Myöhäisiä viivyttelijöitä joulukuussa

Lintubongarit saivat uusia talvipinnoja ja mukavia joulukuun pinnoja. Heti ekana päivänä lehmähaikaraa ihasteltiin Vehmaalla erään maalaistalon pihapiirissä, jossa se vietti useita päiviä. Porissa on viihtynyt jo parisen viikkoa pikkukanadanhanhi, joka toivottavasti luokitellaan pinnakelpoiseen kategoriaan RK:n päätöksellä. Etelässä saaristosta puhumattakaan ei ole vieläkään talvisia kelejä. Niinpä myöhäisiä viivyttelijöitä ja lyhyen matkan tulijoita on löytynyt bongarien listattavaksi. Näistä mainittakoot Hangossa harjalintu, meriharakka ja virtavästäräkki, Espoossa rantasipi, Helsingissä oleili vähän aikaan rätisevä hernekerttu, Askolassa piipahti ristisorsa, Sastamalassa oli idänturturikyyhky ja Porissa aroharmaalokki. Eilen Jurmosta löytyi keltavästäräkki, josta on tiedossani vain kaksi aiempaa joulukuista havaintoa, ikivanha havainto 31.12.1949 Uudestakaupungista ja vähän tuoreempi joulukuulta 1982 Kotkasta. 

Tyytyväisiä venebongareita Jurmon harmaudessa.

Keltavästäräkki piiloutui erinomaisesti maastoon.

Tänään aamulla 10 hengen porukka lähti luottavaisin mielin Nauvon Mattnäsistä venetaksilla kohti Jurmoa. Matka taittui pilvisen tuhruisessa ja kaakkoistuulisessa säässä reilussa 50 minuutissa. Aluksi satoi hieman räntää niskaan, mutta se ei tunnelmaa latistanut. Eteläriutan tyvellä kapustarinta tervehti meitä haikealla vihellyksellään rantaviivassa. Tundraurpiainen hyppi maassa, pian sen jälkeen pulmunen lehahti edessämme. Harmaahaikara nousi lentoon särkän päästä toiselle pikkusaarelle. Pääkohteemme, keltavästäräkki, oli toistaiseksi kateissa. Se oli jäänyt eteläriutan tyvelle kapealle niitylle. Reilun puolen tunnin haeskelun jälkeen jostakin nummelta keltavästäräkki lentää ylitsemme laskeutuen kauemmas rantaviivaan kasvillisuuden joukkoon. Lintu tuntui aralta ja kähmyltä. Pääsimme lähestymään lintua paremmin ja koko porukka näki linnun niin lentäen kuin maassa kävellen. Keltaisesta väristä huolimatta kaamoskelissä lintua oli erittäin vaikea havaita maastossa, vaikka se olikin välillä suhteellisen näkyvästi esillä. Riemua riitti, olihan tämä todella erinomainen kuukausi- ja talvipinna. Jotkut saivat vielä kapustarinnasta tuplailon. Matka meni jopa paremmin kuin Strömsössä. 

Lehmähaikara Vehmaalla

Eilen Lintutiedotukseen oli saapunut viesti lehmähaikarasta. Aamulla lähdettiin Riihimäen Jannen kanssa kohti Vehmaata, jossa on aiemminkin vieraillut lehmähaikara heinäkuussa 2011. Historia toistaa itseään. Lintu ruokaili aktiivisesti pienessä hevosaitauksessa. Lintu oli ennemminkin kesy kuin arka. Erehtyikö lintu nelijalkaisesta, sillä hevonen ei ollut erityisen vieraskorea haikaraa kohtaan, vaan antoi jonkin ajan päästä linnulle lähtöpassit aitauksestaan. Tämä "hevoshaikara" lensikin useita satoja metrejä kauemmas omakotitalon seinustalle ikkunan alle grillipadan kylkeen tieltä näkymättömiin. Myöhemmässä vaiheessa lintu palasi kuitenkin takaisin alkuperäiselle löytöpaikalleen, josta löytyi lieroja ja matoja naposteltavaksi. Lehmähaikara on sen verran harvinainen laji, että se sai kymmeniä bongareita liikkeelle ympäri maan. Ekovuodarikeräilijällä oli tällä kertaa vähän lyhyempi fillarimatka. Itselleni tämä oli jo neljäs havainto lajista Suomessa. 

Lehmähaikara hevosaitauksessa. Kuva: Janne Riihimäki.

    

Marraskuun lintuhelmiä

Marraskuun alku jatkui lauhana. Ensimmäisinä päivinä lintuporukkaa veti maastoon punakaulahanhi Porvoossa, mandariinisorsa Salossa, myöhäinen suokukko Raisionlahdella sekä aroharmaalokki Topinojalla. Utössä on retkeily jo rennompaa, kun rariteetit häipyivät, mm. mustapäätasku havaittiin viimeksi lokakuun viimeisenä päivänä. Saaressa on ollut tuulisia säitä. Utön havainnoista mainittakoot sarvipöllö, mustaleppälintu, sepelhanhi, idäntiltaltit, harmaasorsa ja virtavästäräkki, vm. en onnistunut enää näkemään. Sen sijaan tunturikiuru oli vihdoinkin jäänyt Utöhön bongattavaksi. Sitä ei ole 14 vuoteen nähty maassa pidempään aikaan. Itselläni kesti 27 vuotta nähdä tämä laji Utössä, toki pari kertaa olen ollut aiemmin samaan aikaan saaressa, kun muut ovat nähneet ohilentävän linnun. Nyt tupsupäinen tunturikiurukoiras oli hienosti nähtävissä ja kuvattavissa itärannalla. Rakkolevävallilla sen kaverina oli västäräkki. Pikkukajavia ei tälläkään reissulla havaittu.

Auringonnousua itäisellä taivaanrannalla.

 

Hotelli "liekeissä".

Outi ja Jorma kuvaamassa kangaskiurua.

Tikli museomäen lintulaudalla.

Kovan onnen tunturikiuru vihdoinkin bongattavissa!

Lauhaa lokakuun loppua

Järjestyksessään 304. Utön retki toteutui alkuviikosta. Lämpötila näytti vuodenaikaan nähden varsin korkeita lukemia +12 astetta. Etelänpuoleiset virtaukset matalapaineiden kera ovat jatkuneet pitkään. Merivesi ja ilman lämpötila ovatkin olleet liki samoissa lukemissa. Tulopäivänä Bokullan edustan luodolla laivaväylällä piipersi 12 yksilön merisirriparvi. Saaressa näyttäytyi paikallinen suopöllö, tundrakurmitsa ja pitkään viihtynyt mustapäätaskukoiras. Seuraavana päivänä saatiin kasaan noin 60 lajia, joukossa mm. samainen korea mustapäätasku, mustaleppälintukoiras, mustapääkerttu, isokäpylintu, ampuhaukka, harmaasorsa, kolme lapasotkaa, kymmenkunta merisirriä, luhtakana ja illansuussa Ormskärillä huuhkaja. Kolmantena päivänä aamu alkoi niin ikään itärannan mustapäätaskulla ja kaupan mustaleppälinnulla. Linnut eivät saaressa pahemmin vaihtuneet. Navakassa etelätuulessa staijattiin. Vähäistä ruokkilintu- ja Gaviamuuttoa havaittiin aamupäivällä. Päivän kruunasi pari jääkuikkalajia, joista jälkimmäinen oli eittämättä amerikanjääkuikka, jota on viime päivinä havaittu useita muuallakin. Ark:lle lähtee lajikaavake. Laskin, että aikoinaan olen nähnyt Suomessa 7 amerikanjääkuikkaa ja 9 jääkuikkaa, joten kokemusta on karttunut. Yllättävää oli löytää vielä matarakiitäjän toukka, joka lienee loisittu. Kovasti on odotettu Etelä-Ruotsin vaaleakiitäjiä meille saapuviksi, mutta toistaiseksi olemme jääneet ilman niitä. Hangossa on sentään bongattavana mustakurkkurautiainen ja Oulussa sekä Ilomantsissa idänturturikyyhky. Rannikoilla lentelee pikkukajavia, mutta niitäkään ei ole eteen osunut.

Näkymä merelle varhain aamulla.

Mustapäätaskukoiras on viihtynyt saaressa pari viikkoa.

Mustaleppälintukoiras kaiteella lapasen päällä.

Myöhäinen matarakiitäjän toukka.

Saaret ja rannikot täynnä rariteetteja

Lämmin lokakuun alku, matalapaineet ja itäkaakkoistuulet. Siinä eväät harvinaisten lintujen saapumiselle maahamme. Saarissa on ollut hyvä miehitys ja aktiivinen etsintä, mikä on tuottanut tulosta. Bongarit ovat olleet kiireisiä ja yrittäneet ehtiä kukin millekin paikalle parhaan kykynsä mukaan ja omien resurssiensa puitteissa. Viime viikolla etelärannikolla viihtynyt käärmekotka seikkaili vielä pääkaupunkiseudulla kehä kolmosen maisemissa ja heti perään tupsahti tundrakurppelo Tuusulan lätäköille saaden aikaan massiivisen joukon bongariporukkaa liikkeelle. Sinipyrstöjä on ilmoitettu ennätysmäärä sieltä täältä. Vaan puuttuu yhä Salon pinnoista. Norrskärillä havaittiin mongoliankirvinen harjalinnun kera.

 

Kääpiökerttu Säpin tyrneissä. Kuva: Kaisa Kivinen.

Säppi keräsi viikolla lintubongareita venelasteittain.

Viikolla Utö tykitti aimo annoksen Venäjän ihmeitä: siperian- ja ruskouunilintuja sekä taigakirvisen. Säppi vastasi taigakirvisellä, taigarautiaisella ja nyt jo liki viikon saaressa viivähtäneellä upealla kääpiökertulla. Kirjaimellisesti bongaus sujui kuin Strömsössä, sillä Vaasan rannikolla puolestaan majailee viiden mehiläissyöjän parvi. Nämä kauniinväriset pörriäisen pyydystäjät tulevat aina iltaisin yöpymään Strömsön parkkipaikan lähelle lepän- ja vaahteran latvustoihin. Joukossa on yksi nuori yksilö. Linnut ovat jo ennätysmyöhäisiä. Kokeilin uutta bongaustapaa Onnibussilla Turusta Vaasaan, mikä tuotti sananmukaisesti tulosta. Bongauksessakin pitää olla välillä järkeä ja suunnitelmaa mukana, ajankäyttö ja hallinta on myös tärkeää ja pitäisi luottaa omiin vaistoihinsa, vaikka välillä tulee kiireessä tehtyä vääriä valintoja sijoittumisen suhteen. 

Kääpiökertun biotooppia Säpin satamassa.

Mehiläissyöjäbongaus sujui kuin Strömsössä.

Lapin ruskaretkellä

Syyskuun alkupuolisko on parasta aikaa nauttia Lapin värikkäästä maisemasta. Maaruska hohti kauniin punaisena loistona erityisesti Saariselällä ja Luostolla. Juolukat ja mustikat olivat saaneet punaista värisävyä. Koivun ja haavan lehdet havisivat tuulessa keltaisissa väreissä. Pihlajissa oli paikoin runsaasti marjoja, joihin marjalinnut, taviokuurnat, tilhet ja rastaat, eivät olleet juurikaan koskeneet. Todella pitkällä autojunalla Tampereelta Rovaniemelle ja ajo omalla autolla Inarin Kaamaseen teimme pidennetyn viikonloppuretken jo varsin kylmänoloisessa säässä. Tiaispönttöjä vietiin samalla maastoon kymmenkunta. Jos lapintiaisen haluaa pönttöön, on se mieluummin sijoitettava luppomännikköön. Kiilopäällä oli autoja parkissa ennätysmäisen paljon, ihmiset olivat vaelluksella maastossa nauttien hienoista ruskamaisemista.  

 

Ruskamaisemaa Sodankylän Luostolla.

 

Juolukan ja mustikan lehdet hehkuvat punaisissa väreissä.

 

Syksyn värejä Inarin Kaamasessa.

 

Majoituimme Inarin Neljän tuulen tuvalle, jossa emäntä toivotti meidät jälleen tervetulleeksi. Linnut ruokailivat vilkkaasti lintulaudoilla ja rasvapötköillä. Paikalla oli ainakin 5 kuukkelia, kaksi renkaatonta lapintiaista, kolme hömötiaista, 40 talitiaista, kuusi varpusta, närhi (harvinainen vieras näinkin pohjoisessa), pari punatulkkua (toinen nuori emolta kerjäävä yksilö), ainakin 60 järripeippoa sekä pieni parvi urpiaisia ja viherpeippoja. Vilskettä riitti hämäriin saakka, sillä kuukkelit, lapin- ja hömötiaiset olivat vieläkin ruokinnalla klo 19.40. Yöstä oli tulossa kylmä liki nollan pintaan. Todettakoon, että edellisenä yönä Kaamasessa oli leiskunut revontulia, joita emme valitettavasti matkallamme nähneet. Olisi pitänyt valvoa aamuyölle. 

           

Rengastettu lapintiainen rasvapötköllä.

Kuukkelit ovat keskittyneet ruokailuun.

Hömötiainen on käynyt kaikkialla harvalukuiseksi.

Seuraavana aamuna olikin todella hyisevän kylmää, lämpötila vain +2 astetta. Hallamittari kökötti kuitenkin majatalon seinustalla. Yksinäinen nuori taviokuurna näyttäytyi heti aamusta klo 6 alkaen ja vihelteli myös pienen tovin. Kuukkelit tulivat ruokinnalle myös heti aamuhämärissä. Närhi näyttäytyi niin ikään aamulla uudestaan harakan tarkkaillessa taustalla tilannetta. Lapintiaiset nokkivat rasvapötköä, nyt oli puolestaan renkaallisia lintuja näkyvissä. Meidän oli jatkettava aamupäivän jälkeen matkaa etelään päin. Kaunispäällä saimme kokea ensimmäisen lumipyryn, joka vaihtui räntäsateeksi Saariselällä. Onneksi sade muuttui lopulta vesisateeksi ja loppui iltapäivällä ennustetta aikaisemmin. Luoston maisemat olivat komeita. Paikka oli verraten rauhallinen. Viimeisenä päivänä kävimme Pyhä-Luostolla luontokeskus Naavassa ja vierailimme pienissä butiikeissa. Matka jatkui takaisin kohti Rovaniemeä, jossa kulutimme aikaa kaupoissa ennen iltajunan lähtöä. Napapiiriltä lähti mukaan tuliaisiksi edulliseen hintaan laadukas Marttiinin puukko. 

         

 

 

 

Vakiintuneita lintuharvinaisuuksia liikkeellä

Elo-syyskuun vaihde on lisännyt lintubongareiden liikehdintää. Nuori kiljukotka on viihtynyt pidempään Nousiaisten maisemissa, samoin tulipäähippiäiset Turussa ja Porissa. Kenttäkerttusia on löytynyt rengastajien verkoista Espoon Laajalahdella. Itätuulet toivat aimo annoksen taigauunilintuja rannikoille. Myös elokuun lopulla havaittiin punajalkahaukkoja monin paikoin. Käärmekotka säväytti Hangossa ja Salon puolessa isohaarahaukka niin ikään kuun molemmin puolin. Isohaarahaukka oli jäänyt suden kaataman peuran haaskalle lähiseudun bongarien iloksi. Syyskuun ekana päivänä lintu saapui yöpymispaikastaan matalalla lentäen pellon poikki metsänreunaan kuusen oksalle, jossa se kökötti usvaisessa maisemassa korppien tyhjentäessä peuran raadon viimeisiä rippeitä. Yöllä oli supi ottanut osansa katetusta ruokapöydästä. Paikalla pyöri lisäksi useita hiirihaukkoja, ruskosuohaukka, kaksi tuulihaukkaa ja nuolihaukkaa. Viime päivinä maastosta on löytynyt valkoisia haikaroita yksittäin ja pienissä parvissa. Jalohaikara piipahti Salon Halikonlahdella tänään aamulla, lintu oli tullut Salonjokea pitkin alas suistoon, kaarsi Satamakadun yli Viurilanlahden pohjukkaan, kierteli matalalla pienen tovin ja jatkoi matkaansa samantien pohjoiseen. Hyvästä retkeilysäästä ei saanut nauttia kauan, sillä tummat sadepilvet lähestyivät etelän suunnasta.

Jalohaikara lennossa Halikonlahdella. Kuva:Janne Riihimäki.

Kookkaat kiitäjäperhoset surisevat syysillassa

Elo-syyskuun vaihde on parasta kiertokiitäjäaikaa. Kiertokiitäjä on erityisen perso tulemaan valkotupakan ja ruotsinköynnöskuusaman kukille, myös vanhan ajan leimukukat ja petuniat houkuttelevat lajia tehokkaasti. Perhonen haistaa kukkien tuoksun jo kaukaa. Ensimmäiset saapuvat siivet pöristen hämärissä ja jatkavat lentoaan paussien jälkeen aina aamuyön tunneille asti. Pimeässä kiertokiitäjän suuri silmä loistaa kuin punainen laservalopiste. Elämys on erikoinen. Viime yönä klo 21 Turun puolessa valkotupakkakasvustolle tuli pörräämään kookas kiitäjäperhonen, joka aluksi näytti kiertokiitäjänaaraalta, mutta vasta purkissa näky oli aivan uskomaton. Siinä oli tuoreessa vihreässä värisävyssä oleva huippuharvinainen oleanterikiitäjä! Menin aivan sanattomaksi, vaikka määritys oli selvä jo ensi vilkaisulla. Vieressäni oli toinen turkulainen perhosharrastaja, joka onnitteli samantien mielettömän kovasta suorituksesta. Oleanterikiitäjä on kestävä ja nopea lentäjä, joka on hyvin voinut vaeltaa tänne mahdollisesti Pohjois-Saksasta tai Baltian suunnasta. Edeltävinä päivinä puhalsivat itäkaakkoistuulet, joiden mukana rannikoille ilmaantui Venäjältä tulleita taigauunilintuja. Perhosesta on vähän yli 20 havaintoa maastamme. Turun yksilö oli jo tämän vuoden kolmas. Tällaista onnenpotkua ei varmaan enää kohdalleni osu toistamiseen. Joskus se kuunvalo paistaa risukasaankin. Pitää juhlia kakun ja shamppanjan kera. Tarkkailkaa seuraavina iltaöinä pihakukkianne! Haavit, kamerat ja otsalamput valmiiksi koitokseen. 

Oleanterikiitäjä on perhosharrastajan unelma. Siipien kärkiväli 121 mm. 

Kiertokiitäjiä on nyt aktiivisesti liikkeellä.

Kesä hellii Utössäkin

Lyhyt piipahdus ulkosaaristoon Utön saarelle sujui rauhallisissa merkeissä. Pääosa turisteista oli jo kaikonnut mantereelle arkiaskareihin. Aurinkoisen kuuma sää porotti päivittäin ja kun tuulikin oli heikkoa, lämpötila kohosi reilusti yli +20 asteen päivisin. Lintujen muutto oli suhteellisen vaisua. Etenkin iltaisin näkyi aktiivisempaa västäräkki- ja keltavästäräkkiparveilua. Linnut pyörivät kyläaukiolla ja luodoilla hyönteisiä etsien. Myös lepäilevät naurulokit lentelivät matalalla saaren päällä hyönteisjahdissa pääskyjen tapaan. Saaressa kesän viihtynyt idäntiltaltti oli edelleen paikalla. Kahlaajista poimittiin muutama valkoviklo, pari meriharakkaa ja yksi nuori kuovisirri mainitakseni. Merellä havaitsimme joitakin tumman ja vaalean muodon merikihuja ja vähäistä kuikkamuuttoa. Varpushaukkoja on ilmaantunut saareen, pensaat kohahtavat ja ikkunat tömisevät vähän väliä.

Helmihopeatäplä viihtyy Paraisten maisemissa.

Kuvassa on muutakin kuin soraa nimittäin hietaheinäperhonen.

Kaaliperhosia lentelee värikkäiden kanervamattojen seassa. Useita helmihopeatäpliä ja pari hietaheinäperhosta havaittiin kallion pintaan maastoutuneena. Pieniä malinkaapuyökkösen toukkia löytää koiruohojen varsilta. Öisin gamma- ja neilikkayökkösiä surraa suopayrteillä. Samoilla kukka-apajilla kävi eräänä iltana hämärissä matarakiitäjä ja ilmeisesti syksyn eka kiertokiitäjä. Sen ravintokasvi karhunköynnös eli isokierto on valloittanut koko itäniityn ruovikon. Kiertokiitäjän näkeminen sykähdyttää aina, onhan se Suomen suurimpia perhosiamme. Heinäsirkkojen ja hepokattien konsertti oli luonnonmusiikkia korville. Joukossa pyrähteli jopa 5 cm:n kokoisia vihreitä lehtohepokatteja.

Karhunköynnös kasvaa erittäin rehevänä itäniityn rannassa.

Suopayrtti vetää gammayökkösiä ja kiitäjiä puoleensa.

Lämmintä riittää heinäkuullekin

Epävakaisuus on hallinnut heinäkuun säätä. Sadekuurot kastelevat maata, aamukaste kielii jo syksyn tuloa. Kun aurinko paistaa kunnolla, on sää varsin miellyttävä. Pimeät ja verraten lämpimät yöt ovat nostaneet selvästi yöperhosten määrää. Mitään ihmeellisiä lajeja ei ole kuitenkaan ilmestynyt, viime aikojen öisestä lajistosta voi poimia kultaperän, havununnan, isosiiven, kalvas- ja karviaismittarin ja joukon morsiusyökkösiä. Päiväperhosista häive- ja pikkuhäiveperhosia on ollut verraten paljon liikkeellä, punaviini on tarttunut imukärsään useammissakin paikoissa. Myös hietaheinä- ja tesmaperhosellekin perhosbaarin antimet maistuvat helteisellä säällä. Mänty- ja poppelikiitäjiä on pöristellyt valolle kymmenittäin viime päiviin saakka. Syksy tietää lajiston vaihtumista ja vuorossa ovat kookkaat ja värikkäät ritariyökköset. Harrastajat odottavat kovasti vaellusvirtauksia.

Havununna lepäilee tutkimuspyydyksessä. 

Isomittari on kaunis vihreä yöperhonen.

Lintumaailmassa syysmuutto on ollut jo pitkään käynnissä. Lintuja on hävinnyt maastosta vaivihkaa koko ajan. Västäräkit ja kottaraiset parveilevat näkyvästi peltojen ja teiden varsilla. Hanhia ja merimetsoja lentelee merenlahdilla pienissä parvissa. Heinäkuu ei ole tarjonnut kummallisia rariteettejakaan mustapääsirkkua lukuun ottamatta. Linnuilla on pesintää vielä käynnissä. Kyyhkyt soidintelevat seuraavaa pesintäkierrosta varten, mustarastas on lauleskellut viime päivinä kaupungin keskustassa ja pikkuvarpusella oli vielä toissapäivänä lähes lentokykyiset poikaset pöntössään. Tervapääskyt kirkuvat viimeisiä päiviä kaupungin yllä, kunnes nekin kaikkoavat takaisin etelään jälkikasvun kera.   

Lapin retki 19.6.-3.7.

Neljän vuoden tauon jälkeen kesäretken suuntana oli Pohjois-Lappi, pääasiassa Inarin, Utsjoen ja Enontekiön alueilla. Autojunamme saapui juhannusaaton aamuksi Tampereelta Rovaniemelle, jossa olikin paljon väkeä. Ensin koukkasimme hiljaiseen paikkaan Sallatunturille, navakka ja viileä tuuli ei juurikaan houkutellut jääämään pidemmäksi aikaa paikalle, vaan jatkoimme siitä Savukoskelle. Matkan varrella havaitsimme ja koimme ensimmäiset kullerot, porot ja sääsket. Savukoskesta pitää mainita vielä hauskan niminen pysähdysetappi Öllötysaukio. Illaksi saavuimme Inariin perinteiseen ja edulliseen majoituspaikkaan Laanilan savottakahvilaan. Ehdin katsomaan pari lapintiaispönttöäni, joissa toisessa oli viiden poikasen joukossa äärimmäisen erikoinen puolikasvuinen leukistinen lapintiaisen poikanen. Näitä ei Suomen luonnossa juurikaan tapaa. Kumpikin lapintiaisemoista oli aivan normaalin värinen. Kaikki saivat renkaan koipeensa. 

Lapintiianen on lapinkävijän symppis. 

Leukistinen lapintiaisen poikanen on harvinaisuus.

Lauantai 20.6. päivä eteni Inarissa. Oli tulossa lämmin kesäpäivä. Savottakahvilan maisemista emme löytäneet arkoja virtavästäräkkejä tunnin etsimisellä. Juuri kuoriutunut lapinnokiperhonen paistatteli auringonpaisteessa hiekkamaalla. Piipahdimme Kiilopäällä, jonka itäpuolen kivirakassa lepäili viisi kiirunaa, jotka väriensä puolesta sulautuivat erinomaisesti ympäröivään maastoon, niinhän se luonto on tarkoittanutkin. Suojaväristä ja paikallaan olosta on hyötyä, kun maakotka lentää tunturin ylitse. Kiilopään polun varrelta kuuluu kummia, sillä paikalliset ovat raportoineet lumien sulamisen jälkeen useista tunturisopuleista. Näitä keltaisenmustankirjavia sopuleita onnistuimme näkemäänkin varvikossa, jonne ne kirmailivat pian pieniä käytäviä pitkin koloihinsa. Mistään vaelluksestahan ei ole nyt kysymys, vaan paikallisesta erillispopulaatiosta, joka voi syksyllä tosin lähteä evakkoretkelle. Kiilopäällä kukkivat tutut tunturikasvit kuten kurjenkanerva, punakko ja sielikkö. Jatkoimme iltapäiväksi Toivoniemen luontopolulle. Luppomännikössä naukui pari kuukkelia ja pari pesivää lapintiaisparia löytyi lisää. Myös tilhi sirisi männynlatvoissa. Jäimme yöksi Inarin kirkolle.

Lapinnokiperhonen on Lapin yleisin päiväperhonen.

Kiirunakoiraat lepäilevät Kiilopään ylärinteillä.

Sunnuntai 21.6. matkalaisia hellittiin kuumalla hellepäivällä. Kävimme aamukuudelta bongaamassa Ivalosta joen varresta lapinuunilinnun, joka oli tiedon mukaan rengastettu juuri aamuyöstä. Näin mahdollisesti myös toisenkin yksilön.  Jatkoimme pohjoista kohti. Vastusgoahti oli suljettu, mutta ainakin leppälintu ja lapintiainen pesivät siinä ja lähimaastossa. Tuuruharjulta löytyi lisää lapintiaisia, leppälintuja ja yksi kuukkeli. Tällä lapintiaisella oli kiireinen urakka, sillä pöntössä oli peräti 8 poikasta. Kesäaikaan hankalasti löydettävä punatulkku vihelteli vieressämme. Ennen puoltapäivää tulimmekin jo Neljän Tuulen Tuvan pihaan ja majoituimme majatalon huoneistoon kahdeksi yöksi. Agle on sisustanut ja koristellut majatalon viihtyisäksi. Linnut näyttelevät suurta osaa matkamuistoissa kuin myös ulkona, sillä järven puoleisella seinustalla on useita kodikkaita lintulautoja, joissa käy melkoinen vilske. Lintuja ruokitaan ympäri vuoden. Pöydän ääressä ei malta edes ruokailla, kun pitää seurata kymmeniä järripeippoja, urpiaisia ja tietysti paikan vetonauloja taviokuurnia, joita oli ainakin neljä eri yksilöä, kahta kumpaakin sukupuolta. Neljän Tuulen Tuvan lisäksi taviokuurnia löytyy myös Muotkan Ruoktusta ja Giellajohkasta. Lintubongarit ja rengastajat viihtyvätkin pitkiä aikoja näissä tukikohdissa.  

Neljän Tuulen Tupa on lintuharrastajien suosima majatalo. 

Taviokuurnakoiras on rengastettu aiemmin Kaamasessa.

Maanantaina 22.6. aamuvarhain neljältä oli kuukkeli ja taviokuurna jo ruokailemassa. Aamuksi ajoimme Utsjoelle Nuorgamin suuntaan. Sää oli varsin kolea ennen kuin aurinko pääsi lämmittämään kunnolla tunturien takaa. Norjan puolella kaarteli komeasti maakotka. Joitakin tuulihaukkoja ja piekanoja näkyi lähitunturien ja Tenojoen päällä. Ehdimme aamupalaksi takaisin Inariin Neljän Tuulen Tuvalle, jossa nautimme maittavan ja monipuolisen aterian. Ulkoruokailijoista mainittakoot sinisorsapari, kolme kuukkelia, viisi taviokuurnaa ja lapinmyyrä. Aglen herkut tosin houkuttelivat myyräkansaa sisällekin, sillä pikkuinen lapinmyyrä paineli käytävää pitkin ja piiloutui tuolin alle. 

Tunturikihu tähystelee valppaasti ympäristöään.

Piesjängän poroerotuspaikka.

Tiistaina 23.6. kolmen tunnin aikana havaitsimme linturuokinnalla kolme taviokuurnaa ja kuukkelia sekä nyt myös lapintiaisen, joka pesii jossakin lähistöllä. Lähdimme köröttelemään Utsjoen puolelle Karigasniemen Piesjängälle. Mönkijäuran varrelta löytyi pari lapinsirkkua ja patsaana tarkkaileva tunturikihu. Enemmän minua sykähdytti perhoselis, sillä nummella auringonpaisteessa lensi lapinsiilikäs, varsin korea ja kirjava tunturiperhonen. Sulaojanlähteellä Kevon reitin alkupää oli suljettu aiemman tulvatilanteen vuoksi. Huomattakoon, että Utsjoen puolella kaikki pöntöt olivat tyhjiä. Myöhään kesäkuussa sulanut lumi ei ollut houkutellut paikalle pesiviä lintuja. Piesjängällä ja Karigasniemellä olisi voinut olla pidempäänkin. Jatkoimme kuitenkin Norjaan Kautokeinon kautta Enontekiöön ja sieltä edelleen illaksi Käsivarteen ja Kilpisjärvelle. Enontekiön Peeraonkalta ei löytynyt enää toista viikkoa paikalla viihtynyttä amerikanjääkuikkaa, harmin paikka. Kalaisassa järvessä oli sentään neljä mustalintua, allikoiras, tukkasotkia ja tukkakoskelopari. Yövyimme teltassa Kilpisjärven retkeilykeskuksessa. Tulipahan kokeiltua uusia varusteita. 

Näkymä Saanan maisemista.

Uuvana kukkii kauniisti ja vaatimattomasti.

Keskiviikkona 24.6. heti puolenyön jälkeen käki kukkui Mallan suunnalta. Kahdeksalta syötiin tuhti aamiainen retkeilykeskuksessa. Käynti Peeraonkassa ei tuottanut uusia bongattavia. Päivä kului lähinnä suunnittelussa, toimistoasioissa ja majoitusjärjestelyissä. Kilpisjärven säät vaihtelevat aika nopeasti ja välipäivät kuuluvat pelin henkeen. Yöt voivat olla hyvin kylmiä, vaikka päivällä olisi lämmintä. Juhannusaatoksi jäät lähtivät Kilpisjärveltä. Norjan sääennustukset pitävät paremmin paikkansa Kilpisjärven kohdalla. Vietimme seuraavan yön Arctic Polarissa. Kilpisjärven majoitukset kannattaa varata kuukausia ennen, sillä peruutuksia tulee harvoin, koronatilanne teki nyt poikkeuksen. 

Lapinorvokit kukkivat kiven kyljessä.

Lapinvuokkorykelmä tunturin rinteessä.

Torstaina 25.6. oli edelleen runsasta pilvisyyttä, tuulista ja koleaa. Peeraonkalla lauleskeli pari sinirintaa, joita on saapunut yllättävän vähän ylipäätänsä Käsivarteen, sama koski myös sepelrastaita. Tunturikoivikot olivat lehdittyneet. Saanan etelärinteellä lapinvuokot ja liekovarpiot kukkivat jylhissä maisemissa. Aika kuluikin maisemakuvia ottaessa Mallan, Saanatunturin ja Tsahkaljärven ympäristössä. Näissä silmä lepää, aikaa ja viikonpäiviä ei ajattele Lapissa. Muotkantaan tunturipaljakoilla lojui useita poronsarvia. Pikkukuovi varoitteli ylätasanteella. Tuuli puhalsi kylmästi paljakalla. Huipulla aina tuulee sanonnankin mukaan.  

Siilasjoen koskea aamun koitteessa.

Tunturikoivikon puuraja Saanan eteläpuolella.

Perjantaina 26.6. oli pohjoisen tapaan mukaillen sajetta. Käki kukkui jälleen Mallan kupeessa. Mallan parkkipaikka oli täynnä autoja päivittäin. Tästäkin päivästä oli taas tulossa lepopäivä, mutta huomiseksi luvattiin jo onneksi lämmintä ja aurinkoista. Hyvää kannattaa aina odottaa kärsivällisesti. Tällä kertaa majoituimme Santas Rahkaan niin ikään lähelle Kilpishallia, jossa norjalaiset käyvät päivittäin ostoksilla ruuhkauttaen koko pihamaan. Kilpishallista löydät kaiken, se mitä meillä ei ole, et tarvitse sitä kuului myyjän suusta. Hyvää kuntoa ja kunnon jalkineita ja sukkia ei voi kyllin korostaa. Samoin sadetta pitävä asu on tärkeä. Moni oppii asiat vasta kantapään kautta. 

Saanajärvi tunturien välissä.

Lapinalppiruusu on pieni ja matala mutta kaunis.

Lauantai 27.6. koitti vihdoin kunnon maastopäivä. Peeraonkan lintulajistosta plokattiin uivelokoiras, viisi mustalintua, kaksi allia ja kuikkaa sekä ylilentävä kaakkuri. Päiväsaikaan viihdyin useita tunteja Jeahkkasin tunturirinteillä solisevien purojen ja tunturikukkien ääressä. Lapinvuokkomatot eri tasanteilla olivat näyttäviä, punaiset tunturikohokit loistivat kauneudellaan, lieko- ja sammalvarpiot rehottivat runsaina kasvustoina. Keltaiset lapinorvokit pistivät silmään kosteissa ruohikoissa. Perhosia oli liikkeellä ihan mukavasti, mm. yksi tunturikeltaperhonen, useita lapinnokiperhosia, suokirjosiipiä, tunturihopeatäpliä, sarakylmänperhosia ja lukuisa joukko harmaanvalkoisia yökkösiä. Niittykirvisellä oli kiven kupeessa pesä, jossa oli juuri kuoriutuneet poikaset. Olimme seuraavat kaksi yötä Saivaaran mökissä, jossa puitteet olivat kohdallaan. Loistelias mökki ja upeat näkymät Saanalle. 

Saivaaran mökit ovat tasokkaita.

Jeahkkasin kivikkoista tunturipuroa.

Sunnuntaina 28.6. Jeahkkasin maastoissa kului kuusi tuntia. Päivä oli kesäisen lämmin. Yksinäinen kiirunakoiras korisi vieressäni jyrkässä varpurinteessä. Tunturikeltaperhosia ja tunturikirjosiipiä näkyi useita, yksi lapinkeltaperhonen, tunturipunatäplä, tunturihopeatäpliä, sarakylmänperhosia ja lapinnokiperhosia. Myös suonkeltaperhosia lenteli alempana laaksoissa. Tuttuja perhosmiehiä tuli vastaan tuon tuostakin. Tiedon mukaan saksalaiset olivat haavineet neljä lapinsiilikästä nummelta. Muut harrastajat eivät tiettävästi lajia nähneet ainakaan tässä paikassa.

Kilpisjärveä ilmatilasta kuvattuna.

Sinivärinen helikopterimme Kuonjarvarrilla.

Kuonjarjoen varsilla oli vielä lunta ja jäätä.

Maanantai 29.6. oli erikoinen ja tapahtumarikas päivä. Klo 9 asti Saanan ja Kilpisjärven kylän yllä leijui sankka sumu, joka lopulta hälveni, sää lämpeni ja aurinko alkoi paistaa lämpimästi. Päätimme lähteä takatuntureille ensimmäistä kertaa elämässäni helikopterilla Kilpisjärven lentoasemalta. Ohjeiden ja turvatarkastusten jälkeen nousimme ilmaan. Oli huikeaa nähdä mahtavia tunturimaisemia yläilmoista. Kymmenen minuutin lennon jälkeen laskeuduimme Kuonjarjoen varrelle lähelle Kalottireittiä. Olosuhteet olivat karummat kuin Jeahkkasilla. Lapinvuokkoja ja liekovarpioita kukki ylätasanteilla. Joenvarren matalissa seinämissä oli paikoin paksuja lumipatjoja ja jääkansia. Sulamisvedet valuivat tunturien rinteitä pitkin alas jokilaaksoon. Kapustarinta lähti lentoon jaloista nelimunaiselta pesältään. Pulmusia kipitti maata pitkin ravinnonhaussa. Piekana lensi läheltä ylitsemme. Merisirri, lapinsirri ja tylli kävelivät kimpassa lätäkön rannalla. Patikoimme itään päin parin tunnin matkan Kuonjarjoen autiotuvalle. Keräkurmitsapari lepäili ylempänä paljaassa kivirakassa. Muutaman kerran kävelimme lumessa, sillä lumenviipymäalueita oli vielä melko paljon jäljellä. Kiirunaa emme nähneet, sulat kylläkin. Nähtävästi lintu oli joutunut paistiksi. Vähän ennen autiotupaa näimme useita tyllejä ja pulmusia sekä toisen merisirrin. Ylhäällä lumirinteessä aikaansa vietti pieni porotokka ja alempana kukki keltainen arnikki. Sään muutos oli aistittavissa illaksi ja niinpä meidän oli muutettava alkuperäistä suunnitelmaa. Kopteri haki meidät Kalottireitiltä takaisin Kilpisjärvelle. Se säästi paljon aikaa ja jalkoja. Muutama vaeltaja jatkoi tuvalta matkaansa Haltin ja Meekonjärven suuntaan. Illan aikana lähdimme ajamaan etelään kohti Hettaa, jossa majoituimme Ounasloma Luxury Cottageen. Saivaaran mökin ohella pidin tätä majoituspaikkaa ehdottomasti ykkösenä varustuksen ja tilaratkaisujen suhteen. Lämmin sauna teki terää vaeltamisen jälkeen. 

Kuonjarjoen autiotupa ylhäisessä yksinäisyydessään.

Merisirri on tottunut erittäin karuihin olosuhteisiin.

Keräkurmitsa miettii aloittaako pesintää lainkaan.

Tiistaina 30.6. toteutui meteorologin ennuste. Sajetta tuli pitkin päivää runsaasti. Aamun lämpötila oli enää +5 astetta. Mökin metsäisessä pihassa oli lintujen ruokintapaikka, kuinka ollakaan. Lajisto oli seuraavanlainen: kaksi punatulkkua ja viherpeippoa, pikkuvarpunen, varpunen, vihervarpuspari, kuusi urpiaista, talitiainen, harmaasieppo ja sepelkyyhky. Leppäjärvellä langalla istui nuhjuisen näköinen hiiripöllö. Sateessa lähdimme ajamaan tuttua reittiä Norjan kautta takaisin Itä-Lappiin. Hieman väsyneenä yli 200 km matkan jälkeen saavuimme Karigasniemelle ja siitä edelleen Inariin Neljän Tuulen Tuvalle Lapin lintuja katsomaan ja yöpymään samaan huoneistoon. Iltapäivän ruokinnoilla kävivät rengastettu naaraspikkutikka, kuusi taviokuurnaa (kahdella näilläkin rengas jalassa), kaksi lapintiaista ja talitiaista, kymmenen järripeippoa, yksi peippokoiras, koiras- ja naarasvarpunen mainitakseni. Lapinmyyrä hissutteli lintulautojen tyvellä ja säikähti usein oravia.

Taviokuurnan katselemiseen ja kuvaamiseen ei kyllästy.

Pikkutikka Neljän Tuulen Tuvan ruokinnalla.

Keskiviikko 1.7. vaihtui taas sateen merkeissä. Aamiaisen aikana bongasimme ruokinnoilta viisi taviokuurnaa, lapintiaisparin, kaksi varpusta ja kirjosieppokoiraan. Ajelimme hiljalleen etelään päin pysähtyen Inarin kirkolla, Ivalossa ja Saariselässä. Kuukkeliaiheinen muki päätyi kassiin. Lopulta päädyimme Kiilopäälle, jonne jäimme yöksi. Sitä ennen tarkistin uudestaan lapintiaispöntön, jossa oli leukistinen poikanen. Valitettavasti poikaset olivat jo lähteneet, pönttö oli tyhjä ja lentopoikasia ei löytynyt lähimaastostakaan. Olisi ollut mukava nähdä erikoinen lintuyksilö vielä uudestaan. 

Lapinuunilintu lauleskelee Ivalossa.

Nämä koirat pitivät melkoisen ulvontaseremonian.

Torstaina 2.7. sää selkeni ja poutaantui lännestä alkaen. Kiilopään aamureippailulla havaitsin lapintiaisen, pari valkovikloa ja korppia. Sopuleita en nähnyt pikavisiitillä. Muualta tulleen tiedon mukaan Ylä-Lapin tunturialueet peittyivät lumeen. Perhosten lento päättyi äkisti ja monet avopesijät jättivät pesän lumikinoksen keskelle. Lapin luonto on oikukas ja sään armoilla alinomaa. Sodankylän kohteista rengastin joitakin kirjosieppopoikueita, Vuotsosta etelään päin oli jo selvästi lämpimämpää. Illaksi sadekuurot alkoivat taas yleistyä. Suunnistimme viimeiseen majapaikkaan Sodankylän Luostolle, jossa ihmettelimme ametistien kauneutta. Mökki löytyi Pyhä-Luoston Matkailun avulla. Luoston maisemat ovat paikoin kauniita. Ahvenlampi tuli kierrettyä sääskiparven seuratessa mukana. 

Tyypillistä kuukkeli- ja lapintiaismetsää.

Luostolta löytyy kesälläkin hirsimökkejä vuokrattavaksi.

Perjantaina 3.7. ajettiin hyvissä ajoin kohti Rovaniemeä. Ylänampassa päätien varrella niityllä saalisteli suopöllö. Tutustuimme turistirysäpaikkaan napapiirin liikkeisiin, Iittalan ja puukkomyymälään sekä Rooseveltin majaan, joka oli muuten ainoa butiikki alueella vuodesta 1950 lähtien aina 15 vuoden ajan. Yhdysvaltain presidentti oli otettu Lapissa lämpimästi vastaan silloin. Rovaniemen keskustassa tutustuimme Partiovarusteen tarjontaan ja hyvään Kotipizzapaikkaan. Illaksi tulimme ajoissa rautatieasemalle autojunan kuormausta varten. Kotimatka alkoi junalla klo 21. Määränpää oli jälleen Tampere seuraavana aamuna. Etelässä olikin jo harvinaisuuksia bongattavana kuten taigauunilintu ja tulipäähippiäinen mitä täydensi Suomen kolmas nokitasku. Kaikkea ei aina voi saada ja kokea, mutta tämä Lapin retki voitti etelän matkan. Ensi vuonna uudestaan.  

Suo ja sääsket ovat erottamaton yhdistelmä.

Lapin kesässä porotokka lumirinteellä.