Kesäistä luontoa ja harjalintu Salossa

Helteinen viikonloppu Salon seudulla laittoi luonnon kukoistamaan. Tuomet kukkivat ja siitepölyä on ilmassa keltaisenaan. Puut ovat lehdittymässä hyvää vauhtia ja maisema tulee entistä vehreämmäksi. Tervapääskyt ovat saapuneet kaupungin keskustaankin. Lehtopöllöjä pesi niukasti, muutamia pesintöjä todettiin kuitenkin. Parhaimmassa paikassa oli viitoset, mikä on tällaisena vuotena hyvin. Ensimmäiset pöllönpoikaset ovat jo maastossa. Yölaulajia on todettu useammassa paikassa, satakieliä, pensassirkkalintuja ja viitakerttusia, viiriäinen ja ruisrääkkä on niin ikään kuitattu listalle. Tänään Salon Kavilasta ilmoitettiin harjalintu, kirjava töyhtöpää, joka viihtyi lämpimällä pihamäellä. Lintua mielellään kuvataan ja bongataan. On kuitenkin aina muistettava, että linnulle on jätettävä riittävän pitkä kymmenien metrien ruokailuetäisyys ja itse maastouduttava tilanteen mukaan. Näin taataan jokaiselle mahdollisuus nähdä kohde ja lintu voi ruokailla ja levätä rauhassa.

Harjalintu on komea harvinaisuus. Kuva: Janne Riihimäki.

   

Utön kausi aloitettiin

Kaiken kiireen keskellä Utön matka toteutui lopultakin, alkuvuosihan menikin Jurmon karikukkoa bongatessa. Lyhyt viikonloppuretki varsinkin lauantain osalta oli aika ajoin tiheään sumuinen. Pääsin vielä tuloiltana nauttimaan löydetystä sepelsiepponaarasta, joka saalisteli aktiivisesti koulun pihan reunamilla lehtipuiden latvoissa. Seuraava aamu alkoi niin ikään tyynessä sumusäässä, mutta taivas repeili kuitenkin aamukahdeksaan mennessä niin paljon, että merelle näki hyvin staijata. Arktikaa havaittiin mm. alleja, kuikkia, mustalintuja ja valkoposkihanhia. Myöhäisiä merisirrejä nähtiin kymmenittäin, viiden parvi pohjoissataman luodolla. Hylkeet köllöttelivät puolestaan kaukana lounaispuolen luodolla. Muista mainittakoot paikalliset ruokit ja merikihut. Hyönteissyöjälintujen määrissä oli tapahtunut suuri kato edellispäivään verrattuna. Herne- ja mustapääkerttuja lymyili pensaissa, punarintoja oli ajankohtaan nähden vielä runsaasti, itärannalla pomppi värikäs sinirintakoiras. Käenpiiat kuikuttavat saaressa aamuvarhaisesta myöhäisiltaan asti. Kottaraiset kantoivat ruokaa poikasilleen. Keto-orvokit kukkivat kallioiden rinteellä äitienpäivän kunniaksi.

Haahkakoiraat mölyävät rantavesissä.

Käenpiika kuikuttaa näkyvällä paikalla.

Saari oli pitkään paksun sumun peitossa. 

Keto-orvokit kukkivat äitienpäivänä.

Kattohaikaroita liikkeellä

Matalapaineet toivat Lounais-Suomeen kattohaikaroita eilen illalla Paraisille ja Saloon. Lierot ja kastemadot ovat muokatuilla ja kylvetyillä pelloilla melko pinnassa, joten ravintoa riittää. Kattohaikarat olivat paikalla myös tänään ja monet kävivätkin katsomassa niitä. Viime päivien toukokuun perussettiä pikkuharvinaisuuksista ovat olleet jalohaikara, haarahaukka, punajalkahaukka, avosetti, lampiviklo, harjalintu, pussitiainen, sitruunavästäräkki ja sepelsieppo. Tänään lintutiedotukseen pamahti vielä valkosiipitiira. Heti itärajan takana Venäjällä vallitsee lämmin säärintama, odotamme mielenkiinnolla muita rariteetteja. Hyönteissyöjälintuja on tullut viime yönä selvästi lisää, mm. kerttuja, kerttusia, uunilintuja, punavarpusia, satakieliä ja käkiä. Maasto on jo tavallisen vihreää ja keväisen kaunista.

Kattohaikara Salo Yöntilä tämän aamun sumukelissä.

Bulgariassa Mustanmeren rannikolla

Torstaiaamuna koitti lähtö klo 8.10 Helsingistä Norwegianin täpötäydellä koneella kohti Bulgarian Burgasia, jonne saavuimme klo 10.55. Sää oli melkein pilvinen ja lämpötila +14 astetta. Siis kylmempää kuin viikolla Suomessa vallinneet parikymppiset kesäkelit. Vartin matka taksilla Burgas Cityyn hurahti nopeasti. Valuuttana voi käyttää joko levaa tai euroa valinnan mukaan. Pistäydyimme samantien majapaikkaamme Hotel Bulairiin, jonka palvelut riittivät meille vallan hyvin. Nimi viittaa löydettyyn onneen. Bulair on kulttuurimonumentti 1800-luvulta, v. 2003 se muutettiin hotelliksi ja v. 2015 rakennus on saanut nykyisen asunsa. Hotelli sijaitsi erinomaisella paikalla, siitä oli lyhyet etäisyydet ostospaikkoihin, bussiasemalle, puistoihin ja rannoille. Aivan hotellin vierestä löytyy pankkiautomaatti ja pieni kauppa. Bulairin eduiksi laskettakoon vielä hyvin ystävällinen henkilökunta, etenkin manageri Rumiana Gyurkan. Avuliaisuus ja iloinen hymy saivat turistit aina hyvälle tuulelle. Jos nyt jotain pientä miinusta löytyy, niin ikkunat päästävät lävitseen liikenteen melun, portaat ovat korkeat ja huoneissa oli yöllä turhankin kuuma lämpöpumpusta johtuen. 

Norwegianin lentoyhtiön kone laskeutunut Burgasiin.

Hotel Bulair on vanha kulttuurimonumentti 1800-luvulta.

Hymyilevä hotellinjohtaja Rumiana Gyurkan.

Arkeologinen museo Al Bogoridi -kadun varrella.

Pääsiäistä vietettiin täällä viikkoa myöhemmin kuin Suomessa.

Aleksandrovskan kävelykatua Burgasissa päiväsaikaan.

Todettakoon, että rantalomakausi ei ollut vielä alkanut. Mustanmeren kolea itätuuli piti huolta siitä, että rannoilla ei porukkaa näkynyt lainkaan. Niinpä tutustuimme kävelykatujen tarjontaan, kahteen pääkatuun, Al Bogoridiin ja Aleksandrovskaan. Ensiksi mainitun varrella sijaitsee arkeologinen museo, joka kertoo yli 3000 vuotta vanhasta historiasta, asutuksesta ja esineistöstä. Burgas on Kaakkois-Bulgarian suurin kaupunki Mustanmeren rannikolla 200 000 asukkaalla. Suuntasimme itälaidalla sijaitsevaan kauniiseen meripuistoon, jossa oli hyvin hoidettuja kukkaistutuksia ja puistopuita viheriöineen. Pitkän rantalaiturin kupeessa ui mustakaulauikku, retken ensimmäinen pikkurariteetti. Kevät oli jo sen verran pitkällä, että puut olivat lehdittyneet, syreenit ja hevoskastanjat kukkivat, tervapääskyparvi kirkui rakennusten lomitse ja jatkuva turkinkyyhkyjen kuherrus ja huhuilu toi kaupunkiin eloa. Burgas city oli katsottu yhdessä päivässä. Suunnittelin huomisen päivän retkeä Podan kosteikolle, joka sijaitsi 9 kilometriä etelään Sozopolin suuntaan. Sinne pääsee halvimmillaan vain muutamalla levalla paikallisbussilla Burgasista laiturilta nro 5 tasatunnein. 

Turkinkyyhkyä oli runsaasti kaikkialla.

Burgasin itäistä hiekkarantaa meripuiston kupeessa.

Tästä alkaa Mustameri itäänpäin.

Mustakaulauikkuja tapasi Mustanmeren rantaviivassa.

Puiston kukkaruukku sopi hyvin harmaalokille.

Meripuiston rehevyyttä ja murattikasvustoa.

Eriväriset orvokit koristivat puistonurmikoita.

Perjantaista muodostui aamun pilvisyyden jälkeen keskipäiväksi hyvin lämmin aurinkoinen päivä. Itärannalla Burgasissa havaitsin 5 yksilön mustakaulauikkuparven, laji muuten oli Suomessakin. Meripuiston isoissa lehtipuissa pärrytteli varsin kuuluvasti syyriantikka. Tulimme Bodan kosteikolle klo 9 aikoihin ja vietimme alueella kolmisen tuntia. Podan kosteikko on neliökilometrin suuruinen luonnonsuojelualue, jota halkoo kahtia erittäin vilkasliikenteinen moottoritie. Eipä ole suunnittelussa ollut paljon luonnonsuojeluhenkeä aikoinaan. Podaan perustettiin v. 1997 luonnonsuojelukeskus, itse rakennus ei ollut kovin hääppöinen. Kaiken lisäksi se oli kiinni koko aamupäivän. Havainnointiamme tuo ei haitannut mitenkään. Moottoritien laitaa kulki pyörätie, ruokoseinämä oli paikoin kasvanut 4-5 m korkuiseksi, mutta joistakin kohdista sentään näkyi kiikarilla alueen linnustoa. Aivan vierestä lehahti lentoon yöhaikara, joita kosteikolla lenteli auringon paisteessa edestakaisin useita yksilöitä. Haikaravalikoima oli sangen laaja, yksi kapustahaikara, harmaa-, rusko- ja silkkihaikaroita kymmenkunta. Korkeilla voimajohtopylväillä ja matalimmissa pensaissa ja puissa pesi satoja pikkumerimetso- ja merimetsopareja. Muista vesilinnuista mainittakoot kuusi heinätavikoirasta ja ruskosotkakoiras punasotkaparvessa. Pikku-uikkuja liplatteli ainakin kolme yksilöä. Ruskosuohaukat partioivat alinomaa ruovikkojen yllä.  Kuhinaa riitti muuallakin. Taivaalla leijaili tuhansien yksilöiden pääskyparvi, vedenpinnassa sammakoiden konsertti oli kerrassaan huikeaa liikenteen mölystä huolimatta. Tien yli lensi kolme viiksitimalia, pensaissa lauloi ainakin kaksi silkkikerttusta ja toiset mokomat rastaskerttusta. Rantapuista kuului hetken aikaa kuhankeittäjän vihellystä.

Podan luonnonsuojelukeskus perustettiin v. 1997.

Näkymä parkkipaikalta Podan laajalle kosteikolle.

Kirjoapollo (Zerynthia polyxena) on kaunis päiväperhonen.

Kirjosiilikäs (Arctia villica) päivälevolla ruohonkorrella.

Sozopol sijaitsee 32 km päässä Burgasista.

Sozopol on pieni ranta- ja satamakaupunki.

Näkymä Sozopolin korkeilta rinteiltä.

Sozopolin kävelykatua kojuineen.

Auringon paahtaessa entistä lämpimämmin aloin tutkia päiväperhosmaailmaa, sillä lähettyvillä oli hyvännäköisiä kukkaniittyjä ja -rinteitä sekä kukkivia syreenipensaita. Kuluneita ohdakeperhosia lenteli kymmenittäin, runsaasti havaitsin myös pantterimittareita, punatäpläsinejä, marmorisiipiä, kultasiipiä, malvakirjosiipiä ja noin kymmenkunta kirjoapolloa parin ritarin kera sekä pari malvayökköstä. Oranssinkeltainen etelänkeltaperhonen on aina yhtä säväyttävä. Kirjosiilikäs löytyi aivan kävelypolun pientareelta päivälevolla. Pieni ruskea kyyn tapainen käärmekin tuli nähtyä. Alueella olisi voinut olla kauemminkin, mutta päätimme lähteä takaisin Burgasiin ja sieltä uudelleen nyt kauemmas etelään 32 km päähän Sozopolin satama- ja rantakaupunkiin. Sozopol on entiseltä nimeltään Apollonia Pontica, muinainen ja keskiaikainen kaupunki, joka on osa Unescon maailmanperintökohdetta. Bussi tänne otti vain 4,50 levaa per henkilö eli varsin halpaa matkustelua. Sozopolissa oli verraten pieniä kojuja mutta kylläkin suuri venesatama. Rantatörmissä lenteli säihkyvä kuningaskalastaja ja pensaissa luritteli pari etelänsatakieltä. Retken uusista perhoshavainnoista mainittakoot purjeritari ja puolisen tusinaa ruostepapurikkoja. Vihreä lisko köllötteli rinteessä. Lämpötila kipusi +17 asteeseen (Suomessa oli +21-22 astetta samaan aikaan!).

Chernomoretsin bussiaseman lähellä pesii kattohaikara.

Kattohaikara siivoaa pesäjätteensä kadulle.

Pensasvarpuset ovat alivuokralaisina kattohaikaran risulinnassa.

Haarapääskyt ovat tuoneet kesän Bulgariaan.

Chernomoretsin keskustan kukkapihoja.

Pihat ja puutarhat kukoistavat keväällä.

Alus nimeltä "Esmeralda" Chernomoretsissa.

Lauantai oli meidän kolmas ja viimeinen täysi päivä Bulgarian matkallamme. Heti yhden aikaan yöllä kuulin Burgasin rautatieaseman nurkilta kyläpöllösen aktiivista viheltelyä. Aamiaisen jälkeen lähdimme taas bussilla liikenteeseen klo 9.00 kohti Chernomoretsin rantakaupunkia. Liki bussiasemaa sadan metrin päässä kylää viihdytti kattohaikara, joka oli tehnyt kookkaan risulinnansa pylvään päälle asetettuun telineeseen. Kattohaikara viskoi jätteitä kadulle ja piti pesänsä puhtaansa. Haikarapariskunnalla oli alivuokralaisina pensasvarpusyhdyskunta, joka piti kovaa tirskuntaa koko ajan. Tämä kaupunki oli rakennettu kukkulalle ja sen rinteille. Idyllisiä omakotitaloja, pieniä puutarhatilkkuja ja kapeita kujia. Pienistä leipomoista ja kyläkaupoista sai todella edullisia ostoksia pienellä vaivalla. Tiklit, kottaraiset, pääskyt ja turkinkyyhkyt pitivät huolta luontoäänistä. Puolenpäivän aikoihin olimme palanneet takaisin Burgasiin. Kävelykaduilla oli nyt suorastaan ruuhkaa. Postit olivat luonnollisesti kiinni. Pääsiäistä vietettiin täällä viikkoa myöhemmin kuin Suomessa, jossa oli kevään kuumin raripäivä lintujen osalta. Kahdessa paikassa ei voi olla yhtä aikaa. Lähtömme oli sunnuntaina klo 3.45 Burgasin kentältä samalla Norwegianin Karin Larssonin koneella. Helsinkiin saavuttiin klo 6.30 ja Saloon klo 10.10 koleassa kevätaamussa. Bulgariassa paras turistisesonkiaika matkailuun on toukokuun alusta syyskuun loppuun kuten Välimeren maissa yleensäkin. Silloin riittää aurinkoa ja lämpöä. Bulgariassa matkustelu busseilla on halpaa, vuokra-autoista ei ole kokemusta. Pikkukaupunkien leivonnaiset ja sekatavaratuotteet olivat myös todella edullisia, sen sijaan turistikeskusten myymälöissä ja tuontitavaroiden valikoimissa hinnat olivat kalliita suomalaisittainkin katsottuna. Maassa oli varsin turvallista liikkua, kesäsesonkina massaturismin aikaan onkin syytä varautua näpistelijöihin. Helsinki-Vantaan lentoasemalla kuulutettiin pitämään huolta omista tavaroistaan, joku oli jättänyt ilman vartiointia ja seuraus oli sen mukainen. Kotomaamme ei ole siis yhtään parempi. Iso plussa bulgarialaisille oli se, että palvelu oli joka paikassa todella nopeaa ja luotettavaa.

Kevätkukkia ja päiväperhosia

Eilen ja tänään koettiin todellisia kevätpäiviä. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lämpötila kipusi parhaimmillaan +17 asteen molemmin puolin, paikoin jopa enemmänkin. Salo on ollut kevään lämpimin paikkakunta. Viime yönä oli aikaisin aamulla vielä pari astetta pakkasta, nekin väistyvät pääsiäisen kynnyksellä. Kasvimaailmassa tällaiset lämpöpäivät ovat olleet mieluisia. Sinivuokot ovat valloittaneet lehtojen aluskasvillisuuden ja aurinkoisilla tienvarsilla valkovuokot ovat niin ikään jo kukassa. Mukulaleinikit ja pystykiurunkannukset aloittivat myös kukintansa. Siitepölyä on ilmassa, sillä raita ja haapa kukkivat näyttävästi. Kun on kukkia on myös hyönteisiä. Kimalaisia pöristelee krookuksen kukilla. Päiväperhosia on paljon liikkeellä. Aurinkoisilla metsänreunoilla lentelee eritoten sitruunaperhosia, kuusenoksilla istuskelee kangasperhosia ja maassa paistattelee nokkos- ja neitoperhosia, koivun mahlaa tippuvissa paikoissa myös suruvaippoja ja herukkaperhosia. Yöperhosten lajimäärä on laskettavissa jo toisellakymmenellä, mm. tammimittari aloitti lentonsa öiden länmmettyä. Erikoista oli havaita pohjanlepakon lentelevän iltapäivällä kirkkaassa päivänvalossa. Korkeapaineilla lintujen muutto on ollut hiljaisempaa. Hyönteissyöjälinnut puuttuvat valtaosin. Västäräkkejä on saapunut varsin vähän ja pääskyt puuttuvat edelleen joitakin uskalikkoja lukuun ottamatta. Kurkiparvia valuu tasaiseen tahtiin Kemiönsaaren ja Salon ylitse kohti pohjoisia pesimäalueita. Naurulokit kirkuvat yötä päivää Salonjoen Moisionkoskessa, jonne norssit nousevat joka kevät. Tämä on lokkien juhlaa. Saaliita tulee helpolla, kun vain jaksaa rantakivellä odottaa. Halikonlahden kelluva tekosaari on varattu jo viimeistä paikkaa myöten. Toinenkin mahtuisi viereen, kunhan olisi rahoitusta ja tekijöitä. Lehtopöllöillä on haudonta meneillään. Myyräkannat romahtivat kuitenkin kevättalvella ja pesintöjen määrä tulee olemaan vähäinen. Tuulihaukat ovat sentään käyneet katsomassa pesälaatikoitaan.

Sinivuokot ovat valloittaneet lehtojen aluskasvillisuuden.

Aurinkoisilla tienvarsilla kukkivat jo valkovuokot.

Kevään lämpöä ja kiihkeää pinnabongausta

Maaliskuun viimeisillä päivillä on koettu kevään lämpöä, ensimmäisiä perhosia ja kukkijoita sekä tehty ennätysaikaisia lintuhavaintoja erikoisista lajeista. Lounais-Suomessa on ollut harvinaisen suuria hanhikerääntymiä maaliskuun lopun aikaan. Metsä- ja tundrahanhiparvet ovat levähtäneet lumesta sulaneille pelloille. Joukosta on löydetty muutamia arktisia lyhytnokkahanhiakin. Isohaarahaukkoja liikehti myös poikkeuksellisen runsaasti, saapa nähdä, tuleeko lajista pysyvä pesimälaji seuraavina vuosina. Pöllöt ovat olleet vireessä aamupäivisinkin. Huuhkaja on innostunut huhuilemaan aamuauringossa, hiiripöllö on puolestaan viettänyt aikaa Suomusjärven lumisemmissa maastoissa. Sunnuntaina 24.3. havaitsimme ensimmäisen kukkivan leskenlehden Perniössä. Torstaina 28.3. oli kevään lämpimin päivä, jolloin lämpötila kipusi +12 asteeseen. Aivan Salon ydinkeskustassa terveysaseman pihanurmikolla lenteli edestakaisin sitruunaperhonen, koiras keltaisissa väreissään. Kekomuurahaiset liikehtivät pesässä. Perjantaina 29.3. oli myös lämmin sää, kukkiva sinivuokko ja ensimmäiset tyttöperhoset nähtiin Salon Merikulmantien varrella. Yöt lämpenivät hieman edellisistä päivistä. Sitten alkoivat kiireiset lintubongaukset. 

Tyttöperhonen ojan penkalla Salon Merikulmantiellä.

Perjantai toi kaksi punakaulahanhea Sastamalaan, koska matka oli sen verran pitkä ja linnut ilmoitettiin illalla, tuli pimeys talviajalla vastaan ja yrityksestä ehtiä valoisalla piti luopua. Ennätysaikaiset punakaulahanhet olivat myös Pirkanmaalle ensimmäinen noteeraus. Seuraavana aamuna 30.3. linnut löytyivät isosta hanhitokasta läheisen Liekoveden rantaviivasta varhain aamulla. Hanhethan yöpyvät vesistöissä, mikä kuuluu yleistietoon. Samat kaksi punakaulahanhea lipuivat valitettavasti talon taakse samantien näkymättömiin, vaikka koko parvi oli aivan lähietäisyydellä. Niinpä kaikki eivät saaneet lajia listoillensa. Tiedonkulku mättäsi pahasti jo eilisillasta lähtien ja sama peli jatkui aamullakin. Siitä riittikin kovaa pulinaa. Raportteja ja selvityksiä annettiin puolin ja toisin. Tämä on värikäs harrastus, jossa tappio ja nuijaus pitää kestää kuin mies. Hanhet havaittiin vielä Valkeakosken Jutikkalassa, mutta lähtivät sieltäkin varsin pian tuntemattomaan osoitteeseen. 

Pirteät leskenlehdet koristakoot lintubongarien pinnajuhlia.

Lauantaina Pyhtään Heinlahden tulvaniitylle oli laskeutunut aikainen punajalkaviklo, hyyppien ja naurulokkien joukkoon. Lintu oli hyvin paikalla iltaan asti. Tiiran havaintotietokantaan oli ilmestynyt punakuiri Hangosta. Tämä tieto tuli vasta pimeällä, joten lajihaku jäi maaliskuun viimeiselle päivälle. Punakuiria ei aluksi löytynyt Hangon Vedagrundetilta, ainoastaan neljä ristisorsaa kuitattiin. Lopulta punakuiri tupsahti kuin tyhjästä viereiselle hiekkarannalle. Lintubongarit ehtivät paikalle ja kaikki olivat hyvillä mielin, 31.3. kirjattiin havaintopäiväksi. Neljän Tuulen Tuvalla ylitse muutti 31 kurkea. Sää oli tosin ajoittain vaikea, sillä Perniö-Hanko linjalla oli voimakas lumi- ja räntäsadealue. Teille muodostui sohjoa ja metsiin ohut lumipeite. Sateiden väistyttyä tuuli voimistui ja aurinko alkoi paistaa. Kuten arvata saattoi, Pirkanmaan punakaulahanhista myöhästyneet saivat uuden tilaisuuden. Linnut olivat tulleet etelämmäs ja sijainti oli nyt Koski Tl Vähä-Sorvasto ja Paimionjoki. Salon Halikonlahdella altaat olivat puolestaan auenneet jäästä, niihin oli kerääntynyt mm. isokoskeloita, lokkeja ja harmaahaikaroita. Viurilanlahden pohjukan sorsaparvessa köllötteli jouhisorsakoiras. Yhteenvetona todettakoon, että maaliskuulle tuli kolme uutta lintupinnaa, kaikki puna-alkuisia lajeja. Johtopaikkani säilyi 203 pinnan lukemalla, takaa tultiin kuitenkin lujaa kannoille ja tasalle asti. Kesäaikaan siirryttiin aamuyöllä, joten illalla on nyt tunti valoisaa enemmän.

Punakuiri Hanko 31.3. Kuva:Tarmo Lehtilä.

Matalapaineet käynnistivät kevätmuuton

Lämpötilat kääntyivät lopultakin plussan puolelle. Etelästä saapuvat matalapaineet vesisateiden kera tuovat nyt päivittäin lisää kevätmuuttajia maahamme. Lumet sulavat hyvää vauhtia. Pelloille alkaa kerääntyä joukko vesilintuja. Kemiönsaaren Björkbodan peltoaukealla lepäilee jo satakunta laulujoutsenta. Hanhia on myöskin vähintään sama määrä, lajistona kanadan-, meri-, metsä- ja tundrahanhi. Hanhien joukosta sänkipellolta löytää muuttovariksia ja uuttukyyhkyparven. Kauempana mulloksella kymmenet töyhtöhyypät naukuvat ja soidintelevat toistensa seurassa. Kottaraiset puikkelehtivat sovussa hyyppien vieressä. Satapäisiä kiuruparvia on tavattu pitkin etelärannikkoa. Isommista linnuista ensimmäiset harmaahaikarat ja kurjet ovat niin ikään saapuneet leudoilla säillä. Harvinaisuusrintamalta on saatu ensimmäiset kuittaukset, mustapäätasku Hangossa, jalohaikara Raaseporissa, isohaarahaukka ja kyhmyhaahka Ahvenanmaalla sekä lyhytnokkahanhi Eurajoella. Turkinkyyhkyt pariutuvat ja soidintelevat aktiivisesti. Mustarastaat ovat aloittaneet uudestaan haikean surumielisen laulunsa. Bongauksen kestosuosikki karikukko on yhä Jurmossa. Sain kunnian katkaista 200 lajipyykin rajan maaliskuun alussa juuri tuolla lajilla. 

Laulujoutsenia on saapunut jo runsaasti Björkbodan oraspelloille.

Keväisessä Irlannissa

Neljän päivän omatoiminen matka Irlantiin oli sopivasti vaihtelevan monipuolinen ja tiivis paketti shoppailua, viihdettä ja luontoretkeilyä Dublinissa ja sen lähiympäristössä. Finnairin aamukone saapui sunnuntaina pilviseen puolen miljoonan asukkaan pääkaupunkiin. Lentokentältä pääsee cityyn puolessa tunnissa kaksikerroksisilla Airlinkin busseilla nro 747 seitsemän euron hintaan. Englannin tapaan vasemmanpuoleinen liikenne vaati taas hieman tottumista. Autojen rekisterikilvissä luki iiriksi Baile Atha Cliath. Vihreät lammaslaitumet ja keltaiset piikkiherneet luonnehtivat maaseutu- ja puistomaisemaa. Sen sijaan itse Dublin City ei kauneudellaan häikäissyt, tiili-, betoni- ja kivitaloja ahtaasti rakennettuina ilman kummempia viheralueita. Ratojen ja reiden varsilla rehottivat pensaat ja rojuläjät. Koska pääsimme majapaikkaamme vasta iltapäivällä, otimme heti selvää kaupungista.

Nämäkin mustat ukkelit olivat eläväisiä.

Spire of Dublin O´Connell Streetin varrella.

Liffeyjoki Dublinin ydinkeskustassa.

Modernit ratikat olivat ruuhka-aikoina aivan täynnä.

Kaupunkilaiset viihtyivät pyhäpäivänä puistossa.

O´Connell Streetin varrella sijaitsee Spire of Dublin, 120 m korkea neulamainen maamerkki, joka näkyy kauas ja on hyvänä apuna suunnistaessa paperikartan avulla itälänsisuunnassa virtaavan Liffeyjoen molemmin puolin. Joella on ankkuroituna suuri purjealus, Jeanie Johnston Famine Ship. Moore streetin varrella tapaa torikojuja. Modernit ratikat kulkevat keskustan halki, Luasin punainen linja joen pohjoispuolen suuntaisesti ja vihreä linja etelään St. Stephen´s Greenin vierestä. Tavallinen turisti ei muita kulkupelejä tarvitsekaan. Aivan ydinkeskustassa pärjää jalkamiehenä varsin hyvin. Kellä on aikaa, voi lähteä Game of Thrones Toursille tai kokea The Best Irish Show in Dublin Arlingtonin hotellissa sisältäen perinteisen irlantilaisen tanssin ja musiikkinäytöksen.

Stephen´s Green Parkin opastaulu.

Punavärisiä kukkaistutuksia, esikoita ja hyasintteja.

Suihkulähde viheriön keskellä.

Magnolian suuret kukat ovat näyttäviä.

Kävimme kahtena päivänä suositussa St. Stephen´s Parkissa. Vuodelta 1663 peräisin oleva puisto on hyvin hoidettu viheralue kukkaistutuksineen ja patsaineen, puistolammikot houkuttelevat pienen ja vähäisen määrän vesilintuja. Kovaäänisesti kaklattavat ja röyhkeät harmaalokit kerjäsivät makupaloja aivan jalkojen juuresta. Pyrstötiaispari hääri murattien peittämässä maastossa. Puistojen tyyppilinnut, mustarastas, peippo, peukaloinen, punarinta ja sepelkyyhky lauloivat aktiivisesti. Idempänä sijaitseva samoihin aikoihin perustettu Phoenix Park oli suhteellisen laaja nurmikenttäviheriö, jonka alueella on myös eläintarha. Kapeissa lamparekanjoneissa havaitsimme lieju- ja nokikanoja, eripukuisia naurulokkeja, tukkasotkia sekä nokivariksia tavallisten puistolintujen lisäksi. Keltaiset narsissit ja moniväriset esikot loistivat kauneudellaan, samoin suuret magnolian kukat.

Vanhat kivirakennukset voivat olla 1000-luvulta.  

Kyhmyjoutsen ja sinisorsat Phoenix Parkissa.

The Temple Bar, irlantilaisten kuuluisa punainen pubi.

Pubin irlantilaiskauneutta, Janelle O´Donnell.

Maanantai oli Irlannin kevään lämpimin päivä, jolloin lämpötila kipusi +16 asteeseen. Kansaa asettui puistoihin, kuppiloihin ja kadunvarsille vähemmässä vaatetuksessa. Jokaisen Dublinissa kävijän on käytävä bongaamassa punainen ja eksoottinen kulmarakennus The Temple Bar River Liffeyn eteläpuolella. Tupa on ääriään myöten täynnä irkkumusaa ja paikallista kermaa aamusta yöhön, irlantinen whisky ja Guinnesin tumma olut ovat tavaramerkkeinä. Irlantilaisten pyhä mekka on ollut käytössä vuodesta 1840 ja sai vuoden pubi -tittelin. Henkilökunta on hyvin ystävällistä, joukosta poimittiin kaunotar nimeltä Janelle O´Donnell. Päivä kuluikin shoppaillessa ja souvenirliikkeissä vieraillessa. Näissä butiikeissa vihreää pikkutavaraa oli kyllästymiseen asti, tavara kuin tavara oli aina vihreänvärinen. Matkamuistot olivat varsin kalliita hintatasoomme verrattuna. Kelttiläiseen perinteeseen liittyvät korut ovat taidokkaita ja tuovat onnea kantajalleen.

Howthin asemarakennus. 

Howthin majakka aallonmurtajalla.

Englanninvästäräkki aamuauringossa.

Mustavaris ja kottaraiset kävelytiellä.

Tiistaina jätimme majapaikkamme The Charles Stewart Guesthousen suhteellisen vaatimattoman aamiaisen väliin ja lähdimme varhain jo pimeässä jalkaisin neulamerkiltä itään Connollyn rautatieasemalle. DART-juna vei meidät puolessa tunnissa reilun kolmen euron hintaan itärannikolle Howthin pieneen kalastajakylään. Sää oli tänään vähän viileämpi ja tuulisempi valtameren äärellä kun kerran oltiin. Rakennusten yläpuolella jyrkkärinteisellä puistokukkulalla mekasti parinkymmenen yksilön mustavarisyhdyskunta. Lokit ja varislinnut huomasivat heti minut syödessäni todella herkullista pitsaa. Pääteaseman radan vierestä pääsi rantaan, jossa vuorovesi-ilmiö näkyi laajalti. Englanninvästäräkkejä lirputteli rantaviivassa ja kottaraiset soidintelivat kiihkeästi langoilla. Satamarakennusten katoilla tähysteli harmaahaikaroita. Liete- ja levärannoilla piipersi kuoveja, meriharakoita ja sepelhanhia. Pienen majakan ja aallonmurtajan liepeillä sai väistää karikukkoa, joka oli päättänyt ruokailla laiturilla omassa paikassaan. Rantavedessä ui karimetsoja ja riskilöitä. Kaukana häämötti raukkimainen lintuvuori, jonne ei kiikarilla kunnolla nähnyt.

Howthin vuorovesirantaa aseman lähellä.

Harmaahaikara tähystelee katolla.

Tämä karikukko oli luottavaisen kesy yksilö.

Howthin satama-aluetta.

Lähdössä lintuvuorelle talvivarusteessa.

Ajattelimme käydä päivän päätteeksi Wicklowin rannikkokaupungissa, mutta totesimme, ettei aikamme riittänyt siihen harvojen junayhteyksien vuoksi. Niinpä palasimme takaisin Howthiin. Merta edemmäs ei kannattanut lähteä. Laiturilla meitä vastaan tuli merikarhu, joka kauppasi veneretkeä kympin hintaan henkilöä kohti puolen tunnin reissulle lintusaaren ympäri. Tämähän kyllä sopi. Mukaan tuli vielä pari saksalaisnaista. Ukkeli piti hytissään kovaa pulinaa, keskityin enemmän lintujen kuvaamiseen ja tarkkailemiseen. Herralla oli vähän erilainen käsitys matkan toteutuksesta. Juuri kun merilinnut olivat jyrkänteillä hyvin kuvattavissa kaikkein lähimmillään äijä paukutteli käsiään ja osa linnuista lähti tietysti lentoon. Hänen mielestään se riitti kun sai vain nähdä lintuja. Kävin sanomassa, että palataan takaisin ja hän hiljentää lintuvuoren kohdalla kuvauksia varten. Näin tehtiinkin, tosin bisnesmiehenä ukkeli vaati toiset parikymppiä lisää. Aallokko ja vastavalo haittasivat hieman toimenpiteitä, mutta oli kyllä hienoa nähdä merilintuja aivan lähietäisyydeltä. Vuoren jyrkänteillä pesi satamäärin suulia, pikkukajavia, ruokkeja, etelänkiisloja ja karimetsoja.

Valtameren antimia kalakaupassa.

Etelänkiisloja jyrkänteiden kielekkeillä.

Ruokit aallokkojen keskellä.

Kiisloja ja suulia lintuvuorella.

Suuret raukit ovat merilintujen suosiossa.

Paluumatkalla Howthista pysähdyimme Suttonin väliasemalle, josta näkyi laajaa vuorovesirantaa. Lietteille oli kerääntynyt kahlailemaan suuri joukko vesilintuja. Suttonin lahden poukamasta laskin noin 400 mustapyrstökuiria, 100 meriharakkaa ja kuovia, 150 sepelhanhea, 30 karikukkoa, kymmeniä musta- ja punajalkavikloja ja ainakin 12 ristisorsaa mainitakseni. Yhdellä sepelhanhella oli värirenkaat jalassa, vasemmassa jalassa musta rengas valkoisella D-kirjaimella ja oikeassa jalassa oranssi rengas mustalla C-kirjaimella. Rantaa riitti silmän kantamattomiin. Auringon laskiessa ja sään viiletessä lähdimme takaisin asemalle betonimuuria pitkin. Lämpimässä kevätsäässä voikukat olivat puhjenneet kukkaan ja pörriäiset lentelivät ympärillä. Illaksi olimme takaisin Dublinin keskustassa. Turisteja oli saapunut lisää, koululaiset ja työläiset vaeltelivat alinomaa paikasta toiseen. Katukuvassa ei voi olla huomaamatta purkki kädessä rahaa pyytäviä asunnottomia. Jalat olivat aivan puhki kävelyistä. Liikennevalojen merkkiääni on erikoinen nopea pihaus. Maan tavalla punaisella lähdetään jo liikkeelle.

Howthin kalastajakylän rantaa ja ulappaa.

Mustapyrstökuiri lepäilee Suttoninlahdella.

Värirengastettu sepelhanhi lietteellä.

Betoninen kivimuuri suojasi rantateitä. 

Seuraavana päivänä keskiviikkona valmistauduimme kotiin lähtöön. Bussi lähti aivan majapaikkamme rapun edestä kohti lentokenttää ja terminaali ykköstä. Aamupäiväksi laskeutui rankka tiheä sumu lentokentän ylle ja niinpä lentomme Helsinkiin myöhästyi toista tuntia. Hyvässä myötätuulessa ja Finnairin isommalla koneella nopeuden ollessa noin 1000 km/h saimme aikaa kiinni ja saavuimme Helsinkiin klo 15.20. Sää oli täällä +5 astetta ja tietysti lunta maassa. Irlannin kevät oli pitkällä ja vastasi meidän huhtikuun loppua. Afrikan ja Etelä-Euroopan tulijat puuttuivat kuitenkin vielä luonnosta. Irlantilaiset tuntuivat olevan vähän sisäänpäin suuntautuneita ja viihtyivät omissa piireissään. Murretta oli paikoin vaikea ymmärtää. Dublin oli sekoitus vanhaa ja uutta kaupunkia, jonka joki jakaa kahtia. Suosittelen bongaamaan paikkaa vähän lämpimämmällä ajankohdalla.