sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Loppukevään antia

Kesän alku häämöttää. Kottaraisilla on Utössä jo lentopoikueet. Valkoselkätikkanaaras on yhä sinnikkäästi saaressa. Tikka naputtelee leppiä ja pihlajia, siirtyy levottomasti paikasta toiseen ja rummuttaakin välillä. Mielenkiintoista nähdä, miten pitkäksi aikaa jää saareen. Viikolla havaittiin viiriäinen pariin otteeseen. Lintua oli kuitenkin mahdotonta löytää uudelleen. Loppuviikosta sumu haittasi olennaisesti näkyvyyttä merelle. Lintujen muutto pysähtyi kuin seinään. Kuikkamuuttoa oli sentään jonkin verran. Yölaulajista luhta- ja rytikerttuset sekä satakielet olivat aktiivisia. Pikkulepinkäisiä oli ilmestynyt katajikkoihin. Sorsalinnuista näkyi pari harmaa- ja ristisorsaa sekä jouhisorsakoiras. Kiisla jäi itseltäni väliin. Morsinko ja pölkkyruoho kukkivat paraikaa. Jurmossa mennen tullen lenteli pikkutiira. Mantereelta voisi poimia Kouvolan tundraviklan, joka lähti eilisiltana muutolle ja Helsingin keltahempot. 


Sumuinen näkymä Utöstä. 


Harmaasieppo muistuttaa kulkurajoituksista. 


Valkoselkätikkanaaras on viihtynyt pitkään saaressa. 



Lapintiira väijyy tolpalla. 



Kottarainen kurkkaa pöntöstään. 


Meriharakka tonkii rakkolevävallia. 


keskiviikko 25. toukokuuta 2022

Toukokuu on linturarien aikaa

Vaikka lämpimiä päiviä on toukokuussa ollut vähän, on lintufaunassa koettu sitäkin enemmän pikkurariteetteja. Listalta löytyy useita kattohaikaroita, kiljukotkia, isohaarahaukkoja, niittysuohaukkoja, isovesipääskyjä, ruostepääskyjä, ruokosirkkalintuja, sitruunavästäräkkejä, sepelsieppoja, tulipäähippiäisiä, keltahemppoja ja tänään Kökarissa komea yhdeksän yksilön mehiläissyöjäparvi. Ruskosotka sinnittelee edelleen Salon Omenojärvellä. Ensimmäiset sinipyrstöt lauleskelevat Itä-Suomen metsissä. Utössä toukokuu on ollut hyvää aikaa, saarelle uusina lajeina tulivat arokiuru ja valkoselkätikka, joka oli ainakin vielä eilen saaressa. Nummikirvinen piipahti nopeasti Enskärissä. Edellisestä vierailusta ehtikin kulua jo lähes 30 vuotta. Pienimuotoista venebongausta aiheutti Jurmon pikkukiuru, joka viihtyi monen muun hyönteissyöjälinnun tavoin poltetulla nummella varsin näkyvästi. Espoon Laajalahdella rantakurvi oli hankalasti bongattavissa. Oulussa viivähti keväällä hyvin harvinainen nunnatasku. Viikko sitten pääkaupunkiseudulla saatiin ihailla nuorta arokotkaa raadon kimpussa. Kaikkea sitä löytyy. Viime päivinä maisema on vihertynyt ja lehdittynyt valtavasti. Voikukat ja tuomet kukkivat. Lintujen pesinnät ovat joillakin lajeilla jo hyvin pitkällä. Kottaraisilla on poikaset jo lähtökunnossa. Tiaiset ja pikkuvarpuset odottavat vuoroaan pinkaista maastoon. Salon seudun lehtopöllöillä meni erityisen huonosti. Ei yhtään onnistunutta pesintää, kylmiä munia tai vain reviirillä oleskelua erityisen huonon ravintotilanteen vuoksi. Yölaulajien joukko on monipuolistunut. Salon seudulla voi kuulla kehrääjiä, pensassirkkalintuja, satakieliä, luhta- ja viitakerttusia sekä ruisrääkkiä mainitakseni. 


Haahkapari köllöttelee ulkosaariston kallioilla.


Tulipäähippiäinen Espoon Elfvikissä. Lintu tulee lähelle,
   mutta ei vahingossakaan oikein päin kuvaajan kannalta.   



sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Tornien taistosta Utöhön

Toukokuulle on tullut paljon uusia saapujia lisää. Aktiivisimmat linturetkeilijät ovat ylittäneet jo 200 lajia tälle vuodelle. Kovimmista lajeista viikolla on havaittu mm. pikkukotkia ja amerikanmustalintuja. Ruskosotka on pitkään viihtynyt Salon Omenojärvellä. Pikkurareja edustavat katto- ja mustahaikarat, lukuisat punakaulahanhet, isohaarahaukka, harjalintu, sitruunavästäräkki, lampiviklo, avosetti ja sepelsieppo mainitakseni. Eilen kisattiin koko maassa Tornien taisto. Salon Halikonlahden torneista havaittiin 72 lajia. Sää oli varsin kolea. Timalitornista plokattiin luhtakana, viisi lapasotkaa, törmäpääsky ja turkinkyyhky. Pian tuli kuitenkin lähtö Utöhön. Saaresta oli löytynyt aamupäivällä arokiuru, uusi laji Utölle. Venetaksi oli siis järjestettävä pikimmiten. Kymmenen hengen porukka lähti Nauvon Pärnäisistä klo 14.30 ja olimme perillä saaressa nopealla veneellä tunnissa. Sadekin oli sopivasti loppumassa. Arokiurubongaus onnistui melko pian hautausmaan luota. Lintu lennähti Mörttilän jäteasemalle, jonne se jäikin ruokailemaan. Kiitokset löytäjille ja tiedon välittämisestä! Muuttohaukka teki samaan aikaan hienon ohilennon läheltä. Saaressa olisi ollut hysyjä ja kehrääjä, mutta niitä kaikkia emme ehtineet havaita. Illalla oli Turun pohjoispuolella Pöytyällä edelleen hyvin bongattavissa kattohaikara. Sekin hoitui samalla reissulla ennen Saloon tuloa.


Kattohaikara Pöytyän sänkipellolla iltavalossa. 
 

Keltavästäräkki Salon Halikonlahdella.