maanantai 2. tammikuuta 2017

Suomi 100 v juhlintaa Topinojan jäteasemalla

Uudenvuodenpäivänä lintubongarit aloittivat perinteisen retkeilynsä kuka milläkin pinnamielellä. Tällä kertaa aloitus oli poikkeuksellinen. Suomen Turkuun ja Topinojan jäteasemalle alkoi jo aamuvarhain pimeässä kerääntyä autokuntia varustuksenaan kiikarit ja keltaiset liivit. Paikan vetonaulana ovat olleet kolme taigarautiaista, jotka ovat viihtyneet ruderaateilla viime syksystä lähtien. Kello yhdeksän portit avautuivat noin 150 värikkäille liivijengiläisille reippaaseen marssitahtiin. Vakiopaikasta lähti matalalla lentoon tien yli heti yksi taigarautiainen, joka jäi monelta näkemättä. Nopea massabongaus ei aivan onnistunutkaan. Vierähti yli kaksi tuntia, kunnes älyttiin kompata rivistössä ruderaattirinne uudelleen. Urpiaisten ja myyrien vierestä toinen taigarautiainen nousi ilmaan ja lensi pariksi minuutiksi erinomaisesti näytille seljapensaaseen ruokintapaikan lähelle. Sitä ennen havaittiin pyrstötiaisia, sepelkyyhky ja lähipuissa vaaniva varpushaukkakoiras. Erityiset kiitokset turkulaisille järjestelyistä. Päivää ja ennen kaikkea valoisaa aikaa jäi vielä jäljelle.


Osa Turun Topinojan liivibongareita taigarautiainen kiikarissa.

Nopeimmat ja päättäväisemmät ehtivät vielä Kristiinankaupunkiin katsomaan mustakaularastasta. Koiras käväisi maassa talon piharuokinnalla useaan otteeseen punatulkkuparven lepäillessä puiden latvuksissa. Pari käpytikkaa kikkaili lehtipuissa. Lunta oli vain nimeksi. Matkan varrella sää oli vaihtelevaa. Länsirannikolla satoi vähän aikaa niin vettä, räntää kuin luntakin. Tiet ramppeineen olivat hyvin liukkaita. Lämpötila vaihteli nollan molemmin puolin. Edellispäivänä saatiin nauttia vielä lauhasta +7 asteen kelistä Lounais-Suomessa. Muualla Suomessa nähtiin enimmäkseen tyypillisiä talvilintuja. Määrä voitti laadun tammikuun ensimmäisen päivän bongareille. Jotkut saivat kasaan 50 eri lajia aloituspäivänä. Sitkeimmät sissit päivystivät Asikkalassa. Peltosirkku oli häipynyt omille teilleen edellisvuoden viimeisinä päivinä. Tuleeko muutosta lähiaikoina, jolloin sääennuste lupaa sisämaahan -20 astetta pakkasta, sen aika näyttää.