Marraskuun viimeisiä leutoja päiviä viedään, sillä sääennusteen mukaan ensi viikolla eteläänkin saapuu lumisadealue. Se tietää monille muuttolinnuille ja harvinaisille viivyttelijöille joko lähtöä tai menehtymistä. Syksyksi etelän puroihin ja koskiin piipahtaneet koskikarat eivät ole kylmemmistä keleistä moksiskaan. Seurasin tänään iltapäivällä lähietäisyydeltä koskikaran puuhasteluja Perniön Latokartanonkoskella entisen myllyn raunioiden alapuolella. Siellä yksinäinen vesipappi pyrähteli liukkaalta koskikiveltä toiselle, niiaili, kumartui etukenoon ja pulahti matalaan vastavirtaan ravintoa etsimään. Herkkupaloja löytyi varsin usein ja hyvällä osumatarkkuudella. Takaisin samalle kivelle tultuaan kara nakkeli koteloista sisällön ulos ja nielaisi ahnaasti sen kurkusta alas. Koskikara liikehti aina valppaasti itseään keikuttaen ja reagoi erittäin herkästi kameran raksutukseen, siksi kunnollisten tilannekuvien saaminen linnusta vaatiikin suurta kärsivällisyyttä ja runsaasti aikaa. Jätimme koskikaran hämärtyvään iltapäivään kosken pauhuun ja jatkoimme matkaa. Perniön Skoilan pellolla lepäili viisi laulujoutsenta, kaksi vanhaa ja kolme nuorta yksilöä. Lähellä Jeturkastin pirunpeltoa tien varrella hakkuuaukion kelossa istuskeli 7 teertä.
 |
| Koskikara talvireviirillään Perniön Latokartanonkoskessa. |
 |
| Vesipappi vuolaiden virtojen keskellä valmiina pulahtamaan. |
