perjantai 14. kesäkuuta 2013

Ulkosaariston kukkia

Ulkosaaristossa omenapuu ja syreeni kukkivat komeasti, niiden värit täyttävät pihat ja kyläraitit. Utössä voi kokea mantereen loppukevättä uudestaan. Ketokasvit kukoistavat karuilla kasvupaikoillaan, mm. valkoinen ketohärkki on levinnyt runsaana etenkin museon ja majakan tien varteen. Keto-orvokit pinnistävät pienistä kallioiden halkeamista. Käärmeenpistoyrtti on ehättänyt myös kukintovaiheeseen. Puna- ja tahma-ailakit koristavat itäniityn katajapolkua. Kosteimmissa painanteissa voi bongata Utön harvinaisia orkideakasveja, valkolehdokkeja ja punakämmeköitä. Rantaviivassa kukoistavat keltakukkaiset morsingot, jotka voivat kasvaa jopa yli metrin korkuisiksi. Maisema on jo varsin rehevää, puiden tiheä lehvästö peittää näkymät ja ruohokasvillisuus on täyttynyt koiranputkista. Apilat ja tädykkeet värittävät sinipunallaan vihreää ruohomattoa.

Syreeni kukkii ja tuoksuu alkukesällä.

Ketohärkki on matala valkokukkainen kasvi.

Morsinko voi kasvaa yli metrinkin korkuiseksi.

Punakämmekkä on yksi Utön kasvierikoisuuksista.