Kemiönsaaren Vänössä

Pari päivää ja yksi yö vietettiin syyskesäisessä ja lämpimässä Kemiönsaaren Vänössä, jossa olin ollut viimeksi tasan 30 vuotta sitten. Silloin vierailin vesibussi Jaanalla Turun saariston kautta Vänö päiväkohteena. Yhteysalus m/s Stella kulkee Kemiönsaaren eteläkärjestä Kasnäsistä pari kertaa päivässä välisatamien Holman ja Tunnhamnin kautta Vänöhön (Hiittisten reittialue). Matka kestää tunnista noin puoleentoista tuntiin. Saareen voi tulla autollakin, kunhan ilmoittaa etukäteen tulosta yhteysalus Stellaan puh. 040 675 6441. Majoituksia voi tiedustella Pirjo Hoffströmiltä puhelimitse numerosta 0400 744 076 tai tutkia vaivattomasti internetin kautta Suomen Saaristovarauksesta (Kemiönsaari/mökit). Itse majoituimme tasokkaimpaan meren rannalla olevaan rauhalliseen ja idylliseen Solbacken -nimiseen mökkiin, johon mahtuu neljä henkilöä. Myös isommat ryhmät muihin kohteisiin ovat mahdollisia. Tarkemmat kuvaukset tästä ja muista majoituksista hintoineen ja varusteluineen löytyvät netistä. Pirjo on toiminut saaressa jo 35 vuotta vankalla asiantuntemuksella ja on tavoitettavissa Facebookissa.

Yhteysalus m/s Stella kulkee Kasnäs-Vänö reittiä.

Karttakuva Vänöstä.

Tervetuloa Vänön saareen!

Vänön satamaa, jossa kesäisin toimii kahvila ja kauppa.

Vänön avaraa kylämaisemaa.

Lammaslaidun saaren keskiosassa.

Auringonnousua Vänön edustalla.

Aamun kosteutta ja usvaa lammaslaitumella.

Vänö on verraten suuri saari, jossa on kyläteitä, lammaslaitumia, katajikkoa, kalliomäkiä ja reheviä rantalehtoja. Asutusta on varsin vähän. Kesäisin juhannuksesta elokuun loppuun satamassa toimii kahvila ja kauppa. Lampaat vaikuttavat merkittävästi saaren maisemaan. Alueella risteilee 2,5 km mittainen luontopolku vaihtelevassa ja luonnonkauniissa maastossa. Itäosassa saarta löytyy ruskeahirsinen pieni kappeli, jonka luota johtaa katajia reunustava polku hiekkarannalle. Siitä on näkymä Örön tutka-asemalle. Monet turistit ovat toki saaresta tietoisia, mutta löytyy paljon myös niitäkin, joille Vänö on yhä melko tuntematon paikka Örön rinnalla. Luontoharrastajat, etenkin lintuihmiset ovat tervetulleita saarelle retkeilemään ja tekemään hyviä havaintoja. Saari on kuitenkin laaja ja pensaita riittää. Rariteettien löytämiseksi on tehtävä töitä. Suosittelen lämpimästi retkeilemään Vänössä. Vaikka syksy on jo hiljaisempaa turistiaikaa, on silloinkin luonnossa nähtävää.

Vuokramökki Solbacken sijaitsee lähellä merenrantaa.

Tilava rantasauna kuuluu tietysti samaan varauspakettiin.

Amiraali paistatteli päivää keltaisilla koivunlehdillä.

Punainen syyskorento lämmittelee lankun päällä.

Tyypillistä Vänön luontoa katajikkoineen.

Luontopolku kulkee vaihtelevan kauniissa maisemassa.

Hiekkarantaa, josta ainoa näkymä Örön saarelle.

Vänön itäosassa sijaitseva kappeli sisältä. 

Luontohavaintoja mökiltä

Kemiönsaaressa luonto on monipuolinen. Lauantai-illalla katselin kelon latvassa hyöriviä pikkulintuja, jotka määrittyivät harmaasiepoiksi. Niitäkin on vielä maisemissa. Sitä ennen yritettiin bongata kiljukotkaa, joka valui Halikosta ykköstien yli etelään. Lintu oli jatkanut matkaansa Kokkilan länsipuolitse Kemiönsaareen. Havaintoilmoituksen aikaan olimme Kokkilan lossilla, mutta kiikarilla emme kotkaa kuitenkaan löytäneet. Olisi pitänyt ajaa lännemmäksi Toppjoen suuntaan. Mökillä oli melkoista mekkalaa, kun kanadan- ja merihanhiparvet lensivät Strömman suuntaan. Kurjet töräyttelivät läheisellä pellolla sulassa sovussa peurojen kanssa. Pimeyden laskeuduttua kuutamon kurkistaessa etelätaivaalta meno äityi aivan hurjaksi, kun lehtopöllöt puolustivat oletettua tunkeilijaa niiden reviirillään. Sekä koiras että naaras kähisivät, huhuilivat, varoittelivat ja paukuttivat nokkaansa kiivaasti. Pöllöt voittivat ja rauhoittuivat. Pimeässä pöllö lentää kuin musta aave täysin äänettömästi ja tarkkailee ympäristöään herkeämättä puun oksalta. Harmaahaikara äyskähti meren rannalla. Sunnuntaiaamu valkeni kauniissa säässä. Sadevesitynnyrin kupeeseen oli koteloitunut täplätupsukas. Koiras oli juuri kuoriutunut ja oikoi vielä siipiään. Eilen halkopinon pressun alta löytynyttä koteloitumisvalmista villakarvajalan toukkaa ei enää löytynyt samasta paikkaa. Alppiruusun kukkanuput olivat puhjenneet valkoisiin kukkiin. Se kukki jo toisen kerran tänä vuonna. Tätä ihmettä ei ole aikaisemmin esiintynyt. Kasvukausi venyy. Lämmin syksy saa luonnossa ihmeitä aikaan. 

Villakarvajalan toukka on erikoisen kaunis.

Täplätupsukaskoiras on juuri kuoriutunut kotelostaan.

Syksyn värejä ja merkkejä

Syyskuun alkupuolisko tarjoaa värikkäitä maisemia ja kohteita. Pohjois-Lapissa ruska on  jo parhaimmillaan. Salon seudulla vaahteroiden latvat ovat alkaneet loistaa punakeltaisina. Puistosaarni pudottaa hiljalleen kirkkaankeltaisia lehtiään. Pihlajanmarjat hehkuvat tummanpunaisina. Loppuvuodesta on odotettavissa marjalintujen, tilhien ja rastaiden invaasiota. Makedonian- ja sembramäntyjen oksista riippuu suurikokoisia käpyjä, jotka ovat pähkinähakkien mieleen. Omenasato kypsyy myöhempien lajikkeiden osalta. Kosteiden aamujen jälkeen varsin lämpimät päivät ovat tuoneet tuulahduksen kesästä. Päiväperhosista amiraaleja lentelee runsaslukuisesti pihoissa ja puutarhoissa. Tämä laji muuttaa meiltä etelään lintujen tavoin. Etelä- ja lounaisrannikolla on tavattu vaeltajana jalavakeltayökkösiä totuttua enemmän huippuharvinaisten kiitäjien ohessa. Punaiset syyskorennot päivystävät hiekkateillä ja pitkospuilla. Kiiltomadot tuikkivat syyspimeinä iltaöinä. Petolintujen muutto on ollut näkyvää jo pidemmän aikaa. Puitujen viljapeltojen yli valuu kurkiparvia, jotka menevät kauniilla säällä aika korkealla suunnaten ensiksi Ruotsiin ja Viroon. Toimeliaita västäräkkejä lirputtelee kadun varsilla. Tervapääskyt hävisivät maisemista lähes kokonaan syyskuun puolella, sen sijaan haarapääskyjä tapaa vielä, syystä että joillakin pareilla oli myöhäisiä pesintöjä meneillään. Venäjältä lähtöisin olevat taigauunilinnut ovat saapuneet jälleen maahamme.

Omenat ovat saaneet punaista väriä.

Pensashanhikki kukkii pihoissa pirteän keltaisena.

Etelä-Suomessa vaahtera alkaa peittyä syysruskaan.

Alkuviikosta Utössä

Alkuviikko meni joutuisasti Utössä retkeillen ja sadekuuroja väistellen. Lämpötila oli reilut +15 astetta ja länsituuli heikko. Matkalla Pärnäisistä Utöhön en havainnut mitään erikoista. Saaressa noukin malikaapuyökkösen (Cucullia absinthii) toukkia malilta eli koiruoholta, josta jää sormiin erikoinen tuoksu. Toukkien kasvattaminen on työlästä, mutta mielenkiintoista seurattavaa. Pienet toukat syövät ahnaasti ja naamioituvat mestarillisesti kasvustoon. Isot toukat ovat useimmiten pistiäisten loisimia. Kävin katsomassa, miten syyssyrikkä vetää puoleensa päiväperhosia. Lukuisa joukko nokkos- ja neitoperhosia hääräili kukkien kimpussa, joukossa amiraali, sitruuna- ja ohdakeperhonen. Valkoiset päiväperhoset, kaali- ja lanttuperhonen vierailivat rantakukilla. Pikkukultasiipiä pyrähteli maan rajassa siellä täällä. 

Neito- ja nokkosperhonen syyssyrikällä. 

Suopayrtti houkuttelee mm. gammayökkösiä.

Illan hämärtyessä gammayökköset pörräilivät paitsi syyssyrikällä myös suopayrtillä sankoin joukoin. Korvan vierestä pörähti todennäköinen kiertokiitäjä, joka ei kuitenkaan jäänyt millekään kukalle, ei edes valkotupakalle eikä ruotsinköynnöskuusamalle. Yön pimeydessä oli mielenkiintoista havaita tumman päiväperhosen, ilmeisesti amiraalin, etsiytymistä piippuun yölevolle. Paras elämys oli kuitenkin revontulien ilmestyminen pohjoistaivaalle. Himmeä pitkä kaari ja siihen liittyneet pystysäteet näyttäytyivät keskiyölle saakka. Monelta jäivät revontulet näkemättä. Kaikki eivät ole yökyöpeleitä. Tiistain vastainen yö oli melko lämmin, seuraava sitä vastoin selvästi viileämpi puolikuutamo ja kirkas tähtitaivas. 

Amiraali, jolla on toinen siiven yläkulma rikki.

Maakellarin haarapääskyn poikanen pesässään.

Päiväsaikaan seurailin maakellarissa pesivää haarapääskyparia. Niillä on pesässä yksi puolikasvuinen poikanen. Uskomatonta on se, miten nopeasti pääsky pujahtaa oviaukosta sisään, kääntyy perälle, syöttää lennosta poikasen ja tulee takaisin ulos. Kaikki tapahtuu parissa sekunnissa. Poikasella on nyt rengas jalassa ja toivottavasti tästä yksilöstä saadaan joskus tietoa. Haarapääskyt talvehtivat Etelä-Afrikassa asti. Saaresta löytyi kuovi- ja pikkusirrejä, rantasipejä, valko- ja mustavikloja, tyllejä ja meriharakka mainitakseni. Varpus- ja tuulihaukka olivat näkyvimmät petolintulajit. Pikkulinnuista pajulinnut, siepot, hernekertut, pensastaskut ja västäräkit liikkuivat parvena kylällä ja niityllä. Keskiviikkona eteen tupsahti syksyn eka puukiipijä ja Jorman pihapensaissa nähtiin kaksi mustapääkerttua. Merimetsoja ja naurulokkeja oli kokoontunut lähiluodoille kymmenittäin. Erään mökin pihassa räystäiltä tipahti vettä sadevesitynnyreihin, jotka olivat pintaan asti täynnä vettä. Harmaasiepot istahtivat tynnyrin reunalle ja hyödynsivät roiskuvia vesipisaroita höyhenpukuunsa. Toisaalla ohilentävä varpushaukka ärsyttää haarapääskyjä suunnattomasti. Niinpä haukka sai joka kerta tehdä käännöksiä ja väistöliikkeitä. 

Turun puolen lintuja

Lauantaista tuli varsin kesäinen, aurinkoinen ja lämmin päivä. Lähdimme aamulla katsomaan Turun lintuerikoisuuksia, jotka ovat olleet jo useita vuorokausia paikalla. Turun tuomiokirkon seinustoilla viihtynyttä muuttohaukkaa emme ehtineet näkemään aamupäivällä. Niinpä suuntasimme sitten Turun Aurajoelle Halistenkosken padolle. Siellä virtavästäräkki tepasteli padon alla tasanteella, suki itseään ja paistatteli auringon lämmössä. Kävelysillalta oli hyvä näkyvyys tarkkailla lintuja. Koskikara oli aluksi piilossa alajuoksun kivillä, mutta lennähti äännellen sillan alitse padon juurelle virtavästäräkin seuraksi. Molemmat mukavia havaintoja elokuussa Turun kaupunkialueelta. Vanha selkälokki ja rantasipi nähtiin niin ikään Halisissa. Tämän jälkeen palasimme takaisin Turun historialliseen kulttuuripyhättöön. Muuttohaukka oli kerran pyörähtänyt kaarrellen korkealla taivaalla ja hävinnyt jälleen. Klo 13 jälkeen Högmanderin Jouko kiersi tuomiokirkon ja löysi linnun uudestaan puiston vastakkaiselta puolelta istumassa ja lepäämässä tiiliseinää vasten. Tämä 2-kv yksilö oli nyt hyvin bongattavissa ja kuvattavissa useille paikalle tulleille. Tavoitteet saavutettiin. Retki jatkui sittemmin Kemiönsaareen päin perhosten merkeissä. 

Muuttohaukka lepäilee Turun tuomiokirkon seinustalla.

Jouko Högmanderin kamerasta otettu muuttohaukkakuva.

Metso syyssoitimella

Eilen Koski TL:n metsissä koirasmetso oli jo hyvässä syysvireessä. Se oli tullut uhittelemaan ja pöyhkeilemään metsänomistajaa metrin päähän. Mustikkaa syönyt homenokka jäi metsän valtiaaksi isännän lähdettyä pois paikalta. Koskelaisten kanssa lähdettiin illalla etsimään kyseistä nokan napsuttajaa. Lintua ei vaan tuntunut löytyvän, vaikka matkimme ääniä ja paukutimme risuja sen houkuttelemiseksi esille. Kääntyessämme poispäin musta kuningas tuli kuitenkin maata myöten puiden ja mustikanvarpujen lomasta hiljalleen meitä kohti. Oltuani kyyryssä metso tuli lähes kosketusetäisyydelle, jolloin se oli helppo ottaa kiinni rengastusta varten. Lintu painoi nelisen kiloa ja siiven mittaa oli kertynyt lähes 40 cm. Pyrstöstä muutama sulka oli muita lyhyemmät. Tutkiskelun jälkeen aiemmista kevään linnuista poiketen tämä metsokoiras innostui entistä enemmän soidinvireeseen, kun sai sopivia riitapukareita kaksintaisteluun. Kaula pitkänä ja pyrstö levitettynä arvokkaasti asteleva ukkometso on uljas näky. Voimaa linnulla on uskomattoman paljon.

Syyssoitimella oleva metsokukko kaipaa kilpakaveria.

Uljas metsän valtias kaikessa komeudessaan.

Elokuun alkua Lapissa

Heinäkuun viimeisen päivän aamuna lähdettiin Finnairin koneella Helsingistä Ivaloon. Kone olikin aivan täynnä Lapin matkailijoita. Lämpötila näytti +14 astetta. Sää muuttui sateisemmaksi illasta alkaen ja sadekuuroja ropisi eri voimakkuuksilla koko retken ajan Keski- ja Pohjois-Lapissa. Pilviset poutajaksot ja auringonpaisteet olivat harvassa, mutta niistäkin nautittiin. Ukkosilta ja raekuuroilta vältyttiin. Kylmimmillään mittari näytti +8 astetta Utsjoen perukoilla. Sekään ei tuntunut kylmältä kunnon vaatetuksessa. Sääsket olivat aika vähissä, tosin porot tunkivat tielle aika usein. Otimme vauhtia etelästä seuraavan päivän suunnitelmat huomioon ottaen. Sodankylän Vuotsossa Sompiontien männiköissä lenteli kymmenittäin metsäpohjanmittareita (E.caesiata), joita ei erityisemmin Salon seudulla tapaa, vaikka laji on levinnyt koko maahan. Illaksi majoituimme Sodankylän Camping Nilimellaan, jonka edulliset pikkumökit olivat suosittuja vesisateen aikana. 

Sinivalkoisin siivin Helsingistä Ivaloon ja takaisin.

Kuolleen maakotkan sulkia, rengas näkyy oikealla ylhäällä.

Elokuu aloitettiin lintubongauksen täsmäretkeilyllä. Suuntasimme Savukoskelle päin, mistä löytyikin maakotka, tosin ei elävien kirjoissa. Soittokierroksen jälkeen kyseessä oli toissa vuoden maakotka, joka oli jostakin syystä kuollut pesäympäristönsä maastoon. Metallirengas löytyi raadon vierestä. Matkan varrella pysähdyimme poimimaan hilloja, jotka söimme samantien, makeita olivat. Ilman pinnaa jatkoimme takaisin Ivaloon. Pikku-Petsamosta tiesin tunnetun pikkusirkkupaikan yli 20 vuoden takaa. Vesisateessa huumori kaukana houkuttelin äänellä lintua suon keskeltä tuloksetta, kunnes yhtäkkiä pikkusirkku pyrähtää selkäni taakse pajupensaaseen hetkeksi kummastelemaan tähän aikaan lauleskelevaa lajikumppania. Kauaa lintu ei paikalla viihtynyt, Vähän viluisena onnistunut bongaus vaikeasta lajista lämmitti erityisesti mieltä. Tulihan samalla kk-sarja täyteen. Illemmalla joimme kaakaot Inarin Kaamasessa Neljän Tuulen Tuvalla, missä taviokuurnakoiras myös näyttäytyi. Klo 20 mennessä majoituimme Utsjoen Nuorgamin Lomakeskukseen, jossa on tarjolla tasokkaita huoneistoja ja mökkejä ympärivuotisesti. Henkilökunta on hyvin avulias ja ystävällinen, isot plussat!

Ivalon perinteinen pikkusirkkupaikka.

Päätyhuoneisto Nuorgamin Lomakeskuksessa, Polo vuokrattuna.

Toinen päivä kuluvaa kuuta tarjosi niin ikään pinnaelämyksiä. Aamuviideltä tarkistin aiemman lapinuunilintupaikan. Ainakaan tietojen pohjalta siellä ei pitänyt olla enää mitään tähän aikaan, mutta pienen houkuttelun jälkeen kuin tyhjästä yksi uunilintu lennähti kiikarin näkökenttääni ja sehän oli tietysti lapinuunilintu. Lintu katosi aika pian tien toiselle puolelle. Tuuriakin täytyy olla kokemuksen ja yrityksen rinnalla. Jälkeenpäin kuulin henkilökunnalta hyvin erikoisen tapauksen. Kesäkuussa ilmoittamaani lapinuunilintua oli yritetty jopa turistibusseilla saada bongattua. Tuloksista en tiedä, mutta autoilla oli aiheutettu tarpeetonta ruuhkaa ahtaille pihoille ja väylille, kukaan ei ollut käyttänyt Lomakeskuksen palveluita edes millään tasolla, iso joukko oli jalkautunut maastoon ja rikkonut yksityistien rauhaa. Ihmeellistä toimintaa ja ennen kaikkea vahingollista linnun löytämisen kannalta.

Kapustarinta vihelteli haikeasti Ailigaksella.

Korkean paikan hillat Ailigaksella.

Näkymä Utsjoen Ailigaksen huipulta kirkonkylään.

Ravintola Deatnu tarjoilee päivittäin keittolounasta.

Palatakseni takaisin nykyhetkeen seuraava projekti oli sepelrastas. Se tuottikin harmaita hiuksia, sillä ensimmäisellä Utsjoen Yläkönkään rinteellä oli tuloksena vesiperä, vain suopöllö löytyi tunturikoivikon kätköistä. Toisella etapilla, ns. Manun muistokiven luona näköalapaikalla oli hiljaista, kunnes joen rantatörmästä alkoi kuulua takovaa varoitusääntä aivan läheltä. Sepelrastaskoiras tuli näyttäytymään viereeni ja lensi alas jyrkkään rantarinteeseen. Ei hassumpaa. Odotin lintua tien yläpuolelta, näin pääsi kuitenkin käymään. Ajoimme Tenon vartta kohti länttä Nuvvukselle. Kuin tilauksesta tuulen nosteessa sään poutaannuttua alkoivat petolinnut liikkua ilmassa. Ensin vanha merikotka kaarteli rajajoen päällä ja painui Norjan korkeiden tunturien päälle. Korpit, piekanat ja tuulihaukat nousivat niin ikään ilmaan. Pian merikotkan kaverina liiteli maakotka, jonka yläperä erottui hyvin kiikarillakin. Toiset linnut näyttivät pieniltä näiden kahden kotkan rinnalla. Tyytyväisinä palasimme Utsjoen kirkolle. Ensin kävimme Lomakylä Vallen uudessa ravintola Deatnussa syömässä perinteistä poronlihakeittoa. Menu vaihtuu päivittäin. Terassilta on hienot ja tunnelmalliset näköalat Tenolle. Luontotuvan ja Uulan Säästön kautta köröttelimme Ailigaksen huipulle. Karussa ympäristössä piekana liihotteli ohitsemme, kapustarinta vihelteli haikeasti kivellä ja nuori lapinsirkku ponnahti ylängöltä eteeni. Tunturipaljakat ovat jo alkaneet tyhjentyä linnuista. Pulmankijärventien varteen oli pysäköity useita autokuntia, ilmeisesti hillastajia. Lintuja ei juuri näkynyt. Illalla Nuorgaminsuvannossa huuteli ja kalasteli pari kaakkuria ollessamme laavulla makkaranpaistossa.

Tenon vartta, lohiveneitä ja Norjan rantaa.

Makkaranpaistoa Nuorgamissa Tenon rannalla.

Kukas tässä? Lapintiainen ruokinnalla Inarin Kaamasessa.

Taviokuurnanaaras kurkkaa ruokinta-automaattiin.

Retken viimeinen ja neljäs päivä alkoi sateella aamuvarhain. Aamutoimien jälkeen syöttelin lapinrieskaa Suomen pohjoisimmalle varpusparvelle. Siivottuamme kämpän ja pakattuamme tavarat hyvästelimme isäntäväen haikein mielin. Rajamarketissa riitti väkeä, norjalaiset käyvät Suomen puolella täydentämässä varastojaan. Sama ilmiö toistuu niin Kilpisjärvellä kuin Karigasniemelläkin. Puolen päivän maissa olimmekin jo taas Inarin Neljän Tuulen Tuvalla. Sateisessa säässä ruokintapaikoilla oli vilskettä. Varovaisestikin arvioiden lintulaudoilla ja maassa vieraili yhtä aikaa noin sata järripeippoa ja viitisenkymmentä viherpeippoa. Auringonkukan siemeniä kuluu paljon. Majatalon tiskin lippaaseen voi laittaa pientä avustusta kulujen kattamiseksi. Moni matkailija tulee ja ihastuu paikkaan juuri lintujen vuoksi. Taviokuurnat ja kaksi lapintiaista sekä harvinaistunut hömötiainen kävivät hakemassa ruokintapaikan antimia. Harakat ja oravat rohmuavat siemeniä varsin paljon päivittäin. Ivalossa olimme klo 15 mennessä. Kävimme pikaisesti vielä Pikku-Petsamon sirkkupaikalla uudestaan laihoin tuloksin. Kova saderintama saapui juuri Ivalon keskustan ylle. Aikaa koneen lähtöön oli parisen tuntia. Kiersimme Saariselän ympäri nyt puolestaan kauniissa poutasäässä lämpötilan noustua +18 asteeseen. Sateenkaaren pätkä näytttäytyi iloksemme loppumetreillä. Koneemme lähti hieman myöhässä, Kittilän välilaskun jälkeen saavuimme Helsinkiin klo 20.50.

Helleviikon hyönteiset

Koko alkuviikko oli hyvin lämmin ja helteinen sekä suurimmaksi osaksi myös aurinkoinen. Niinpä hyönteisiä oli runsaasti lennossa. Ohdakepellot täyttyivät tuoreista neito- ja nokkosperhosista, listaa täydensivät liuska- ja karttaperhoset. Jokunen amiraali ja ohdakeperhonen osui myös silmiini. Suruvaippa lähti lentoon paahteiselta hiekkatieltä. Sinimailaspellot olivat täynnä juuri kuoriutuneita sitruunaperhosia. Komeita kakkospolven ritariperhosia ovat jotkut onnistuneet näkemään. Raaseporin rannikoilla lenteli nyt ilahduttavan paljon harvinaisia etelänhopeatäpliä keisarinviittojen lomassa. Perhoset ruokailivat lilanvärisillä ahdekaunokeilla. Jalopuukujilla suurikokoinen pikkuhäiveperhonen lehahti aivan eteeni avatessani syöttinestepurkkia. Syöttirysille tulee hyvin runsaasti yökkösiä, mm. molempia morsiusyökköslajeja, maayökkösiä ja suruyökkösiä. Tänään havaitsin ensimmäiset keltaritariyökköset ja isosiilikkään. Vaikka perhosia on paljon liikkeellä, erikoisia vaelluksia ei ole kuitenkaan ollut. Loikkareita ja vaeltajia odotellaan. Leppäkertut ja ampiaiset ovat myös olleet luontonäytelmän pääosassa. 

Nokkosperhonen on istahtanut ohdakkeen kukalle.

Tuoreet neitoperhoset ovat kirkkaissa väreissä.

Ohdakeperhosia löytää paitsi ohdakkeilta myös apilapelloilta.

Päiväperhoset käyvät ohdakkeiden kukilla

Kun pilvet väistyvät taivaalta ja aurinko paistaa lämpimästi, alkaa päiväperhosten aktiivinen lentoaika. Sinivioletit kukat houkuttelevat hyvin perhosia. Ahdekaunokit ja ohdakkeet vetävät puoleensa amiraaleja, neito- ja nokkosperhosia sekä useita hopeatäplälajeja. Viimeksi mainituista kookkain, keisarinviitta, on yleistynyt ja levinnyt viime vuosina monille uusille alueille. Ruskeat tesmaperhoset ja lauhahiipijät sekä oranssinpunaiset kultasiivet ovat ohdakkeiden vakiovierailijoita. Paraisilta löytää vielä isoapolloja, joiden bongaaminen ja kuvaaminen on hieno elämys. Tummista päiväperhosista karttaperhonen on tällä hetkellä varsin näkyvä laji, jota maallikot yhä ihmettelevät. Erinäköinen kakkospolvi sekoitetaan usein muihin lajeihin, samoin yleistyvät häiveperhoslajit mielletään usein haapaperhosiksi. Tosiasiassa haapaperhonen on todellinen rariteetti Lounais-Suomessa. Kukilla käyvää päiväperhosjoukkoa täydentävät liuska-, ohdake- ja sitruunaperhonen. Alkava viikko näyttää olevan varsin lämmin ja aurinkoinen, joten päiväperhosia on varmasti liikkeellä.

Keisarinviitta on komeimpia päiväperhosiamme. Kuvassa koiras.

Karttaperhosen tummaa kakkospolvea tapaa nyt runsaasti.

   

Perhosretkellä nevalla ja rämeellä

Keskikesällä suot ovat paahteisia, märillä nevoilla on paikoin upottavia ja hyllyviä painanteita sekä kärpäset ja paarmat alituisina kavereina. Kun tehdään perhostutkimusta, ovat edellä mainitut haitat vain pikkuseikkoja. Kartoitin pari suoaluetta Salon Kiskossa. Pyysuo on etupäässä rämettä, vain pieniä nevamaisia aukkoja siellä täällä. Kitukasvuiset rämemännyt ja rahkasammalpatjat varpukasveineen hallitsevat suota. Auringonpaistetta riitti keskipäivään asti. Näkyvin ja yleisin laji oli kangassinisiipi. Satoja sinisiipiä pyrähteli edessäni, osa parittelevia yksilöitä. Angervohopeatäpliä lenteli muutamia yksilöitä. Varpukasveilla istuskeli päivälevolla harvinainen, mutta selvästi yleistyvä keltasiilikäs (Rhyparia purpurata), punaisen ja keltaisen kirjava värikäs kehrääjälaji. Suon säännöllinen erikoisuus on kuitenkin vihermittari (Thalera fimbrialis). Kaunis vihreä mittarilaji lentää heinäkuun alku- ja keskivaiheilla. Tänään näin niitä vain kolme yksilöä, kun takavuosina parhaimpaan lentoaikaan illasta perhosia voi havaita kymmenittäin. Muista mittarilajeista mainittakoot vuotamittari (Rhodostrophia vibicaria) ja hyvin yleinen rämeokamittari (Carsia sororiata). Toinen hyvä perhossuo, Kiskon Raadesuo, on perinteisesti ollut luumittarin (Aspitates gilvaria) valtakuntaa. Nyt lajia en edes nähnyt, lienee jo lentonsa lentänyt. Sen sijaan tältäkin suolta löytyi yksi vihermittari aivan uutena havaintona. Suon avonaisimmissa saranevoissa lenteli tuulen mukana pikkutupsukasta (Orgyia antiquoides). Ruskeat koiraat etsivät lentokyvytöntä feromonia erittävää naarasta. Hämmästyttävästi kuin tyhjästä alkaa koiraita ilmestyä naarasta kohti ja ne parveilevat pian sen ympärillä. Luonto on ihmeellinen.

Keltasiilikäs lepäilee muuraimen eli hillan lehdellä.

Parittelevat kangassinisiivet kanervikossa.