Valkopäätiainen hukassa, valkoselkätikka näytillä

Helsingin Vanhankaupunginlahden rannoilla Fastholmassa on viikolla ollut vipinää. Paikalta löytynyt idän harvinaisuus, valkopäätiainen, sai kymmenet pääkaupunkiseudun lintubongarit liikkeelle. Nopeimmat ehtivät hoitaa lajin eilen, joskin oikea sijoittuminen ja kärsivällisyys olivat avainsanoja. Tänään jäi luu käteen. Sää oli selvästi tuulisempi ja sateisempi. Ruokintapaikalla vieraili sini- ja talitiaisia, mustarastaita, käpytikka ja punatulkkuja, mutta ne eivät paljoa porukoita lohduttaneet. Valkopäätiaisen reitti ei kulkenut tänään Fastholman ruovikoissa ja rantametsissä. Hylsyily eli jääminen ilman pinnaa yrityksestä huolimatta kuuluu pelin luonteeseen. Myös kaulushaikaran bongaus pimeässä ei ottanut joiltakin onnistuakseen. Jotain iloa tarjottiin sentään muillekin. Tatu Hokkanen pyydysti verkolla valkoselkätikan. Komea nuori koiras tuotiin lepikosta aukiolle rengastettavaksi ja näytille lähellä olleille lintumiehille ja -naisille. Jälleen kerran hieno elämys nähdä tämäkin yleistynyt pikkuharvinaisuus kädessä. Jo aiemmin aamulla verkosta oli tullut yksi pikkutikka. Vaatimattomasti Tatu on laittanut renkaisiin 24 valkoselkätikkaa täältä tänä syksynä.

Onnistuneen verkkopyynnin tulos. Rengastaja Tatu Hokkanen
 ja nuori valkoselkätikkakoiras, joka sai myös väritunnisteet.

Punalakkinen ja kirjava valkoselkätikka selkäpuolelta nähtynä.

Veneretki Jurmo-Utö

Päivän teemana oli karikukon bongaus Jurmossa. Kymmenen kuukausipinnamiestä - Mika Ilari, Putte, Jösse, Olkio, Lehtilä, Suksi, Huhtala, Jarmo Lehtonen, Mauno Niskanen ja allekirjoittanut matkasivat bongausveneellä klo 8.00 Pärnäisistä kohti Jurmoa, jonne saavuttiin joutuisasti klo 9.15. Sää oli varsin leuto, pilvistä, ajoittain vähäistä sadetta ja heikkoa länsituulta. Rivakasti puolen tunnin marssi omaan tahtiin länteen päin kohti Heinäsaarta alkoi. Kannaksella paikallisena ollut kuuden yksilön tunturikiuruparvi lehahti lentoon edestämme laskeutuen takaisin pienen kierroksen jälkeen. Ensimmäiset neljä merisirriä piipersivät aivan lähellämme rakkolevien seassa. Kaikkiaan näitä arktisia merisirrejä havaittiin noin 50 yksilöä. Ina-Sabrina Tirri värirengasti merisirrejä Heinäsaaren eteläosassa. Oli varsin hieno ja vaikuttava luontohetki kokea eksoottinen merisirri aivan kosketusetäisyydeltä pukutuntomerkkeineen. Merisirrejä pyydetään rengastusta varten kahlaajakatiskoilla atrapin avulla. Siinä samassa retken pääkohde, talvipukuinen karikukko, näyttäytyi komeasti Heinäsaaren länsiosan eteläpuolella kapealla riutalla ison kiven ja hevonhierakoitten lomassa rakkoleviä pöyhien. Tämän jälkeen kuukausipinnakärjeltä ei laji enää puutu marraskuulta. Karikukko on viihtynyt Jurmossa jo 10.marraskuuta lähtien. Projekti hoitui nopeasti bonuksien kera klo 10.30 mennessä. Tässä välissä soitettiin Utöhön ja kyseltiin lintutilannetta. Todettiin, että eilen ilmoitettu taigauunilintu eli ino olikin itse asiassa pro eli hippiäisuunilintu. Myös sepeltasku ja lyhytnokkahanhi olivat edelleen paikalla. Lyhyen tuumaustauon jälkeen päätimmekin lähteä vielä Utöhön.

Bongariryhmä on löytänyt karikukon Jurmon Heinäsaaresta.

Ina-Sabrina Tirri esittelee kädessään merisirriä.

Merisirrin toinen siipi levitettynä kuvausta varten.

Värirengastettu arktinen merisirri pääsee kohta vapauteen.

Naapurisaareen Utöhön päristelimme alta puolessa tunnissa. Saaren vakiomiehittäjä, Mikko Järvinen, opasti meitä itärannan rariteettien etsinnässä. Eipä aikaakaan kun itäniityn rantaviivassa lennähti raritasku, joka todettiin sepeltaskuksi. Tämä naaraspukuinen, myöhemmin nuoreksi koiraaksi määritetty lintu, ruokaili pääsääntöisesti aivan lähellä ruovikon edustalla ja istahti pyrähdyksen jälkeen heinänkorteen. Pisimmillään sepeltasku käväisi ns. Teerikallion laella, mutta palasi vakiopaikkaansa armeijan kyltin kohdalle rantaviivaan penkkejä vastapäätä. Linnusta sain jonkinlaisia kuvia muistoksi. Itäinen pikkuvihreä pro osoittautuikin huomattavasti haasteellisemmaksi haettavaksi. Harvakseltaan tuittaileva hippiäisuunilintu lennähti kivikkoisesta katajarinteestä ruovikkoon, jossa se lymysi toista tuntia, ennen kuin kaikki pääsivät sen näkemään tai kuulemaan. Lintu kähmyili pitkään maanrajassa ja oli vaikeasti nähtävissä ruovikon juurella. Päälaen juovat vilahtivat silloin tällöin ruokojen välistä. Kolme viikkoa saaressa majaillut lyhytnokkahanhi oli helppo hoito. Lintu laidunsi vakiopaikallaan mökin pihanurmella kylätien ja koulun välissä muusta maailmasta välittämättä entiseen tapaan. Päivä alkoi tulla saarien osalta päätökseen. Niinpä lähdimme Utöstä klo 14 mennessä hyvin tyytyväisin mielin. Retkipäivä oli kerrassaan erinomainen, aikatauluissa pysyttiin, yhteistyö pelasi, bongaukset ja järjestelyt sujuivat mutkattomasti, venekyyti oli nopea, sää hyvä ja retkiseura leppoisa huumorilla höystettynä. 

Nuori sepeltaskukoiras bongattavana Utössä kolmatta päivää.

Sepeltasku liikkui rannassa hippiäisuunilinnun tavoin.

Lyhytnokkahanhi on viihtynyt Utössä jo kolme viikkoa.

Retken lähtöhetki nousu veneeseen koittaa Utön puulaiturilla.

Lintujen muutto alkaa hiipua

Ulkosaaristossa lämpötila on pysynyt melko vakaana +10 asteen tuntumassa. Vuoroin on ollut tuulisempaa ja pilvisempää. Lännen ja luoteen suunnalta puhaltava tuuli ei tarjoa ihmeellisiä luontoelämyksiä. Marraskuinen lintumaailma alkaa näyttää hiipumisen merkkejä. Lyhytnokkahanhi ruokailee uskollisesti Utön kylänurmilla kolmatta viikkoa. Vesilinnuista näkee vähäisiä määriä pilkkasiipiä, mustalintuja, alleja, haahkoja ja riskilöitä. Talvipukuiset naurulokit kiertävät rantoja pitkin. Vaihtuvankokoinen merisirriparvi lennähtää uloimmilla luodoilla tyrskyjen seassa. Nuori kanahaukka piipahti saaressa ja kyttäili kahta sepelkyyhkyä. Toinen kyyhkyistä lähti männiköstä sellaisella rytinällä, että noin metrin pituinen karahka putosi alas maahan. Tilhiä ynnättiin tiistaina toistasataa, suurimmassa parvessa jämptisti 100 yksilöä. Musta- ja punakylkirastaat popsivat viimeisiä marjoja. Pikkulinnuista saaressa viihtyy kymmenkunta peukaloista, pari punarintaa, viisi tikliä, urpiaisia ja vihervarpusia sekä kuusitintti. Kasveista kukkivana löytyy edelleen kehäkukkaa, ruusua ja kissankelloa. Aallot kasaavat rakkolevää valleiksi. Jannen kalasaavissa oli siikaa, joista suurin oli yli kiloinen vonkale. Pääsaaressa loikkii tuuheaturkkinen kettu, joka helposti häviää kivien ja lohkareiden taakse näkymättömiin. Saaristomeren sotaharjoitus oli käynnissä, mikä näkyi ja kuului lintujen tarkkailun lomassa. Tämä oli 260.kerta Utössä.

Utön kylätie öisen sadekuuron jälkeen.

Harjoitushävittäjä Hawk ohittaa Utön majakkamäen.

Kyhmyjoutsenpari ruokailemassa sataman rannassa.

Siikaa saavissa. Suurin oli kooltaan yli kiloinen.

Vaspuukia verkot täynnä

Utön lintumaailma jatkaa niukkuuttaan. Lyhytnokkahanhi on edelleen saaressa vakiopaikoillaan. Eilen meri tyyntyi lähes kokonaan. Utöläiset virittelivät verkkojaan ympäri saarta. Viime yönä oli vähän pilvisempää ja merellä kävi heikko lounaistuuli, mikä oli hyvää kalojen liikkumisen kannalta. Aamulla paljastui jotain mykistävää. Koululla pari verkkoa oli aivan täynnä vaspuukia eli kilohailia. Pietarin kalansaaliin nostaminen jo veneeseen on perin työlästä. Vieri vieressä olevien kalojen ravistelu ja irroittaminen vaatii aikaa ja sitkeyttä useita tunteja. Saavit ja ämpärit täyttyivät kymmenistä kiloista vaspuukeista. Jokainen sai haluamansa. Saalis oli kuin ennen vanhaan. Pintavedessä 11 mm silmäkoolla heikossa tuulenvireessä yöllä heiluva verkko vetää kaloja puoleensa. Kalaverkossa oli lähes puhtaasti kilohaileja, jotka ovat silakkaa pienempiä ja joiden silmä on vinonmallisempi ja vatsan alareuna terävämpi sekä selän yläreuna väriltään sinertävämpi. Silakkaa rasvaisempaa kilohailia voi paistaa vaikka pannussa. Viikonloppuna alkaa odotettu Utön kalastuskilpailu.

Vaspuukia eli kilohailia läheltä kuvattuna.

Ylinnä kilohaili, alinna silakka. Huomaa selvät erot.

Perinteinen maitokärry on lastattu vaspuukisaaliilla.

Vili ja vävy perkaamassa kalaverkkoa koululla.

Taivas tulessa auringon noustessa aamulla horisontista.

Kappeli ja majakka aamukuutamon valossa.

    

Lyhytnokkahanhi nurmikkoa leikkaamassa

Utössä on poikkeuksellisesti jo kolmatta päivää viihtynyt nuori lyhytnokkahanhi. Aluksi se oli laskeutunut keskelle kylää jalkapallokentän nurmelle. Seuraavana aamuna lintu oli oleillut jossakin piilossa, kunnes se oli löytynyt uudestaan mökin pihanurmelta Kovasen ja koulun välistä. Siellä hanhi ruokaili ja lepäili pitkään. Aidatulla nurmella kukkapenkkien lomasta välillä näkyi vain päätä ja kaulaa, toisinaan koko olemuskin. Kesyn aika lailla ihmistä pelkäämättömän hanhen tuntomerkeistä erottuivat hyvin tumma pää, vaaleansinertävä selkäpuoli, valkoinen pyrstön reunus ja lyhyet punertavat koivet. Tänään iltapäivällä polulla kulkenut koira haukkui sen verran hanhea, että se lensi satamalahden rantaviivaan venevajojen edustalle pullasorsien seuraan. Puoli kuuden aikaan illalla täyskuutamon noustessa lyhytnokkahanhi asettui yöpymään ylösalaisin olevien veneiden suojaan. Muu alkuviikon anti on ollut perin vaisua, vain pieni parvi merisirrejä, piekana, sinisuohaukka, taivaanvuohi, lehtokurppa, tiltaltti ym. Valkoselkätikka jaksaa uskollisesti naputella Jurmossa. Huomiseksi pohjoistuuli heikkenee ja kääntyy itään. Rariteetteja odotellen...

Lyhytnokkahanhi piileskelee kukkapenkin takana nurmella.

Nuori lyhytnokkahanhi rantaviivassa Utön satamalahdella.

Pöllöilyä Utössä

Tähän aikaan pitäisi olla hyvä rariaalto, mutta lokakuu on ollut siinä suhteessa poikkeuksellisen hiljainen. Alkuviikon Utö ei tarjonnut kuin kaunista syyssäätä hienoilla ruskamaisemilla pöllöjen lisäksi. Maanantai-iltana hiiripöllö tupsahti idästä saareen matalalla maanpintaa viistäen ja pysähtyi hautausmaan eteläpuolelle lammasaitauksen tolpille, mistä lennähti Mörttilään isoon pajupensaaseen toistenkin kuvattavaksi. Saaressa oli myös sarvi- ja suopöllö. Viime viikolla Utöhön ilmestynyttä varpuspöllöä ei oltu nähty enää muutamaan päivään. Jurmossa viihtyvät uskollisesti palokärjet ja valkoselkätikka, jotka ovat päättäneet, että tuohon naapurisaareen ei pidä mennä. Tristis-tyyppinen tiltaltti liikuskeli saunalahden pohjukan pensaissa. Vaikka kuvaa ei saatukaan, maastotuntomerkit ja ääni puoltavat vahvasti, että kyseessä on juuri tämä ns. idäntiltaltti, jonka Hessu löysi iltapäivällä. Merisirrejä on muutamia kymmeniä kummassakin saaressa, joskin lepäilevät kaukana luodoilla. Merivesi on edelleen hyvin alhaalla. Meduusoja näkyy rantavedessä runsaasti. Syyskesästä ovat merkkinä korennot, kukkakärpäset, matarakiitäjän toukka ja pienet rantakäärmeet. Ruusut kukkivat pihoissa yhä komeasti. Ruusunmarjat ovat myös tavallista suurempia. Aina ei voi nähdä harvinaisia lintuja. 

Tämän vuoden ensimmäinen hiiripöllö Utössä.

Verikurjenpolvi lilanpunaisessa ruskavärissä.

Närhiä ja revontulia Utössä

Lokakuun alku tuntui harvinaisen arktiselta Utössä. Kylmä itäkoillistuuli ja vahva korkeapaine pitivät huolen siitä, että ihmeellisillä lintuhavainnoilla ei saaressa juuri herkuteltu. Mantereen aamupakkasia pakoon lähteneet närhet seikkailivat Utössä. Keskiviikon yhdeksän sakista ainakin yksi lintu oli jäänyt saareen rääkymään ja tammenterhoja popsimaan. Seuraavana aamuna nähtiin kolme lintua, kaksi lensi Kattrumpanin ohi Jurmoon yhden jäätyä edelleen Utöhön. Syksyn eka hippiäisuunilintu löytyi koulun läheltä hippiäisparvesta, löytäjänä tietysti Kimmo. Muista mainittakoon neljä kangaskiurua, pari haarapääskyä, pikkusieppo, pikkutikka ja mustaleppälintu. Kulorastaita ja punatulkkuja lenteli pienissä parvissa ympäri saarta. Illalla huuhkaja näyttäytyi pääsaaressakin. Kylmästä viimasta huolimatta aurinko paistoi ajoittain suojaisiin paikkoihin sen verran lämpimästi, että joitakin amiraaleja lenteli saarnien lehvästöissä, heinäsirkkoja ja hepokatteja hypähteli ruohostossa. Koko saaren kohokohtana oli kuitenkin molempina öinä peräkkäin pohjoistaivaalla nähdyt revontulet, jotka olivat parhaimmillaan klo 20.30-22.00. Pitkiä vaakasuoria valokaaria ja pystysuoria kirkkaudeltaan muuttuvia ja nopeasti liikkuvia säteitä, joiden värit jäivät tosin himmeänvihreiksi ja kellertäviksi. Lähempänä keskiyötä Pohjantähdestä suuntautui kaikkialle erityisen näyttäviä viuhkoja. Etenkin keskiviikkoiltana mantereella oli havaittu hienoa väriloistoa, monilla kerrassaan upeita kuvia. Mennen tullen Eivorilla matka taittui reilussa kolmessa tunnissa. Uutta retkeä suunnitellaan... 

Puukiipijät kiipeilivät ahkerasti majakan seiniä pitkin.

Auringon laskua Utössä.

Amiraaleja lentelee Utössä vielä lokakuussa.

Varpushaukka väijyy lehvästön suojassa piilossa. 

Revontulet iltayöstä 7.10. Utössä. Kuvannut Juha Laaksonen.

Utössä paljon lintuharrastajia, vähän lintuja

Syys-lokakuun vaihteen huomaa Utössä lintuharrastajien lisääntyneenä joukkona. Saari ei kuitenkaan jatkuvasti hemmottele harvinaisuuksilla ja suurilla lintumäärillä. Kaiken lisäksi saareen mennään ja saaresta tullaan tiettyinä päivinä aikataulujen mukaan. Tämä tosiasia on syytä pitää mielessä ainakin aktiivisten vuodenpinnamiehien. Päivät ovat lisäksi erilaiset ja säätyypit vaihtelevat. Luoteistuuli pyyhkäisee tasavarmasti linnut pois saaresta tai kova tuuli pysähdyttää joidenkin lajien muuton kokonaan. Vaikka Jurmossa kuikutteli useita palokärkiä päivittäin, eivät nämä itäiset punanutut suvainneet tulla naapurisaarelle asti. Myös hanhimuutto pysähtyi keskellä viikkoa kuin seinään. Lokakuun ensimmäisenä päivänä navakkaan lounaisen puoleiseen vastatuuleen puski sentään peippoja, vihervarpusia, haarapääskyjä, västäräkkejä, kuusi- ja sinitiaisia, hippiäisiä ja puukiipijöitä. 

Utön saaristomaisemaa lokakuun alussa.

Purjekoululaiva kuunari Helena ankkuroitui Utön satamaan.

Syyskuun viimeisenä lounaaseen aivan päältä muutti näyttävästi nuori ja vanha muuttohaukka, seuraavana aamuna saaressa seikkaili suopöllö, joka laskeutui avoimesti Kattrumpanin tien penkalle. Kuun vaihteen mielenkiintoisin havainto tuli hyönteismaailmasta. Utön leudossa ja päivällä osin jopa kesäisessä auringonpaisteessa lenteli maamme myöhäisin hietaheinäperhonen. Amiraali bongattiin vielä samoin kuin pikkukultasiipi ja etelänpäiväkiitäjä. Matarakiitäjän toukkia tapaili siellä täällä etsien koteloitumispaikkaa. Hyvin ei käynyt sille lehtohepokatille, joka joutui isolepinkäisen kitaan. Ja kolme isolepinkäistä eri suunnista yritti saalistaa samaa peippoa, joka pääsi kuitenkin karkuun. Ampu- ja varpushaukat vaanivat alinomaa pikkulintuja. Kettu tallustelee yhä Ormskärillä.  

Myöhäinen hietaheinäperhonen kuvattuna 30.syyskuuta Utössä.

Matarakiitäjän toukka etsii koteloitumispaikkaa.

Amiraaleja, syyskorentoja ja taigauunilintuja

Viikonloppuna etenkin sunnuntaina vallitsi todella lämmin ja mukava kesäinen syyssää. Lämpötila kipusi Salon alueella lähelle +20 astetta. Aamulla oli tosin ollut rankka sumu, joka kuitenkin hälveni kokonaan. Tänään kurkia muutti tuhansittain kohti etelää Lounais-Suomessa. Itäkaakkoistuulet ovat tuoneet Suomeen ennen näkemättömän määrän vihreitä taigauunilintuja hyvin lyhyessä ajassa. Niitä on havaittu maassamme satamäärin. Salon vuodarilistalle ino olikin jo odotettu laji kaksin kappalein Särkisalon Niksoorissa kiitos Korkin ja Larssonin. Siitä napsahti itsellenikin Salon pinna. Leppoisat pinnakahvit salolaisella porukalla istuttiin Särkisalon kahvilan terassilla kesäkelissä. Korkealla taivaalla soidinteli äänekkäitä merikotkia, mikä oli varsin juhlallinen näky. Etelään muuttavia ja merelle pyrkiviä amiraaleja lenteli lähes jatkuvana virtana. Punaiset syyskorennot sen sijaan edustivat paikallista faunaa. Vielä on pienille jalohaukoillekin ravintoa tarjolla. Pajulintujen ja tiltalttien syyslaulua kuulee useasti. Palokärkiä vaeltelee edelleen rannikoilla. Halikonlahdellekin eksyi viime torstaina ilmeisesti idästä tullut valkoselkätikka naputtelemaan raitaa lintutornin lähelle. Vaahteran latvat ovat jo saaneet kauniin ruskan värisävyn. Syysidylliä häiritsee ainoastaan metsissä olevien hirvikärpästen pörräily ja verenhimoinen aggressiivisuus. Sen sain kokea kirjaimellisesti retkeiltyäni Nuuksiossa omatoimisissa etsintäjoukoissa.  

Punainen syyskorento on tuttu näky tähän aikaan. 

Salolaisbongarit kahvilla ja jäätelöllä Särkisalossa taigauunilintu nähtynä.

Nägemiseni Kontti valge-toonekurg

Kosken kattohaikarat, naaraspuolinen emo ja sen poikanen Kontti, olivat viimeistä kertaa yötä katulampulla ja pesässä. Kontista tehtiin havainto tänään klo 6 aamulla risupesästä ja emosta klo 8 aikaan niin ikään pesästä haikarakamerassa. Sen jälkeen koskelaiset Jaakko Laakkio ja Lauri Laukkanen ovat haravoineet lähiseutua valoisaan aikaan iltaan asti tuloksetta. Ja kun haikaroita ei enää kuulunut pesälle pimeään mennessä, voidaan melko varmasti todeta lintujen lähteneen lopullisesti muutolle, mitä ne jo kenties yrittivät viime sunnuntaina. Tänään vallitsi kylmä pohjoisvirtaus, otollinen sää myötätuulessa Viroon päin ainakin kurjille. Linnut viihtyivät Koskella vapunaatosta syyskuun 8.päivään asti. Viime päivien naaraan pesänkohennustoimenpiteet saattaisivat vahvasti viitata ainakin toisen emon uudelleen tulemiseen ensi loppukeväänä huhti-toukokuussa. Viimeinen havainto koiraspuolisesta emosta on tiettävästi tehty syyskuun alkupäivinä. Aurassa eilen nähty vanha kattohaikara voisi olla toinen Kosken emoista, mutta tätäkään ei pysty varmuudella todistamaan. Toinen emo ja Kontti lähtivät yhdessä reissulle Kosken ulkopuolelle aamupäivällä klo 11 jälkeen. Toivottavasti Kontista saadaan muualta tietoa myöhemmin ja ennen kaikkea elävänä. Päivitän blogiani uudelleen keskiviikkona 9.syyskuuta, koska Turun Radioon tulleen tiedon mukaan kaksi kattohaikaraa, varmasti aikuinen ja nuori yksilö, todennäköisesti Kontti ja sen emo,  on nähty heinäpellolla Salon Perttelin Kurajoentiellä illalla 8.9. puimurin perässä, matkaa kertyy haikarantietä noin 20 km Koskelta etelään. Linnut yöpyivät alueella ja ne nähtiin samalla paikalla vielä aamulla 9.9. klo 9 maissa. Sen jälkeen haikaroista ei ole tehty enää havaintoja. Linnut halusivat näköjään tankata kunnolla kotimaisella ruoalla lyhyitä välietappeja tehden ennen Viroon siirtymistään. Missä haikarat ovat nyt, on arvoitus. Linnuista toivotaan viipymättä ilmoituksia yleisöltä.

Kattohaikarat matkalla etelään, vasemmalla poikanen Kontti.