Keväisessä Irlannissa

Neljän päivän omatoiminen matka Irlantiin oli sopivasti vaihtelevan monipuolinen ja tiivis paketti shoppailua, viihdettä ja luontoretkeilyä Dublinissa ja sen lähiympäristössä. Finnairin aamukone saapui sunnuntaina pilviseen puolen miljoonan asukkaan pääkaupunkiin. Lentokentältä pääsee cityyn puolessa tunnissa kaksikerroksisilla Airlinkin busseilla nro 747 seitsemän euron hintaan. Englannin tapaan vasemmanpuoleinen liikenne vaati taas hieman tottumista. Autojen rekisterikilvissä luki iiriksi Baile Atha Cliath. Vihreät lammaslaitumet ja keltaiset piikkiherneet luonnehtivat maaseutu- ja puistomaisemaa. Sen sijaan itse Dublin City ei kauneudellaan häikäissyt, tiili-, betoni- ja kivitaloja ahtaasti rakennettuina ilman kummempia viheralueita. Ratojen ja reiden varsilla rehottivat pensaat ja rojuläjät. Koska pääsimme majapaikkaamme vasta iltapäivällä, otimme heti selvää kaupungista.

Nämäkin mustat ukkelit olivat eläväisiä.

Spire of Dublin O´Connell Streetin varrella.

Liffeyjoki Dublinin ydinkeskustassa.

Modernit ratikat olivat ruuhka-aikoina aivan täynnä.

Kaupunkilaiset viihtyivät pyhäpäivänä puistossa.

O´Connell Streetin varrella sijaitsee Spire of Dublin, 120 m korkea neulamainen maamerkki, joka näkyy kauas ja on hyvänä apuna suunnistaessa paperikartan avulla itälänsisuunnassa virtaavan Liffeyjoen molemmin puolin. Joella on ankkuroituna suuri purjealus, Jeanie Johnston Famine Ship. Moore streetin varrella tapaa torikojuja. Modernit ratikat kulkevat keskustan halki, Luasin punainen linja joen pohjoispuolen suuntaisesti ja vihreä linja etelään St. Stephen´s Greenin vierestä. Tavallinen turisti ei muita kulkupelejä tarvitsekaan. Aivan ydinkeskustassa pärjää jalkamiehenä varsin hyvin. Kellä on aikaa, voi lähteä Game of Thrones Toursille tai kokea The Best Irish Show in Dublin Arlingtonin hotellissa sisältäen perinteisen irlantilaisen tanssin ja musiikkinäytöksen.

Stephen´s Green Parkin opastaulu.

Punavärisiä kukkaistutuksia, esikoita ja hyasintteja.

Suihkulähde viheriön keskellä.

Magnolian suuret kukat ovat näyttäviä.

Kävimme kahtena päivänä suositussa St. Stephen´s Parkissa. Vuodelta 1663 peräisin oleva puisto on hyvin hoidettu viheralue kukkaistutuksineen ja patsaineen, puistolammikot houkuttelevat pienen ja vähäisen määrän vesilintuja. Kovaäänisesti kaklattavat ja röyhkeät harmaalokit kerjäsivät makupaloja aivan jalkojen juuresta. Pyrstötiaispari hääri murattien peittämässä maastossa. Puistojen tyyppilinnut, mustarastas, peippo, peukaloinen, punarinta ja sepelkyyhky lauloivat aktiivisesti. Idempänä sijaitseva samoihin aikoihin perustettu Phoenix Park oli suhteellisen laaja nurmikenttäviheriö, jonka alueella on myös eläintarha. Kapeissa lamparekanjoneissa havaitsimme lieju- ja nokikanoja, eripukuisia naurulokkeja, tukkasotkia sekä nokivariksia tavallisten puistolintujen lisäksi. Keltaiset narsissit ja moniväriset esikot loistivat kauneudellaan, samoin suuret magnolian kukat.

Vanhat kivirakennukset voivat olla 1000-luvulta.  

Kyhmyjoutsen ja sinisorsat Phoenix Parkissa.

The Temple Bar, irlantilaisten kuuluisa punainen pubi.

Pubin irlantilaiskauneutta, Janelle O´Donnell.

Maanantai oli Irlannin kevään lämpimin päivä, jolloin lämpötila kipusi +16 asteeseen. Kansaa asettui puistoihin, kuppiloihin ja kadunvarsille vähemmässä vaatetuksessa. Jokaisen Dublinissa kävijän on käytävä bongaamassa punainen ja eksoottinen kulmarakennus The Temple Bar River Liffeyn eteläpuolella. Tupa on ääriään myöten täynnä irkkumusaa ja paikallista kermaa aamusta yöhön, irlantinen whisky ja Guinnesin tumma olut ovat tavaramerkkeinä. Irlantilaisten pyhä mekka on ollut käytössä vuodesta 1840 ja sai vuoden pubi -tittelin. Henkilökunta on hyvin ystävällistä, joukosta poimittiin kaunotar nimeltä Janelle O´Donnell. Päivä kuluikin shoppaillessa ja souvenirliikkeissä vieraillessa. Näissä butiikeissa vihreää pikkutavaraa oli kyllästymiseen asti, tavara kuin tavara oli aina vihreänvärinen. Matkamuistot olivat varsin kalliita hintatasoomme verrattuna. Kelttiläiseen perinteeseen liittyvät korut ovat taidokkaita ja tuovat onnea kantajalleen.

Howthin asemarakennus. 

Howthin majakka aallonmurtajalla.

Englanninvästäräkki aamuauringossa.

Mustavaris ja kottaraiset kävelytiellä.

Tiistaina jätimme majapaikkamme The Charles Stewart Guesthousen suhteellisen vaatimattoman aamiaisen väliin ja lähdimme varhain jo pimeässä jalkaisin neulamerkiltä itään Connollyn rautatieasemalle. DART-juna vei meidät puolessa tunnissa reilun kolmen euron hintaan itärannikolle Howthin pieneen kalastajakylään. Sää oli tänään vähän viileämpi ja tuulisempi valtameren äärellä kun kerran oltiin. Rakennusten yläpuolella jyrkkärinteisellä puistokukkulalla mekasti parinkymmenen yksilön mustavarisyhdyskunta. Lokit ja varislinnut huomasivat heti minut syödessäni todella herkullista pitsaa. Pääteaseman radan vierestä pääsi rantaan, jossa vuorovesi-ilmiö näkyi laajalti. Englanninvästäräkkejä lirputteli rantaviivassa ja kottaraiset soidintelivat kiihkeästi langoilla. Satamarakennusten katoilla tähysteli harmaahaikaroita. Liete- ja levärannoilla piipersi kuoveja, meriharakoita ja sepelhanhia. Pienen majakan ja aallonmurtajan liepeillä sai väistää karikukkoa, joka oli päättänyt ruokailla laiturilla omassa paikassaan. Rantavedessä ui karimetsoja ja riskilöitä. Kaukana häämötti raukkimainen lintuvuori, jonne ei kiikarilla kunnolla nähnyt.

Howthin vuorovesirantaa aseman lähellä.

Harmaahaikara tähystelee katolla.

Tämä karikukko oli luottavaisen kesy yksilö.

Howthin satama-aluetta.

Lähdössä lintuvuorelle talvivarusteessa.

Ajattelimme käydä päivän päätteeksi Wicklowin rannikkokaupungissa, mutta totesimme, ettei aikamme riittänyt siihen harvojen junayhteyksien vuoksi. Niinpä palasimme takaisin Howthiin. Merta edemmäs ei kannattanut lähteä. Laiturilla meitä vastaan tuli merikarhu, joka kauppasi veneretkeä kympin hintaan henkilöä kohti puolen tunnin reissulle lintusaaren ympäri. Tämähän kyllä sopi. Mukaan tuli vielä pari saksalaisnaista. Ukkeli piti hytissään kovaa pulinaa, keskityin enemmän lintujen kuvaamiseen ja tarkkailemiseen. Herralla oli vähän erilainen käsitys matkan toteutuksesta. Juuri kun merilinnut olivat jyrkänteillä hyvin kuvattavissa kaikkein lähimmillään äijä paukutteli käsiään ja osa linnuista lähti tietysti lentoon. Hänen mielestään se riitti kun sai vain nähdä lintuja. Kävin sanomassa, että palataan takaisin ja hän hiljentää lintuvuoren kohdalla kuvauksia varten. Näin tehtiinkin, tosin bisnesmiehenä ukkeli vaati toiset parikymppiä lisää. Aallokko ja vastavalo haittasivat hieman toimenpiteitä, mutta oli kyllä hienoa nähdä merilintuja aivan lähietäisyydeltä. Vuoren jyrkänteillä pesi satamäärin suulia, pikkukajavia, ruokkeja, etelänkiisloja ja karimetsoja.

Valtameren antimia kalakaupassa.

Etelänkiisloja jyrkänteiden kielekkeillä.

Ruokit aallokkojen keskellä.

Kiisloja ja suulia lintuvuorella.

Suuret raukit ovat merilintujen suosiossa.

Paluumatkalla Howthista pysähdyimme Suttonin väliasemalle, josta näkyi laajaa vuorovesirantaa. Lietteille oli kerääntynyt kahlailemaan suuri joukko vesilintuja. Suttonin lahden poukamasta laskin noin 400 mustapyrstökuiria, 100 meriharakkaa ja kuovia, 150 sepelhanhea, 30 karikukkoa, kymmeniä musta- ja punajalkavikloja ja ainakin 12 ristisorsaa mainitakseni. Yhdellä sepelhanhella oli värirenkaat jalassa, vasemmassa jalassa musta rengas valkoisella D-kirjaimella ja oikeassa jalassa oranssi rengas mustalla C-kirjaimella. Rantaa riitti silmän kantamattomiin. Auringon laskiessa ja sään viiletessä lähdimme takaisin asemalle betonimuuria pitkin. Lämpimässä kevätsäässä voikukat olivat puhjenneet kukkaan ja pörriäiset lentelivät ympärillä. Illaksi olimme takaisin Dublinin keskustassa. Turisteja oli saapunut lisää, koululaiset ja työläiset vaeltelivat alinomaa paikasta toiseen. Katukuvassa ei voi olla huomaamatta purkki kädessä rahaa pyytäviä asunnottomia. Jalat olivat aivan puhki kävelyistä. Liikennevalojen merkkiääni on erikoinen nopea pihaus. Maan tavalla punaisella lähdetään jo liikkeelle.

Howthin kalastajakylän rantaa ja ulappaa.

Mustapyrstökuiri lepäilee Suttoninlahdella.

Värirengastettu sepelhanhi lietteellä.

Betoninen kivimuuri suojasi rantateitä. 

Seuraavana päivänä keskiviikkona valmistauduimme kotiin lähtöön. Bussi lähti aivan majapaikkamme rapun edestä kohti lentokenttää ja terminaali ykköstä. Aamupäiväksi laskeutui rankka tiheä sumu lentokentän ylle ja niinpä lentomme Helsinkiin myöhästyi toista tuntia. Hyvässä myötätuulessa ja Finnairin isommalla koneella nopeuden ollessa noin 1000 km/h saimme aikaa kiinni ja saavuimme Helsinkiin klo 15.20. Sää oli täällä +5 astetta ja tietysti lunta maassa. Irlannin kevät oli pitkällä ja vastasi meidän huhtikuun loppua. Afrikan ja Etelä-Euroopan tulijat puuttuivat kuitenkin vielä luonnosta. Irlantilaiset tuntuivat olevan vähän sisäänpäin suuntautuneita ja viihtyivät omissa piireissään. Murretta oli paikoin vaikea ymmärtää. Dublin oli sekoitus vanhaa ja uutta kaupunkia, jonka joki jakaa kahtia. Suosittelen bongaamaan paikkaa vähän lämpimämmällä ajankohdalla.