keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Merenrannan rariteetteja syksyn koleudessa

Syyskuun viimeiset päivät olivat todella koleita. Linturariteettien löytymistä se ei kuitenkaan haitannut. Menneenä viikonloppuna Porin Reposaaresta löydettiin Suomen neljäs samettipääkerttu (Sylvia melanocephala), josta bongarit saivat pinnamakeaa vatsan täydeltä. Edellisestä Lågskärin lintuaseman bongauksesta oli ehtinyt kulua jo peräti 17 vuotta. Ensimmäisenä löytöpäivänä vain harvat näkivät linnun, mutta seuraavina päivinä lokakuun puolelle lintu havaittiin ensin ääntelevänä voimakkaasti rätisten aamuhämärissä lumimarjapensaikon luona, mistä se valoisalla siirtyi lyhyen matkan merenrannan tyrnipensaikkoon jatkuvasti liikkuen ja matalalla maanrajassa kähmyillen. Kuvia linnusta ei juuri saatu ja jos saatiinkiin niin ei ainakaan kovin hyvätasoisia. Usein lintua nähtiin vain sekunnin pari kerrallaan, joskin tumma päälaki, valkea kurkku, harmaa selkä, valkoiset pyrstön reunat ja punainen iris erottuivat hyvällä onnella ja sijoittumisella. Elämänpinna tuli luonnollisesti lajista. Tyrnipensaissa oli vielä paljon marjoja, joita muut kertut, mm. herne-, lehto- ja mustapääkertut popsivat. Lokakuun alussa toverit olivat jo häipyneet samettipään jäätyä onneksi paikalle. Tänään rantaviivassa piippaili vielä myöhäinen meriharakka.

Tyrnipensaissa oli runsaasti marjoja Porin Reposaaressa.

Aamuruskoa taivaalla syyskuun viimeisenä päivänä. 

Tässä välissä kuun vaihteessa oli pikainen parin yön Utön käynti. Syyskuun viimeisenä päivänä itätuuli puhalsi rariteettia ja pikkukivaa saareen. Päivän listassa oli paljon mielenkiintoisia lajeja: lyhytnokkahanhi, muuttohaukka, arosuohaukka, jänkäkurppa, leveäpyrstökihukandi, hiiripöllö, pikkutikka, pähkinähakki, närhi, kirjosiipikäpylintu, nokkavarpunen, pikkusirkku ym. Pikkulokkeja muutti aamupäivällä mukava määrä. Tenovuon Jorman blogista voi katsoa tarkemmat tiedot. Ulkosalla piipahti amiraali ja Janne oli saanut verkolla suutarin, joka on ulkosaaristossa epätavallinen kalavieras. Lokakuun ekana päivänä saareen oli jäänyt vaelluksen jäljiltä pari närheä ja hakki. Hippiäisillä, puukiipijöillä, peipoilla ja kulorastailla oli kovaa liikehdintää. Meripelastusseuran vene käväisi saaressa. Laivamatkoilla ei näkynyt juuri mitään. Täsmäretket olivat varsin antoisia. Lähipäivät ovat ennusteen mukaan jälleen aurinkoisia ja lämpimiä. Syksy saa jatkoa.

Pähkinähakki tupsahti maanantaina Utöhön.

Suutari eksyi Jannen kalaverkkoon Utössä.