Jääpuikkoja jyrkänteillä

Liki kymmenen asteen aamupakkanen ja pureva tuuli on saanut sään tuntumaan todella kylmältä. Mustarastaat ovat olleet aamuyöllä vaisuja. Auringon lämmittäessä talitiaiset ja turkinkyyhkyt ovat alkaneet lauleskella aktiivisemmin. Auringossa on kuitenkin jo tehoa kevätpäiväntasauksen kynnyksellä. Lumi sulaa koko ajan ja tippuva vesi muodostaa kalliojyrkänteiden seinämiin mielenkiintoisen näköisiä jääpuikkoja, tikareita ja eräänlaisia jääukkeleita. Pähkinälehtojen etelärinteillä sinivuokot ovat jo nupullaan, löytyipä yksi ainoa sininen kukkakin Halikosta. Kevään edistyminen on edelleen hidasta. Tulevan pääsiäisen jälkeen näyttäisi hieman lämpenevän. Silloin käynnistyy paremmin joutsenten, kurkien ja hanhien muutto. Maaliskuun pinnojen kärkiryhmä on yhä nollilla vailla jännitysnäytelmää. Kuukauden viimeiset päivät saattavat perinteisesti kuitenkin muuttaa tilastoja.

Jääpuikkoja muodostuu kalliojyrkänteiden seinämiin.

  

Kevään lämpimin päivä

Aamu näytti hyvin viileältä, pilviseltä ja sumuiselta Salossa. Siltä pohjalta millään ei olisi jaksanut uskoa lämpimään föhn-ilmiöön, mutta niin vain kävi. Klo 11 jälkeen aurinko alkoi paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämpötila kipusi joissakin paikoissa noin +10 asteeseen. Kolme tuntia vietin Salon Halikonlahden lintutornilla vaihtuvassa porukassa. Näin maaliskuuksi päivän saldosta tuli ihan mukava. Altailla käväisi kirkumassa kevään ensimmäinen juhlapukuinen naurulokki. Joelle lensi vanha harmaahaikara, joka onnistui nappaamaan kalan jään reunalta. Muista mainittakoot 34 laulujoutsenta, 23 metsähanhea, 116 töyhtöhyyppää, sepelkyyhky, 15 uuttukyyhkyä, 19 kottaraista, 120 kiurua sekä petolinnuista kiertelevä vanha merikotka, muuttavat varpushaukka, piekana ja kaksi hiirihaukkaa. Kolmosaltaalla oli havaittu myös pajusirkku ja pari viiksitimalia, jotka eivät tornille asti kuuluneet ja näkyneet. Puhdistamontielle asensin eilen kolme kottaraispönttöä lisää. Telkänpönttöjä onkin altaat ja joen penkat täynnä. Täksi kevääksi on luvassa aiempia vuosia parempi pöllökevät, niinpä pöllöjä kannattaa mennä kuuntelemaan öiseen metsään.

Kyhmyjoutsen ja harmaahaikara Halikonjoessa.

Leskenlehti kukassa Salon Merikulmantien varressa.

Jäätä ja lunta on edelleen metsissä. Purot lorisevat, kun lumi sulaa. Kuivemmilla ja lämpimimmillä paikoilla kuten tien reunoilla kukki tänään niin ikään kevään varhaisin leskenlehti, jonka vierellä oli puolisen tusinaa nuppua. Viime viikonloppuna valkoiset lumikellot olivat myös puhjenneet kukkaan Salon Rikalan pihamaalla. Kekomuurahaiset olivat heränneet horroksestaan. Päiväperhosia en onnistunut hyvästä yrityksestä huolimatta löytämään. Turussa sen sijaan oli jo tänään havaittu sitruuna-, nokkos- ja neitoperhonen ja juuri kuoriutunut mittareihin luettava tyttöperhonen. Viime vuoteen verrattuna kevät on noin viikon jäljessä. Huomisesta pitkäksi aikaa eteenpäin  on kuitenkin luvattu jälleen reippaasti kylmenevää säätä. Talveen on taas tottuminen uudestaan. Kevätkukat sulkeutuvat ja hyönteiset painuvat piiloon.   

Maaliskuun alku hiljaista aikaa

Puolustusvoimien varusteet on saatu vaihdettua siviiliasuihin. Pohjois-Karjalassa oli luonnollisesti enemmän lunta ja vähän kylmempää kuin Lounais-Suomessa. Huomio kiinnittyi pikkunisäkkäiden jälkiin, joita näkyi lumen pinnalla metsissä aika runsaasti. Maaliskuulle ei jäänyt eikä saapunut mitään erityistä bongattavaa. Muuttohaukkoja Hangossa, valkopäätiainen Helsingissä, pohjoiseen matkaavia pulmusia ja taviokuurnia sekä ulkosaaristossa ristisorsa ja merisirrejä. Pöllöt huhuilevat aktiivisesti, jopa helmipöllöjä on ollut äänessä etelässä, tosin siitä ei voi kuitenkaan päätellä pesimätulosta. Niin monta kertaa pesinnät ovat jääneet kesken myyräpulan vuoksi. Salonjoen vedenpinta on melko alhaalla, kun Moision rantakivet ovat paljastuneet. Vaihtelevankokoinen sinisorsaparvi on talvehtinut siinä. Kevät polkee paikallaan. Pajunkissat koristavat sentään tien reunoja. Parempia lintuhavaintoja odotellessa nyt on hyvä aika ripustaa linnunpönttöjä.

Salonjoesta pilkottavat rantakivet, vesi on alhaalla.

Sinisorsakoiraat ajavat naaraita takaa tähän aikaan.

Tuulinen ja kolea Utö

Vuoden ensimmäinen reissuni Utöhön nro 262 ei ihmeitä tarjonnut. Sää jokseenkin koko ajan pari astetta plussan puolella, enimmäkseen pilvistä ja kovaa etelätuulta 13 m/s. Maa oli lumeton ja rannat jäättömiä. Tenovuon Jorma sai täydennystä Helstolan Jarista ja allekirjoittaneesta. Keskiviikosta 17.2. lähtien kymmenet merisirrit olivat poissa kuten seuraavanakin päivänä. Satamalahdelle oli kerääntynyt kunnon tukkasotkaparvi, josta oli määritettävissä neljä lapasotkaa. Pieni tilhiparvi kierteli kylillä ja itäniityn levävallilla ruokaili kiuru. Illalla näkyi punertavaa taivasta lännessä. Torstaina 18.2. saatiin lumi- ja räntäkuuroja kovan tuulen kera. Merellä vesilinnutkin olivat vähissä, mustalintu ja pari tukkakoskeloa mainitakseni. Ruokkilintuja ei havaittu. Hangon pikkulokkeja kovasti odoteltiin mutta tuloksetta. Kalalokkeja sentään lenteli tyrkyissä ja lepäili lounaispuolen luodoilla yli 1000 yksilöä. Sotkaparven lisäksi rantavesissä nähtiin kymmenittäin merimetsoja, telkkiä, sinisorsia ja kyhmyjoutsenia. Muutama merikotka ajoi välillä parvia lentoon. Hotellin hiekkakentällä kangaskiurut näyttäytyivät kaikille. Ruokintapaikan linnut olivat siirtyneet Tenovuon pihaan, mm. peippo, punarinta, tundraurpiainen, kuusitiainen ja mustarastaat. Peukaloinen lymysi rantaviivassa kumollaan olevien veneiden alla tulematta uudestaan esille. Kevät ei siis etene. Perjantaiksi tuuli heikkeni oleellisesti, mutta päätin kuitenkin lähteä mantereelle. Matkalla Nötössä havaitsin ylilentävän palokärjen ja saaren pohjoispuolella talvipukuisen naurulokin. Laivareissu kesti vähän pidempään, koska kuljimme myös Berghamnin kautta. Pärnäisiin tulimme klo 10 paikkeilla.

Punertavaa taivasta auringon laskiessa.

Kyhmyjoutsenet viihtyvät aivan rantaviivassa.

Jäätön ja lumeton Utö helmikuussa. 

Öljytankkeri Ekfjord ohittaa saaren huonossa säässä.

  

Salonjoen jäät lähtivät aamupäivällä

Aamun runsaat ja voimakkaat vesisateet laittoivat Salonjoen jäihin vauhtia. Klo 8 aikoihin valtavat jäämassat alkoivat valua yläjuoksulta keskustan ohi rautatiesillan eteläpuolelle, missä oli vastassa kiinteä jääkansi. Paikoin lähes 30 cm paksut jäälohkareet patoutuivat kevyen liikenteen väylille, jotka jouduttiin sulkemaan puomein. Vesi tulvi lähes torisillan ja Moision riippusillan tasolle asti. Keskellä jokea virtaus oli varsin kova. Puukarahkoja, laudanpätkiä, penkkejä ja roskiksia siirtyi jäiden mukana kauas paikoiltaan. Klo 12 mennessä tilanne alkoi rauhoittumaan. Salonjoen jäiden lähtö on vaikuttava luonnonilmiö, jota osattiin jo odottaa. Suuremmilta vahingoilta vältyttiin tällä kertaa. 

Salonjoki tulvii hotelli Rikalan kohdalla. 

 

Jäälohkareet patoutuivat ryminällä kevyen liikenteen väylille asti.

Sininen tynnyri lähti liikkeelle taksiaseman kopilta klo 8.08.

Kosken kuulumisia

Helmikuun alussa on vallinnut lauha ja sateinen sää. Lumet ovat sulaneet vauhdilla Etelä-Suomessa. Muuttolinnuiksi tulkittavia yksittäisiä vesilintuja, lähinnä joutsenia ja sorsalintuja kuin myös pieniä pulmusparvia on näyttäytynyt rannikoilla ja saaristossa. Keski-Euroopassa on jo kevättä ilmassa. Kun matalapaineita saapuu meille lounaasta, alkaa ensimmäisiä säämuuttajia tulla enemmänkin. Sarvipöllö on huhuillut Salon Pahkavuoressa. Turkinkyyhkyt soidintelevat kevätauringon lämmössä. Naakka on kaupungissa rakentanut jo pesäänsä. Ennen varsinaista sesonkia kerron kuitenkin vähän kuulumisia Koski Tl:stä. Renkaaton valkoselkätikkanaaras pistäytyi Laukkasen pihapiirissä Hongistontiellä 3.helmikuuta. Aikansa omenapuuta nokittuaan tikka poistui muualle. Tämä oli jo toinen havainto valkoselkätikasta peltoaukean ympäröimästä tilasta, kun koskaan aiemmin niitä ei ole pihassa nähty. Hyvin valkoselkätikat löytävät lintuharrastajat ja ruokinnat. Edellinen vierailu oli 11.lokakuuta, jolloin paikalla vieraili koirasyksilö.  Kattohaikarakunnaksi ristitty Koski Tl niittää mainetta edelleen. Kunta on vuodenvaihteessa julkaissut 36-sivuisen kovakantisen A4-kokoisen kirjan Kattohaikaraprojekti 2011-2015 (Antti Kesälä). Tässä kuvakirjassa kerrotaan lyhyesti keskeisimmät tapahtumat projektin alkuvaiheilta aina haikaran pesinnän loppuvaiheisiin asti median myllerryksessä. Sinällänsä varsin hieno ja ainutlaatuinen kuvakokoelma jää muistoihin pitkäksi aikaa. Koskella on nyt kolme tekopesää. Lisääkin niitä vielä mahtuisi niin Koskelle kuin muuallekin. Haikaroiden paluuta Koskelle odotetaan luottavaisin mielin. Kontista ei ole toistaiseksi saatu tietoja ulkomailta.   

Valkoselkätikka Kosken Hongistontiellä 3.helmikuuta (Pirkko Laukkanen).

Koskella on julkaistu kuvakirja kattohaikaroista.

Turun Kupittaan sorsat

Päätin lähteä katselemaan Turun Kupittaan puistolammikoiden sorsia Tenovuon Jorman blogin innoittamana. Siellähän sorsat heti olivatkin, varsin pienen sulan reunalla noin 15 asteen pakkasessa värjöttelemässä. Nämä neljä sorsaa ovat siis morsiosorsakoiras, tavikoiras ja mandariinisorsapari. Sorsat nukkuivat sulassa sovussa ja odottelivat eläintenruokkijan tuloa paikalle. Kyselin sorsien alkuperästä ja tavikoiras on todellakin muina miehinä lyöttäytynyt puistosorsien sekaan jo toista talvea ja omaa siten villin statuksen. Sen sijaan muut sorsat, pinnamiesten harmiksi, ovat hautomakoneen kasvatteja. Tavi ja silloin tällöin myös mandariinisorsa muualla osoittavat sen, että villejä yksilöitä voi tupsahtaa yhtäkkiä puistolintujen sekaan, jolloin alkuperän selvittäminen on perin hankalaa. Aikoinaan Lontoon kuninkaallisten puistojen vesilintulajistosta tulin siihen tulokseen, että niissä on sekaisin sekä tarhalintuja että luonnonvaraisia kesyyntyneitä lintuja, joukosta löytyi kyseisten lajien lisäksi mm. ruostesorsia ja pikkutelkkiä, mutta ei harjakoskeloita. Palatakseni takaisin Kupittaan sorsiin, villi tavikoiras aiotaan kuulema ottaa kiinni ja siirtää pois jonnekin. Kaipa se palaa taas uudelleen paikalle. Laulujoutsen lepäili niin ikään sulan toisella reunalla. Pari mustarastasta käytti hyväkseen riikinkukkojen muonatarpeita. 

Edessä morsiosorsa ja tavi, taustalla mandariinisorsat.

  

Kaulushaikara talvisessa saaristossa

Tammikuu on ollut talvikuukausi. Takana kovia pakkasia, järvet, joet ja merenlahdet ovat jäätyneet sekä lumipeite paksuuntunut vähitellen. Kaamosaika sentään päättyi ja vuorokauden valoisa aika lisääntyy. Talvilinnusto on ollut lajistoltaan ja määrältään varsin niukka. Vuodenalun jälkeen viime sunnuntaina Turun saariston yhteysalus m/s Eivorin kannelta lintumiesporukka havaitsi Nötön satamalahdessa yllättävästi kaulushaikaran, joka oli avoimesti näytillä ruovikkokaistaleen jäätyneessä ja lumisessa rantaviivassa. Samalla paikalla kevättalvisin on aiemminkin havaittu kaulushaikara jopa useana päivänä. Koska laji puuttui tammikuun listalta, aloin laatia samantien projektia. Saatuani tiedot ilmoittajalta, tarkastettuani seuraavan päivän Eivorin kulkuajat ja säätilan sekä soitettuani ehdotuksen toiselle bongarille, oli lähtösuunnitelma melkein valmis. Pidin epäonnistumisen riskiä melko pienenä kokemukseni perusteella. Maanantaiaamuna meitä huristeli neljä henkilöä Paraisille, allekirjoittanut, Tarmo Lehtilä, Tuula Granroth ja Sinikka Lonka ratin takana. Tasapuolisesti naiset edessä ja miehet takapenkillä. Nauvossa pysähdyttiin kaupassa, minkä jälkeen jatkoimme suoraan Pärnäisiin, josta Eivor lähti tarkasti klo 11.05 päällikkö Jensen ruorissa. 

Kaulushaikaraa etsitään tuulimyllyn viereiseltä kalliomäeltä.

Kaulushaikara seisoo vastarannalla laiturista katsottuna.

Täysin jäättömällä Saaristomerellä näimme alkumatkan aikana vesilinnuista talvehtivaa peruslajistoa ja yhden hiirihaukan. Nautittuamme lounaan alkoi Eivor lähestyä Nötön satamaa klo 12.30 paikkeilla. Olimme päättäneet, että jatkamme laivaristeilyämme poistumatta aluksesta, mikäli näemme haikaran suoraan kannelta ennen laituriin tuloa. Yritys oli kova, mutta kaulushaikaraa ei vain sillä hetkellä näkynyt. Niinpä jouduimme jalkautumaan saareen. Tarkkasilmäinen Jarkko Santaharju huusi yhtäkkiä laivan kannelta näkevänsä kaulushaikaran ruovikon oikeassa laidassa. Kaikki ehtivät näkemään linnun, ennen kuin se yhtä yllättävästi taas hävisi näköpiiristä. Pinna oli hoidossa, mutta yksi asia jäi hieman harmittamaan. Me olimme maissa ja Eivor oli jo ehtinyt kääntyä satamassa ja loittoni meistä parin sadan metrin päästä ulommas ulkosaaristoon. Näin täpärälle meni. Hyvillä mielin jäimme kuitenkin saareen kauniissa keväisessä säässä. Aurinko paistoi, tuuli oli heikkoa ja lämpötila oli vain kolme astetta pakkasella. Eivor jatkoi Utöhön ja tulee hakemaan meidät pois klo 18 jälkeen.

Nötössä hoidin ohessa lammasfarmarin virkaa.

Ilta hämärtyy yhteysalus Eivoria Utöstä odotellessa. 

Odotustuvalla ideaboksi ei saanut aloitteita, mutta lähdimme pian Nötön kyläkierrokselle. Tuulimyllyn viereiseltä kalllioltakaan emme nähneet kaulushaikaraa uudelleen. Sen sijaan jäljet johtivat pitkän puulaiturin alle. Kylällä kävelimme lumista kärrytietä pitkin isännän luvalla lammasaitauksen portin läpi. Runsaan määkimisen kera mustat ja valkoiset lampaat mukanamme yritimme etsiä haikaraa toisesta suunnasta, mutta turhaan. Botte on todellinen piiloutumisen mestari. Jatkoimme matkaa toista kylätietä Nötön kirkolle, jonka maisemista yhytimme pienen tiaisparven. Saaressa oli sentään muutakin elämää. Saaressa elelee talvisaikaan kuusi asukasta, joista kaksi näimme omissa puuhissaan. Kaksi tuntia ensihavainnosta kaulushaikara seisoskeli laiturista katsottuna kohtisuoraan vastarannalla sinisorsaparven takana, käveli ja lennähti lyhyen pyrähdyksen rantaviivassa kadoten taas alkuperäiseen paikkaan kymmenen minuutin esillä olon jälkeen. Tässä välissä söimme odotustuvalla eväitä. Kävimme kylillä myllyn takana vielä klo 16 kuluttaaksemme aikaa ja nauttiaksemme valoisasta ajasta. Hämmästys oli suuri, kun kaulushaikara nähtiin matalalla ohilennossa metsäsaarekkeen yllä. Lintu suuntasi kaukana suuren laidunmaan reunaan, kääntyi metsänreunan kohdalla puiden latvojen korkeudella suurin piirtein itäkaakkoon. Tarkkailimme aivan hämäriin klo 17 asti satamalahtea, mutta lintu ei tullut siihen mennessä takaisin. Jäimme odotustuvalle ja reilun tunnin päästä klo 18.20 Eivorin keulavalot valaisivat Nötön laituria ja rantaviivoja. Pärnäisissä olimme klo 19.50. Lauttamatka ja kotiinpaluu sujui leppoisasti mukavassa seurassa, olihan autossa pyörät alla. Tällainen talvireissu saaristoon Utö harvinaisesti väliin jätettynä.         

Voimalinja koitui jälleen kattohaikaran kohtaloksi

Vuoden kaksi ensimmäistä päivää näyttivät toiverikkailta Pihtiputaan Joppe-kattohaikaran kohdalla. Eilenkin lintua käytiin katsomassa lähes hämärään asti. Viimeinen tyylikäs valoisan ajan ohilento joelle päin Jopesta tehtiin klo 14.30 maissa. Lintu on lentänyt pihapiirissä paljon yöaikaankin. Seuraavana päivänä tapahtui täysin odottamatonta. Yleensä Joppe on näkynyt pihassa jo klo 7 jälkeen, mutta tänään siitä ei ollut näkynyt vielä merkkiäkään. Pentti Hytönen huolestui asiasta vaimonsa kanssa ja he lähtivät etsimään lintua lähistöltä. Ennen kello kahdeksaa Joppe löytyikin, mutta suureksi suruksi kuolleena lumisesta maasta talon pohjoispuolelta kulkevan voimalinjan alta. Historia toistui jälleen julkkishaikaran kohdalla. Lintu oli vielä lämmin, kaula hieman veressä ja silmä kirkkaana. Todennäköisesti lintu oli kuollut aamun pimeinä hetkinä. Mitään jalanjälkiä ei ollut maassa, joten lintu oli kuollut lennossa sähkölinjaa päin traagisin seurauksin. Siivet olivat aivan kunnossa. Lintu painoi kuulemma peräti 4,9 kg ja siiven pituus oli 50 cm. Näiden pohjalta voisi päätellä linnun olleen esiaikuinen koiras. Eläinlääkäri käy vielä katsomassa haikaraa. Alustavien suunnitelmien mukaan Joppe haudataan läheiseen saareen viikonlopun aikana. 

Joppe-haikara tervehtimässä talon isäntää ulkorapun edessä.

    

Lintuharrastajat liikkeellä

Kalenterivuoden vaihduttua tammikuun ensimmäisenä päivänä lintuharrastajat olivat sankoin joukoin liikkeellä. Pinnatilastoja kaunisteltiin tarkoin suunnitelluilla retkillä. Jokainen minuutti oli tärkeä ehtiäkseen mahdollisimman moneen paikkaan. Aktiivisimmat bongarit olivat jo aamuvarhaisella pimeään aikaan Keski-Suomen Pihtiputaalla katsomassa Jopeksi ristittyä kattohaikaraa. Hyvästä ruokatarjonnasta huolimatta alkuvuodeksi luvatut kovat pakkaset tulevat koettelemaan linnun sietokykyä. Viime vuoden puolella Heinolan Kirkkolammen sinisorsaparveen oli jälleen lyöttäytynyt lapasorsa, joka olikin paremmin hoidettavissa pitkin päivää. Samoin Helsingin Talin liejukana oli nähtävillä katuvalojen vielä palaessa. Helsingin Fastholman valkopäätiainen oli sekin paikalla. Sitä käytiin katsomassa ja useat kymmenet ruksasivat sen listoilleen. Nykytiedon vallitessa lintu on kuitenkin selvästi risteymä. Vaihteluista ja roduista huolimatta kuvissa edes uloin pyrstösulka ei ole kuin toisesta höydystä osin valkoinen. Käsisiiven peitinhöyhenissä on myös ristiriitaisuuksia. Niin tai näin, monia muita lintuja ehdittiin nähdä pimeään asti. Pöllöjä oli tarjolla niille, joiden aikataulut ja reitit sopivat ohjelmaan. Nopeimmat ehtivät havaitsemaan yli 40 lintulajia varsin mukavassa poutaisessa pakkassäässä. Vuodenpinnat nollautuivat, mutta kuukausipinnat lisääntyvät koko ajan. Parhaimmat hätyyttelevät jo 200 rajapyykkiä tammikuussa ja 170 lukemaa uudenvuodenpäivänä. Vuosikymmeniä sitten tällaisista lajimääristä tuskin osattiin edes uneksiakaan. Tiedonkulku on nykyään myös tehokkaampaa kuin ennen. Leudommat alkutalvet pitävät jatkossakin huolen siitä, että lintubongareilta eivät lajit tule loppumaan.

Uudenvuodenpäivänä Pihtiputaan kattohaikara "Joppe"
keräsi runsaasti autokuntia ja katsojia ympäri Suomea.