torstai 21. huhtikuuta 2011

Viurilanlahdella kahta lajia kuiria

Salon Halikonlahden kaikki altaat ovat kokonaan jäättömiä, ainoastaan Viurilanlahden pohjukassa on vielä jäätä. Aamulla kakkosaltaassa sukelteli ainakin 260 isokoskeloa, kaksi lapasorsa- ja uiveloparia, pari silkkiuikkua ja keskipäivällä viitisen harmaasorsaa. Kalatiira istuskeli veneväylän tolpilla Vuohensaarentien varrella. Puolenpäivän aikaan Viurilanlahti veti puoleensa lähiseudun bongareita, sillä jään reunalla lepäili kaksi kuiria toisistaan erillään, lähempänä talvipukuinen punakuiri ja kauempana harvinainen mustapyrstökuiri. Tuplalimosa oli kauttaaltaan huomiota herättävän punaruskea. Kuuselan Arska oli päässyt näkemään linnun lähempää sen siirryttyä pellolle vähäksi aikaa ennen katoamistaan muutolle. Koko ja väri viittaavat rotuun islandica. Lahden pohjukassa havaittiin pikkulokki ja noin 200 tavia.

Kottarainen laulaa pöntöllään Salon Halikonlahden altailla.
Sää lämpeni keskipäivällä huomattavasti, altaiden ruohokannaksilla oli suorastaan jopa kuuma. Ilmankos nokkosperhosetkin lentelivät aktiivisesti ja kottarainen lauloi kevään hurmoksessa pöntön edustalla. Mikä parasta, koko pääsiäiseksi luvataan hyvin lämmintä säätä, parikymmentä astetta ja auringonpaistetta iltapäivisin. Muuttolintuja on luvassa paljon, sillä kurjet, petolinnut, kahlaajat, hyönteissyöjälinnut ja ennen kaikkea rariteetit suuntaavat nokkansa Keski-Euroopasta Suomeen. Pikkurareja onkin nähty jo eilen ja tänään ympäri maata. Nyt kannattaa retkeillä ahkerasti maastossa joka päivä.