torstai 29. joulukuuta 2011

Lintuharvinaisuuksia joulukuun lopulla

Joulun välipäivät ovat laittaneet lintubongareihin vipinää. Lintuharvinaisuuksia on ollut liikkeellä päivittäin vuoden pimeimmästä ajankohdasta huolimatta. Sää on suosinut rariteettien tuloa ja niiden ruokailumahdollisuuksia. Leudot matalapaineet vesisateineen, eteläiset ja läntiset myrskytuulet sekä lumettomuus ovat olleet avainsanoja. Kävipä lämpötilakin viikolla lähes +10 asteessa. Jouluviikolla löytynyt harjalintu on edelleen paikalla Turussa. On erittäin suotavaa, että linnun annetaan olla täysin rauhassa ruokailemassa nurmikolla, jonne ei pidä mennä kiikaroimaan ja kuvaamaan. Äänekäs sosiaalinen ryhmäkäyttäytyminen ja pitkään jatkuva yhtämittainen odottelu liian lähellä saa linnun araksi. Eli paikalla pitää olla hiljaa ja maastoutua tarpeeksi kauas talojen suojiin ja poluille.

Valoa on vähän. Huonostakin kuvasta erottuu joutsenten lomasta
metsähanhi vasemmalla ja lyhytnokkahanhi keskellä nukkumassa.

Ahvenanmaalla Jomalassa on puolestaan saatu nauttia erikoisesta talvihavainnosta, kun jouluaattona löytynyt lyhytnokkahanhi lyöttäytyi ontuvan metsähanhen kera suureen joutsenparveen. Hanhi on viihtynyt parilla perunapellolla useita päiviä. Onnistuneita bongauksia on voinut juhlia ruotsinlaivalla. Eipä aikaakaan kun lintutiedotukseen ilmestyi jälleen uusi talvihavainto. Tällä kertaa Hankoniemen eteläosasta kuitattiin kashmirinuunilintu, kaukaa tullut uunilintulaji, jota on bongattu kahden eri vuorokauden aikana. Kaikenlaisia erikoisuuksia voi siis löytyä joulukuun lopullakin. Vuodenvaihteen ensimmäinen päivä tammikuussa saa taas bongarit joukolla liikkeelle. Bongareilla on muutenkin aihetta ilonpitoon, sillä mustapäätaskun jakaminen kahdeksi eri lajiksi sai aikaan itsellenikin yhden elämänpinnan lisää. Mikä parasta, kumpikin näistä entisistä läntisistä ja itäisistä roduista splitattu laji komeilee myös Utön pinnatilastoissani. Samalla tuli maaginen 400 lajin raja katkaistua Suomessa. Kunnian sai kuitenkin Porin marraskuinen kääpiökerttu. Valtakunnan tasolla Suomen hyväksyttyjen lintulajien lukumäärä on nyt 466.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Harjalintu Turussa

Jouluaattona turkulaiset lintumiehet löysivät korean harjalinnun Turun Laukkavuoresta Västäräkinpolulta. Tiirassa olleen tiedon mukaan paikallinen asukas oli nähnyt tämän linnun jo alkuviikosta. Lintu ruokaili ahkerasti metsänreunan lähellä kerrostalojen välisillä pihanurmikoilla, jotka olivat tänä pakkasaamuna muista poiketen sulia. Nokkimisten tuloksena nurmelta löytyi herkullisia makupaloja, mm. kastematoja. Jos koiranulkoiluttaja sattui kävelemään liian läheltä, lintu nousi ylös siivilleen jääden kuitenkin lähipuihin tarkkailemaan tilannetta. Pian se lennähti takaisin aktiiviseen ruoanhakuun nurmikon pintaan. Kirjavasta ulkonäöstä huolimatta harjalintua on yllättävän vaikea erottaa paljain silmin tummasta maasta jo muutaman kymmenen metrin päästä. Jouluinen havainto harjalinnusta on varsin myöhäinen, yleensä linnut eivät selviä marraskuuta pidempään Suomen talvisiksi käyvissä oloissa. Poikkeuksen teki Uudessakaupungissa v. 1993 talvehtinut lintu, joka sinnitteli paikalla aina tammikuun jälkipuoliskolle asti. Tätäkin käyränokkaa käytiin joulupäivinä katsomassa pääkaupunkiseutua myöten.

Eksoottinen harjalintu sulautuu maastoon yllättävän hyvin.
   

lauantai 24. joulukuuta 2011

Mustarastaan laulua jouluaattona

Jouluaattoaamuna vettä sateli reippaasti, lämpötila Salon torin mittarissa näytti +5 astetta. Tuuli oli sen sijaan laantunut eilisillan myräkästä lähes kokonaan. Maa oli mustana ja maisema varsin pimeää, olihan talvipäivänseisauksestakin kulunut vasta pari päivää kevättä kohti. Jouluvalojen loisteessa punatulkut viheltelivät pihapuissa ja naakkaparvi leijaili kaupungin yllä. Mieleenpainuvin joulumuisto tästä aatosta tuli mustarastaasta, joka aamun pimeydessä ja sateessa lauloi Salonjoen rannassa hyvin kuuluvasti ja aktiivisesti. Samalla reviirillä muina vuosina olen ennenkin kuullut mustarastaan laulua jo alkuvuodesta, mutta en koskaan näin aikaisin jouluna. Lauha sää ja kirkkaat valot laittoivat mustarastaskoiraan hormonit hyrräämään joulumielelle. Lintu lauloi matalalla pensaassa siirtyen joen toiselle puolelle, josta äänitin sen laulua kamerallani. Suomen Turku julistaa joulurauhan klo 12. Kirjoittaja hiljentyy myös joulurauhan viettoon vähäksi aikaa ja toivottaa lukijoilleen hyvää joulua. Helmikuun lopusta tähän hetkeen asti blogissani on käynyt yli 10 000 kävijää. Kiitos kaikille ja jatketaan luonnontapahtumien merkeissä. Jouluna voi tarkkailla pihapiirin talvilintuja, jotka käyvät ruokintapaikoilla jo säännöllisesti. Ulkosaaristossa ja sisämaan järvillä on vielä runsaasti vesilintuja, joten katsottavaa riittää edelleen ennätysleutona talvena.

Jouluaattoaamuna Salon torimittari näytti +5 astetta.

Hyvää Joulua kaikille blogini ahkerille lukijoille!

Mustarastas lauloi sateessa Salonjoen rannassa jouluaattona.

Salon Meritalon museo joulun kynttilävalaistuksessa.




perjantai 16. joulukuuta 2011

Varpunen jouluaamuna

Otsikon ajankohta alkaa olla pian käsillä. Salon kaupungissa niin kuin muuallakin päin Suomea orapihlaja-aidoissa melskaavia varpusia on entistä vähemmän. Varpusen reviireitä ovat vallanneet sen lähisukulaiset pikkuvarpuset, joita oli viime tammikuun Pihabongauksessa ensimmäistä kertaa tavallista varpusta runsaammin. Varpusen kohdalla taantumista ovat aiheuttaneet ainakin tiilikattojen korvaaminen muulla materiaalilla, heikko poikastuotto seurausta huonosta ravinnosta ja maaseudulla kotieläinten väheneminen. Sen olen vuosien varrella huomannut, että lampaiden, lehmien ja hevosten pito tilalla on selvästi yhteydessä varpuspopulaatioon. Utössä on tavattu kahtena peräkkäisenä syksynä yksittäisiä varpusia pitkän poissaolon jälkeen yhä suurempien pikkuvarpusparvien kera. Samoina ajankohtina on niityillä laiduntanut muutamia lampaita, joita ei ennen ole myöskään ollut. Varpunen on ilmeisesti huonompi sopeutumaan muutokseen kuin pikkuvarpunen, joka valloittaa pihapöntöt ja metallitolppien onkalot, viihtyy isoissa parvissa ruokinnoilla ja ruderaateilla osan kannasta muuttaen Suomen rajojen ulkopuolelle. Vuosien saatossa pääasiassa Salosta rengastamistani pikkuvarpusista ja varpusista ei ole tullut ainuttakaan kontrollia ja löytöä tähän päivään mennessä rengastusmäärän ollessa kaikkiaan noin 130 yksilöä. Varpunen on enemmän paikkalintu kuin serkkunsa pikkuvarpunen. Toivotaan, että varpuset tirskuttavat jatkossakin ilonamme jouluaamu mukaan lukien.

Kaksi varpusta. Oikealla vanha ja vasemmalla nuori koiras.
Huomaa selvät värierot mm. päänseudulla ja peitinhöyhenissä.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Myrskyjä ja sateita jouluvalojen keskellä

Viikkoon on mahtunut lumimyräkkää, myrskytuulta, vesisadetta ja jopa ukkosta. Talvi tuli eteläänkin itsenäisyyspäivää edeltävänä iltana, jolloin ensimmäinen lumisade saapui Saloon. Joulukuun 7.päivänä illalla Lounais-Suomessa ukkonen jyrähteli ja sai aikaan puolen tunnin mittaisen laajan sähkökatkoksen Salossa. Sen jälkeen viikko jatkui erittäin sakean lumipyryn ja kovan tuulen merkeissä. Uusi matalapaine toi puolestaan runsaat vesisateet, jotka ovat sulattaneet lunta tähän hetkeen asti. Kadut lainehtivat vedestä ja loskasta. Salon komea torikuusi on kaatunut jo kahdesti. Kuunpimennyksen oli määrä alkaa klo 16 lauantai-iltana, mutta taivas oli niin sateinen, että joudumme odottamaan seuraavaa kertaa vuonna 2015.

Sillan sininen valaistus heijastuu Salonjoen pintaan.

Kovan onnen torikuusi on kaatunut jo kahdesti joulukuun myrskyissä.
Valoisaa aikaa on etelässä 6 h. Jouluvalot luovat kaupunkiluonnossa tunnelmaa. Valot vaikuttavat mm. talvehtivien mustarastaiden ja talitiaisten laulukäyttäytymiseen. Eipä ole aivan tavatonta, jos kuulee mustarastaan huilumaista melodiaa keskellä joulukuuta. Lintumaailmassa on hiljaista. Leudon sään vuoksi ruokintapaikoille ei ole eksynyt rariteetteja. Säkylässä hanhiparvet ovat vetäneet puoleensa lintuharrastajia parhaimpana bongauskohteena joukossa ruokaileva sepelhanhi. Myrskytuulia uhmaavat bongarit ovat havainneet rannikoilla lähinnä pikkulokkeja ja -kajavia. Kovat tuulet voivat joskus tuoda merialueille odottamattomia vieraita, joten aina kannattaa olla valppaana. Ruotsissa havaittiin vastikään jäälokki.

Kaupunkiluonto on tunnelmallinen ja valoisa illan pimeydessä.

Jouluvalot voivat aikaistaa lintujen laulua keskellä talvea.


sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Kaamoksen kynnyksellä Pohjois-Lapissa

Marraskuun lopulla Utsjoella alkoi jo sinertävä kaamos, joka jatkuu tammikuun puoliväliin asti. Hieman etelämpänä Inarin korkeudella joulukuun alkupäivinä aurinko pilkistää vähän aikaa keskipäivällä tunturin laen takaa. Ajankohtaan nähden Lapissa on nyt lunta niukasti, Ivalossa heikko lumipeite ja Saariselän-Kiilopään maisemissa 10 cm molemmin puolin. Huolletuilla laduilla on käväissyt parisen tuhatta hiihtäjää päivittäin. Paikallisia lapintietäjiä haastateltuani revontulet olivat kuulema loimottaneet komeasti pohjoistaivaalla alkuviikosta. Näissä luonnon puitteissa Lapin joulunalun turistisesonki oli valmiina alkamaan.

Aurinko näyttäytyy Inarissa vielä joulukuun alussa.

Torstai 1.12.
Melkein jo perinteiseksi käyneen joulukuun kiirunabongauksen aika oli siis käsillä. Nopeasti ja kätevästi yli 900 km matka Inarin Lappiin tapahtui Finnairin koneella Helsingistä Ivaloon, jonne matka taittui 1 1/2 tunnissa. Perillä klo 13.00 aikaan sää oli pilvinen, hyvin tuulinen ja lämpötila +1...+2 astetta. Airbus 320 laskeutui kovasta lounaistuulesta ja loppumatkan pienestä turbulenssistä huolimatta turvallisesti kiitoradalle täpötäynnä matkustajia. Ivalon eli Avvilin lentoasemalla vanha opaskonkari, Halosen Timppa, keräsi aulasta oman ryhmänsä. Kun aika oli kortilla, kuulumiset vaihdettiin nopeasti. Itse suuntasin Saariselän bussille, joka on aina valmiina lentoasemalla koneen saavuttua, kuljetus toimii myös toisin päin koneen lähtiessä Ivalosta. Tällä hetkellä bussikyydin hinta on 9 €.

Saariselän Panimo on tunnelmallinen pubi-majatalo.
Majoituin Saariselän Panimossa, jonka olen havainnut hyväksi tukikohdaksi vuosien varrella. Se sijaitsee keskeisellä paikalla kulkureittien varrella Saariselän keskustassa, hinta on huokea ja itse panimoravintolassa on joka päivä tunnelmaa, juttua riittää niin turisteilla kuin paikallisillakin alkuasukkailla. Mainostettakoon paikkaa vielä muutamilla erikoisuuksilla: Kulta ja hiput käyvät maksuvälineenä, jos eurot ovat jostain syystä vähissä. Talon omasta takaa on tarjolla spesiaalituotteena mm. oskuperkele sis. tervaviinaa ja soodavettä. Tarina juontaa juurensa eräästä vanhasta kullankaivajasta, joka manasi aina juodessaan tervaviinaa. Tämä jäi nyt kuitenkin kokematta, sillä iltapäivän hämärinä tunteina kapusin 1 km pituista pulkkamäkeä myrskytuulen viimassa Kaunispään huipulle. Tunturikoivuvyöhykkeessä neljän yksilön riekkoparvi leijui aavemaisesti edestäni lumiseen metsään. Kaunispään huipun valot kimmelsivät laen päällä. Eteneminen tuulta vastaan oli vaikeaa. Hiihtäjiä ja laskettelijoita ei tänään näkynyt. Oli hyvää aikaa tehdä valmisteluja huomista varten.

Kaunispään Huippu-Ravintola ja Tuliaistupa iltavalaistuksessa.

Kuuset jouluvaloissa Saariselällä.

Perjantai 2.12.
Säässä ei ensi alkuun ollut tapahtunut suuria muutoksia. Etelätuuli oli heikkenemään päin ja koko valoisan ajan satoi lunta heikentäen näkyvyyttä. Edellisenä iltayönä Saariselällä vallinnut vesisade oli pudottanut lumen pintaa 9 cm:iin. Hiihtäjät joutuivat muuttamaan suunnitelmiaan tälle päivälle. Tunturin tallustelijalle vesisade oli hyvä uutinen, sillä varustukseni oli pitkävartiset kumisaappaat ja toiseksi, leudolla suojasäällä kanalinnut ovat yleensä aktiivisesti liikkeellä. Varhain aamulla autokyyti vei minut Kiilopäälle. Edessäni häämötti Kiilopään huippu 546 m korkeudessaan. Otsalamppu päälläni lähdin vaeltamaan tuttua pitkospuureittiä ylöspäin. Kiirettä ei kannata pitää, sillä hiki yllättää varsin äkkiä parin kilometrin nousussa. Rappuset olivat hyvin jäisiä. Huipulla tuulee kirjaimellisesti. Mitä ylemmäs kiipesi sitä huonommaksi näkyvyys tuli ja tuuli lumisateineen piiskasi vasten kasvoja niin kovin, että annoin luonnon voimille lopulta periksi. Edes kiirunatkaan eivät olisi olleet siellä.

Reitti Tunturikeskuksesta huipulle kulkee metsäosuuden läpi.

Näissä oloissa turistit ovat vähissä Kiilopään rappusilla.
Alempana tunturin rinteellä tuulen suojassa ja paremmassa näkyvyydessä vaeltelu menetteli. Suunnistin Inarin Kiilopään pohjoispuolelle Kiilo-ojan varteen Luulammen reitille. Aikani ristiin rastiin kuljettuani löysin ainoastaan kanalintujen jälkiä ja jätöksiä, joita tuuli ja heikko lumisade peittivät pikku hiljaa. Näytti siltä, että kanalintujen löytäminen ei ollutkaan mitään joka pojan hommaa. Kokeneena lapinkävijänä pidin tuumaustauon. Etsin varvikkoisempia maastokohtia ja laskeuduin alemmas kummuille. Matalat tunturi- ja vaivaiskoivut törröttivät alastomina lumipeitteen yllä. Kiersin ja kiersin, mutta ei. Missähän valkeat linnut piileksivät? Viisi kertaa aiemmin kiirunan löytäminen kaamoksella ei ollut tuottanut tulosta. Epäusko alkaa hiipiä jälleen. Katson karttaa ja luulen olevani lähellä muutama päivä sitten Tiirassa ilmoitetun kiirunaparven olinpaikkaa. Tunturikoivujen ja katajien seasta alkaa löytyä jälkiä. Nyt alkaa polttaa. Jäljet lisääntyvät ja näyttävät johtavan tiheämpään pensaikkoon. Siinä samalla sekunnilla iso valkoinen kanalintuparvi pyrähtää siivilleen. Lintuja on ainakin miltei kaksikymmentä. Niistä yksi jää lumisateessa muista jälkeen. Parvesta kuuluu kiroilua ja käkätystä. Eiväthän nämä mitään kiirunoita ole vaan riekkoja! Linnut häviävät tunturien välisen kurun vähäpuustoiseen yläosaan. Näin suuren riekkoparven kohtaaminen oli mieleenpainuva kokemus. Tähän en kuitenkaan aikonut tyytyä, sillä olinhan lähtenyt hakemaan nimenomaan kiirunaa. Aikaa oli jäljellä enää kaksi tuntia ja jatkuva lumessa tarpominen ala- ja ylämäkeä ilman tankkausta oli vienyt voimia. Energiaa ja sisua kuitenkin tuntui löytyvän.

Kiirunan löytäminen talvisesta tunturimaastosta ei ole aina helppoa.
Kaukaa tunturin rinteeltä huomaan muitakin kulkijoita vaellusreitillä. Itse poikkean jälleen poluilta ja kiertelen poroaidan vierustaa pitkin ja siitä takaisin kohtaamani riekkoparven jalanjäljille. Kolme varttia myöhemmin tunturikoivun juurelta kotkottava riekko ottaa muutaman askeleen ja jähmettyy valkeaa hankea vasten vain muutaman metrin päähän luottaen suojaväriinsä. Pysähdyn puun toiselle puolelle, otan kamerani esille ja alan räpsiä kuvia. Otosten jälkeen siirryn lähemmäksi koivua, jolloin riekon hermot pettävät. Yllätys olikin se, että siitä ponnahti lentoon kaksi lintua. Niin täydellinen oli toisen suojaväri, etten huomannut sitä muutaman metrin päästä oksistojen takaa. Riekkoja oli nyt nähty enemmän kuin tarpeeksi.

Riekko luottaa kivenkovaan suojaväriinsä lumessa.

Talvipukuisen riekon profiili lähikuvassa.
Lähden nousemaan Kiilopään alarinnettä kohti ns. toteemipaalua. Nyt ovat hyvät neuvot kalliit. Tunnin päästä alkaa hämärä eikä lumisade paranna asiaa yhtään. Päätän vielä lopen uupuneena saapastella puoli kilometriä kaakkoon Sodankylän puolelle eräälle tuntemalleni vanhalle kiirunareviirille, jossa lumettomina aikoina on usein kukko korissut puurajan yläpuolella. Lapin loitsujen ja joikujen johdattelemana kuljen ajatuksissani yhä eteenpäin ja yhtäkkiä valkoinen lintu kaartaa muutaman kymmenen metrin päähän minusta läheiselle kumpareelle. Mitä peijakasta? Miksi ei kuulu riekon kopeekkaääntelyä ja naurua? Miksi lintu on yksinään, pysyttelee ylhäällä eikä säntää metsän puolelle? Joukko kysymyksiä valtaa mielialani. Hiivin lähemmäksi. Kiikarit ovat lumen peitossa. Onneksi kamerassa on 30-kertainen zoomi. En löydä lintua, vaikka se jäi aivan lähelleni. Teen kierroksia edestakaisin ylösalas. Taas lintu lähtee läheltäni pakoon. Otan kännykästäni atrapin ja alan soittaa. Tuulen viimassa en kuule ääntä ja lumisateessa en erota lintua. Kuitenkin lintu pyörii uteliaana ympärilläni ja löytyy lopulta erään pienen männyntaimen vierestä. Vastaukset kaikkiin kysymyksiin löytyvät. Siinä on kiiruna, tarunhohtoinen kaamoslintu, jonka kohtaaminen tuotti hillittyä kunnioitusta. Ihailen tunturin pimenevää hämärää. Saariselän valot kajastuvat pohjoiselle taivaalle. Jätän linnun reviirilleen ja lähden hiippailemaan Tunturikeskusta kohti. Viisi tuntia armotonta etsintää sai onnellisen lopun. Mein Kampf. Tyytyväisenä vaatteet märkinä kävelen polkua pitkin sivistyksen pariin ja otan autokyydin Saariselälle. Matkan varrella muutamat porot säntäilevät tiellä suolan perässä. Perillä Panimon kämpillä odottaa lämmin suihku ja Siulassa herkullinen ateria lisukkeineen.

Siula on uusimpia liikerakennuksia Saariselän sydämessä.

Bongauksen päätteeksi voi hiljentyä idyllisessä kappelissa.

Lauantai 3.12.
Uni maittoi. Tuuli oli heikentynyt ja sää seljennyt. Pakkasta oli -9 astetta ja lunta 12 cm. Tuntui varsin kylmältä luissa ja ytimissä. Päivän suunnitelmissa oli vain lähiretkeily, Saariselän kauppoihin ja hotelleihin tutustuminen. Pulkkaväkeä, hiihtäjiä ja moottorikelkkailijoita tuli vastaan kaikkialla. Turisteja oli paljon liikkeellä, niin englantilaisia, japanilaisia kuin venäläisiä joulumatkailijoita. Luttojoen varteen Kummituskämpälle ei kuitenkaan ollut tungosta. Itse kummituskin veteli päivänokosia savupiipun uumenissa. Kärpän jäljet leikkasivat hiihtoladun.

Kummituskämppä Luttojoen töyräällä Saariselällä.

Luton virtaavista puroista löytää koskikaran ympäri vuoden.
Vesi virtasi vuolaasti Luton uomassa. Koskikara pulahteli pinnan alle ja pyrähti penkan reunoille kauemmas mutkan taakse. Joitakin harakoita ja variksia lenteli hotellien tuntumassa. Varpuset pitivät konserttiaan rakennusten räystäiltä. Puluparvi kaarteli Saariseläntien yllä aivan kuin kaupungissa konsanaan. Metsäjänis loikki Saariselän kappelin kupeessa. Keskipäivän jälkeen käväisin uudemman kerran Kaunispäällä. Bongasin näköalatornin, josta on matkaa Kiilopäälle linnuntietä 11 km. Kaunispään huipulla lämmin lohikeitto runsaine sattumineen teki edvarttia. Aurinko näyttäytyi viimeisiä kertoja ennen tammikuuta ja loppiaista. Kun aika rientää niin lähtövalmistelut olivat myös käsillä. Bussi odotti klo 17.30 tulijoitaan Ivalon kentälle. Finnairin sinivalkoinen kone nousi siivilleen klo 19.15 ja saapui Helsinkiin klo 20.50 kovassa tuulessa ja vesisateessa. Saloon ehdin ennen puolta yötä.

Näkymä Kaunispäältä kauas etelän tunturihorisonttiin.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Kierros Halikonlahden altailla

Loppusyksyn sateiset ja kovatuuliset säät eivät ole suosineet retkeilyä. Tänään oli vaihteeksi poutapäivä ja suunnistin pitkästä aikaa katsomaan lintutilannetta Salon Halikonlahden altaille. Navakka lounaan ja lännen suunnasta puhaltava tuuli tuntui iholla ja ytimissä auringonpaisteesta huolimatta. Viimeyön myräkän jäljiltä oksanpätkiä ja risuja oli kaikkialla. Jätevedenpuhdistamon yli altaille lensi pari nuorta harmaalokkia varislintujen häärätessä savipelloilla. Seitsemän yksilön kottaraisporukka kierteli puhdistamon ojan varrella. Muutamat fasaanit pelästyivät heinikosta lentoon. Altaat olivat varsin tyhjiä. Kolmosaltaalla oli kuusi kyhmyjoutsenta, neljä vanhaa ja kaksi nuorta, sinisorsanaaras ja ainakin viisi isokoskeloa. Puhdistamon altaiden reunoja koristivat pajunkissat. Leutona jatkunut syksy on sekoittanut kasvimaailman trendejä.

Kevät jo tulossa? Pajunkissoja Halikonlahden altaiden reunoilla.
 
Kyhmyjoutsenperhe uiskentelee Halikonlahden kolmosaltaalla.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Luonto valmistautumassa talveen

Ainakin etelässä eletään pilvistä, mustaa ja pimeintä aikaa, jolloin lintuhavainnot ovat vähentyneet. Osa bongarien ajasta kuluu Pinnariin syötettävien havaintojen naputtelussa. Pari pakkasyötä teki tepposia viivytteleville hyönteissyöjille. Harmaasieposta ja haarapääskystä olisi saanut mukavat talvipinnat. Mitähän mahtoi eilen Oulunsalosta löytyneen punapyrstölepinkäisen mielessä liikkua pienessä pakkasessa ja lumipeitteessä? Kaukaa tulleet linturarit menehtyvät usein talven kynnyksellä joko sään kylmenemisen ja siitä johtuvan ravintopulan vuoksi tai kotoistemme varpushaukan tai -pöllön kynsissä. Ulkosaaristossa on ollut koko ajan varsin syksyistä. Merivesi on vielä suhteellisen lämmintä, maa paljas ja kostea, erilaisia hyönteisiä löytyy rakkolevävalleista ja ruovikoista, joissa on sopivasti tuulensuojaa ja lämpöä maanrajassa. Ainakaan tiltaltteja ei tarvitse ryhtyä pelastamaan Utöstä. Hotelli on auki vuodenvaihteeseen asti avautuen seuraavaksi huhtikuun alussa. Lumipeite on vallannut lähes koko Lapin ja levinnyt Pohjois-Karjalaan saakka. Talven tulo on pohjoisessakin kuukauden myöhässä eikä lumipeite ole kasvanut 5-10 cm paksummaksi, Saanan rinteillä lunta on vieläkin niukemmin. Agle Kallas kertoi, että Inarin Neljän Tuulen Tuvan ruokinnoilla käy kuukkeleita ja lapintiaisia päivittäin. Sen sijaan taviokuurnat häipyivät lokakuun puolivälissä ja palaavat taas takaisin maaliskuun alussa.

Sinisorsat pulikoivat syksyiseen tapaan Salonjoessa.


 

perjantai 18. marraskuuta 2011

Marraskuun hiljaisuutta Utössä

Tiistai 15.11.
Marraskuun puoliväli on Utössäkin jo hiljaista aikaa. Varsinaiset lintumiehet ovat nyt vähentyneet sesongin jälkeen. Helstola päivysti Jurmossa, jonne oli matkalla samaan aikaan Kaj-Ove Pettersson. Utöstä puolestaan olivat vahdinvaihdossa Järvisen Mikko ja Sällylän Seppo. Rareja ei siunaantunut enää viikossakaan eikä maakotkaakaan herunut viimeksi mainitulle yrityksistä huolimatta. Kuulumiset vaihdettiin pikaisesti ja oli aika 205.kerran tutustua saaren lintutarjontaan. Havainnointia suoritettiin klo 12.20-16.00 pilvisessä säässä, lämpötila oli +6 astetta ja tuuli luoteesta 5 m/s. Vedenpinta oli erittäin alhaalla, mikä olisi voinut suosia itärannassa kahlaajien oleskelua, mutta turha luulo. Mainitsemisen arvoisia olivat saaressa viime aikoina viihtyneet selkälokki 1-kv (satama), tiltaltti (itäranta) ja mustapääkerttu n-puk. (Tenovuon ruokinta). Mustaleppälintu piipahti myös iltapäivällä itärannan rakkolevävalleilla. Saarta kierteli 75 tilheä ja kolme kottaraista. Ruokinnoilla oli jokunen peippo ja järripeippo.

Tilhiparvia näkee vielä päivittäin Utössä.

Keskiviikko 16.11.
Utön sää oli eiliseen nähden selkeämpää ja tuuli puhalsi lännestä selvästi kovemmin 10-15 m/s. Heikon lintupäivän antina mainittakoot samaiset selkälokki, tiltaltti ja mustapääkerttu. Tilhiäkin oli jo puolet vähemmän, kottaraisia sen sijaan kuuden ja pikkuvarpusia neljän parvi. Ruokinnoilla käväisi ainakin 60 talitiaista ja noin 20 sinitiaista. Aamupäivällä saaren yli länteen lensi äänekkäästi kolme vanhaa laulujoutsenta. Merellinen siivekäsanti ei valoisana aikana ihmeitä tarjonnut. Onnellinen mies taisi olla Karpion Markku, joka näytti haavissaan reilun puolen kilon painoista siikaa. Lienee ollut todennäköisesti sama vonkale, joka oli päässyt karkuun viime sunnuntaina kalajuttujen mukaan.

Merivesi on alhaalla kuten itärannassa näkyy.

Torstai 17.11.
Lämpötila oli pudonnut +4 asteeseen, selkeämmän yön jälkeen taivas pilvistyi ja tuuli kävi aluksi lännestä 10 m/s kääntyen ja heikentyen takaisin luoteeseen. Havainnointia suoritettiin edellispäivän tapaan klo 8.00-16.30. Tänään olisi kenties pitänyt löytää jotakin, koska niin Tenovuon Jorma kuin Helstolan Jarikin olivat tulossa saareen. Rarilupaus jäi lunastamatta. Päivän parhaimmaksi jäikin härkälintu, joka uiskenteli kaakkoispuolen ns. lunniselällä. Yksinäinen naarashaahka lepäili luodolla, Mörttilän eteläpuolella aalloissa keinui pari tukkakoskeloa ja vastatuuleen pinkoi ainakin kahdeksan yksilön pilkkasiipiparvi. Sinisorsia pulikoi nelisenkymmentä luotsiaseman edustalla ja talvipukuisia naurulokkeja löytyi puolisen tusinaa saarten rannoilta. Kalamies Karpio oli saanut saaliikseen tänään kaksi isoa kampelaa. Kalanperkeitä kärkkyi yhä satamassa viihtyvä selkälokki. Aiemmat tiltaltti ja mustapääkerttu olivat niin ikään paikalla. Itärannassa ruokaili aluksi viisi kottaraista, sittemmin parvi hupeni iltapäivällä kolmeen yksilöön. Männikössä rätisi peukaloinen. Vaikka marraskuu on jo kääntynyt joulukuuta kohti, Utössä kukkivat edelleen kissankellot ja ketoneilikat. Illan jo hämärtyessä Tenovuon Jorma soitti Kobbenin kalliolla istuskelevasta huuhkajasta. Loppuilta sujuikin Jorman upeita Lapin ja Norjan kuvia katsellessa. Päivä oli siten pulkassa ja valmistautuminen perjantaiaamun aikaiseen lähtöön mantereelle oli edessä. Päivitänkin koko tekstin m/s Eivorilta.

Näillä rakentamillani penkeillä on käväissyt mm. aavikkotasku.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Kääpiökertun bussibongaus Porissa 11.11.11

Viime päivinä Porin suunnalta on tullut useita mukavia lintuhavaintoja Tahkoluodon suljetulta alueelta, jonne ovat päässeet vain porilaiset. Tänään sieltä löytyi kaukainen vieras kaakosta, kääpiökerttu, joka on viimeksi ollut bongattavissa marraskuussa 1994 Porvoon Emäsalon sotilasalueen kärjestä. Silloin lintu viipyi paikalla seuraavaan aamuun asti yövyttyään katajan sisällä. Uusintaan oli siis jo aikakin uusien bongareiden tultua mukaan kuvioihin. Itse jätin tuonkin linnun silloin väliin enkä ajatellut, että seuraavaan bongausyritykseen menisi peräti 17 vuotta. Tämäkään nanabongaus ei ollut mitenkään itsestäänselvyys. Bongariliiton työvaliokunta Jukka Sillanpään johdolla toimi tällä kerralla nopeasti ja suopeasti järjestäen bongausluvan Porin Tahkoluotoon, jonne päästiin lopulta bussilla sataman portilta Mauno Mäntylän avulla. Bussi vei aivan perille asti. Suuret kiitokset paitsi edellisille myös ennen kaikkea linnun löytäjille, hallussa pitäjille ja muille bussibongareille esimerkillisestä ja ainutlaatuisesta tavasta hoitaa mallikkaasti kääpiökerttu, joka oli vasta Suomen 11.havainto. Lajin lähimmät esiintymisalueet sijaitsevat Kaspianmeren seudulla.

Vihdoinkin kääpiökerttu bongattavana Porissa. Kuva:Erkki Kallio.
Kääpiökerttu, Sylvia nana, liikkui vilkkaasti lähellä maanrajaa avoimessa ruderaatissa piileskellen sankemmassa ruohostossa, toisinaan tullen esille myös näkyvästikin, jolloin erottui linnun vaalean harmaanruskea selkä, keltainen silmä, ruskeat siiven peitinhöyhenet ja eritoten ruosteenruskea pyrstön yläpinta tummine ruotijuovineen. Linnun vaaleaan habitukseen ja pieneen kokoon kiinnittää heti huomiota. Lintua sai katsella kiikarilla tieltä lähimmillään noin 10 m päästä. Nana etsi aktiivisesti ravintoa reilun vartin esiintymisen aikana lennähtäen lopuksi ruderaatin reunaan noin 50 m etäisyydelle. Bongarit olivat hyvin tyytyväistä porukkaa. Elämänpinnoja tipahti laariin monelle, siis myös allekirjoittaneelle. Läheltä Tahkoluotoa Kirrinsannan hiekkakentältä löytyi tänään toinenkin huippurari, arotasku, jonka osa ehti bongata jo ennen bussitapahtumaa. Tasku oli kuitenkin vielä hyvin paikalla klo 16 maissa jääden alueelle. Varsin pystyasennossa oleva vaalea tasku, joka sulautui erinomaisesti maastoon. Saman lajin edustaja plokattiin vastikään Kajaanista ja viime vuonna 2010 niin ikään marraskuussa Heinolasta. Viimeksi mainitulle arotaskulle kävi köpelösti sen kuoltua heikkokuntoisena pyydystämisen jälkeen. Arotasku on vieraillut Suomessa 20 kertaa. Meitä lähinnä lajia esiintyy Ukrainan ja Venäjän eteläosissa.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Utö tyhjentyi rareista

Sunnuntai oli sään kannalta liki edellispäivien kaltainen. Kaakkoistuuli oli hieman kovempi ja illaksi tuuli kääntyi etelään. Saari tyhjentyi kuitenkin rareista miltei kokonaan. Tenovuon Jorma löysi aamulla eteläniemestä isokirvisen, joka ei malttanut pysyä paikoillaan ja hävisi Patterinniemen suuntaan. Kaisa, Jorma ja Outi lähtivät mantereelle aamupäivällä, joten vastuu jäi pääosin allekirjoittaneen harteille. Tiistaina onkin taas tulossa lisää väkeä. Lintuvalikoimasta poimittakoon sarvipöllö, neljä kangaskiurua, selkälokki, laulurastas, kaksi mustapääkerttua ja tiltalttia, nuori varpuskoiras, tundraurpiainen ja pikkuyllätyksenä myöhäinen hernekerttu, joka näyttäytyi tunti ennen hämärän tuloa rantatiellä ja laiturien tyvellä Tenovuon Jorman ja Outin mökin alapuolella. Lintu oli paikalla vain reilun minuutin liikkuen koko ajan aktiivisesti tiaisten kanssa. Kuvaa ei ehtinyt ottamaan. Myöhäinen oli myös pieni ruskea kyy, joka jähmeänä köllötti lepikon reunalla kylätiellä. Kauanpa jaksavat sinnitellä syksyä. Leudosta syksystä kertovat myös pietaryrttien ja kissankellojen kukkiminen. Maanantaiaamuna suuntaan vaihteeksi mantereelle.

Lippu salossa Utössä Kustaa Aadolfin päivänä.

Kalastuskilpailut ja kansanjuhlat ovat ohi, niin myös linturaritkin.

Aavikkotasku ja kashmirinuunilintu Utössä

Pyhäinpäivän Utön sää oli hyvin edellispäivän kaltainen. Vakiorutiinien ja aamuisen hotellikäynnin jälkeen suuntasin itärantaan, jonka istuinpenkeillä minua vastaan hyppeli raritasku. Melkeinpä ainoa lintu, jonka määritin samantien aavikkotaskunaaraaksi ikää sen enempää kommentoimatta. Alle 10 m etäisyydellä se liikkui kivikossa hiljalleen jääden paikalleen noin puolen tunnin ajaksi. Tässä välissä soittelin muille, jotta tulisivat paikalle ihastelemaan Utön saarelle uutta lajia n:o 293. Tenovuon Jorma saapuikin polkua pitkin varsin hengästyneenä suoraan aamukahvipöydän äärestä kameratykkinsä kanssa. Blogissani käytänkin hänen ottamiaan erinomaisia tilannekuvia. Paikalle ehtikin suurin osa, ennen kuin lintu katosi mystisesti kallionharjan taakse. Näytti siltä, että varpushaukka olisi saalistanut sen katoamispaikalta. Aavikkotasku löytyi vielä uudestaan katajapensaan sisältä löytöpaikaltaan ja lensi itäniityn poikki rannalle, josta sitä ei kuitenkaan enää löytynyt. Viimeisen kerran tasku näyttäytyi hautausmaan kivimuurilla, josta se katosi lopullisesti ruovikkoa kohti. Kerrassaan upea tosisponde löytö! Ajankohtaan ja säähän nähden odotettu laji. Kaikkiaan tämä oli Suomen 19.havainto aavikkotaskusta.

Aavikkotaskunaaras Utön itärannassa. Kuva:Jorma Tenovuo.
Rarit eivät tältä päivältä tähän päättyneet. Iltapäivällä Kivisen Kaisa puolestaan plokkasi Gamla Postenin männiköstä siipijuovafyllarin, joka hävisi ensitilanteen jälkeen samantien. Äänetön lintu löytyi sitkeän parin tunnin haun jälkeen nyt Kovasen ja Kantosen tonteilta pihapensaista ja puista parin hippiäisen kera. Tälläkin kerralla löytäjänä oli Kaisa. Nyt lintu saatiin jollakin lailla hallintaan 20 min ajaksi. Lintu määrittyi kashmirinuunilinnuksi, jota osattiin jo epäillä. Se reagoi aluksi ehkä yllättävänkin aktiivisesti hippiäisatrappiin. Tenovuon Jorma ja Lumijärven Pyry saivat taltioitua kameroillaan kuvat RK-kaavaketta varten. Humei oli vastikään Utössä 25.lokakuuta, joten tämä oli jo syksyn toinen havainto ja koko Suomen mittakaavassa 55.havainto lajista. Vau mikä lintupäivä!

Kashmirinuunilintu puikkelehti männyssä. Kuva:Jorma Tenovuo.
Päivän muuta lintuantia olivat selkälokki, kaksi sarvipöllöä, kaksi mustapääkerttua, viisi tiltalttia, varpunen, mustaleppälintu ja tundraurpiainen. Kerrottakoon, että Utössä käytiin päivän aikana perinteinen kalastuskilpailu. Neljäksi väki kokoontui päiväkodin rantaan punnitusoperaatioon. Haukimiehet veivät selvän voiton, sillä laatikossa komeili todellinen jättivonkale, yli 5 kg hauki. Illalla hotellilla meno jatkui arpajaisten, musiikin ja tanssin merkeissä. Päivä jäi muistiin pitkäksi aikaa. Hangon harmaasirkku ja ruskouunilintu taikka Mynämäen isovesipääsky voisivat tulla tännekin sunnuntaiksi.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Utö +9 pilvistä kaakko viisi

Otsikon mukaisesti koko päivän oli täysin pilvistä. Aluksi kaakkoistuulta oli 7-8 m/s heiketen ja kääntyen illaksi etelään. Tenovuon Jorma suoritti Utössä talvilintujen syyslaskennan, mihin osaltani autoin joidenkin lajien kohdalla. Hämmennystä aiheutti ajankohtaan nähden suuri hanhiparvi, joka porhalsi iltapäivällä Viron suunnasta eteläkärjen ohi länsiluoteeseen. Kasaan saatiin 55 lajia, joista mainittakoon vielä kaksi lehtokurppaa (ainoat kahlaajat), kolme muuttavaa pikkulokkia (2ad+1juv), nuori selkälokki, uuttukyyhky, kaksi sepelkyyhkyä, sarvipöllö, suopöllö, peräti kaksi varpuspöllöä, kangaskiuru, kaksi mustapääkerttua (koiras ja naaras) omenoita popsimassa, kaksi tiltalttia itäniityn levävallilla, 45 kottaraista, 80 tilheä, 300 räkättiä, 12 punakylkeä, varpunen (1-kv koiras ) kylällä ja tundraurpiainen. Mustarastaita, peippoja ja punatulkkuja tuntui olevan liikenteessä. Niitä nähtiin pieninä parvina lentämässä kylän päällä ja istumassa pihlajissa.

Toinen saaren varpuspöllöistä, joka piilotteli männiköissä.

Mustarastaat popsivat omenoita ajaen mustapääkertut tiehensä.
Päivän muina erikoisuuksina olivat Jorman näkemä kyy ja Pyryn löytämä matarakiitäjän toukka hiekkatieltä. Marraskuinen havainto kyystä on jo poikkeuksellinen. Luikertelija olikin vähän kankea. Matarakiitäjän toukka edustaa jo harvinaista kolmospolvea. Se ehtinee koteloitua vielä ennen talvea. Varsin kummalliselta tuntui myös suuren rahtialuksen täyskäännös Finskärin karikon edustalla. Liberian lipun alla kulkeva Hermann Schoening Monrovia jatkoi kuitenkin matkaansa etelään. Kovat linturariteetit jäivät puuttumaan, vaikka naapurimaissa niitä on viime päivinä nähtykin. Huomenna on uusi päivä ja taistelutahtoa löytyy otollisten kaakkoisvirtauksien jatkuessa viikonloppuun asti.

Kolmannen polven matarakiitäjän toukka hiekkatiellä.

Suuri rahtialus, Hermann Schoening, vältti niukasti Finskärin karikon.

torstai 3. marraskuuta 2011

Lämmin syyssää jatkuu

Kasvukausi jatkuu yhä Etelä-Suomessa. Poikkeuksellisen pitkään aina marraskuulle asti on saatu nauttia lauhoista etelä- ja lounaisvirtauksista, joiden ansiosta lämpötila on ollut miltei päivittäin kymmenen asteen yläpuolella. Kasvimaailma on reagoinut tähän kuin alkavaan kevääseen. Radiouutisten mukaan luonnossa on havaittu pajunkissojen ja valkovuokkojen kukkivan. Salossa mukulaleinikillä keltaiset nuput odottavat avautumista. Syreenipensaisiin on kehittynyt vihreitä lehtisilmuja. Edes Pohjois-Lappiin ei ole saatu pysyvää lumipeitettä. Erikoinen syksy näkyy ulkosaaristossakin, jossa hyttyset parveilevat ja merivesi on edelleen varsin lämmintä ajankohtaan nähden.

Merikotkat tähystelivät sääksien pesäpaikalla laivaväylällä.
Matkalla Pärnäisistä Utöseen Fagerholman eteläpuolen väylämerkillä kaksi merikotkaa oli valloittanut sääksien poissaollessa niiden risulinnan. Vesilinnuista nähtiin vähäisiä määriä talvipukuisia riskilöitä, koirashaahkoja, pilkkasiipiä ja mustalintuja. Bokullan kohdalla Eivorilta havaittiin nuori pikkulokki. Tällä kertaa Utössä ei ollut yhtään lintumiestä. Saareen rantautuivat tuttuun tapaan Tenovuon Jorma ja Outi sekä Kivisen Kaisa. Pyry oli nähnyt päivän aikana sekä sarvi- että varpuspöllön. Tennari soittelikin illan jo hämärtyessä huuhkajasta, joka komeili Kobbanin kalliolla. Näyttää siltä, että Utöseen kannattaa tulla pöllöretkelle. Puoli yhdeksän aikaan illalla kuului harmaahaikaran muuttoääntä.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Tuhruista sadesäätä Utössä

Torstain sää ulkosaaristossa oli pilvinen, lämpötila edellispäivien tapaan noin +10 asteessa ja tuuli etelästä 7 m/s. Saderintama saapui Utöseen klo 10 ja haittasi paitsi lintujen muuttoa myös havainnointia. Illalla näkyvyys oli heikko sumun vuoksi. Varsin vetisistä olosuhteista huolimatta saaresta löydettiin pari vuorihemppoa, jotka Laaksosen Juha plokkasi hotellin ruderaattikentältä. Koululla oli varpunen muiden siemensyöjien joukossa. Mustaleppälintuja ja mustapääkerttuja nähtiin kumpaakin kaksi yksilöä. Tupsupäinen sarvipöllö piilotteli telttapaikan männyissä, joista se siirtyi Kattrumpanille valvontatornin lähelle. Illansuussa kottaraiskaksikko istuskeli koulun katonharjalla kesäiseen tapaan höyhenpuku märkänä. Lintumiesten yläparlamentti kokoontui kaupan mäelle penkille pohtimaan maailmanmenoa. Edes professori ei saanut veijarilaumaa sisätiloihin, niin hektistä on lintujen seuraaminen hämärissäkin. Ahvenanmaan Signilskärissä kuitattiin ruskouunilintu, joka sekin kiersi Utön saaren ja miehittäjät. Perjantaiaamuna m/s Eivor lähti aikaisin kohti Pärnäistä. Saaresta poistuivat Kuusela, Sällylä ja itse allekirjoittanut. Myös koululaiset olivat kyydissä matkalla Paraisten kalkkikaivokselle. Kanta-Hämeen vakiotrio lähti Jurmosta mantereelle.

M/S Eivor saapumassa Utön satamaan klo 16 aikoihin.

Hippiäiset lentävät joskus avoimista ovista patterille lämmittelemään. 

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Utön saaristolaiselämää

Keskiviikkoaamu valkeni kauniina, aurinkoisena ja heikkotuulisena. Saari oli tyhjentynyt edellispäivän rareista ja muuttokin oli varsin vaisua. Jurmossa ekana verkkoon eksynyttä tulipäähippiäistä odotettiin turhaan Utöseen. Liekö eilinen kashmirinuunilintu siirtynyt naapurisaareen yön aikana. Länsirannikon Säppiin tuntui kerääntyvän liuta rariteetteja lintutiedotusta seurattuani. Päivällä oli niin lämmintä, että neitoperhonen lenteli vinhaa vauhtia kylillä. Se on yksi kaikkien aikojen myöhäisimpiä havaintoja lajista, jonka myös Holvitien Mikko onnistui näkemään. Iltaa kohden kaakkoistuuli alkoi voimistua ja saavutti jo ennen puolta yötä kovan tuulen lukemat puuskassa. Heikkotuulisen yön jälkeen utöläiset kokivat kalaverkkojaan. Saalista kertyi monelle ihan mukavasti, mm. silakoita. Toiset käyttivät aikaansa rakentamiseen ja kunnostamiseen. Janne maalaili punaista aitaansa ja kyselikin, mahtaako naapuri ilmestyä torstaina maisemiin. Mönkijät ja hotellin kuorma-auto olivat liikenteessä kylän vilkkaalla tiellä. Utön kyläkaupassa käytiin pariin otteeseen ja vaihdettiin kuulumisia. Illaksi saatin kutsu armeijan saunaan, mistä erityisen lämpimät kiitokset saunaluutnantti Holvitielle. Lintumiehet yrittivät löytää jotakin saaresta.

Silakoita irroitetaan kalaverkosta rannassa kahden miehen voimin.

Koululla silakat olivat jo pesualtaassa Ismon johdolla Lauran käsitellessä verkkoa.
Päivän lintuantina oli kolme mustaleppälintua, joista yksi päivysti luotsiaseman katolla. Mustapääkerttu hyödynsi omenoita tilhien tapaan. Aamuvarhaisella koulun ruokintapaikalta kuului tavallisen varpusen ääntä pikkuvarpusparvesta. Kuusitiainen pistäytyi saaressa, tiltaltti etsi ravintoa itärannan levävallista, peukaloiset ritisivät heinikossa ja vuorihemppo oli suorittanut ohilennon saaren päältä. Tänään ei ollut siis kovinkaan kummoinen lintupäivä. Toivottavasti hokema tyyntä lintumyrskyn edellä pitää paikkaansa. Odotukset ovat korkealla edelleen jatkuvan kaakkoistuulen ja Ruotsista tulossa olevan matalapainerintaman vuoksi. Yhteysalus m/s Eivor saapuu huomenna sataman laituriin.

Aallot ovat kasanneet itärannalle levävalleja.

Kun lintuja on vähän, on aikaa rentoutua. Kuvassa vasemmalta Juha, Mikko ja Joska.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Harvinaisia uunilintuja

Utössä oli tänään mitä mainioin syyssää. Heikkoa lounaistuulta, joka kääntyi illaksi etelään ja lämpötila käväisi parhaimmillaan yli +11 asteessa. Eilen Lampisen Markus oli nähnyt vielä suruvaipankin, tänään sain tyytyä pieneen ja vaatimattomaan katajaneulasmittariin. Aamun ensi hetkinä Larun helsinkiläisjengi totesi rarin olevan ilmassa. Hippiäisiäkin liikehti pensaissa aivan toiseen malliin kuin maanantaina. Kylällä puiden latvoissa istuskeli nokkavarpunen, kun mentiin porukalla katsomaan Mörttilän suuntaan mustaleppälintua, jota havaittiinkin ainakin neljä eri yksilöä, kolme naaraspukuista ja yksi koiras. Linnut siirtyivät iltapäivällä jäteasemalta kylälle päin. Juuri kun ehdin Sällylän Sepon kanssa astella perille, huudettiin ilmaan pro, joka korjattiin samantien vieläkin harvinaisemmaksi humeiksi eli kashmirinuunilinnuksi. Havainto oli Utön viides tilastossaan. Linnusta saatiin riittävän hyviä digikuvia rariteettikomiteaa varten. Humei liikkui hyvin levottomasti ja aktiivisesti jäteasemalta aina Saunalahden pohjukkaan asti. Lintua saatiin ihailla tunnin verran ennen sen katoamistaan. Muusta lintupäivän annista mainittakoon Utössä harvinainen koirasvarpunen koulun ruokinnalla, jonka yhteydessä saarnien latvoissa havaittiin toinen itäinen vihreä fyllarilaji, taigauunilintu. Se piilotteli taitavasti oksistojen takaosassa eikä siitä saatu kunnon kuvia, mutta äänen ja kiikaroinnin perusteella lajimäärityksestä ei ollut epäselvyyttä. Tästä havainnosta puolestaan tunnin päästä Tenovuon Jorman tontille kuului voimakasta ja kiihkeää humein ääntä. Istuskelin saunan penkillä Laaksosen Juhan kanssa pihapinnoja silmällä pitäen. Mökin yläpuolella majakan suuntaan lehtipuiden latvuksissa tiltalttien seurassa hyöri todellakin jälleen kashmirinuunilintu. Kuvia löytyy osoitteessa http://www.tarsiger.com. Oliko lintu eri yksilö kuin aiemmin aamupäivällä, sitä ei keskustelujen ja kuvavertailujen jälkeen voitu aivan täysin varmuudella sanoa. Joka tapauksessa lintupäivä oli vallan erinomainen ja antaa toivoa huomiselle päivälle rariputken jatkumisesta tuulen kääntyessä enemmän kaakkoon. Hakijoita on edelleenkin riittävästi miehittäjien osalta. Porukkaa lähti laivalla mantereelle, saareen saapuivat Kuuselan Arska ja Holvitien Mikko. Muutamat herrat saivat kashmirinuunilinnusta eliksen. Minun elämänpinnani lajista on jo niinkin kaukaa kuin 31.10.1999, tuona samana historiallisena päivänä Mika Häkkisestä leivottiin formula ykkösten maailmanmestari.

Aamu enteili hyvää lintupäivää Utöseen.

Rariteetit löytävät tiensä saareen kaukaakin, joskus laivojakin apuna käyttäen.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Isokirvistä etsimässä Utössä

Sunnuntai alkoi syksyisen lämpimänä ja poutaisena Salossa. Aamukahdeksan jälkeen kuuntelin Ylen Radio Suomen luontoretki -sarjassa Ulkoluotojen geologiaa, missä luontotoimittaja Juha Laaksonen haastatteli allekirjoittanutta. Sitä voi halutessaan kuunnella paraikaa jälkeenpäin Ylen Areenassa os. http://areena.yle.fi/audio/1319347011631. Iltapäivällä lähdin huristelemaan vaihteeksi Utöseen päin, olihan siellä havaittu viime päivinä itäisiä vieraita isokirvisiä peräkkäisinä päivinä. Suunnitelmissa oli muutoinkin käydä katsomassa lokakuun lopun lintumaailmaa ulkosaaristossa. Saaressa oli ollut varsin lämmin päivä +11 astetta. Ruohosen Laura oli havainnut auringon paisteessa varsin myöhäiset kaksi neitoperhosta. Myös punaiset syyskorennot olivat vielä olleet lennossa.

Kesnäsin kivikkoa Utön eteläosassa.

Nuori haarapääsky kylän rannassa venevajan katonharjalla.
Maanantaina 24.lokakuuta YK:n liputuspäivänä lämpötila kipusi tänäänkin +10 asteeseen kohtalaisesta lounaistuulesta huolimatta. Vajaan kymmentuntisen valoisan retkeilyn aikana huomasi selvästi, että lintuja oli vähemmän verrattuna edellisiin päiviin. Päivän projekti oli isokirvinen, joka osoittautui varsin hankalaksi ja työlääksi bongauskohteeksi. Loppujen lopuksi lähes kaikki onnistuivat näkemään ja kuulemaan kirvisen itä- ja pohjoisrannassa. Illaksi yksi isokirvinen jäi yöpymään itäniityn eteläpuolelle katajikon reunaan, josta sitä ei aiemmin ketjussa kuitenkaan onnistuttu komppaamaan. Öhmanin Ossi sai lajista eliksen, joten onnittelut aktiiviselle bongarinalulle! Viirukerttuliryhmä saa laittaa kyllä paremmaksikin. Päivän aikana piristävä yllätys oli kylän rannassa lentävä ja venevajoilla istuskeleva nuori haarapääsky. Itärannan ruovikon levävalleilla hyöri tiltaltti. Sataman yllä lensi ampuhaukka ja kylillä pyöri pari hemppoa ja kymmenisen pikkuvarpusta. Lukuisten pikkulintujen varoitukset kielivät eilen löytyneen varpuspöllön olemassaolosta, mutta pöllöä ei ilmeisesti kukaan kumminkaan nähnyt. Kasvisto on edelleen rehevää ja vehreää. Keltaiset huopakeltanot kukkivat uudelleen karuilla hiekka- ja sora-alustoilla. Vähäisiä pihlajanmarjoja hyödyntävät vaeltavat punatulkut.

Huopakeltano kukkivana Utössä lokakuun lopulla.

Punatulkkukoiras mutustelee pihlajanmarjoja.