Lokakuun alun lintutarjonta on ollut rariteettien suhteen melko vaisua, mm. punakaulahanhi, arotaskuja, ruskouunilintu, tulipäähippiäinen ja sininärhi, vm. oli kuitenkin todella säväyttävä lokakuun pinna Helsingin Talin räntäsateessa. Linnut alkavat erottua kasvillisuudesta paremmin, kun puut ja pensaat karistavat ruskansävytteisiä lehtiään. Kottaraiset parveilevat tienvarsilla punaisten pihlajanmarjojen lähettyvillä. Saarni ja vaahtera pudottavat keltaisia lehtiään sateen ja tuulen riepotellessa niitä. Ruusun lehdet ovat värjäytyneet paikoin punaisiksi. Syysasteri on myöhäinen kukkija, jonka siniset kukat värittävät kirjavaa lehtimattoa. Viime päivien +10 asteen leudot päivät ovat mahdollistaneet yöperhosten vilkkaan lennon. Rysissä näkyy tuttuja loppusyksyn lajeja: pakkas-, ruska-, lumi- ja tunturimittareita, hallakehrääjiä ja säämiskämäkiyökkösiä. Hyttysiä ja kärpäsiä on yhä liikkeellä sankoin joukoin. Maanpinnalla tapaa runsaasti kastematoja ja lieroja. Hiljentyneestä metsästä löytää suppilovahveroita ja suolla tarpoja karpaloita.
|
Vaahteran kirkkaankeltaisia lehtiä. |
|
Omenapuut varistavat lehtiä maahan värikkääksi matoksi. |
|
Ruusupensaan lehdet ovat hailakanpunaisia. |
|
Valorysässä eniten pakkas- ja ruskamittareita, hallakehrääjiä ja säämiskämäkiyökkösiä. |