maanantai 27. toukokuuta 2013

Halikonlahden altailla karttaperhosia ja pikkuvarpusia

Tänään Salossa oli hiostavan lämmintä, lämpötila lähes hellelukemissa. Halikonlahden altailla ruisrääkät narisevat voikukkaniittyjen seassa, ruokokerttuset laulavat kilpaa lajitovereidensa kanssa ruovikoissa. Noin reilun sadan yksilön valkoposkihanhipotti suuntasi altaiden yli pohjoiseen. Pöntöissä on suorastaan ruuhkaa, sillä pikkuvarpuset ovat vallanneet lähes kaikki yksiöt tiaiskoosta aina kottaraispönttöihin asti. Tupa on koristeltu kuivilla heinillä ja fasaanin höyhenillä katon rajaan asti. Altaiden reunamilla pyrähtelee nokkos- ja vadelmakasvustoissa ruskeita pienehköjä päiväperhosia. Ne ovat ensimmäisen polven karttaperhosia, jotka ovat kotiutuneet viime vuosina pysyvästi ja runsaslukuisesti puhdistamon alueelle. Ensimmäiset ovat koiraita ja naaraat astuvat areenalle näiden jälkeen aurinkoisina päivinä. Heinäkuun kakkospolvi on aivan erinäköinen tummine muotoineen.

Karttaperhoskoiras pienellä reviirillään Halikonlahden altailla.

Karttaperhosen siipien alapinnat muistuttavat karttakuviota.