torstai 19. syyskuuta 2013

Syksyn punaista väriä ja vaellusta

Syyskuun puoliväli on ohitettu ja etelässäkin ruska alkaa voimistua hiljalleen. Lehtipuiden latvat ovat alkaneet saada väriä viimeisen viikon aikana. Koivuissa näkyy paikoin kokonaan keltaisia oksia vihreän lehvästön seassa. Vaahteraan ruska on tarttunut kaikkein parhaiten, joskin paras aika on vielä käsillä. Latvat ovat värittyneet pääosin oranssinkeltaiseen tai kellertävään sävyyn, joissakin näkyy jo tummanpunaistakin. Pihlajan harvat marjatertut hukkuvat lehtien punaiseen väriloistoon. Lehtiä ja neulasia on alkanut tippua maahan. Yöt ovat viilentyneet ja pimentyneet. Syyssateet ovat saapuneet kovempien tuulten kera. Sieniä on pulpahtanut pinnalle, enemmän kelvottomia ja myrkkysieniä kuin niinkään ruokasieniä. Soilla karpalot ovat kypsymässä tai kypsyneet tummanpunaisiksi. Karpalosato jää tänä vuonna varsin vaatimattomaksi kahteen edellisvuoteen verrattuna.

Vaahteran oksa on värittynyt jo punaiseksi.

Salonjoen rantapuistoa syyskuun puolivälissä.

Itätuulet ovat tuoneet Venäjältä maahamme runsaasti pieniä vihreitä taigauunilintuja, joita on liikkunut erityisesti länsirannikolla, myös Salossa tällainen bongattiin keskellä viikkoa. Idästä on tullut myös isokirvisiä. Vuodarimiesten kärki lähestyy 300 lajia, mikä rikkoutunee lokakuun aikana. Närhet ovat menopäällä. Turkinkyyhkyt naukuvat Salon lähikortteleissa. Niillä taitaa olla kolmas pesimäkierros meneillään. Perhosmaailma alkaa hiipua. Alkusyksy on kuitenkin vielä hyvää vaellusaikaa. Harvinaisia yöperhosia on tavattu missäs muuallakaan kuin Kemiönsaaren Örössä. Viikon aikana kaakkoisrannikolla, Kotkassa ja Virolahdella, on lennellyt vaaleakeltaperhosen (Colias hyale) kotimainen syyspolvi, mitä osattiin vähän odottaakin voimakkaan heinä-elokuun vaelluksen jälkeen. Sen sijaan etelänkeltaperhoset (Colias crocea) jäänevät tulematta (lähimmät Ruotsissa ja Virossa) epäedullisten syyssäiden vuoksi. Jos eivät tänä syksynä enää tule, niin ensi kesänä on mahdollisesti odotettavissa näiden jälkeläisten massiivinen vaellus isonokkosperhosten tapaan. Laji ei talvehdi meillä.  

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Ruisrääkän poikaset vehnäpellossa

Maanviljelijät ovat puineet peltojaan ahkerasti viime päivinä ja viikkoina. Viljapeltojen kätköissä on lymyillyt rantakanoihin kuuluvia peltopyyn näköisiä ruisrääkkiä. Ne jäävät piileskelemään viimeisiin puimattomiin viljakaistaleisiin, kunnes lopulta ponnahtavat puimurin edestä karkuun ja säntäilevät sängellä lähimpään ojaan. Elokuun viimeisenä päivänä Salossa Halikon Pailinnan isäntä oli saanut vehnäpeltojen sadon korjattua ennen sadekuuroja. Samalla hän oli myös nähnyt ruisrääkkäperheen juoksevan puimurin edessä edellisvuosien tapaan. Olin aiemmin vihjaissut isännän kanssa asiasta, että ottaisi rääkän pojat kiinni, laittaisi säilöön rengastusta varten ja soittaisi välittömästi minulle. Näin tapahtuikin viime lauantaina ja säntäsin oitis kotoa pelipaikalle. Jännittynein mielin huristelin rengastuslaukku mukanani katsomaan erikoisia veijareita.

Ruisrääkän poikasia isännän molemmissa käsissä.

Mustanruskeankirjavat ruisrääkän poikaset juoksivat ja hyppivät vallan vinhasti isossa pehmustetussa ja kannellisessa peltipurkissa. Niiden kiinniottaminen ei kuulema ihan joka mieheltä onnistukaan. Tämän lajin poikasten rengastaminen on todella harvinaista herkkua. Untuvapoikaset ovat aluksi mustia, mutta saavat vanhetessaan ruskeankirjavan asun. Loppukesästä lajilla voi olla jopa 7-13 munaa, joten kymmenpäisen poikueen näkeminen ei ole lainkaan mahdotonta. Puimurin ratista on oivat näköalat ruisrääkkien tarkkailuun, tosin koneen sammuttaminen ja alastulo vievät oman aikansa ja sekunteja kuluu. Isäntä oli kuitenkin napannut samasta läjästä kolme poikasta kiinni neljännen livahdettua sivummalle. Pellossa oli kaksi eri poikuetta, isommat osasivat jo lentää, mutta nämä pienemmät kiinnisaadut vain juoksivat karkuun sen minkä vahvoilla jaloillaan pinkaisivat ja yrittivät painautua sänkipeltoon. Siivet olivat vielä varsin tyngät. Painoa poikasille oli kertynyt 70-80g. Poikaset saivat teräsrenkaan muistoksi käynnistäni. Lajista tuli 107.rengastuspinna.

Mustanruskeankirjava teinirääkkä lähikuvassa.

Ruisrääkkähän saapuu Suomeen jo toukokuussa, ääntelee enimmäkseen öisin ja varhain aamulla pitkään kesäkuuhun asti, kunnes hiljenee pesimäaikana. Kun naaras hautoo lähes kolmisen viikkoa ja poikasvaihe lentokykyiseksi asti kestää noin kuukauden, on kesästä kulunut jo kaksi kuukautta. Siksipä poikasia tapaakin vasta elo-syyskuussa ajankohdan aloituksesta riippuen. Myöhäisiä poikueita voi tulla vastaan vielä syksyllä, jolloin viimeiset yksilöt sinnittelevät pesimäpaikoillaan jopa lokakuussa. K.E.Kivirikko kertoo klassisessa teoksessaan ruisrääkän tavatun niinkin myöhään kuin 26.11. Porkkalassa vuonna 1900. Ruisrääkkiä on rengastettu maassamme hyvin vähän ja poikasia sattuneesta syystä ei lainkaan. Olin koulukaverini soitosta enemmän kuin tyytyväinen. Tämä peltokrääkkä (Perniön murre) muuttaa Itä- ja Etelä-Afrikkaan saakka. Itseltäni puuttuu vieläkin Afrikan kontrolli tai löytö, vaikka takana on jo yli 10 000 rengastusta ja 29 vuotta. Toivoa sopii, että joistakin näistä kolmesta poikasesta saadaan myöhemmin arvokas tieto toisesta maanosasta.