruiskukkaa, puna-apilaa ja peltovalvattia. Valtalajina on kuitenkin rehevä saunakukkakasvusto ja koko paikan aivan ehdottomana vetonaulana aitohunajakukka, joka houkuttelee tuoksullaan ja värillään käsittämättömän paljon hyönteisiä. Jokaisessa peltosaran kukassa hyörii kimalaisia, mehiläisiä ja gammayökkösiä. Ruskeankirjavia metalliyökkösiä pörrää varovaisestikin arvioiden tuhansia yksilöitä noin hehtaarin kokoisella alueella. Näky on kerrassaan uskomaton ja ainutlaatuinen. Ojanvarren peltovalvateilta löydän useita sitruunaperhosia ja yhden helmihopeatäplän. Jos haluaa loppukesäksi pihamaillensa kukkaloistoa, tuoksua ja hyönteisiä, kannattaa kylvää kolmea eri lajia, aitohunajakukkaa, puna-apilaa ja sinimailasta. Nämä kukat ovat todellisia hyönteismagneetteja.  

torstai 8. elokuuta 2013

Pari tuntia elokuisessa Utössä

Salon kaupungintalolta lähti keskiviikkona aamukahdeksalta bussilastillinen innokkaita saaristoturisteja Utöhön. Matka taittui mukavasti Salon Tilausmatkojen sinisellä autolla maailmaa bussilla valloittanut Jani kuskina. Pysähdyimme Nauvon kirkolla täydentämässä eväslastia ja pääsimme lähtemään klo 11.00 m/s Eivorilla Pärnäisistä Jensen ruorissa. Laivalla oli myös toinen ryhmä niin ikään matkalla Utön saareen. Lounaaksi söimme todella maittavan lohisopan kiitos Johannan. Matkalla välisatamiin Nötön, Aspön ja Jurmon kautta taivas tummeni välillä ja antoi sadekuuroja silloin tällöin. Tilasimme kuitenkin ryhmällemme poutasään Utön oleskelun ajaksi ja sehän pääpiirteissään pitikin. Utössä oltiin klo 15.20 etuajassa. Osa seurueesta oli tutustumassa ensi kertaa saareen, allekirjoittanutkin oli vasta 235.käynnillä. Sain todellakin kunnian opastaa ryhmää ja kertoa saaren monipuolisesta ja koskettavasta historiasta. Omaa kokemustakin saaresta on kertynyt jo 20 vuotta.

Värililjat kukoistavat Utössä.

Salolaisryhmä Hannan kahvilaan tutustumassa.

Kaiken kaikkiaan lyhyestä visiitistä huolimatta kaikki sujui aika nappiin ja koimme sen mitä pitikin butiikkeja ja rakennuksia myöten. Luonto oli hiljentynyt paljon heinäkuusta. Päivän hurjin havainto oli I.Hyvärisen aamulla näkemä purjeperhonen, josta on kaksi hyväksyttyä havaintoa Suomesta aiemmilta vuosilta 1984 ja 2003. Lähdime Utöstä klo 18.00. Sadekuurot, sateenkaari, kaunis auringonlasku ja iltarusko värittivät paluumatkaamme. Lintuhavaintoja emme liiemmälti ehtineet tehdä, iso pääskyparvi seilasi äänekkäästi koulun niityn yllä. Kalasääkset olivat vielä pesällään Fagerholman eteläpuolen väylämerkillä. Lintuja näkyi paikalla kaikkiaan kolme yksilöä. Neljän ja puolen tunnin merimatkan jälkeen Jani odotti meitä bussilla Pärnäisissä. Ehdimme sujuvasti klo 23.02 Nauvon lauttaan ja saavuimme Saloon klo 00.25. Siili taaperteli Mariankadun ylitse bussin edestä. Kaikenikäinen ryhmä oli innostunut ja motivoitunut hyvällä huumorilla varustettuna. Kiitokset kaikille osallistujille.


Utön Janne mökki- ja puutarhatiluksillaan.

Auringonlaskua Saaristomerellä klo 21 jälkeen.




maanantai 5. elokuuta 2013

Vaaleakeltaperhoset Virolahdella

Heinä-elokuun vaihde on ollut monen perhosharrastajan mieleen. Haavi on viuhunut vinhasti, isot miehet ovat juosseet pitkin apilapeltoja pikajuoksuvauhtia pienten päiväperhosten perässä. Kaakkois-Suomen perhosrallin on aiheuttanut vaaleakeltaperhonen, tieteelliseltä nimeltään Colias hyale, jonka lyhyt mutta voimakas vaellus ulottui lähinnä itärannikolle pitkästä aikaa. Lajia tavataan miltei vuosittain vain muutamia yksilöitä vuodessa, toisinaan myös useita kymmeniä ja jopa satojakin yksilöitä. Tänä vuonna koettiin pitkästä aikaa sellainen vaellus, joka jää muistiin. Itsekin pääsin kokemaan kauan odotettua hyalehuumaa Virolahdella viime viikonlopun helteillä. Samalla tuli elis tästä lajista. Jo ensimmäisellä kukkivalla apilapellolla kirmaili kovaa vauhtia pieni keltainen vaaleakeltaperhoskoiras, joka kellotti lähes saman ajan perässäjuosseelle allekirjoittaneelle. Seuraavat havainnot olivatkin apiloilla istuvia yksilöitä. Päivän neljännen kohdalla jäin hopeasijalle spurtista huolimatta. Yhtään hikikään ei tietysti ollut ja nestettä kului armottomasti. Oliko sen arvoista vastaan ehdottomasti KYLLÄ! nelikymmenvuotisen perhosharrastusuran pohjalta.

Keisarinviittoja näkyi peltovalvatilla vaaleakeltaperhosten tapaan. 

Olipa venäläisille turisteille jotain erilaista katsottavaa tavanomaisten rekkajonojen lomassa. Todettakoon, että kaikki Kaakkois-Suomen kaupunkien hotellit ja majapaikat olivat aivan täynnä venäläisistä matkailijoista. Sunnuntai koitti vielä uusi päivä ja löysin Virolahdelta eilisiltä paikoilta vielä yhden koiraan ja naaraan lisää. Ensimmäinen apilalla ja toinen peltovalvatilla. Kummankaan kohdalla ei malttanut kaivaa kameraa esiin. Oheistuotteina näkyi neito-, sitruuna-, ohdake- ja metsänokiperhosia, pari amiraalia ja suruvaippaa, helmihopeatäplä ja muutama risainen keisarinviitta. Lauantaiaamun mukava ja yllättävä spontaanihavainto tehtiin matkalla, kun Loviisassa Pernajan Vanhassakylässä Kuninkaantien ABC:n kohdalla pellolta kuului aktiivista viiriäisen pypyttelyä. Tarkoitus oli mennä ensin bongaamaan ylemmäs Suomeen harvinaisia kesälintuja, mutta vaaleakeltaperhoset veivät voiton. Ratkaisua en ole katunut hetkeäkään. Viime viikolla tavattiin Salossakin valkoinen vaaleakeltaperhosnaaras, josta dokumenttikuvaa Hyönteisfoorumin sivuilla.
 

torstai 25. heinäkuuta 2013

Lämmintä ja sinilevää

Tänään pukkasi lopultakin hellettä Saloon ja mikä kummallisinta, sadetta ei saatu iltatorin aikaan. Toissayönä oli täyskuutamo, joka loi tunnelmallisen kuunsillan veden pintaan. Seuraava yö eli eilinen olikin taas pilvinen. Yöperhosten lentelyyn kummallakaan säätyypillä ei kuitenkaan näyttänyt olevan suurtakaan eroa. Kun tuuli tyyntyi ja lämpötila kohosi, oli tänä aamuna Kemiönsaaren rannoille ilmestynyt nopeasti laaja sinilevälautta. Koko rantavesi oli kauttaaltaan vihreän levämassan peitossa. Aina kun lämpimällä ilmalla heikko virtaus käy pohjoisen suunnasta Halikonlahdelta päin, alkaa sinilevää muodostua. Etelänpuoleiset tuulet sekoittavat pintaveden ja hajoittavat sinilevää. Nykyään sinilevän esiintymisestä on tullut jokavuotinen ilmiö niin Kemiönsaaressa kuin Salossakin heinä-elokuun helteillä.


Kuutamoyö Kemiönsaarella taustana Perniön Matildedal.

Vihreää sinilevää velloo pintavesissä.
 
Harmaahaikarat ja räyskät kiertelevät äänekkäästi merenlahdissa ja salmissa. Nuoret kalatiirat ovat kokoontuneet parveksi Kokkilan lossin kala-apajille ennen huomaamatonta poismuuttoaan. Kesäisen helteinen sää sai tervapääskyt kirskumaan ja vinhasti lentämään parvessa kaupungin yllä. Isot pääskynpojat tippuvat kerrostalojen räystäiltä ennen aikojaan. Tänään sain nostaa katolle jo toisen poikasen. Sekä punarinnalla että talitiaisella oli myös poikasia pesässään. Heinäkuun aikana kesän 1000.rengastuksen raja ylittyi kirjosiepolla. Luku on tällä hetkellä ennätyslukemissa 1043, kun uusia pesyeitä ei ole enää tiedossa.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Luonto hiljenee koleassa heinäkuussa

Viime päivinä sadekuurot ovat hallinneet säätilannetta tuulenpuuskien ja koleiden öiden kera. Keskikesän luonto on hiljentynyt huomattavasti alkukesän sesongista. Monet lintulajit ovat lopettaneet laulunsa, tosin vielä kuulee palokärkien rummutusta, pöllönpoikasten pistäviä kerjuuääniä, sepel- ja uuttukyyhkyjen huhuilua ja mustarastaan laulua. Joillakin kertuilla, rastailla, punarinnoilla sekä tali- ja sinitiaisilla on meneillään kakkospesinnät, jotka eivät oikein ota onnistuakseen enää. Emoilla on jo paras puhti poissa, poikueet ovat pieniä ja epäonnistumisen riski on olennaisesti kasvanut. Tällä viikolla Kemiönsaaressa käpytikat tuhosivat laulurastaan poikaspesän, joka oli rakennettu taidokkaasti suuren koivupahkan yläosaan. Kirjosiepon myöhäinen pesintä epäonnistui jostakin syystä. Sen sijaan punarinnan maapesässä mustikanvarpujen seassa voidaan toistaiseksi hyvin. Mökkitieltä löytyi osa lumikon päätä. Lehtopöllöemo oli saalistanut tällä kertaa lumikon jälkikasvulleen. Puiden oksilla keikkuu kaksi lentopoikasta, jotka ovat yhä täysin emojensa varassa. Vedenrajassa ranta-alpikasvusto heilahtaa, pöllön kynsiltä säästynyt vesimyyrä pulahtaa nopeasti ruovikkoon. Myös peltomyyrä pistäytyi uintiretkellä. Havainnot kielivät myyräkarjan selvästä noususta. Sinisorsapoikue käy emonsa johdolla mustikoita syömässä. Paetessaan rantaveteen tuli todistettua, että puolisukeltajasorsana poikanen sukelsi varsin vaivatta näkymättömiin kymmeniä metrejä emonsa luokse.


Lähes metrin korkuinen pahka toimi laulurastaan pesäpaikkana.

Hyönteisiä on riittänyt, eletäänhän nyt vuoden parasta aikaa. Siepot ja tiaiset ovat oppineet hyödyntämään hyönteisharrastajien rysäpyydyksiä. Ne käyvät nokkimassa pensaiden oksille ja lehdille levähtämään jääneitä yöperhosia, lajista ja harvinaisuusasteesta riippumatta. Tällä hetkellä kuusivaltaisissa rantametsissä lentää yleistynyt havununna, kirjavakuvioinen kehrääjäperhonen. Kauniin punertava pieni ruususiipi on niin ikään runsastunut viime vuosina. Laji tulee sekä valolle että syötille. Päiväperhosista hietaheinäperhonen eksyy silloin tällöin punaviiniä maistelemaan. Tienvarsien kukkaniityillä kuulee reipasta heinäsirkan sirinää. Hyvä keino testata kuuloaan. Öisin kookkaat vihreät lehtohepokatit pitävät omaa konserttiaan. Päivisin niitä voi löytää ruohokasvillisuudesta. Pimeän jälleen saavuttua puolenyön jälkeen kiiltomadot tuikkivat neonvaloaan metsäpoluilla. Hiljaisuudesta huolimatta luonnossa on aina joku liikkeellä. Ensi viikolla Etelä-Suomeen luvataan lämpimiä ja jopa helteisiä sääjaksoja. Loputkin mustikat ja vadelmat kypsyvät nopeasti.


Havununna lepäilee yön jäljiltä tuomen oksalla.