perjantai 29. huhtikuuta 2011

Kirjosiepot laulavat pöntöillään

Vaikka viime yö oli vilpoinen, on erityisesti kirjosieppoja ilmaantunut selvästi lisää moniin paikkoihin, joissa vain on sopivankokoisia pönttöjä tarjolla. Reviirikiistat sini- ja talitiaisten kanssa ovatkin arkipäivää sieppojen saapumisten jälkeen. Tiltaltit tiputtelevat säettään lehdoissa, joissa aluskasvillisuutta peittää rehevä valkovuokkomeri. Salon Halikonlahdella kakkosallas ammottaa lähes tyhjyyttään, viereisen altaan kelluva tekosaari on vetänyt puoleensa lähes kaikki naurulokit. Altaiden väliseltä kannakselta lähti lentoon liejukana, joka laskeutui kolmosaltaan osmankäämikköön piiloon. Lokit ajoivat takaa matalalla lentävää petolintua, ruskosuohaukkanaarasta, joka suunnisti tien yli tornille päin. Piisamit plutaavat altailla ja päästävät joskus tarkkailemaan lähietäisyydeltä. Pesinnät ovat alkaneet edistyä, sillä tiaisilla on muninta alkanut ja räkätit alkavat asettua pesiin rakennusvaiheen jälkeen.

Kirjosieppokoiraat laulavat pönttöjen edustoilla.

Piisamit uivat Halikonlahden altailla.


torstai 28. huhtikuuta 2011

Koivun lehdet hiirenkorvalla

Kevät etenee ja huhtikuu lähenee loppuaan. Aurinkoiset ja suhteellisen lämpimät säät ovat edesauttaneet kasvien puhkeamista kukkaan. Salon kaupungin kortteleissa villiintyneet jalokiurunkannukset kukoistavat keltaisina rivistöinä raja-aitojen tyvellä sekä sinililjat ja mukulaleinikit kukkivat tietyissä paikoissa runsaina rykelminä. Ensimmäiset keltavuokot loistavat ainakin Meritalon museon pihanurmikolla. Maisema on alkanut vihertää silmissä. Voikukkia on työntynyt esille laattojen raoista ja koivun lehdet ovat jo hiirenkorvalla, osa koivuista myös kukkii ja alkaa pölistä. Lintuharvinaisuuksia alkaa näkyä yhä enemmän, mm. arosuohaukkoja, kattohaikaroita, lampivikloja ja sitruunavästäräkkejä.

Jalokiurunkannukset kukkivat Salon kaupungin kortteleissa.

Sinililjat somistavat omakotitalojen pihanurmikoita.
 
Keltavuokot kasvavat tiiviinä ryhminä.

Koivujen lehdet ovat tupsahtaneet näkyviin tällä viikolla. 




keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Peltosirkku ja keltavästäräkkejä Salossa

Uusia tulijoita tippuu miltei päivittäin. Salon seudulla pääskyt ovat vielä tipotiessään. Hyönteissyöjälinnut ja kahlaajat ovat runsastuneet viimeisen viikon aikana. Kirjosiepot ovat aika vähissä edelleen. Linnut taitavat aavistaa kylmän rintaman tulon vapuksi. Ennen lähtöä kansallisille veteraanipäiville Turkuun käväisin tarkistamassa maallikkohavaintoa harjalinnusta Salon Perttelissä tiistaina. Lintua ei sen paremmin kuulunut eikä näkynyt. Sen sijaan Perttelin Kaivolassa kirkon pohjoispuolella langoilla lauleskeli peltosirkkukoiras, hieno spontaani löytö ja vasta toinen huhtikuun havikseni lajista. Lintu oli reviirillään tänäänkin. Pikainen käynti Salon Halikonlahden altailla tuotti kolme keltavästäräkkiä ykkösaltaan eteläpäässä, eilen aivan samaisessa paikassa Mari oli nähnyt jo yhden keltaväiskin pyöräretkellään. Rantasipi keikutteli pyrstöään rantaviivassa. Luhtakana oli kuulema kiljunut ilta-auringossa kolmosaltaan kulmauksessa. Joitakin kuolleita kaloja näkyi veden pinnalla. Naurulokki retkotti hengettömänä jäätyään jalastaan kiinni laudan rakoon.

Peltosirkkukoiras laulaa reviirillään Salon Perttelin kirkolla.

Keltavästäräkkejä ruokailee Halikonlahden altaiden reunoilla.

Naurulokki on kuollut riutumalla jäätyään jalastaan kiinni.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Kirjavia perhosia ja töyhtöpäitä

Eilen ja tänään oli lähes parikymmentä astetta lämmintä. Salossa ja Somerolla teiden varrella lepatteli runsaasti sitruunaperhosia. Kuin eilisen toisintona sammakko loikki keskellä kirkasta päivää, nyt nurmikolla, josta se siirtyi ajoradalle välttäen nipin napin auton alle joutumisen. Raidan kukilla hyöri useita nokkosperhosia ja neitoperhonen kuten laulava tiltaltti. Lehdettömät etelänruttojuuret kukkivat mummon mökin pihassa Somerolla. Yöperhosista värikkäät kirjokehrääjät ovat aloittaneet jo lentonsa. Ne tulevat valolle aamuyön pimeydessä. Lintutiedotuksen mukaan liikkeellä on erikoisia töyhtöpäitä, harjalintuja, jotka lentävät aaltoilevasti lepattaen, jolloin mustavalkoisenkirjavat siivet korostuvat niiden lentotavassa. Harjalintu havaittiin mm. Länsi-Turunmaan Jurmossa.

Liuskaperhonen lämmittelee metsäpolulla Halikossa.

Sammakot liikkuvat keskipäivälläkin, suojaväri on erinomainen.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Kesy koppelo Koskella

Hyvin aurinkoinen ja lämmin pääsiäispäivä pisti päiväperhoset liikkeelle. Tienvarsilla miltei joka paikassa lenteli sitruunaperhosia. Samoin neito- ja nokkosperhosia liihotteli pihamailla. Tänään näköpiiriin ilmestyi myös yksi liuskaperhonen Halikon metsäpolulla. Sammakko köllötteli keskellä kirkasta päivää. Aamuvarhaisella Salon Moisiossa naapurikerrostalon pihalla lauloi leppälintu lokkiparven mekastaessa Salonjoessa norssijahdissa. Rantakiville oli kerääntynyt kymmeniä harmaa-, kala- ja naurulokkeja ottamaan osansa kalasaaliista.

Kala- ja naurulokkeja kärkkymässä norsseja Salonjoen kivillä.
Bongarit kävivät tänään Rantasalmella ihmettelemässä E-kategoriassa olevaa värikkään eksoottista siperiantavia. Koski Tl:n luontoveteraani  Lauri Laukkanen pirautti kesystä koppelosta, joka oli majaillut jo ainakin neljättä päivää erään mökin maisemissa. Ennen perille tuloamme metsäautotiellä ohitsemme vilahti näätä, jota emme enää nähneet tien ylityskohdassa. Jatkoimme matkaa Kosken Myllykylään, jossa meitä odotti Rauno Elo, joka ulkoilutti koppeloa, jolle seura tuntui kelpaavan paremman ukon puutteessa. Ilmeisesti sama koppelo on viihtynyt alueella vuodesta 2008 lähtien. Viime vuonna metsorouva pyöräytti 5-munaisen pesänsä lähimaastoon. Mökin omistaja silitteli lintua ja koppasi sen syliinsä. Muistoksi koppelo sai renkaan jalkaansa. Painoa kertyi yli 2 kg. Koppelo jäi arvokkaan hitaasti tallustelemaan männikköön, missä otimme nopeasti muutamia kuvia.

Kesy koppelo on viihtynyt Kosken Myllykylän maisemissa.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Kevätkasvien loistoa ja päiväperhosten kirmailua

Lämpötila kohosi tänään lähes +17 asteeseen. Aurinko paistoi Salossa lähes pilvettömältä taivaalta. Koska Halikonlahden lintuosastossa näytti olevan varsin rauhallista, päätimme keskittyä hyönteis- ja kasvimaailmaan, jossa edistystä on tapahtunut paljon viime päivinä. Jokivarsien lämpimissä ja aurinkoisissa niityissä oli värikästä elämää. Laajalti tosin vielä harvakseltaan keltaiset isokäenrieskat ja siniviolettiset pystykiurunkannukset värittivät rinteitä niin Halikon Häntälänkoskella kuin Salon Asolanojalla. Muutamat imikät ja mukulaleinikit olivat myös avanneet kukkansa. Halikon Vaskiolta kukkakedolta bongattiin varhainen kukkiva kevätesikko. Halikossa paahteisessa ja valoisassa hiekkamaastossa kukki näyttävästi punakukkainen näsiä. Tuomipensaat alkavat lehdittyä aivan lähipäivinä.

Isokäenrieska kukkii kosteissa ja lämpimissä rinteissä.

Pystykiurunkannukset värittävät jokivarsien ruohoniittyjä.

Mukulaleinikki on avannut keltaisen kukkansa.

Punakukkainen näsiä on kaunis mutta myrkyllinen kasvi.

Raita kukkii nyt ja houkuttelee niin nokkosperhosia kuin pörriäisiä.

Sisiliskot paistattelevat mielellään kevätauringon lämmössä.
Päiväperhoset etsiytyivät myös sinne, missä oli kevätkukkia. Kaikkein runsaimpina esiintyivät nokkos- ja sitruunaperhoset, neitoperhosia lenteli monin paikoin ja edestä tupsahti lentoon yksi suruvaippakin. Raidan kukinnoilla kävi hurina ja pörinä, sillä lukuisa joukko kimalaisia, mehiläisiä ja nokkosperhosia hääri pajuissa. Tienvarsilla ensimmäiset kangasperhoset taituroivat varpukasvien lehdillä pyrähtäen ilmaan ja palaten takaisin lähtöpaikkaansa. Metsätiellä lensi jo varhainen kevätmittari.  Sisiliskot paistattelivat päivää ruohostojen kätköissä ja vesimittarit kyhjöttivät paikallaan pienissä lätäköissä.   

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Pitkäperjantaiaamuna vesisadetta

Pääsiäisviikon pyhäpäivänä taivas oli tumma ja antoi sadetta Saloon ja Kemiönsaareen. Vähäiset lumet metsien ja peltojen varjoisissa paikoissa saivat entisestään kyytiä. Salon kaupunkialueella ensimmäiset mukulaleinikit kukkivat nurmikoilla ja sinililjat eli scillat kukkapenkeissä. Koivuihin ovat kehittyneet vihreät lehtisilmut. Raita loistaa keltaisena ja houkuttelee varhaisimpia yökkösiä luokseen. Halikonlahden raikkaassa aamusateessa kakkosaltaalla polskutteli muutama uivelo, Viurilanlahdella lenteli puolestaan ainakin 8 kalatiiraa, joten lisäystä on tullut eiliseen verratuna. Pari harmaasorsaa ja Riihimäen Jannen ensin havaitsema komea ristisorsakoiras kuitattiin nähdyksi aivan lähietäisyydeltä. Ristisorsa olikin Halikonlahdelta vasta kevään eka havainto. Salonjoessa rantasipi viipotti äännellen veneenlaskupaikan ohitse. Luhtakana huutelee yöt ja aamut vakiopaikassaan.

Halikonlahden altaiden osmankäämiköissä piileskelee piisameita. 
Lähes tyyni keli tiesi rauhallista muuttoa. Kalatiirat ovat yleistyneet ja niitä näkyi sekä Halikon Kokkilassa että Kemiönsaaren Mainiemessä. Kemiössä aurinko pilkahti hetken aikaa lämpimästi iltapäivällä, jolloin mökkitiellä lenteli kaksi sitruunaperhoskoirasta, nokkosperhonen ja koivutyttöperhonen. Takaisin Saloon tullessa kaupungin viheriöt ja Joensuun kartanon oraspellot olivat täynnä kala- ja naurulokkeja, jotka etsivät vettyneestä maanpinnasta onkilieroja ja kastematoja. Kartanon mailta laskimme noin 600 lokkia. Ulkosaaristossa on tähän aikaan paljon miehittäjiä. Utössä oli havaittu aamulla muuttava kyhmyhaahkakoiras mustalintuparven jatkeena. Lintumies Seppo Sällylä oli uurastanut luotsiasemalla ja laskenut rakennuksen ikkunoista peräti 2450 ritariludetta. Suomen ennätys varmasti lajissaan. Utön kuulumisia kertoivat Lumijärven veljekset Radio Suomen aamun Luontoretki -lähetyksessä, missä poikia haastatteli tuttuun tapaan luontotoimittaja Juha Laaksonen. Leppoisaa kymmenminuuttista juttutuokiota voi kuunnella Ylen Areenassa osoitteesta http://areena.yle.fi/audio/1303449143759.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Viurilanlahdella kahta lajia kuiria

Salon Halikonlahden kaikki altaat ovat kokonaan jäättömiä, ainoastaan Viurilanlahden pohjukassa on vielä jäätä. Aamulla kakkosaltaassa sukelteli ainakin 260 isokoskeloa, kaksi lapasorsa- ja uiveloparia, pari silkkiuikkua ja keskipäivällä viitisen harmaasorsaa. Kalatiira istuskeli veneväylän tolpilla Vuohensaarentien varrella. Puolenpäivän aikaan Viurilanlahti veti puoleensa lähiseudun bongareita, sillä jään reunalla lepäili kaksi kuiria toisistaan erillään, lähempänä talvipukuinen punakuiri ja kauempana harvinainen mustapyrstökuiri. Tuplalimosa oli kauttaaltaan huomiota herättävän punaruskea. Kuuselan Arska oli päässyt näkemään linnun lähempää sen siirryttyä pellolle vähäksi aikaa ennen katoamistaan muutolle. Koko ja väri viittaavat rotuun islandica. Lahden pohjukassa havaittiin pikkulokki ja noin 200 tavia.

Kottarainen laulaa pöntöllään Salon Halikonlahden altailla.
Sää lämpeni keskipäivällä huomattavasti, altaiden ruohokannaksilla oli suorastaan jopa kuuma. Ilmankos nokkosperhosetkin lentelivät aktiivisesti ja kottarainen lauloi kevään hurmoksessa pöntön edustalla. Mikä parasta, koko pääsiäiseksi luvataan hyvin lämmintä säätä, parikymmentä astetta ja auringonpaistetta iltapäivisin. Muuttolintuja on luvassa paljon, sillä kurjet, petolinnut, kahlaajat, hyönteissyöjälinnut ja ennen kaikkea rariteetit suuntaavat nokkansa Keski-Euroopasta Suomeen. Pikkurareja onkin nähty jo eilen ja tänään ympäri maata. Nyt kannattaa retkeillä ahkerasti maastossa joka päivä.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Salon Aneriojärveltä Villilän tulvapelloille

Aamulla vallitsi kylmänpuoleinen luoteistuuli. Salon Halikonlahdella luhtakana äänteli toista päivää kolmosaltaan ruovikkokulmauksessa. Kakkosallas oli vielä puoliksi jäässä, siinä oli tosin eniten lintuja, mm. satoja naurulokkeja, kymmeniä isokoskeloita, silkkiuikku- ja uivelopari ja kaksi harmaasorsaa. Piisami sukelteli valokuvauskojun rannassa. Kaikkiaan lajeja oli suhteellisen vähän. Niinpä päätin lähteä Osmo Lammisen ja Asko Aarnion matkaan maakuntakierrokselle Suomusjärvelle päin. Aneriojärven lintutornilta havaitsimme lähellä uivan kaakkurin, kanadanhanhia, kolme jouhisorsaa, haapanoita ja taveja. Pitkospolun varrella rantapajukoissa hääri tiltaltti. Pelloilla oli muutama kuovi ja ladon päädyn pöntössä tuulihaukka. Salon Villilän tulvapelloilla oli perinteiseen tapaan joutsenia ja joitakin meri-, metsä- ja kanadanhanhia. Ylitse lensi yli 50 yksilön kurkiparvi. Rantavedestä tavien, haapanoiden ja jouhisorsien joukosta löysimme Heiskarin Timon ilmoittaman valkoviklon.

Salon Aneriojärven tulva ulottuu parkkipaikalle asti.

Aneriojärven pohjoisosa on sulanut, siinä on mm. kaakkuri.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Talvehtineet päiväperhoset kevätkukilla

Viikon vaihtuessa herättiin tuuliseen mutta hyvin lämpimään yöhön. Eilen tuulensuojaisissa ja aurinkoisissa paikoissa, joissa oli kevätkukkia tarjolla, lenteli useita päiväperhoslajeja. Salon Halikon Vaskiolla etelänpuoleisessa metsänrinteessä ja hoidetulla kukkaiskedolla on vuodesta toiseen värikästä loistoa. Siellä kukkivat jo hyvin aikaisin sinivuokot punaisine muunnoksineen, valkovuokot, narsissit, krookukset ja kevään edetessä perennoista esikot ja kylmänkukat, joita tullaan ihailemaan kauempaakin. Seinän mittarissa lämpötila oli kohonnut +16 asteeseen. Suruvaippa oli paistatellut keskipäivällä kalliokedolla. Suuri joukko kimalaisia vieraili erityisesti krookuksien kukilla. Sinivuokot vetivät puoleensa muutamia sitruunaperhosia sekä leskenlehdet ja valkovuokot puolestaan nokkosperhosia, joiden kuluneisuusasteessa oli havaittavissa huomattavia eroja. Kuivilla ruohoniityillä lenteli useita neitoperhosia, jotka asettivat siipensä lepoasentoon kerätäkseen auringon lämpöä tummilla alapinnoillaan. Tuulen ja pilvisyyden lisääntyessä päiväperhoset ja kimalaiset hävisivät heti näköpiiristä piiloutuen lähimaastoon ja rakennusten suojiin.

Värikäs krookusjoukko säväyttää alkukeväällä.

Neitoperhoset paistattelevat usein maassa kuivassa ruohikossa.

Sinivuokon punavioletti kukka on jo avautunut.

Nokkosperhonen on löytänyt kukkivan valkovuokon.