lauantai 29. kesäkuuta 2013

Lapissa lapintiaisten luppometsissä

Viime vuonna emme käyneet Lapissa lainkaan, silloin emme menettäneet mitään sateisen kesän vuoksi. Juhannuksen alla päätimme sittenkin lähteä lyhyelle reissulle Itä-Lappiin lapintiaisten pönttöjä tarkastamaan. Torstaina 20.6. auto lastattiin illansuussa Tampereella Rovaniemen autojunaan ja vietimme yön makuuhytissä. Juna oli aivan tupaten täynnä loppuunmyyty juhannusturisteista. Aamukahdeksalta pääsimme pöristelemään pohjoista kohti pienessä vesisateessa, joka loppui juuri sopivasti Sodankylän keskustaan tullessa. Sodankylän Vuotsossa, josta mielestäni oikea Lappi vasta alkaa luppometsineen ja kynttiläkuusineen sekä saamenkielisine kyltteineen, tapasimme ensimmäiset lapintiiaset. Pöntössä oli ennätysmäärä 11 poikasta, jotka rengastin emojen ohessa. Sympaattinen tiitittäjä lumoaa olemuksellaan Lapin metsissä. Poikaset olivat lähes lentokykyisiä. Lapin kesä oli tullut lähes kaksi viikkoa etuajassa, toisaalta lapintiaispoikueet lähtevät vuosi vuodelta pöntöistä aiemmin maailmalle, tämä trendi on ollut koko ajan selvästi nähtävissä.

Lapintiaisen poikanen on pyrähtänyt pöntöstä ulos maastoon.

Lapintiaisemo rengastajan kädessä Sodankylän Vuotsossa. 

Juhannusaattona 21.6. oli kesäpäivänseisaus, Lapissa kun on ollut jo kuukauden päivät yötön yö, ei pimeyttä paljon päässyt kokemaan. Nopeaa tahtia suunnistimme Tankavaaran kautta Kiilopäälle, josta kirjosiepot ja talitiaiset olivat lähteneet pöntöistään. Letunpaistot jäivät turvekammissa väliin ja Micralla kaasuttelimme Kutturantietä Kultakaivoskioskille, jossa nautimme maittavaa lihasoppaa. Ennen syömistä rengastin täältä 7 isokokoista lapintiaisen poikasta, kummallakaan emolla ei ollut rengasta jalassa. Illalla retkeiltiin vielä Saariselällä Luton maisemissa ilman kummempia havaintoja. Panimon edessä käytiin kullanhuuhdonnan karsintakisat. Yrittäjää oli monennäköistä, vitsiä oli ilmassa ja ämpäreitä meni tohjoksi. Hiljennyimme yöksi juhannuksen viettoon Laanilan savottakahvilaan.

Kullanhuuhdonnan karsintakilpailu Saariselän Panimolla.

Juhannusaaton tunnelmaa Kaunispään tunturilakeuksilla.

Juhannuspäivän 22.6. aamu oli niin ikään rauhallista. Päivä kului eri puolella Inaria. Myössäjärven läpi retkeilimme Toivoniemessä, jossa on aina ollut pesivä lapintiaispari eikä tämäkään kerta tuottanut pettymystä. Eräässä pöntössä oli 10 poikasta, jotka lähtivät peräkanaa vuorotellen pöntöstä lähimaastoon rengastusten jälkeen. Molemmilla emoilla oli rengas ennestään jalassa, olisivat olleet luultavasti omia kontrollejani parin vuoden takaa. Lapintiaiset eivät täällä muuta minnekään vaan ovat hyvin paikkauskollisia lintuja. Mari kuuli useita tilhiä, jotka jäivät jostain syystä minulta tyystin väliin. Toinen perinteinen lapintinttipaikka Tuuruharjulla piti pintansa jälleen ja vieläpä samassa pöntössä kuin viimeksikin. Siellä oli 8 isoa poikasta. Toisen emon, koiraan, sain rengastettua. Osa poikasista jäi pönttöön toisen puolen lähdettyä siivilleen. Lapintiainen suosii harjumaisia mäntymetsiä ja etenkin luppomänniköitä. Se hyväksyy pienet lautapöntöt, jotka ovat sopivasti harmaantuneet ajan myötä. Saldoksi tuli siis yhtä vaille 40 lapintiaisrengastusta. Majoituimme sääskiä vilisevään Neljän tuulen tuvan mökkiin. Tapasimme majatalossa Poutun Pekan uiveloprojektin merkeissä. Angelin suunnalta oli saatu hyviä tuloksia lapintiaisten pesinnästä. Itäisimmässä Lapissa rajan tuntumassa on kuulema vahvempi kanta. Tuvan ruokinnalla seurasimme taviokuurnia, paikalla oli ainakin yksi koiras ja naaras. Illaksi alueelle saapui vesisade, joka loppui kuitenkin ennen iltayötä. Tulet laitettiin nuotioon saunomisen jälkeen. Järven vesi oli mielestäni niin kylmää, etten tohtinut uimaan mennä.

Kellosinilatva on Lapin niittyjen sininen koristus.

Keltainen sompasammal viihtyy Piesjängän märillä paikoilla.

Kaarlenvaltikka on nimetty kuningas Kaarle XII:n mukaan.

Sunnuntai 23.6. kurssi Utsjoen Karigasniemelle. Piesjängän poroerotuspaikalla sää oli pilvinen ja vähän tuulisempi kuin edelliset päivät. Hyvä niin, sillä tuuli karkotti sääsket aukeilta alueilta muualle. Piesjängän lajisto oli verraten köyhää, vain suokukkoja ja liroja sekä turvemättäissä pesiviä keltavästäräkkejä, niittykirvisiä ja lapinsirkkuja. Piskuiset siniyökönlehdet kukkivat karuissa olosuhteissa. Eteen tupsahti erikoisen näköinen keltainen sompasammal, joka viihtyy märillä paikoilla poronlannassa. Järven rannoilla liikuskeli suunnaton porotokka, ainakin tuhat päätä, joka talloi järjestelmällisesti kaiken alleen osuvan. Huonona myyrä- ja sopulivuotena tunturikihuista ei näkynyt jälkeäkään alkukesän oleskelusta huolimatta. Karigasniemen kylällä haimme evästäydennystä ja piipahdimme Inarijoen rantaan, jossa ihailimme rajajoen maisemia, kukkivia kulleroita, ajuruohoja, peuranvirnoja ja tunturikurjenherneitä sekä komeita pitkävartisia kaarlenvaltikoita. Niin Piesjängällä kuin Karigasniemen kylällä löysimme kauniin sinisen niittykasvin, kellosinilatvan. Lisäksi nähtiin muutamia lenteleviä ruijannokiperhosia. Camping Tenorinteen lapintytön kanssa vaihdettiin pikaisesti kuulumiset. Iltapäivällä lähdimme kiireestä johtuen takaisin etelään päin. Ajoin illalla vielä Sodankylän Luostolle, jossa majoituimme hotelli Luostotunturille. Respan tytöt pitivät sellaisen myyntipuheen, ettei paljon muuta vaihtoehtoa ollut. Suosittelen lämpimästi paikkaa muillekin tulijoille.

Lapinsirkkukoiras reviirillään Utsjoen Karigasniemen soilla.

Ahvenlammen rauhaisaa idylliä Luostotunturi taustalla.

Aamuvirkku metsäjänis hotelli Luostotunturin takapihalla.

Tasokkaassa hotellissa ja idyllisessä paikassa Luostotunturin juurella söimme maanantaina 24.6. maittavan aamiaisen saksalaisryhmän syötyä kylmät antimet. Joku järjestys sentään olla pitää. Porolauma kuljeskeli hotellin oven edessä kellot kaulassaan. Aamulla herätessämme alaikkunastamme avautui näkymä takapihalle, jossa kaksi metsäjänistä köllötteli ikkunan takana. Kuvasin pupujusseja ikkunan läpi. Jos olisin hilipaissut ulkosalle, olisivat jänikset varmasti loikkineet tiehensä kuusikkoon. Hotellilta voi lähteä kiertämään vartin mittaista ja tutustumisen arvoista Ahvenlammen reittiä. Aamupäivällä jalkauduimme Luoston ametistimyymälään ja turistikojuihin. Olen aikoinaan löytänyt ametistikaivokselta kunnon kimpaleen, jota en kuitenkaan saanut pitää. Geologin tuuria tai ammattitaitoa, miten vaan. Aikataulun sanelemana oli lähdettävä edelleen etelään päin. Ajoimme Rovaniemen, Ranuan ja Pudasjärven kautta Ouluun, jossa auto lastattiin Helsingin junaan. Kävimme lyhyellä visiitillä Lumijoen Sannanlahdella, mutta hietatiira ei kuitenkaan suostunut silloin näyttäytymään. Lapin matka oli takana ja edessä etelän linturengastukset, mm. tuulihaukat sekä perhosrysien laitto, mielessä isonokkosperhosten voimakas massaesiintyminen Virossa ja kotimainen polvi etelärannikollamme.
   

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Käenpiika kirjosieppojen kasvattina

Kesäkuussa olen perinteisesti tarkastanut Salon Nakolinnanmäen luontopolun pöntöt. Tullessani mäen päälle muurahaisia kuhisevalle paahteiselle polulle, oli vuorossa pönttö, josta kuului aktiivista sihinää. Pöntössä oli 7 käenpiikan poikasta, joista yksi hieman muita pienempi. Silloin sisällä oli myös toinen emo. Kaikki saivat renkaan koipeensa. Tästä vajaan 50 metrin päässä naapurissa asusteli kirjosieppopariskunta, jolla oli alunperin silläkin 7 vaaleansinistä munaa 7.6. käynnillä. Seuraavalla kerralla 18.6.  pöntössä oli kirjosiepon 4 pientä poikasta ja 1 kuoriutumaton muna. Varsinainen yllätyspommi oli se, että joukossa oli kähinää pitävä toisia poikasia selvästi isompi poikanen, joka vaikutti kovasti äskeisten käenpiian poikasten näköiseltä. Lentoaukko oli vain noin 30 mm, käelle liian pieni, mutta käenpiialle juuri sopivan kokoinen. Varmistus tuli 25.6. juhannuksen jälkeen. Poikaset olivat saaneet höyhenpeitteensä ja olivat nyt rengastusiässä. Kirjosieppoemojen varoitellessa pöntöstä rengastin 3 kirjosiepon poikasta ja todellakin 1 käenpiian poikasen, niin ihmeellistä kuin se olikin! Mitä tässä sitten oikein on tapahtunut? Kirjosieppojen haudontavaiheen alussa pönttöön oli ilmestynyt yksi käenpiian muna ehkäpä ylimääräiseltä käenpiikanaaraalta, joka on kuitenkin poistunut paikalta myöhemmin. En muista nähneeni eriväristä valkoista munaa munintavaiheessa. Tikkalinnuilla haudonta-aika on varsin lyhyt, joten poikanen ehti kuroa ajan kiinni kirjosieppoihin nähden. Molemmilla on monipuolinen hyönteisruokavalio poikasvaiheessa. Niinpä poikaset varttuivat sulassa sovussa saman katon alla. Lintumaailman kummajaisena en ole vastaavaa tapausta ennen kuullut enkä nähnyt. Käenpojan tarinat taitavat jäädä tämän varjoon. Luonto on yllätyksiä täynnä.


Kirjosiepon pönttö taiteilijan tekstein Salon Nakolinnanmäessä.

Kirjosiepon kolme poikasta ja käenpiikakasvatti 2.oikealta.
 

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Ulkosaariston kukkia

Ulkosaaristossa omenapuu ja syreeni kukkivat komeasti, niiden värit täyttävät pihat ja kyläraitit. Utössä voi kokea mantereen loppukevättä uudestaan. Ketokasvit kukoistavat karuilla kasvupaikoillaan, mm. valkoinen ketohärkki on levinnyt runsaana etenkin museon ja majakan tien varteen. Keto-orvokit pinnistävät pienistä kallioiden halkeamista. Käärmeenpistoyrtti on ehättänyt myös kukintovaiheeseen. Puna- ja tahma-ailakit koristavat itäniityn katajapolkua. Kosteimmissa painanteissa voi bongata Utön harvinaisia orkideakasveja, valkolehdokkeja ja punakämmeköitä. Rantaviivassa kukoistavat keltakukkaiset morsingot, jotka voivat kasvaa jopa yli metrin korkuisiksi. Maisema on jo varsin rehevää, puiden tiheä lehvästö peittää näkymät ja ruohokasvillisuus on täyttynyt koiranputkista. Apilat ja tädykkeet värittävät sinipunallaan vihreää ruohomattoa.

Syreeni kukkii ja tuoksuu alkukesällä.

Ketohärkki on matala valkokukkainen kasvi.

Morsinko voi kasvaa yli metrinkin korkuiseksi.

Punakämmekkä on yksi Utön kasvierikoisuuksista.




sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Linnunpoikaset valloittavat maailman

Nyt on käsillä se aika vuodesta, jolloin pöntöistä on lähtemässä suuri joukko linnunpoikasia maailmalle. Kottaraiset ovat näin jo tehneetkin ja lentopoikueet pyörivät äänekkäinä parvina maastossa. Tiaisilla on varsin suuria poikueita, yleisesti 8-10 rengastusikäistä poikasta niin sini- kuin talitiaisellakin. Yllättävää on, että talitiaiset aloittivat pesinnän noin viikkoa ennen sinitiaisia, vaikka molemmat lajit talvehtivat. Talitiaiset ovat olleet suunnilleen samanikäisiä, kun taas sinitiaisilla on ollut lisäksi selvää hajontaa eri parien välillä. Kovien edellisten pakkaslumitalvien jälkeen metsätiaiset ovat olleet hyvin vähissä. Ruokinnoilla kävi vain jokunen töyhtötiainen, hömötiaisia ei lainkaan ja kuusitiaisen pesintöjä en ole tavannut toistaiseksi ainuttakaan viime vuoden yhden ainoan jälkeen. Keltaiset tiaiset tuntuvat menestyvän ja pitävän hyvin puoliaan. Talitiaisen poikaspöntön sisäkulmassa lojui kuollut koiraskirjosieppo. Erääseen sinitiaisen munimaan pönttöön oli myöhemmin asettunut käenpiika, joka hautoi kahden sinitiaisen munan vieressä 7 omaa valkoista munaansa. Kirjosieppoja saapui Suomeen toukokuun lämpimänä päämuuttoajankohtana ilmeisesti tavanomaista enemmän. Niinpä monet pöntöt ovat asuttuja ja pesimistiheydet voivat nousta varsin suuriksi pönttöjen määrästä riippuen. Monella kirjosiepolla on juuri nyt 6-7 munaa haudottavana. Varhain pesinnän aloittaneilla siepoilla on tosin jo poikasia. Kesäkuun 7.päivänä tuli täyteen urani 10 000.rengastus, kunnia osui yhdelle sinitiaisen poikaselle Salon Nakolinnanmäessä. Rengastuksia on kertynyt tältä vuodelta noin 600 yksilöä.


Koivujen tyvellä mustarastaan pesä, jossa on jo isoja poikasia. 

Maastossa tapaa rastaiden ja västäräkin poikasia. Kaupunkien puistoissa ja hautausmailla räkätin poikaset pitävät melkoista mekkalaa houkutellen paikalle kettuja, kissoja, harakoita ja variksia. Pelloilla töyhtöhyyppäemot tarkkailevat levottomasti lähiympäristöään maastopoikasten painautuessa multaa vasten vaaran uhatessa. Rannoilla rantasipiemot varoittevat alinomaa ja iltamyöhään asti saalistelevien pöllöjen varalta. Ihmissilmä keksii kuitenkin poikasten sijainnin. Ruokaa kantavia emoja seuraamalla rengastaja äkkää piilotetun pesän kärsivällisesti odottaen. Pensastaskulla on ns. pesätikku, usein viimevuotinen talventörröttäjä, josta se näkee pesälle ja pyrähtää siitä muutaman metrin päähän ruohokasvillisuuden sekaan ojanpientareelle tai rinteeseen kätkettyyn maapesään. Koiras paljastaa pesän helpommin kuin naaras. Sekametsien varvikossa pyyn poikaset piipersivät nopeasti jokainen eri suuntaan emon johdatellessa rauhanhäiritsijää muualle.  

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Sepelhanhi alalaji hrota

Ajankohtaan nähden erikoinen helle sen kuin jatkuu vaan. Yölaulajaosasto on täydentynyt viime päivinä. Kovat rarit ovat yllätttävää kyllä jääneet puuttumaan. Lintujen rengastuksissa pikkuvarpuset ovat hanskassa ja seuraavaksi on vuorossa räkätin ja tiaisten poikasia. Näinä välipäivinä oli aikaa laittaa valolla toimiva perhosrysä lopultakin toimintaan. Saalista kuulema tulee ja runsaasti. Pikkuapollo on aloittanut jo lentonsa Halikon jokivarsien kukkaniityillä. Mitä lintubongailuun tulee niin Porin Yyterin lietteillä oli vieläkin tarjolla yksi sepelhanhen alalajeista, paikallinen hrota 1.6. alkaen. Se viihtyi valkoposkien seurassa ruohoa syöden ja lentäen välillä kauemmas lietteiden perälle asti. Rotu hrota poikkeaa selvästi berniclasta. Hrotalla on vaalea alapuoli, joka rajautuu jyrkästi mustaan rintaan. Näin ensimmäistä kertaa läheltä tämän alalajin edustajan. Hrota pesii Huippuvuorilla ja Grönlannissa aivan eri alueilla kuin rotu bernicla. Jäämme odottamaan RK:n mahdollisia splittauspäätöksiä.

Neljä valkoposkihanhea ja sepelhanhen alalaji hrota Porissa.

Sepelhanhi (oik.) laiduntaa neljättä päivää Yyterin lietteillä.