Tammikuu on ollut talvikuukausi. Takana kovia pakkasia, järvet, joet ja merenlahdet ovat jäätyneet sekä lumipeite paksuuntunut vähitellen. Kaamosaika sentään päättyi ja vuorokauden valoisa aika lisääntyy. Talvilinnusto on ollut lajistoltaan ja määrältään varsin niukka. Vuodenalun jälkeen viime sunnuntaina Turun saariston yhteysalus m/s Eivorin kannelta lintumiesporukka havaitsi Nötön satamalahdessa yllättävästi kaulushaikaran, joka oli avoimesti näytillä ruovikkokaistaleen jäätyneessä ja lumisessa rantaviivassa. Samalla paikalla kevättalvisin on aiemminkin havaittu kaulushaikara jopa useana päivänä. Koska laji puuttui tammikuun listalta, aloin laatia samantien projektia. Saatuani tiedot ilmoittajalta, tarkastettuani seuraavan päivän Eivorin kulkuajat ja säätilan sekä soitettuani ehdotuksen toiselle bongarille, oli lähtösuunnitelma melkein valmis. Pidin epäonnistumisen riskiä melko pienenä kokemukseni perusteella. Maanantaiaamuna meitä huristeli neljä henkilöä Paraisille, allekirjoittanut, Tarmo Lehtilä, Tuula Granroth ja Sinikka Lonka ratin takana. Tasapuolisesti naiset edessä ja miehet takapenkillä. Nauvossa pysähdyttiin kaupassa, minkä jälkeen jatkoimme suoraan Pärnäisiin, josta Eivor lähti tarkasti klo 11.05 päällikkö Jensen ruorissa.
 |
| Kaulushaikaraa etsitään tuulimyllyn viereiseltä kalliomäeltä. |
 |
| Kaulushaikara seisoo vastarannalla laiturista katsottuna. |
Täysin jäättömällä Saaristomerellä näimme alkumatkan aikana vesilinnuista talvehtivaa peruslajistoa ja yhden hiirihaukan. Nautittuamme lounaan alkoi Eivor lähestyä Nötön satamaa klo 12.30 paikkeilla. Olimme päättäneet, että jatkamme laivaristeilyämme poistumatta aluksesta, mikäli näemme haikaran suoraan kannelta ennen laituriin tuloa. Yritys oli kova, mutta kaulushaikaraa ei vain sillä hetkellä näkynyt. Niinpä jouduimme jalkautumaan saareen. Tarkkasilmäinen Jarkko Santaharju huusi yhtäkkiä laivan kannelta näkevänsä kaulushaikaran ruovikon oikeassa laidassa. Kaikki ehtivät näkemään linnun, ennen kuin se yhtä yllättävästi taas hävisi näköpiiristä. Pinna oli hoidossa, mutta yksi asia jäi hieman harmittamaan. Me olimme maissa ja Eivor oli jo ehtinyt kääntyä satamassa ja loittoni meistä parin sadan metrin päästä ulommas ulkosaaristoon. Näin täpärälle meni. Hyvillä mielin jäimme kuitenkin saareen kauniissa keväisessä säässä. Aurinko paistoi, tuuli oli heikkoa ja lämpötila oli vain kolme astetta pakkasella. Eivor jatkoi Utöhön ja tulee hakemaan meidät pois klo 18 jälkeen.
 |
| Nötössä hoidin ohessa lammasfarmarin virkaa. |
 |
| Ilta hämärtyy yhteysalus Eivoria Utöstä odotellessa. |
Odotustuvalla ideaboksi ei saanut aloitteita, mutta lähdimme pian Nötön kyläkierrokselle. Tuulimyllyn viereiseltä kalllioltakaan emme nähneet kaulushaikaraa uudelleen. Sen sijaan jäljet johtivat pitkän puulaiturin alle. Kylällä kävelimme lumista kärrytietä pitkin isännän luvalla lammasaitauksen portin läpi. Runsaan määkimisen kera mustat ja valkoiset lampaat mukanamme yritimme etsiä haikaraa toisesta suunnasta, mutta turhaan. Botte on todellinen piiloutumisen mestari. Jatkoimme matkaa toista kylätietä Nötön kirkolle, jonka maisemista yhytimme pienen tiaisparven. Saaressa oli sentään muutakin elämää. Saaressa elelee talvisaikaan kuusi asukasta, joista kaksi näimme omissa puuhissaan. Kaksi tuntia ensihavainnosta kaulushaikara seisoskeli laiturista katsottuna kohtisuoraan vastarannalla sinisorsaparven takana, käveli ja lennähti lyhyen pyrähdyksen rantaviivassa kadoten taas alkuperäiseen paikkaan kymmenen minuutin esillä olon jälkeen. Tässä välissä söimme odotustuvalla eväitä. Kävimme kylillä myllyn takana vielä klo 16 kuluttaaksemme aikaa ja nauttiaksemme valoisasta ajasta. Hämmästys oli suuri, kun kaulushaikara nähtiin matalalla ohilennossa metsäsaarekkeen yllä. Lintu suuntasi kaukana suuren laidunmaan reunaan, kääntyi metsänreunan kohdalla puiden latvojen korkeudella suurin piirtein itäkaakkoon. Tarkkailimme aivan hämäriin klo 17 asti satamalahtea, mutta lintu ei tullut siihen mennessä takaisin. Jäimme odotustuvalle ja reilun tunnin päästä klo 18.20 Eivorin keulavalot valaisivat Nötön laituria ja rantaviivoja. Pärnäisissä olimme klo 19.50. Lauttamatka ja kotiinpaluu sujui leppoisasti mukavassa seurassa, olihan autossa pyörät alla. Tällainen talvireissu saaristoon Utö harvinaisesti väliin jätettynä.
