lauantai 28. kesäkuuta 2014

Käenpiian ja tuulihaukan pöntöillä

Eilinen perjantaipäivä vietettiin maastossa pönttöhommissa työpäivän venähdettyä jopa 14-tuntiseksi. Tarkistuksen kohteina olivat tuulihaukan avopöntöt latojen päätyseinissä. Matka alkoi aamulla Halikosta, jossa oli kahdet poikueet (4+5 poikasta) vierekkäin alle puolen kilometrin etäisyydellä. Terhakkaat poikaset olivat kaikki hyväkuntoisia. Marttilassa yhdessä pöntössä oli jo liki lentopoikaset, kun taas toisessa oli vasta viikon vanhat valkoiset untuvikot. Hajontaa on tänä vuonna ollut paljon. Koskella oli vain yksi tiedossa oleva pesintä, jossa rengastettavaksi oli tarjolla kolme poikasta. Kuusjoella oli niin ikään pieniä untuvikkoja, joista yksi pieni jäi vielä odottelemaan kihlausta. Muista poiketen eräs tuulihaukkapari oli pesinyt toistamiseen korkean kuusiaidan latvaan, jossa isokokoiset poikaset pälyilivät ympäristöönsä. Tämän pesän jätin suosiolla väliin. Pienen lepotauon jälkeen suuntasin Perniöön. Sielä oli ainakin kaksi pesivää paria. Kauimmaisessa pöntössä nyhjötti kolme poikasta, joille emot toivat heti saalista paikalta lähdettyämme. Radan lähellä olevassa pesälaatikossa oli isoja poikasia, joiden tarkka lukumäärä ei selvinnyt. Alustavasti näyttää siltä, että viime vuoteen verrattuna rengastusikäisiä poikasia on nyt puolet vähemmän, syynä kylmiä ja sateisia sääjaksoja peräjälkeen ja ennen kaikkea huono myyrävuosi. 


Viisi tuulihaukan poikasta pesälaatikossaan Halikossa.

Illalla sain Salon Kuusjoelta soiton. Isäntä kertoi eräässä metsänaukion pöntössä olevan sihinää ja suhinaa. Käenpiika oli pitkään kuikutellut pihapiirissä ja oli kaiketikin toisen kerran pesinyt samaan paikkaan. Sisällä olikin kahdeksan aikuisen näköistä käenpiian poikasta, joista osa oli jo täysin lentokykyisiä. Lajille ominainen pään kääntäminen, niskan pyörittely ja venyttely ovat todella hassunkurisen näköistä. Poikasia voi parhaimmassa tapauksessa olla tusinan verran. Poikasia ruokitaan erityisesti muurahaisilla ja niiden munilla. Poikue pyörii pesimäympäristössään varsin salamyhkäisesti piilotellen, ainoastaan ruokaa kerjäävä ääni paljastaa toisinaan poikasten olemassa olon paikalla.  Käenpiian rengastusmäärät koko Suomessa ovat olleet 300-500 yksilön luokkaa vuosittain. Löydöt ovat olleet harvassa ja tiedossa oleva ikäennätys vuoteen 2011 mennessä on kuusi vuotta. Itse olen rengastanut tähän mennessä noin 60 poikasta ilman löytöä ja kontrollia 30 vuoden aikana. 


Käenpiika osaa kummallisesti pyöritellä ja venytellä itseään.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Kuolleita linnunpoikasia pöntöissä

Juhannusviikon usean päivän kestäneet poikkeuksellisen kylmät ja sateiset päivät ajoivat linnut ahdinkoon. Aamu- ja keskipäivän lämpötilat kohosivat vain +6...+9 asteeseen. Hyönteissyöjälinnut eivät löytäneet tarpeeksi ravintoa pöntöissä oleville poikasilleen. Kaikkein pahiten luonnon armoton kohtalo osui kirjosieppoihin, joilla kuoli paljon suurikokoisiakin poikasia pönttöihin. Eri puolella Salon seutua ja Kemiönsaarta kirjosieppojen poikasista tuhoutui jopa 50-100 % omissa pöntöissäni. Joistakin pöntöistä löytyi kuolleiden poikasten viereltä myös toinen emolintu menehtyneenä. Pönttöjä avatessa kirjosieppojen poikaset kerjäsivät äänekkäästi ruokaa seisaaltaan. Niin kova oli nälänhätä. Rankat ukkoskuurot huuhtoivat monet harmaasiepon pesät mennessään. Muilla lajeilla poikueet jäivät myös pienemmiksi. Myös myöhemmin pesineillä tiaisilla meni huonosti. Valtaosa sini- ja talitiaisista ehti saada kuitenkin poikueensa lentokykyisiksi ennen kylmää jaksoa. Osa jäi odottelemaan pesästä lähtöä kohtalokkain seurauksin. Sääolosuhteista johtuen jätin lokkiluodolla käynnin kokonaan väliin. Kaiken lisäksi kohdalle sattui vielä huono myyrävuosikin. Tuulihaukan kannan nousu pysähtyi ja onnistuneita lehtopöllön pesintöjä oli vain kolme kappaletta edellisvuottakin heikommin.


Tiaiset selvisivät sieppoja paremmin kylmyydestä. Kuvassa sinitiainen.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Retkeilyä Itä-Suomessa ja valtakunnanrajan lähellä

Kesäkuun puoliväli alkoi lähestyä ja oli aika pistäytyä retkelle tällä kertaa Kaakkois-Suomen kautta Parikkalan Siikalahdelle, Savonlinnaan ja sieltä takaisin Rautjärven ja Lappeenrannan pikkuteiltä rajavyöhykettä sivuten etelään. Sää oli vaihteleva, enimmäkseen kuitenkin aurinkoisia poutapäiviä. Ensimmäinen yö vietettiin Virolahdella tutuissa maisemissa Vaalimaan Campingin alueella, mökit ovat huokean hintaisia 30-50 €/vrk ja varustukseltaan riittäviä tilapäiseen yhden yön majoitukseen. Siellä kuultiin pari käkeä, ruisrääkkä ja etäällä laulava satakieli. Samalla tuli koettua valorysäpyydys. Pienet koruyökköset ovat tavanomaisia Virolahdella, mutta sangen harvinaisia Lounais-Suomessa.  


Olavinlinna on Savonlinnan ylpeys.

Toinen päivä oli pilvinen, tuulinen ja kolea. Päivän anniksi jäi seuraavan päivän valmistelu ja kulttuurikohteet. Parikkalan Melkoniemen mutkittelevan järvireitin jälkeen tutustuimme Punkaharjun harjutien ja Puruveden hienoihin maisemiin sekä Savonlinnan Olavinlinnaan, jossa vieraili paljon venäläisturisteja. Olavinlinna on Euroopan pohjoisin keskiaikainen kivilinna, jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 1475 ruotsalaisten johdolla. Punkaharjun Lusto (metsämuseo) veti puoleensa kotimaan matkailijoita. Arboretumissa kannattaa kävellä, jos vain aikaa riittää. Majoituimme rauhalliseen paikkaan Gasthaus Punkaharjulle, josta oli varsin kohtuullinen etäisyys Siikalahden lintujärvelle. Lisäksi Parikkalan majoituspaikat olivat aivan täynnä viikonlopusta johtuen, vaikka varsinainen lomasesonki ei ollutkaan vielä. 


Parikkalan Siikalahti kylmänä kesäaamuna.

Kolmas päivä oli retken monipuolisin ja paras päivä. Yö oli ollut koko kesän kylmin, ylempänä oli ollut paikoin hallaa ja aamuvarhaisella Parikkalan Siikalahdella lämpötila oli vain +2 astetta. Linnut jaksoivat kuitenkin laulaa, joskin kylmyys haittasi lauleskelijoiden intoa ja lukumäärää. Aamuneljän ja puoliviiden välissä rastaskerttunen lauloi aktiivisesti patotiellä, luhtahuitteja kuultiin vain yksi ja kaulushaikara puhalteli harvakseltaan joskin kuuluvasti. Aamun kohokohta oli parkkipaikalla todella komeasti vihellellyt kuhankeittäjä, joka katosi lehtipuiden latvustoihin ja vaimeni kokonaan, syynä kameramiehen ilmaantuminen paikalle ja atrapin häiritsevä käyttö, valitettavasti. Kuhankeittäjän kuuleminen oli yksi retken tavoitteista. Lähdimme takaisin majoituspaikkaan aamiaiselle.


Pihlajaperhoset parveilevat maassa kostean ojan pohjassa.

Aamupäivä kului Parikkalan Melkoniemen ympäristössä, jossa näimme pari pihlajaperhosta. Tienvarsilla kukki mäkitervakkoja, huopakeltanoita, koiranputkia ja metsäkurjenpolvia. Perhosmäärään ja matkailuesitteen ylistyksiin nähden paikka oli pienoinen pettymys. Suuntasimme aivan itärajalle lähelle rajavyöhykettä ja kiertelimme Rautjärven hiekkateitä ristiin rastiin. Simpeleeltä itään tapasimme tiellä taapertavan metsäviklon poikasen, jonka sain kiinni rengastettavaksi. Lajista tuli uusi rengastuspinna! Auringon porottaessa varsin lämpimästi ja tuulen ollessa heikko suurikokoisia valkoisia pihlajaperhosia lenteli kymmenittäin ympärillämme. Eräässä matalassa ojassa pihlajaperhoset kokoontuivat parveilemaan silmäniloksi. Tällä lajilla on harvinainen sosiaalinen joukkokäyttäytyminen. Pelottomat perhoset asettuivat vieri viereen imemään kosteutta. Sama ilmiö toistui muuallakin pienemmässä mittakaavassa. 


Rautjärven Miettilässä on idyllinen perennatila.

Iltapäivällä vähän puolivahingossa vierailimme Rautjärven Miettilässä eräässä puutarha-aitassa, jossa kukoisti erilaisia perennoja. Vanhaa 1800-luvulta peräisin olevaa tilaa oli kunnostettu kolmattakymmentä vuotta nykyiseen kukkaloistoonsa. Paikka on todella katsominen arvoinen. Illan aikana kiertelin vielä mäkitervakkopientareita ja löysinkin yhden harvinaisen ruusuruohokiitäjän. Se muistuttaa kovasti kimalaista, mutta pörrää nopeasti paikasta toiseen kuin kolibri. Olipa elämys. Aika eteni ja majoituimme Imatralle Vuoksen rantaan. Jos raha ei ole esteenä, niin sille saa varmasti vastinetta majoittuessaan Imatran Valtionhotelliin, joka sijaitsee hienossa puistomaisemassa Imatrankosken rannalla. Itse rakennuskin on jyhkeä ja linnamainen muista hotelleista poikkeava.


Rauhoitettu kirjoverkkoperhonen on värikäs päiväperhonen.

Neljännen ja viimeisen päivän retkisää oli vaihteleva, mutta klo 10 asti kuitenkin aurinkoinen ja lämmin. Köröttelimme rajan pinnassa Lappeenrannan maalaismaisemissa. Käkiä kukkui miltei kaikkialla, pihlajaperhosia näkyi edellispäivää vähemmän. Erään harakankelloniityn yllä lenteli arvokkaan ylväästi ritariperhonen, joka sai matkata eteenpäin etelän suuntaan. Teimme lyhyitä pysähdyksiä sopivin välein hyvän kukkaniityn kohdalla. Mäen notkossa lämpimässä metsänaukiossa lenteli noin kymmenkunta rauhoitettua kirjoverkkoperhosta, jotka lepäilivät vadelmapensaiden latvoissa paikallaan pitkän aikaa. Yksi karttaperhonen oli eksynyt myös joukkoon. Päiväksi ukkoskuurot alkoivat lisääntyä ja luontoretkeilylle sai laittaa pisteen. Vanhan tavan mukaan piipahdimme Ylämaan jalokivikylässä, jossa pidetään jalokivimessut 27.-29.6. Sateenkaaren väreissä hohtava spektroliitti (kaupallinen nimi) on upean värinen ja edustava kellotauluissa, joiden hinnat vaihtelivat 70-100 € koosta riippuen. 


Juhannusruusu kukkii nykyään jo ennen juhannusta.



torstai 5. kesäkuuta 2014

Kesän alkua Utössä

Ulkosaaristossa on huomattavasti viileämpää kuin mantereella. Siitä huolimatta kesä edistyy sielläkin nopeaa vauhtia. Maisema on todella rehevää kiitos sateiden. Näkyvyys merelle öisin ja aamuisin on usein huono, vasta päiväksi tuulen yltyessä ja auringon paistaessa majakan yksityiskohdat alkavat hahmottua. Lintujen muutto on jo loppusuoralla. Täällä näkyvä vähäinen arktika on jo hiljentynyt. Kesälaulajat, kahlaajien paluumuuttajat ja viimeiset myöhästelijät kohtaavat toisensa saaressa. Koulun pihalla on pitkään viihtynyt parivaljakko, turkin- ja turturikyyhky, jotka nokkivat viljanjyviä hiekkamaasta. Kottaraispoikueet lentelevät levottomina ympäri saarta, joissakin pöntöissä on vielä poikasia pesässä. Rengastusten yhteissummaksi tuli 80 pesäpoikasta. Haahkojen poikasia ei liiemmälti enää näe harmaa- ja merilokkien, korppien, varisten ja merikotkien saalistuksen jäljiltä. Kahlaajien poikaset ovat niin ikään olleet todella harvassa.


Turturikyyhky on viihtynyt pitkään koulun pihan maisemissa. 

Omenapuu kukkii lahden pohjukassa utuisessa säässä.

Morsinko on korkea ja näyttävä rantojen kukkija.

Lammashakaa, josta lampaat vielä puuttuvat.

Sadekuurot tuovat runsaasti pikkulintuja, lähinnä kerttuja ja pajulintuja, jotka matkaavat nopeasti eteenpäin. Kovasti harvinaistunut kirjokerttu saapui lauleskelemaan Kattrumpanin katajikkoon. Idänuunilintuja on pyrähdellyt männiköissä pikkusieppojen kavereina. Maisema on kaunis. Syreeni, omenapuu, kultatyräkki, morsinko ja unikko kukkivat muun paljouden keskellä. Itäniityn poluilla on suunnaton määrä heinänorsun toukkia, joista osa on jo koteloitunut heinänkorsiin. Muutama amiraali, ohdake- ja naurisperhonen lenteli kylillä. Kesä tekee tuloaan ja turistit saapuvat. Käärmeitä on edelleen tavanomaista vähemmän ja rupikonnakin on nykyään todellinen harvinaisuus.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Alppiruusut ja puistoatsaleat kukoistavat

Kalenterikuukausi vaihtui kesäkuuhun. Sää alkaa hiljalleen lämmetä uudestaan. Linnuilla riittää kiirettä poikasten hoidossa, kottaraiset, pikkuvarpuset ja rastaat ovat saaneet jälkikasvuaan siivilleen, tiaispöntöistä kuuluu vitinää ja harvat lehtopöllön poikaset kerjäilevät ruokaa kesäillan hämärässä. Kaupungin yllä leijailee kirskuva tervapääskyparvi. Leppälintu lurittelee öisin surumielistä säettään, joka hukkuu joenrannan satakielen ja viitakerttusen ponnekkaaseen lauluun. Luonnossa on huumaava tuoksu, kun pihlajat ja syreenit kukkivat, rehevät alppiruusut ja puistoatsaleat ovat myös loistossaan. Tänä vuonna ne kukkivat poikkeuksellisen komeasti. Maisema peittyy vehreyteen. Kesä on lyhyt mutta kaunis.


Punainen alppiruusu ja keltainen puistoatsalea kukassa.

Valkoinen alppiruusu Halikon Viurilan kartanossa.