Suomi 100 v juhlintaa Topinojan jäteasemalla

Uudenvuodenpäivänä lintubongarit aloittivat perinteisen retkeilynsä kuka milläkin pinnamielellä. Tällä kertaa aloitus oli poikkeuksellinen. Suomen Turkuun ja Topinojan jäteasemalle alkoi jo aamuvarhain pimeässä kerääntyä autokuntia varustuksenaan kiikarit ja keltaiset liivit. Paikan vetonaulana ovat olleet kolme taigarautiaista, jotka ovat viihtyneet ruderaateilla viime syksystä lähtien. Kello yhdeksän portit avautuivat noin 150 värikkäille liivijengiläisille reippaaseen marssitahtiin. Vakiopaikasta lähti matalalla lentoon tien yli heti yksi taigarautiainen, joka jäi monelta näkemättä. Nopea massabongaus ei aivan onnistunutkaan. Vierähti yli kaksi tuntia, kunnes älyttiin kompata rivistössä ruderaattirinne uudelleen. Urpiaisten ja myyrien vierestä toinen taigarautiainen nousi ilmaan ja lensi pariksi minuutiksi erinomaisesti näytille seljapensaaseen ruokintapaikan lähelle. Sitä ennen havaittiin pyrstötiaisia, sepelkyyhky ja lähipuissa vaaniva varpushaukkakoiras. Erityiset kiitokset turkulaisille järjestelyistä. Päivää ja ennen kaikkea valoisaa aikaa jäi vielä jäljelle.

Osa Turun Topinojan liivibongareita taigarautiainen kiikarissa.

Nopeimmat ja päättäväisemmät ehtivät vielä Kristiinankaupunkiin katsomaan mustakaularastasta. Koiras käväisi maassa talon piharuokinnalla useaan otteeseen punatulkkuparven lepäillessä puiden latvuksissa. Pari käpytikkaa kikkaili lehtipuissa. Lunta oli vain nimeksi. Matkan varrella sää oli vaihtelevaa. Länsirannikolla satoi vähän aikaa niin vettä, räntää kuin luntakin. Tiet ramppeineen olivat hyvin liukkaita. Lämpötila vaihteli nollan molemmin puolin. Edellispäivänä saatiin nauttia vielä lauhasta +7 asteen kelistä Lounais-Suomessa. Muualla Suomessa nähtiin enimmäkseen tyypillisiä talvilintuja. Määrä voitti laadun tammikuun ensimmäisen päivän bongareille. Jotkut saivat kasaan 50 eri lajia aloituspäivänä. Sitkeimmät sissit päivystivät Asikkalassa. Peltosirkku oli häipynyt omille teilleen edellisvuoden viimeisinä päivinä. Tuleeko muutosta lähiaikoina, jolloin sääennuste lupaa sisämaahan -20 astetta pakkasta, sen aika näyttää.  

Hyvää Joulua

Vuoden pimeimpänä ajankohtana päivän valoisa aika on lyhimmillään. Joulun valot sopivatkin hyvin tähän hetkeen. Linnut reagoivat kirkkaisiin valoihin leudolla säällä liikkuen kaupungissa jopa keskellä yötä tai aloittaen laulua etuajassa. Merialueet ovat sulat. Vähäiset vesilintumäärät ovat kerääntyneet joihinkin suojaisiin lahden poukamiin. Ruokintapaikoilla käy tiaisten ja pikkuvarpusten vilske. Erikoisemmat linnut jatkavat talvehtimistaan. Asikkalan peltosirkku, Helsingin Kaivopuiston mustakaularastas, Porin kyhmyhaahka ja Turun Topinojan taigarautiaiset odottavat bongareita uudenvuodenpäivänä. Salossa vietetään mustaa joulua +4 asteen lämpötilassa. Aatto alkoi vesisateessa ja tuulessa. Verraten lämmintä säätä ihmetteli sitruunaperhonen, joka horrosteli maanpinnassa Somerolla joulun alla. Perhosta voi löytää talvella varpukasvillisuudesta, vaikka se ei lentoon lähdekään. Rauhallinen luontomaailma jatkuu. Turku julistaa joulurauhan kaikille.

Komea kuusi loistaa pimeydessä.

Halikon kirkon kellotapuli kynttilänvaloineen.

Alpakat viihtyvät Perniön Matildedalissa.

Kosket ja purot solisevat vuolaasti.

Erikoisia talvilintuja joulukuussa

Loppusyksyllä vallinneiden hyvien tuulien ansiosta maahamme jäi talvenalkua yrittämään varsin mielenkiintoisia lintulajeja, jotka ovat hyvin harvinaisia joulukuussa. Lintuporukat bongasivat ensin alkuun Porin Yyteristä suosirrit, jotka ruokailivat jäisellä hiekkasärkällä viipyen paikalla useita päiviä. Linturallien alla Pernajasta, nykyisin Loviisaa, löytyi mäntysirkkukoiras keltasirkkuparvesta. Lajista muodostui varsinainen pinnanjakaja, sillä varsin pieni prosentti on onnistunut lajin näkemään hetken aikaa jossakin puun oksalla. Sen sijaan Asikkalan peltosirkku on ollut huomattavasti yhteistyökykyisempi bongareille. Kärsivällisesti odottaen tämä erikoinen talvehtija on hoitunut kaukoputken näkökenttään, vaikka onkin toisinaan haasteellinen löytää ja määrittää suuresta pikkulintuparvesta. Samalla paikalla parvesta on havaittu myös taigarautiainen, jota on viime päiviin asti käyty hakemassa myös Turun Topinojan jäteasemalta. Jäävätkö tammikuun alkuun asti riippuu tulevista säistä. Mielenkiintoa on herättänyt Helsingin mustakaularastas, jolla näyttää olevan punertavansävyisiä risteymäpiirteitä. Kotirintamalla Salossa luonto on varsin hiljainen. Salonjoki jäätyi ja marjat ovat huvenneet puista ja pensaista. Myyräkannat ovat noususuunnassa. Petorintamalla lähinnä lehtopöllöt ovat aktiivisesti reviireillään. Pöntöistä ei ole nyt pulaa, sillä askartelin muutaman lisää kokonaismäärän ollessa nyt 50 kappaletta. 

Harakka ja naakka roskaruoan kimpussa Salon keskustassa.

Kesykyyhky jäisellä hiekkakentällä.

Sinisorsia oli parhaimmillaan kerääntynyt Salonjokeen noin 150 yks.

Pähkinähakkia kiehtovat makedonianmännyt

Pähkinähakkia tavataan Salossa sekä pesivänä että vaeltavana. Syksyisin saapuu täydennystä, jolloin jotkut linnut jäävät talveksi piharuokinnalle tai niin pitkään kuin makedonian- ja sembramännyssä riittää käpyjä. Halikossa on oleskellut viikon ajan terhakka pähkinähakki. Se pomppii pihanurmikolla etsien ahkerasti ravintoa maasta tarkalla näöllään. Lumen aikaan lintu kiikutti suurikokoisia käpyjä varastoon kasattuun lumikinokseen, mutta sen harmiksi lumi suli ja piilopaikka tuli kokonaan näkyviin. Männyissä on jäljellä enää muutamia käpyjä. Ne ovat hyvin pihkaisia, siksi hakki joutuu puhdistamaan nokkaansa aika usein pihapuiden oksiin. Närhet saavat väistyä pähkinähakin tieltä. Kuuluu vain matala raakuna, kun suklaanruskea lintu valkoisine täplineen lehahtaa kuusen oksalta nurmikolle. Lintu osaa olla varuillaan eikä anna kuvata läheltä kuin ikkunan läpi. Muista pihalinnuista mainittakoot kaksi käpytikkaa, mustarastas, kolme närheä ja kymmenet pikkuvarpuset sekä lukuisa joukko tiaisia, mm. harvinaistunut hömötiainen ja pakkasilla myös töyhtötiainen.

Pähkinähakki on vilkasliikkeinen maassa pomppija.

Salon myöhästelijöitä

Salossa aamupäivän pienellä lintukierroksella tuli havaittua muutamia myöhästelijöitä. Meritalon museon laitamilla kävelytien varrella tepasteli luottavainen sepelkyyhky, joka tuntui löytävän maasta murskaantuneita tammenterhoja, joita se nieli osin vaivalloisesti kurkkuunsa. Salonjoen toisella puolella koristeomenapuun oksilla kökötteli punakylkirastas parin mustarastaan kera. Itse päätähti eli lehtokerttu oli jo aamun valjettua ilmestynyt ruokailemaan kolmatta päivää samalle paikalle. Itse näin sen lyhyellä odottelulla vakiopaikassaan. Lintu oli pirteän tuntuinen ja ennen kaikkea aivan itsensä näköinen kuten lehtokertun kuuluukin olla. Vaihteleva määrä turkinkyyhkyjä istuskelee lehtipuissa päivittäin Kirkkokadun päässä. Sinisorsamäärät ovat lisääntyneet Moisionkosken sulapaikassa.

Sepelkyyhky viihtyy Salon Moisionkadun maisemissa.

Lumisessa Utössä

Loppuviikon lyhyt visiitti Utössä ei ollut lainkaan huono, vaikka lunta ja viimaa olikin. Tuuli oli kinostanut joihinkin paikkoihin lunta enemmälti, toisiin kohtiin vain nimeksi. Perjantai oli vaihteeksi hyvä lintupäivä. Tuuli heikkeni ja aurinko paistoi jopa kevään tuntuisesti. Aamupäivän kohokohta oli lännen suunnasta hienosti Patterinmäen edustalle myötävaloon kaartanut jääkuikka, joka jatkoi matkaansa koilliseen. Todella hieno yllätyslaji, vaikka ei tilauslistalla ollutkaan. Gamla Postenin männikössä lymyili edelleen helmipöllö, jonka läsnäolon paljastivat pikkulinnut mekastuksellaan. Enskärin ruokinnalla käväisi pari tundraurpiaista ja saaren yllä kierteli kolme isokäpylintua. Satamalahdessa uiskenteli kahdeksan lapasotkaa ja kummallisen värinen haahkakoiras. Saaren eteläpuolen ulapalla havaittiin suuri parvi alleja, tuhat lintua ei edes riittänyt alkuunkaan. Tänään Hamnskärin pikkuluodoilla kaukana väreilyssä makoili harmaahylkeitä ja piipersi tusina merisirriä. Kymmeniä laulujoutsenia muutti talvea pakoon. Lintuja oli selvästi edellispäivää vähemmän.

Majakka heijastuu rantaveteen.

Haahkakoiras marraskuisessa asussaan.

Helmipöllö torkkumassa männyn oksistossa.

Raamatulliset valot Utön kaakkoispuolella.

   

Marraskuun alku on ollut yhtä bongausjuhlaa

Viime viikolla näytti siltä, että marraskuusta tulee lintuköyhä kuukausi alkutalven kynnyksellä. Poikkeus vahvisti kuitenkin säännön. Vaikka taigarautiaismäärät hupenivat vähitellen, jäi niitä kuitenkin monien bongareiden iloksi marraskuun puolelle. Helsingin Vuosaaressa olikin ekana päivänä palelevaa porukkaa aamuhämärästä lähtien. Laji hoitui pitkin päivää vakiopaikkana kantokasasta 50-100 m pohjoiseen ruderaatin reunalla ja ojan varressa, josta se lensi usein maanpinnan myötäisesti vaivihkaa piiloon. Paikalla havaittiin myös myöhäiset tiltaltti ja västäräkki. Iltapäivällä tuli Nakkilasta aivan käsittämätön tieto maalle uudesta lajista, preeriakahlaajasta, samaan aikaan kun sepelrastas oli ilmoitettu nähdyn Kyläsaaressa. Minuutti tilannetta ihmeteltyäni tein nopean ratkaisun Nakkilaan lähdöstä. Kehä kolmosen ja kakkostien liikenne sujuivat hyvin ja totesin klo 16.15 katsovani vuoden kolmatta elämänpinnaa pitkässä bongaririvistössä, ensimmäisten helsinkiläisten joukossa. Loppujen lopuksi, aikaa jäikin vielä riittävästi linnun hyvään tarkkailuun.

Kaukaa ja huonossa valossa otettu kuva kertoo olennaisen,
idänpikkusieppo istuu oksalla lammen rannalla lunta vasten.

Toisena päivänä sää oli muuttunut varsin huonoksi. Etelärannikkoa vaivasi lumi-/räntäsade ja jäätyvä tienpinta. Helsingin Seurasaaresta jo edelliskuun puolella löytynyt pikkusieppo osoittautui äänen ja pukutuntomerkkien perusteella todella harvinaiseksi idänpikkusiepoksi. Peräkanaa toinen maalle uusi laji. Tällä kertaa olin sijoittunut Saloon, josta reilun tunnin ajon jälkeen homma oli hanskassa. Sieppo pyrähteli saaren eteläosan lammen reunoilla lähellä vesirajaa hyönteisiä pyydystellen. Osa bongareista vasta sulatteli bongausajatusta. Tilanne muuttui nopeasti. Kolmantena päivänä aamulla lintu rengastettiin ja vapautettiin. Idänpikkusieppo viihtyi pakastuvassa säässä jäätyneen ja reunoistaan lumisen lammen rantaviivassa. Seuraavasta yöstä on tulossa selkeä ja kylmänviimainen pakkasyö. Kaiken lisäksi saaressa partioivat helmi- ja varpuspöllö. Ennuste ei ole siis hyvä. Ennen iltahämärää näimme jolkuttelevan ketun erään ruokintapaikan lähistöllä. Kesyt tiaiset, mm. kuusi-, sini- ja talitiaiset söivät kädestä pullaa ja leivänpaloja. Seurasaari eli Fölisön on hieno ja viihtyisä ulkoilualue, jossa kannattaa retkeillä ympäri vuoden. Todettakoon, että preeriakahlaajakin oli yhä paikalla, joten nämä harvinaisuuspinnat ovat nyt jokseenkin jokaisen plakkarissa tämän jälkeen. Pinnaa tulee, mutta erot pysyvät samana. Veikkaan, että harvinaisuuksia löytyy maastosta lisää pyhäinpäivän viikonloppuna.  

Sinitiainen on tullut syömään pullanpaloja kädestä.

Tulipäähippiäinen Utössä

Suurin odotuksin Utöstä lähdettiin hakemaan taigarautiaista, sitä ei tosin tullut ainakaan vielä, vaikka manner-Suomesta on havaintoja jo useita kymmeniä. Sen sijaan tiistai-iltapäivällä Tarppi täräytti koulun eteläpuolen ruusupensaista komean tulipäähippiäiskoiraan, saaren toisen havainnon lajista. Lintu viipyi paikalla miltei tunnin ja kaikki ehtivät lajin näkemään hienosti. Vaikka se jäikin omalta osaltani pelkäksi Utön pinnaksi, tuntui linnun näkeminen mykistävältä. Rarivainu ei nyt pettänyt. Porukat saivat hyviä kuvia. Päivällä kaupan edustan kokouksen yhteydessä havaittiin aina piristävä nokkavarpunen. Kohtalainen eteläkaakkoistuuli puhalteli pitkin päivää. Vähän aikaa pilvipeite rakoili sen verran, että aurinkokin vilahti. Mörttilän katajikon yllä lenteli myöhäinen neitoperhonen. Tulipäähippiäinen löytyi uudestaan seuraavana päivänä eli keskiviikkona 19.10. täsmälleen samalta löytöpaikalta. Lintu viipyi koulun ruusupensaissa jonkin aikaa, kunnes oli lentänyt koulun kivimuurin nurkkaukseen ja siitä myöhemmin hotellialueelle. Saaressa tapaa ruohikossa pomppivia väsähtäneitä hippiäisiä, joita saa toisinaan helposti käsin kiinni elleivät ole sitä ennen joutuneet isolepinkäisen tai varpushaukan saaliiksi.  

Tulipäähippiäinen Utössä koulun ruusupensaissa.

Hippiäinen kädessä, naaraalla on keltainen päälakijuova.

Vauhdikas ja sitkeä rariteettien bongauspäivä

Sunnuntaina monilla oli ohjelmassa lähtö Luvian Säppiin bongaamaan Suomen kuudetta vaaleakultarintaa, joka löytyi eilen porilaisten asemamiehittäjien toimesta. Jag tackar. Ehkä jokunen kymmensenttinen ropo putoilee tästä hyvästä Säpin lintuasemakirstuun. Paikalla kävi nonstoppina venekuntia aamuhämärästä iltaan asti. Kaikki saivat haluamansa. Vaaleakultarinta löytyi niemen kärjestä tyrnipensaikon luota varsin helposti ja oli näytillä mukavalla etäisyydellä välillä äännellen. Hymy oli herkässä ja erityisesti elämänpinnojen kuninkaalla Pekka Komilla, joka sai lajin hoidettua lopultakin vuosien odotusten jälkeen. Hän kun ei erityisemmin eliksiä kerää, retkeilee niin paljon ulkomailla, mutta on silti ykkönen vaatimattomalla toteamuksellaan. Muille kelpasivat kk-pinnat, prosut yms. Laji oli bongattavissa viimeksi Lågskärillä kesäkuussa 1996. Toisaalla Kokkolan Tankarissa oli edelleen punapyrstölepinkäinen, sarjassaan Suomen kymmenes havainto lajista. Säpistä tuli kiire lähteä Turun seudulle, kun Naantalin Sokerimäestä oli löytynyt taigarautiainen. Tämä maamme 13.lintu olikin todella sitkeän työn takana. Kymmenet bongarit olivat aina ratkaisevan askeleen jäljessä linnun vaihtaessa paikkaa ja ollen vain vähän aikaa näkyvillä laajalla allasalueella. Tunnit vierähtivät, kunnes klo 16 lintu löydettiin uudestaan mäen metsäisestä reunasta lentäen usein puoliavoimeen seljapensasrykelmään niiden kaikkien iloksi, jotka jaksoivat hakea itäistä harvinaisuutta aivan loppuun asti. Puvultaan mielenkiintoisesta linnusta saatiin myös tarvittavia määrityskuvia.

Eliskärki oikealta lukien Pekka Komi, Jukka Sillanpää ja Jari Nummelin
Luvian Säpissä 9.10.2016. Tähän kuvaan ei mitään rupusakkia kelpuutettu. 

Vaaleakultarinnan löytöpaikka tyrnipensaikossa Säpin Prakalassa.

  

Pyrstötiaiset vaelluksella ulkosaaristossa

Lokakuun alku on tuonut hieman liikehdintää bongareihin. Itäisiä lintuharvinaisuuksia on nyt liikkeellä, mm. taigarautiainen Savitaipaleella, arotasku Kajaanissa ja ruskouunilintu Asikkalassa. Lounaisessa ulkosaaristossa Utössä sinipyrstövisiitin lomassa ja sen jälkeenkin on koettu massiivista pyrstötiaisvaellusta. Nämä pitkäpyrstöiset valkopallerot lentävät kuin höyhenet kovassa tuulessa vasten majakkasaaren rantoja. Pihlaja peittyy äkisti lumenvalkoiseen väriin, kun levoton parvi säntää äännellen paikasta toiseen. Päivittäin on nähty kymmenien yksilöiden parvia, parhaimpana noteerauksena alkuviikosta päiväsummana yli 1000 pyrstötinttiä matkalla jonnekin tuntemattomaan määränpäähän. Sirahtavat kutsuäänet paljastavat lintujen läsnäolon ruohikkoisessa maankamarassa tai vihreässä lepikossa. Linnut ovat hyvin pelottomia ja saattavat tupsahtaa aivan jalkojen juureen. Niinpä poimin yhden yksilön maanrajasta käteeni kuvattavaksi hetkeksi. Uskomattoman pitkä pyrstö, söpö ilme ja sosiaalinen parvikäyttäytyminen ovat pyrstötiaisen ominaispiirteitä. Muista vaeltajista Utössä on piipahtanut runsaasti muita tiaisia, sini- ja talitiaisia sekä kymmeniä kuusitiaisia. Viime viikolla näkyi isokäpylintuja. Eilen saaressa käväisivät syksyn ekat tilhet ja tänään tiheässä männyssä osin vastavaloon istui korvatupsut pystyssä oleva sarvipöllö, joka täytyi erään turistin toimesta ajaa päivälevolta tiehensä saadakseen olemattoman pokkarikuvan.

Pyrstötiaisen pyrstö on varsin pitkä linnun kokoon nähden.

Pyrstötiainen on edestä söpön näköinen.