lauantai 24. joulukuuta 2016

Hyvää Joulua

Vuoden pimeimpänä ajankohtana päivän valoisa aika on lyhimmillään. Joulun valot sopivatkin hyvin tähän hetkeen. Linnut reagoivat kirkkaisiin valoihin leudolla säällä liikkuen kaupungissa jopa keskellä yötä tai aloittaen laulua etuajassa. Merialueet ovat sulat. Vähäiset vesilintumäärät ovat kerääntyneet joihinkin suojaisiin lahden poukamiin. Ruokintapaikoilla käy tiaisten ja pikkuvarpusten vilske. Erikoisemmat linnut jatkavat talvehtimistaan. Asikkalan peltosirkku, Helsingin Kaivopuiston mustakaularastas, Porin kyhmyhaahka ja Turun Topinojan taigarautiaiset odottavat bongareita uudenvuodenpäivänä. Salossa vietetään mustaa joulua +4 asteen lämpötilassa. Aatto alkoi vesisateessa ja tuulessa. Verraten lämmintä säätä ihmetteli sitruunaperhonen, joka horrosteli maanpinnassa Somerolla joulun alla. Perhosta voi löytää talvella varpukasvillisuudesta, vaikka se ei lentoon lähdekään. Rauhallinen luontomaailma jatkuu. Turku julistaa joulurauhan kaikille.


Komea kuusi loistaa pimeydessä.

Halikon kirkon kellotapuli kynttilänvaloineen.

Alpakat viihtyvät Perniön Matildedalissa.

Kosket ja purot solisevat vuolaasti.



sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Erikoisia talvilintuja joulukuussa

Loppusyksyllä vallinneiden hyvien tuulien ansiosta maahamme jäi talvenalkua yrittämään varsin mielenkiintoisia lintulajeja, jotka ovat hyvin harvinaisia joulukuussa. Lintuporukat bongasivat ensin alkuun Porin Yyteristä suosirrit, jotka ruokailivat jäisellä hiekkasärkällä viipyen paikalla useita päiviä. Linturallien alla Pernajasta, nykyisin Loviisaa, löytyi mäntysirkkukoiras keltasirkkuparvesta. Lajista muodostui varsinainen pinnanjakaja, sillä varsin pieni prosentti on onnistunut lajin näkemään hetken aikaa jossakin puun oksalla. Sen sijaan Asikkalan peltosirkku on ollut huomattavasti yhteistyökykyisempi bongareille. Kärsivällisesti odottaen tämä erikoinen talvehtija on hoitunut kaukoputken näkökenttään, vaikka onkin toisinaan haasteellinen löytää ja määrittää suuresta pikkulintuparvesta. Samalla paikalla parvesta on havaittu myös taigarautiainen, jota on viime päiviin asti käyty hakemassa myös Turun Topinojan jäteasemalta. Jäävätkö tammikuun alkuun asti riippuu tulevista säistä. Mielenkiintoa on herättänyt Helsingin mustakaularastas, jolla näyttää olevan punertavansävyisiä risteymäpiirteitä. Kotirintamalla Salossa luonto on varsin hiljainen. Salonjoki jäätyi ja marjat ovat huvenneet puista ja pensaista. Myyräkannat ovat noususuunnassa. Petorintamalla lähinnä lehtopöllöt ovat aktiivisesti reviireillään. Pöntöistä ei ole nyt pulaa, sillä askartelin muutaman lisää kokonaismäärän ollessa nyt 50 kappaletta. 

Harakka ja naakka roskaruoan kimpussa Salon keskustassa.

Kesykyyhky jäisellä hiekkakentällä.

Sinisorsia oli parhaimmillaan kerääntynyt Salonjokeen noin 150 yks.







sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Pähkinähakkia kiehtovat makedonianmännyt

Pähkinähakkia tavataan Salossa sekä pesivänä että vaeltavana. Syksyisin saapuu täydennystä, jolloin jotkut linnut jäävät talveksi piharuokinnalle tai niin pitkään kuin makedonian- ja sembramännyssä riittää käpyjä. Halikossa on oleskellut viikon ajan terhakka pähkinähakki. Se pomppii pihanurmikolla etsien ahkerasti ravintoa maasta tarkalla näöllään. Lumen aikaan lintu kiikutti suurikokoisia käpyjä varastoon kasattuun lumikinokseen, mutta sen harmiksi lumi suli ja piilopaikka tuli kokonaan näkyviin. Männyissä on jäljellä enää muutamia käpyjä. Ne ovat hyvin pihkaisia, siksi hakki joutuu puhdistamaan nokkaansa aika usein pihapuiden oksiin. Närhet saavat väistyä pähkinähakin tieltä. Kuuluu vain matala raakuna, kun suklaanruskea lintu valkoisine täplineen lehahtaa kuusen oksalta nurmikolle. Lintu osaa olla varuillaan eikä anna kuvata läheltä kuin ikkunan läpi. Muista pihalinnuista mainittakoot kaksi käpytikkaa, mustarastas, kolme närheä ja kymmenet pikkuvarpuset sekä lukuisa joukko tiaisia, mm. harvinaistunut hömötiainen ja pakkasilla myös töyhtötiainen.

Pähkinähakki on vilkasliikkeinen maassa pomppija.


sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Salon myöhästelijöitä

Salossa aamupäivän pienellä lintukierroksella tuli havaittua muutamia myöhästelijöitä. Meritalon museon laitamilla kävelytien varrella tepasteli luottavainen sepelkyyhky, joka tuntui löytävän maasta murskaantuneita tammenterhoja, joita se nieli osin vaivalloisesti kurkkuunsa. Salonjoen toisella puolella koristeomenapuun oksilla kökötteli punakylkirastas parin mustarastaan kera. Itse päätähti eli lehtokerttu oli jo aamun valjettua ilmestynyt ruokailemaan kolmatta päivää samalle paikalle. Itse näin sen lyhyellä odottelulla vakiopaikassaan. Lintu oli pirteän tuntuinen ja ennen kaikkea aivan itsensä näköinen kuten lehtokertun kuuluukin olla. Vaihteleva määrä turkinkyyhkyjä istuskelee lehtipuissa päivittäin Kirkkokadun päässä. Sinisorsamäärät ovat lisääntyneet Moisionkosken sulapaikassa.

Sepelkyyhky viihtyy Salon Moisionkadun maisemissa.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Lumisessa Utössä

Loppuviikon lyhyt visiitti Utössä ei ollut lainkaan huono, vaikka lunta ja viimaa olikin. Tuuli oli kinostanut joihinkin paikkoihin lunta enemmälti, toisiin kohtiin vain nimeksi. Perjantai oli vaihteeksi hyvä lintupäivä. Tuuli heikkeni ja aurinko paistoi jopa kevään tuntuisesti. Aamupäivän kohokohta oli lännen suunnasta hienosti Patterinmäen edustalle myötävaloon kaartanut jääkuikka, joka jatkoi matkaansa koilliseen. Todella hieno yllätyslaji, vaikka ei tilauslistalla ollutkaan. Gamla Postenin männikössä lymyili edelleen helmipöllö, jonka läsnäolon paljastivat pikkulinnut mekastuksellaan. Enskärin ruokinnalla käväisi pari tundraurpiaista ja saaren yllä kierteli kolme isokäpylintua. Satamalahdessa uiskenteli kahdeksan lapasotkaa ja kummallisen värinen haahkakoiras. Saaren eteläpuolen ulapalla havaittiin suuri parvi alleja, tuhat lintua ei edes riittänyt alkuunkaan. Tänään Hamnskärin pikkuluodoilla kaukana väreilyssä makoili harmaahylkeitä ja piipersi tusina merisirriä. Kymmeniä laulujoutsenia muutti talvea pakoon. Lintuja oli selvästi edellispäivää vähemmän.


Majakka heijastuu rantaveteen.


Haahkakoiras marraskuisessa asussaan.


Helmipöllö torkkumassa männyn oksistossa.


Raamatulliset valot Utön kaakkoispuolella.


   

torstai 3. marraskuuta 2016

Marraskuun alku on ollut yhtä bongausjuhlaa

Viime viikolla näytti siltä, että marraskuusta tulee lintuköyhä kuukausi alkutalven kynnyksellä. Poikkeus vahvisti kuitenkin säännön. Vaikka taigarautiaismäärät hupenivat vähitellen, jäi niitä kuitenkin monien bongareiden iloksi marraskuun puolelle. Helsingin Vuosaaressa olikin ekana päivänä palelevaa porukkaa aamuhämärästä lähtien. Laji hoitui pitkin päivää vakiopaikkana kantokasasta 50-100 m pohjoiseen ruderaatin reunalla ja ojan varressa, josta se lensi usein maanpinnan myötäisesti vaivihkaa piiloon. Paikalla havaittiin myös myöhäiset tiltaltti ja västäräkki. Iltapäivällä tuli Nakkilasta aivan käsittämätön tieto maalle uudesta lajista, preeriakahlaajasta, samaan aikaan kun sepelrastas oli ilmoitettu nähdyn Kyläsaaressa. Minuutti tilannetta ihmeteltyäni tein nopean ratkaisun Nakkilaan lähdöstä. Kehä kolmosen ja kakkostien liikenne sujuivat hyvin ja totesin klo 16.15 katsovani vuoden kolmatta elämänpinnaa pitkässä bongaririvistössä, ensimmäisten helsinkiläisten joukossa. Loppujen lopuksi, aikaa jäikin vielä riittävästi linnun hyvään tarkkailuun.

Kaukaa ja huonossa valossa otettu kuva kertoo olennaisen,
idänpikkusieppo istuu oksalla lammen rannalla lunta vasten.

Toisena päivänä sää oli muuttunut varsin huonoksi. Etelärannikkoa vaivasi lumi-/räntäsade ja jäätyvä tienpinta. Helsingin Seurasaaresta jo edelliskuun puolella löytynyt pikkusieppo osoittautui äänen ja pukutuntomerkkien perusteella todella harvinaiseksi idänpikkusiepoksi. Peräkanaa toinen maalle uusi laji. Tällä kertaa olin sijoittunut Saloon, josta reilun tunnin ajon jälkeen homma oli hanskassa. Sieppo pyrähteli saaren eteläosan lammen reunoilla lähellä vesirajaa hyönteisiä pyydystellen. Osa bongareista vasta sulatteli bongausajatusta. Tilanne muuttui nopeasti. Kolmantena päivänä aamulla lintu rengastettiin ja vapautettiin. Idänpikkusieppo viihtyi pakastuvassa säässä jäätyneen ja reunoistaan lumisen lammen rantaviivassa. Seuraavasta yöstä on tulossa selkeä ja kylmänviimainen pakkasyö. Kaiken lisäksi saaressa partioivat helmi- ja varpuspöllö. Ennuste ei ole siis hyvä. Ennen iltahämärää näimme jolkuttelevan ketun erään ruokintapaikan lähistöllä. Kesyt tiaiset, mm. kuusi-, sini- ja talitiaiset söivät kädestä pullaa ja leivänpaloja. Seurasaari eli Fölisön on hieno ja viihtyisä ulkoilualue, jossa kannattaa retkeillä ympäri vuoden. Todettakoon, että preeriakahlaajakin oli yhä paikalla, joten nämä harvinaisuuspinnat ovat nyt jokseenkin jokaisen plakkarissa tämän jälkeen. Pinnaa tulee, mutta erot pysyvät samana. Veikkaan, että harvinaisuuksia löytyy maastosta lisää pyhäinpäivän viikonloppuna.  

Sinitiainen on tullut syömään pullanpaloja kädestä.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Tulipäähippiäinen Utössä

Suurin odotuksin Utöstä lähdettiin hakemaan taigarautiaista, sitä ei tosin tullut ainakaan vielä, vaikka manner-Suomesta on havaintoja jo useita kymmeniä. Sen sijaan tiistai-iltapäivällä Tarppi täräytti koulun eteläpuolen ruusupensaista komean tulipäähippiäiskoiraan, saaren toisen havainnon lajista. Lintu viipyi paikalla miltei tunnin ja kaikki ehtivät lajin näkemään hienosti. Vaikka se jäikin omalta osaltani pelkäksi Utön pinnaksi, tuntui linnun näkeminen mykistävältä. Rarivainu ei nyt pettänyt. Porukat saivat hyviä kuvia. Päivällä kaupan edustan kokouksen yhteydessä havaittiin aina piristävä nokkavarpunen. Kohtalainen eteläkaakkoistuuli puhalteli pitkin päivää. Vähän aikaa pilvipeite rakoili sen verran, että aurinkokin vilahti. Mörttilän katajikon yllä lenteli myöhäinen neitoperhonen. Tulipäähippiäinen löytyi uudestaan seuraavana päivänä eli keskiviikkona 19.10. täsmälleen samalta löytöpaikalta. Lintu viipyi koulun ruusupensaissa jonkin aikaa, kunnes oli lentänyt koulun kivimuurin nurkkaukseen ja siitä myöhemmin hotellialueelle. Saaressa tapaa ruohikossa pomppivia väsähtäneitä hippiäisiä, joita saa toisinaan helposti käsin kiinni elleivät ole sitä ennen joutuneet isolepinkäisen tai varpushaukan saaliiksi.  


Tulipäähippiäinen Utössä koulun ruusupensaissa.

Hippiäinen kädessä, naaraalla on keltainen päälakijuova.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Vauhdikas ja sitkeä rariteettien bongauspäivä

Sunnuntaina monilla oli ohjelmassa lähtö Luvian Säppiin bongaamaan Suomen kuudetta vaaleakultarintaa, joka löytyi eilen porilaisten asemamiehittäjien toimesta. Jag tackar. Ehkä jokunen kymmensenttinen ropo putoilee tästä hyvästä Säpin lintuasemakirstuun. Paikalla kävi nonstoppina venekuntia aamuhämärästä iltaan asti. Kaikki saivat haluamansa. Vaaleakultarinta löytyi niemen kärjestä tyrnipensaikon luota varsin helposti ja oli näytillä mukavalla etäisyydellä välillä äännellen. Hymy oli herkässä ja erityisesti elämänpinnojen kuninkaalla Pekka Komilla, joka sai lajin hoidettua lopultakin vuosien odotusten jälkeen. Hän kun ei erityisemmin eliksiä kerää, retkeilee niin paljon ulkomailla, mutta on silti ykkönen vaatimattomalla toteamuksellaan. Muille kelpasivat kk-pinnat, prosut yms. Laji oli bongattavissa viimeksi Lågskärillä kesäkuussa 1996. Toisaalla Kokkolan Tankarissa oli edelleen punapyrstölepinkäinen, sarjassaan Suomen kymmenes havainto lajista. Säpistä tuli kiire lähteä Turun seudulle, kun Naantalin Sokerimäestä oli löytynyt taigarautiainen. Tämä maamme 13.lintu olikin todella sitkeän työn takana. Kymmenet bongarit olivat aina ratkaisevan askeleen jäljessä linnun vaihtaessa paikkaa ja ollen vain vähän aikaa näkyvillä laajalla allasalueella. Tunnit vierähtivät, kunnes klo 16 lintu löydettiin uudestaan mäen metsäisestä reunasta lentäen usein puoliavoimeen seljapensasrykelmään niiden kaikkien iloksi, jotka jaksoivat hakea itäistä harvinaisuutta aivan loppuun asti. Puvultaan mielenkiintoisesta linnusta saatiin myös tarvittavia määrityskuvia.

Eliskärki oikealta lukien Pekka Komi, Jukka Sillanpää ja Jari Nummelin
Luvian Säpissä 9.10.2016. Tähän kuvaan ei mitään rupusakkia kelpuutettu. 

Vaaleakultarinnan löytöpaikka tyrnipensaikossa Säpin Prakalassa.

  

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Pyrstötiaiset vaelluksella ulkosaaristossa

Lokakuun alku on tuonut hieman liikehdintää bongareihin. Itäisiä lintuharvinaisuuksia on nyt liikkeellä, mm. taigarautiainen Savitaipaleella, arotasku Kajaanissa ja ruskouunilintu Asikkalassa. Lounaisessa ulkosaaristossa Utössä sinipyrstövisiitin lomassa ja sen jälkeenkin on koettu massiivista pyrstötiaisvaellusta. Nämä pitkäpyrstöiset valkopallerot lentävät kuin höyhenet kovassa tuulessa vasten majakkasaaren rantoja. Pihlaja peittyy äkisti lumenvalkoiseen väriin, kun levoton parvi säntää äännellen paikasta toiseen. Päivittäin on nähty kymmenien yksilöiden parvia, parhaimpana noteerauksena alkuviikosta päiväsummana yli 1000 pyrstötinttiä matkalla jonnekin tuntemattomaan määränpäähän. Sirahtavat kutsuäänet paljastavat lintujen läsnäolon ruohikkoisessa maankamarassa tai vihreässä lepikossa. Linnut ovat hyvin pelottomia ja saattavat tupsahtaa aivan jalkojen juureen. Niinpä poimin yhden yksilön maanrajasta käteeni kuvattavaksi hetkeksi. Uskomattoman pitkä pyrstö, söpö ilme ja sosiaalinen parvikäyttäytyminen ovat pyrstötiaisen ominaispiirteitä. Muista vaeltajista Utössä on piipahtanut runsaasti muita tiaisia, sini- ja talitiaisia sekä kymmeniä kuusitiaisia. Viime viikolla näkyi isokäpylintuja. Eilen saaressa käväisivät syksyn ekat tilhet ja tänään tiheässä männyssä osin vastavaloon istui korvatupsut pystyssä oleva sarvipöllö, joka täytyi erään turistin toimesta ajaa päivälevolta tiehensä saadakseen olemattoman pokkarikuvan.


Pyrstötiaisen pyrstö on varsin pitkä linnun kokoon nähden.

Pyrstötiainen on edestä söpön näköinen.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Kemiönsaaren Vänössä

Pari päivää ja yksi yö vietettiin syyskesäisessä ja lämpimässä Kemiönsaaren Vänössä, jossa olin ollut viimeksi tasan 30 vuotta sitten. Silloin vierailin vesibussi Jaanalla Turun saariston kautta Vänö päiväkohteena. Yhteysalus m/s Stella kulkee Kemiönsaaren eteläkärjestä Kasnäsistä pari kertaa päivässä välisatamien Holman ja Tunnhamnin kautta Vänöhön (Hiittisten reittialue). Matka kestää tunnista noin puoleentoista tuntiin. Saareen voi tulla autollakin, kunhan ilmoittaa etukäteen tulosta yhteysalus Stellaan puh. 040 675 6441. Majoituksia voi tiedustella Pirjo Hoffströmiltä puhelimitse numerosta 0400 744 076 tai tutkia vaivattomasti internetin kautta Suomen Saaristovarauksesta (Kemiönsaari/mökit). Itse majoituimme tasokkaimpaan meren rannalla olevaan rauhalliseen ja idylliseen Solbacken -nimiseen mökkiin, johon mahtuu neljä henkilöä. Myös isommat ryhmät muihin kohteisiin ovat mahdollisia. Tarkemmat kuvaukset tästä ja muista majoituksista hintoineen ja varusteluineen löytyvät netistä. Pirjo on toiminut saaressa jo 35 vuotta vankalla asiantuntemuksella ja on tavoitettavissa Facebookissa.


Yhteysalus m/s Stella kulkee Kasnäs-Vänö reittiä.

Karttakuva Vänöstä.

Tervetuloa Vänön saareen!

Vänön satamaa, jossa kesäisin toimii kahvila ja kauppa.

Vänön avaraa kylämaisemaa.

Lammaslaidun saaren keskiosassa.

Auringonnousua Vänön edustalla.

Aamun kosteutta ja usvaa lammaslaitumella.

Vänö on verraten suuri saari, jossa on kyläteitä, lammaslaitumia, katajikkoa, kalliomäkiä ja reheviä rantalehtoja. Asutusta on varsin vähän. Kesäisin juhannuksesta elokuun loppuun satamassa toimii kahvila ja kauppa. Lampaat vaikuttavat merkittävästi saaren maisemaan. Alueella risteilee 2,5 km mittainen luontopolku vaihtelevassa ja luonnonkauniissa maastossa. Itäosassa saarta löytyy ruskeahirsinen pieni kappeli, jonka luota johtaa katajia reunustava polku hiekkarannalle. Siitä on näkymä Örön tutka-asemalle. Monet turistit ovat toki saaresta tietoisia, mutta löytyy paljon myös niitäkin, joille Vänö on yhä melko tuntematon paikka Örön rinnalla. Luontoharrastajat, etenkin lintuihmiset ovat tervetulleita saarelle retkeilemään ja tekemään hyviä havaintoja. Saari on kuitenkin laaja ja pensaita riittää. Rariteettien löytämiseksi on tehtävä töitä. Suosittelen lämpimästi retkeilemään Vänössä. Vaikka syksy on jo hiljaisempaa turistiaikaa, on silloinkin luonnossa nähtävää.


Vuokramökki Solbacken sijaitsee lähellä merenrantaa.

Tilava rantasauna kuuluu tietysti samaan varauspakettiin.

Amiraali paistatteli päivää keltaisilla koivunlehdillä.

Punainen syyskorento lämmittelee lankun päällä.

Tyypillistä Vänön luontoa katajikkoineen.

Luontopolku kulkee vaihtelevan kauniissa maisemassa.

Hiekkarantaa, josta ainoa näkymä Örön saarelle.

Vänön itäosassa sijaitseva kappeli sisältä. 


sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Luontohavaintoja mökiltä

Kemiönsaaressa luonto on monipuolinen. Lauantai-illalla katselin kelon latvassa hyöriviä pikkulintuja, jotka määrittyivät harmaasiepoiksi. Niitäkin on vielä maisemissa. Sitä ennen yritettiin bongata kiljukotkaa, joka valui Halikosta ykköstien yli etelään. Lintu oli jatkanut matkaansa Kokkilan länsipuolitse Kemiönsaareen. Havaintoilmoituksen aikaan olimme Kokkilan lossilla, mutta kiikarilla emme kotkaa kuitenkaan löytäneet. Olisi pitänyt ajaa lännemmäksi Toppjoen suuntaan. Mökillä oli melkoista mekkalaa, kun kanadan- ja merihanhiparvet lensivät Strömman suuntaan. Kurjet töräyttelivät läheisellä pellolla sulassa sovussa peurojen kanssa. Pimeyden laskeuduttua kuutamon kurkistaessa etelätaivaalta meno äityi aivan hurjaksi, kun lehtopöllöt puolustivat oletettua tunkeilijaa niiden reviirillään. Sekä koiras että naaras kähisivät, huhuilivat, varoittelivat ja paukuttivat nokkaansa kiivaasti. Pöllöt voittivat ja rauhoittuivat. Pimeässä pöllö lentää kuin musta aave täysin äänettömästi ja tarkkailee ympäristöään herkeämättä puun oksalta. Harmaahaikara äyskähti meren rannalla. Sunnuntaiaamu valkeni kauniissa säässä. Sadevesitynnyrin kupeeseen oli koteloitunut täplätupsukas. Koiras oli juuri kuoriutunut ja oikoi vielä siipiään. Eilen halkopinon pressun alta löytynyttä koteloitumisvalmista villakarvajalan toukkaa ei enää löytynyt samasta paikkaa. Alppiruusun kukkanuput olivat puhjenneet valkoisiin kukkiin. Se kukki jo toisen kerran tänä vuonna. Tätä ihmettä ei ole aikaisemmin esiintynyt. Kasvukausi venyy. Lämmin syksy saa luonnossa ihmeitä aikaan. 


Villakarvajalan toukka on erikoisen kaunis.


Täplätupsukaskoiras on juuri kuoriutunut kotelostaan.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Syksyn värejä ja merkkejä

Syyskuun alkupuolisko tarjoaa värikkäitä maisemia ja kohteita. Pohjois-Lapissa ruska on  jo parhaimmillaan. Salon seudulla vaahteroiden latvat ovat alkaneet loistaa punakeltaisina. Puistosaarni pudottaa hiljalleen kirkkaankeltaisia lehtiään. Pihlajanmarjat hehkuvat tummanpunaisina. Loppuvuodesta on odotettavissa marjalintujen, tilhien ja rastaiden invaasiota. Makedonian- ja sembramäntyjen oksista riippuu suurikokoisia käpyjä, jotka ovat pähkinähakkien mieleen. Omenasato kypsyy myöhempien lajikkeiden osalta. Kosteiden aamujen jälkeen varsin lämpimät päivät ovat tuoneet tuulahduksen kesästä. Päiväperhosista amiraaleja lentelee runsaslukuisesti pihoissa ja puutarhoissa. Tämä laji muuttaa meiltä etelään lintujen tavoin. Etelä- ja lounaisrannikolla on tavattu vaeltajana jalavakeltayökkösiä totuttua enemmän huippuharvinaisten kiitäjien ohessa. Punaiset syyskorennot päivystävät hiekkateillä ja pitkospuilla. Kiiltomadot tuikkivat syyspimeinä iltaöinä. Petolintujen muutto on ollut näkyvää jo pidemmän aikaa. Puitujen viljapeltojen yli valuu kurkiparvia, jotka menevät kauniilla säällä aika korkealla suunnaten ensiksi Ruotsiin ja Viroon. Toimeliaita västäräkkejä lirputtelee kadun varsilla. Tervapääskyt hävisivät maisemista lähes kokonaan syyskuun puolella, sen sijaan haarapääskyjä tapaa vielä, syystä että joillakin pareilla oli myöhäisiä pesintöjä meneillään. Venäjältä lähtöisin olevat taigauunilinnut ovat saapuneet jälleen maahamme.


Omenat ovat saaneet punaista väriä.

Pensashanhikki kukkii pihoissa pirteän keltaisena.

Etelä-Suomessa vaahtera alkaa peittyä syysruskaan.

perjantai 26. elokuuta 2016

Alkuviikosta Utössä

Alkuviikko meni joutuisasti Utössä retkeillen ja sadekuuroja väistellen. Lämpötila oli reilut +15 astetta ja länsituuli heikko. Matkalla Pärnäisistä Utöhön en havainnut mitään erikoista. Saaressa noukin malikaapuyökkösen (Cucullia absinthii) toukkia malilta eli koiruoholta, josta jää sormiin erikoinen tuoksu. Toukkien kasvattaminen on työlästä, mutta mielenkiintoista seurattavaa. Pienet toukat syövät ahnaasti ja naamioituvat mestarillisesti kasvustoon. Isot toukat ovat useimmiten pistiäisten loisimia. Kävin katsomassa, miten syyssyrikkä vetää puoleensa päiväperhosia. Lukuisa joukko nokkos- ja neitoperhosia hääräili kukkien kimpussa, joukossa amiraali, sitruuna- ja ohdakeperhonen. Valkoiset päiväperhoset, kaali- ja lanttuperhonen vierailivat rantakukilla. Pikkukultasiipiä pyrähteli maan rajassa siellä täällä. 


Neito- ja nokkosperhonen syyssyrikällä. 

Suopayrtti houkuttelee mm. gammayökkösiä.

Illan hämärtyessä gammayökköset pörräilivät paitsi syyssyrikällä myös suopayrtillä sankoin joukoin. Korvan vierestä pörähti todennäköinen kiertokiitäjä, joka ei kuitenkaan jäänyt millekään kukalle, ei edes valkotupakalle eikä ruotsinköynnöskuusamalle. Yön pimeydessä oli mielenkiintoista havaita tumman päiväperhosen, ilmeisesti amiraalin, etsiytymistä piippuun yölevolle. Paras elämys oli kuitenkin revontulien ilmestyminen pohjoistaivaalle. Himmeä pitkä kaari ja siihen liittyneet pystysäteet näyttäytyivät keskiyölle saakka. Monelta jäivät revontulet näkemättä. Kaikki eivät ole yökyöpeleitä. Tiistain vastainen yö oli melko lämmin, seuraava sitä vastoin selvästi viileämpi puolikuutamo ja kirkas tähtitaivas. 


Amiraali, jolla on toinen siiven yläkulma rikki.


Maakellarin haarapääskyn poikanen pesässään.

Päiväsaikaan seurailin maakellarissa pesivää haarapääskyparia. Niillä on pesässä yksi puolikasvuinen poikanen. Uskomatonta on se, miten nopeasti pääsky pujahtaa oviaukosta sisään, kääntyy perälle, syöttää lennosta poikasen ja tulee takaisin ulos. Kaikki tapahtuu parissa sekunnissa. Poikasella on nyt rengas jalassa ja toivottavasti tästä yksilöstä saadaan joskus tietoa. Haarapääskyt talvehtivat Etelä-Afrikassa asti. Saaresta löytyi kuovi- ja pikkusirrejä, rantasipejä, valko- ja mustavikloja, tyllejä ja meriharakka mainitakseni. Varpus- ja tuulihaukka olivat näkyvimmät petolintulajit. Pikkulinnuista pajulinnut, siepot, hernekertut, pensastaskut ja västäräkit liikkuivat parvena kylällä ja niityllä. Keskiviikkona eteen tupsahti syksyn eka puukiipijä ja Jorman pihapensaissa nähtiin kaksi mustapääkerttua. Merimetsoja ja naurulokkeja oli kokoontunut lähiluodoille kymmenittäin. Erään mökin pihassa räystäiltä tipahti vettä sadevesitynnyreihin, jotka olivat pintaan asti täynnä vettä. Harmaasiepot istahtivat tynnyrin reunalle ja hyödynsivät roiskuvia vesipisaroita höyhenpukuunsa. Toisaalla ohilentävä varpushaukka ärsyttää haarapääskyjä suunnattomasti. Niinpä haukka sai joka kerta tehdä käännöksiä ja väistöliikkeitä. 

lauantai 20. elokuuta 2016

Turun puolen lintuja

Lauantaista tuli varsin kesäinen, aurinkoinen ja lämmin päivä. Lähdimme aamulla katsomaan Turun lintuerikoisuuksia, jotka ovat olleet jo useita vuorokausia paikalla. Turun tuomiokirkon seinustoilla viihtynyttä muuttohaukkaa emme ehtineet näkemään aamupäivällä. Niinpä suuntasimme sitten Turun Aurajoelle Halistenkosken padolle. Siellä virtavästäräkki tepasteli padon alla tasanteella, suki itseään ja paistatteli auringon lämmössä. Kävelysillalta oli hyvä näkyvyys tarkkailla lintuja. Koskikara oli aluksi piilossa alajuoksun kivillä, mutta lennähti äännellen sillan alitse padon juurelle virtavästäräkin seuraksi. Molemmat mukavia havaintoja elokuussa Turun kaupunkialueelta. Vanha selkälokki ja rantasipi nähtiin niin ikään Halisissa. Tämän jälkeen palasimme takaisin Turun historialliseen kulttuuripyhättöön. Muuttohaukka oli kerran pyörähtänyt kaarrellen korkealla taivaalla ja hävinnyt jälleen. Klo 13 jälkeen Högmanderin Jouko kiersi tuomiokirkon ja löysi linnun uudestaan puiston vastakkaiselta puolelta istumassa ja lepäämässä tiiliseinää vasten. Tämä 2-kv yksilö oli nyt hyvin bongattavissa ja kuvattavissa useille paikalle tulleille. Tavoitteet saavutettiin. Retki jatkui sittemmin Kemiönsaareen päin perhosten merkeissä. 

Muuttohaukka lepäilee Turun tuomiokirkon seinustalla.

Jouko Högmanderin kamerasta otettu muuttohaukkakuva.


torstai 11. elokuuta 2016

Metso syyssoitimella

Eilen Koski TL:n metsissä koirasmetso oli jo hyvässä syysvireessä. Se oli tullut uhittelemaan ja pöyhkeilemään metsänomistajaa metrin päähän. Mustikkaa syönyt homenokka jäi metsän valtiaaksi isännän lähdettyä pois paikalta. Koskelaisten kanssa lähdettiin illalla etsimään kyseistä nokan napsuttajaa. Lintua ei vaan tuntunut löytyvän, vaikka matkimme ääniä ja paukutimme risuja sen houkuttelemiseksi esille. Kääntyessämme poispäin musta kuningas tuli kuitenkin maata myöten puiden ja mustikanvarpujen lomasta hiljalleen meitä kohti. Oltuani kyyryssä metso tuli lähes kosketusetäisyydelle, jolloin se oli helppo ottaa kiinni rengastusta varten. Lintu painoi nelisen kiloa ja siiven mittaa oli kertynyt lähes 40 cm. Pyrstöstä muutama sulka oli muita lyhyemmät. Tutkiskelun jälkeen aiemmista kevään linnuista poiketen tämä metsokoiras innostui entistä enemmän soidinvireeseen, kun sai sopivia riitapukareita kaksintaisteluun. Kaula pitkänä ja pyrstö levitettynä arvokkaasti asteleva ukkometso on uljas näky. Voimaa linnulla on uskomattoman paljon.


Syyssoitimella oleva metsokukko kaipaa kilpakaveria.

Uljas metsän valtias kaikessa komeudessaan.