maanantai 14. joulukuuta 2020

Myöhäisiä viivyttelijöitä joulukuussa

Lintubongarit saivat uusia talvipinnoja ja mukavia joulukuun pinnoja. Heti ekana päivänä lehmähaikaraa ihasteltiin Vehmaalla erään maalaistalon pihapiirissä, jossa se vietti useita päiviä. Porissa on viihtynyt jo parisen viikkoa pikkukanadanhanhi, joka toivottavasti luokitellaan pinnakelpoiseen kategoriaan RK:n päätöksellä. Etelässä saaristosta puhumattakaan ei ole vieläkään talvisia kelejä. Niinpä myöhäisiä viivyttelijöitä ja lyhyen matkan tulijoita on löytynyt bongarien listattavaksi. Näistä mainittakoot Hangossa harjalintu, meriharakka ja virtavästäräkki, Espoossa rantasipi, Helsingissä oleili vähän aikaan rätisevä hernekerttu, Askolassa piipahti ristisorsa, Sastamalassa oli idänturturikyyhky ja Porissa aroharmaalokki. Eilen Jurmosta löytyi keltavästäräkki, josta on tiedossani vain kaksi aiempaa joulukuista havaintoa, ikivanha havainto 31.12.1949 Uudestakaupungista ja vähän tuoreempi joulukuulta 1982 Kotkasta. 

Tyytyväisiä venebongareita Jurmon harmaudessa.


Keltavästäräkki piiloutui erinomaisesti maastoon.

Tänään aamulla 10 hengen porukka lähti luottavaisin mielin Nauvon Mattnäsistä venetaksilla kohti Jurmoa. Matka taittui pilvisen tuhruisessa ja kaakkoistuulisessa säässä reilussa 50 minuutissa. Aluksi satoi hieman räntää niskaan, mutta se ei tunnelmaa latistanut. Eteläriutan tyvellä kapustarinta tervehti meitä haikealla vihellyksellään rantaviivassa. Tundraurpiainen hyppi maassa, pian sen jälkeen pulmunen lehahti edessämme. Harmaahaikara nousi lentoon särkän päästä toiselle pikkusaarelle. Pääkohteemme, keltavästäräkki, oli toistaiseksi kateissa. Se oli jäänyt eteläriutan tyvelle kapealle niitylle. Reilun puolen tunnin haeskelun jälkeen jostakin nummelta keltavästäräkki lentää ylitsemme laskeutuen kauemmas rantaviivaan kasvillisuuden joukkoon. Lintu tuntui aralta ja kähmyltä. Pääsimme lähestymään lintua paremmin ja koko porukka näki linnun niin lentäen kuin maassa kävellen. Keltaisesta väristä huolimatta kaamoskelissä lintua oli erittäin vaikea havaita maastossa, vaikka se olikin välillä suhteellisen näkyvästi esillä. Riemua riitti, olihan tämä todella erinomainen kuukausi- ja talvipinna. Jotkut saivat vielä kapustarinnasta tuplailon. Matka meni jopa paremmin kuin Strömsössä.