Syysmuuttoa

Säät ovat viilentyneet ja Saanan rinteisiin laskeutui eilen ensilumi. Etelässä lintujen muutto ja perhosten liikehdintä on jatkunut vilkkaana. Punajalka- ja arosuohaukkoja on ilmoitettu runsaasti koko syyskuun ajan. Pikkuharvinaisuuksista mainittakoot mustaotsalepinkäinen ja kiljukotka. Varsin pohjoiseen Tornioon asti lennähti yksinäinen kattohaikara. Klenkkaava pikkukanadanhanhi on löytynyt Limingasta. Etelään päin sekin on sieltä tulossa jonkin ajan päästä. Valkoposkihanhiparvet seilaavat merenlahdelta pelloille edestakaisin päivittäin. Heinäkurppia löytyy ruohopeltoja komppaamalla. Salon Moisionkoskessa on viihtynyt kuningaskalastajia ja Häntälänkoskessa puolestaan pitkään oleillut virtavästäräkki. Lapissa ruska on parhaimmillaan. Etelässäkin alkaa etenkin koivuissa ja vaahteroissa näkyä jo väriloistoa. Vaikka sää on jo syksyistä, hyönteiskausi jatkuu yhä mielenkiintoisena. Tänä vuonnahan on tullut useita uusia makroperhoslajeja. Rannikoilla amiraalien poismuutto etelään on ollut näkyvää. Niitä voi kerääntyä saariin aurinkoisina päivinä satoja yksilöitä. Samoissa määrissä on laskettavissa myös paikallisia siniritariyökkösiä, laji on yleistynyt aivan valtavasti 2000-luvulla. Paraikaa lentelee värikkään vihreitä yökkösiä kuten jaspis- ja jäkälätammiyökkösiä. Itsekin pääsin nauttimaan yöperhosvaelluksen sadosta kun sain ensimmäisen hukkavaellusyökkösen, Helicoverpa armigeran. 

Punajalkahaukkoja on riittänyt syyskuulle asti.

Hyönteissyöjälinnut kaikkoavat etelään kuten leppälintu.

Amiraali tankkaa mätää luumua ennen muuttoaan.

Suruvaippoja näkee vielä pihapiireissä ja kanervikoissa.

Petolintupäivä Loviisassa

Suomen kuudetta pikkutuulihaukkaa ei löytynyt Loviisasta enää löytöpäivän jälkeen, sen sijaan muita petolintuja näkyi mukavasti ja ihan kuvattavinakin. Aamu alkoi koleasti mutta komeasti sänkipellon yllä lentävästä vanhasta niittysuohaukkakoiraasta. Hetkeä myöhemmin lensi neljä jalohaikaraa metsänreunaa pitkin. Aivan lähellä pyöri kaksi punajalkahaukkaa lukuisten tuulihaukkojen kavereina. Vähän etäämmällä peltotien varrella istui vierekkäin peräti kuusi punajalkahaukkanuorukaista. Gerbyn kartanosta etelään lahden ruovikon päällä kisaili puolestaan kaksi nuorta niittysuohaukkaa. Sokerina pohjalla alueen ylitti esiaikuinen maakotka, joka on etelässä fenologisesti varsin harvinainen elokuun lopussa. Tavallisimmista petolinnuista mainittakoot vielä rusko- ja sinisuohaukka, nuolihaukka sekä sääksi. 

Nuoria niittysuohaukkoja kisailemassa Loviisassa.

Yksi kuudesta punajalkahaukoista langalla. 

Maakotka yllätti aikaisella syysmuutollaan.

Punajalkahaukkainvaasio meneillään

Punajalkahaukat ovat olleet pääosassa viikon ajan kaakkoisvirtausten tuomina. Niitä on ilmoitettu sadoittain ympäri Suomea, myös Lounais-Suomi on saanut osansa ulkosaaristoa myöten. Parhaimmissa paikoissa on ollut yli kaksikymmentä yksilöä yhtäaikaa näkyvissä. Ne voivat viipyä useita päiviä lämpimillä paikoilla ja istuvat yleensä langoilla hyönteisjahdissa. Alkuviikosta Jurmossa ja Utössä koettiin voimakasta käpytikkavaellusta. Perhosista elokuun aikana on saatu maalle uusia lajeja lähinnä rannikkoseudulta, mm. Anarta dianthi Kemiönsaaresta ja Isturgia arenacearia Kotkasta. Hyvää perhossettiä täydentävät Cyclophora porata Hangosta ja Hyssia cavernosa Virolahdelta. Nyctobrya muralis on myös saatu pyydyksistä. Isopäiväkiitäjiä pöristelee tuttuun tapaan Paraisten Utössä. Amiraaleja, ohdakeperhosia ja suruvaippoja näkee monin paikoin. Sokerina pohjalla Ahvenanmaalla on havaittu ruostepapurikkoja. Itsekin olen nähnyt niitä Bulgariassa ja Kroatiassa.

Nuori punajalkahaukka istuu langalla.

Punajalkahaukoilla on voimakas invaasio meneillään.

Isopäiväkiitäjiä huristelee pihapiireissä.

Ohdakeperhonen sulautuu hyvin alustaansa.

Palmukyyhkybongausta

Kuun vaihde on ollut vilkasta lintubongausaikaa. Sulkasatoinen ruskosotka viihtyy edelleen Salon Omenojärvellä. Ahvenanmaan Brändössä on oleillut sininärhi, liekö sama lintu kuin vähän aiemmin Uudessakaupungissa nähty yksilö. Isohaarahaukka viiletti Turun liepeillä. Suurta huomiota bongarien keskuudessa saanut ja mediassakin uutisoitu palmukyyhky löytyi ensin Helsingin Haltialasta ja heti perään Vantaan Hiekkaharjun golfklubilta. Yhtä aikaa kaksi eri lintua varsin lähelle toisiaan pääkaupunkiseudulle aiheutti uutispommin. Helsingin palmukyyhky asusteli Haltialan possutarhassa, kävi kaukalossa murkinoimassa ja asettui taloksi kattopalkeille näkymättömiin päivälevolle valkoisen pulun kimppakaveriksi. Varpushaukka nappasi yllätysiskulla isosta varpusparvesta yhden tavallisen varpusen, saman kohtalon taisi kokea palmukyyhkykin, kun siitä ei tehty enää havaintoja muutamaan päivään. Mutta eipä hätää, toinen saman lajin lintu tepasteli Vantaan golfkentän terassilla jaloissa murusia noukkien. Lintu yöpyi pihlajarivistön kolmannessa puussa hyvin piilossa ja nousi aikaisin aamulla liikkeelle. Tässäkin paikassa oli nähty varpushaukka lähistöllä. Mikä on sitten näiden lintujen lähtöalue? Lintu pitäisi saada kiinni ja taltioida vaihtumattomia höyheniä, joista voidaan tehdä tutkimuksia, onko afrikkalaista vai aasialaista alkuperää. Tällä hetkellä palmukyyhky kuuluu meillä E-kategoriaan häkkikarkulaisjengiin. Aiemmatkin vuosikymmenien takaa olevat havainnot ovat heinäkuulta. Harhautuuko palmukyyhky jostakin meille luontaista reittiä jää ajatushautomoon. Laji esiintyy mm. Kaakkois-Euroopassa ja Turkissa. Sitä pidetään myös yleisesti häkeissä ympäri Eurooppaa vaan kukapa todistaa mistä. Niin tai näin koko kärkibongarikaarti kävi hoitamassa lajin varmuuden vuoksi pinnapankkiin.

Helsingin Haltialan possuhäkin palmukyyhky.

Lintu taisi joutua varpushaukan kynsiin. 

Palmukyyhky Vantaan Hiekkaharjun golfklubilla.

Palmukyyhky torkkuu pihlajassa aamupalan jälkeen.

Aroharmaalokkiopissa Turussa

Turun Topinojalla on viime päivät tarkkailtu aroharmaalokkeja, etenkin tämän kesän yksilöitä. Nuoret 1kv-linnut ovat vaikeasti tunnistettavissa, joskin yksityiskohtaiset höyhentuntomerkit ovat erittäin ratkaisevia. Niska ja posken seutu ovat lämpimän ruskeita, kyynärsulissa näkyy tumma reunapaneeli ja pyrstö on hyvin kontrastikas. Nokka on tumma ja pitkähkö. A-linnuksi ristitty aroharmaalokki viihtyy isojen muovikanisterien vieressä ja rottabunkkerin päällä. Tämä ruskea A-lintu on ollut aika varmasti paikalla päivittäin, kun puskutraktori möyhentää kasaa, jolloin lokit tulevat nopeasti katsomaan herkkuja. Kiitän paikalle tullutta ystävääni Jukka Kivelää määritysavusta ja bongausterapiasta. 

Aroharmaalokki 1kv Turun Topinojalla.

Aroharmaalokki A siivet alta ja päältä. 

Nuori aroharmaalokki lennossa. 

Heinäkuu on ollut yllätyksiä täynnä. Siilinjärvellä muutaman päivän viihtynyt pikkumerimetso oli mukava lisä elisluetteloon. Ruskosotka jatkaa oleskeluaan Salon Omenojärvellä. Harjalintu pesi onnistuneesti länsirannikolla sitten 82 vuoteen, mistä uutisoitiin mediassakin. Sininärhi piipahti Uudessakaupungissa hetken aikaa. Yhtä hätäinen oli myös Lappeenrannan suohyyppä. Kuun puolivälissä löydetty Rovaniemen aavikkotasku oleili hiekkakentällä pari päivää, ensimmäinen kesähavainto lajista. Nopeimmat bongarit ehtivät näkemään tämän lajin. 

Häiveperhoslajeja runsaasti maastossa

Pitkät lämpimät poutajaksot ovat olleet jumalten sanansaattajille otollista aikaa. Sekä häive- että pikkuhäiveperhosten esiintymisen runsaus on ollut ennätysluokkaa. Miltei vähänkään osin lehtipuiden varjostama syrjäinen ja kumpuileva hiekkatie taikka kuuma karikkeinen metsänaukio ja parkkipaikka ovat houkutelleet näitä häiveperhosia sankoin joukoin liikkeelle. Ainakin omien havaintojen perusteella pikkuhäiveperhosta näyttäisi olevan lajitoveriaan selvästi enemmän. Koiraiden etusiivet hohtavat kauniin koboltin sinisenä tietyissä kulmissa auringon valon osuessa niihin. Matalalla lentävät perhoset hakevat hiekkatien pinnasta suoloja imukärsä ojossa aktiivisesti. Lepoasennossa perhonen suojautuu erinomaisesti alustaansa. Valitettavasti kuolleitakin löytyy autojen yliajamina. Häiveperhosten lisäksi porukasta löytää myös haapa- ja kuusamaperhosia, vm. on tulokaslaji, joka on levittäytynyt uusille alueille. Jalansijaa on saanut myös valkohangokas, kaunis kehrääjäperhonen, jota tavataan jo Salossakin. Viime päivinä lähinnä Baltian suunnasta on tullut lisää niin päivä- kuin yöperhosia. Eritoten kiiltosiilikkäitä ja isonokkosperhosia rantautuu maahamme. Kuumat hellejaksot ovat saaneet keisarinviitat kuoriutumaan etuajassa. Ritariperhonen pitää myös lämpimistä kesistä. Siellä täällä lentelee myös amiraaleja, joiden kunto viitannee etelästä tulleisiin yksilöihin. Sosiaalisessa mediassa on huomattu isojen ja värikkäiden päiväperhosten näkyvä runsaus. Hienoja kuvia ja tilanteita on tarjolla, kunhan muistaa pitää kameran mukanaan. 

Pikkuhäiveperhonen koivuklapilla levähtämässä.

Pikkuhäiveperhosen jokaisessa siivessä näkyy rengastäplä.

Eipä uskoisi samaksi lajiksi, kun katsoo etusiipiä.

Pikkuhäiveperhonen siivet lepoasennossa.

Keisarinviitat käyvät ohdakkeilla ja putkikasveilla.

Helteen päiväperhosia

Kolmikymppiset hellepäivät alkavat olla toistaiseksi päätöksessään. Aurinko porottaa tosi kuumasti. Nesteet ovat vähissä itse kultakin. Päiväperhoset yrittävät hyödyntää hiekkateiden pinnasta ravinteita ja suoloja. Haihtuvat kuralätäköt vetävät päiväperhosia puoleensa. Juhannuksesta lähtien haapaperhoset ovat lennelleet aktiivisesti etenkin Itä- ja Kaakkois-Suomessa. Myös pihlaja- ja ritariperhosia on ollut liikkeellä mukavasti. Samaa ei voi sanoa rutikuivasta Lounais-Suomesta. Paraisilla on sentään bongattavissa ja kuvattavissa isoapolloja, jotka ovat normaalia lentoaikaa vähän etuajassa. Ohdakkeita on vielä hyvin vähän kukassa, siksi apollot ovat aika levottomia eivätkä pysähdy kuin hetkeksi. Niiden lentoa on kuitenkin upeata seurata. Apollojen seurassa tapaa jo uunituoreita keisarinviittoja ja nokkosperhosia. Helmihopeatäpliä voi niin ikään nähdä hiekkateiden varsilla. Metsän laiteilla tapaa puolestaan ruskeita papurikkoja. Sinistä väriä hohtavat häiveperhoset ovat vasta tulollaan. Hyönteistietokannassa on vasta pari havaintoa. Ilmaa raikastavia sateita odotellaan. Se tekisi luonnolle, kasveille ja hyönteisille erityisen hyvää.

Helmihopeatäplä kuumalla kärrytiellä.

Isoapollo kaikessa komeudessaan.

Lapin retki 17.-23.6.

Pe 17.6. Pohjoisen matka alkoi edellispäivänä yötä vasten autojunalla Helsingistä Ouluun. Pysähdyspaikkoja olivat Kemi ja Keminmaa, joissa ei tehty kummempia havaintoja. Iltapäivällä suuntana oli Rovaniemen Louevaaran maisemat usean huonokuntoisen hiekkatien takana. Sinipyrstöjä ei kuulunut eikä näkynyt pikaisella käynnillä. Pari kuukkelia lehahti nopeasti polun yli kuusikon kätköihin. Matkan varrella näkyi auroraperhonen ja mustatäplähiipijä metsäkurjenpolvien värittämillä tien reunustoilla. Valkoviklo piti kovaa metakkaa maastopoikasten ollessa jossakin lähettyvillä. Päivästä väsyneenä varasin majoituksen Rovaniemen Ounasvaaran mökkikylästä aamiaisen kera.

Sompionjärventien suomaastoa.

Riekkokoiras Pyhä-Nattasen polulla.

Palovartijan tupa Pyhä-Nattasen huipulla. 

 

Avarat maisemat avautuvat Pyhä-Nattaselta.

La 18.6. Aurinko paistoi aamusta alkaen. Niinpä autolla liikkeelle kohti Sodankylää. Pönttötarkistuksissa Tankavaarassa oli pienet leppälinnun poikaset, jotka jätin paluumatkalle rengastuksia varten. Vuotsossa naukuva kuukkeli jatkoi nopeasti matkaansa luppomännikössä. Hetken päähänpistosta kohteeksi valikoitui Pyhä-Nattaset, jossa en ollut vieraillut yli 30 vuoteen sitten GTK:n ekskursion. Sompiojärventien p-paikalta lähti parin kilometrin mittainen polku kohti palovartijan tuvan huippua. Heti alussa riekkopariskunta kähmyili varvikossa ja paljon ei olisi puuttunut, että olisi kokonaan kävellyt ohi metrin päästä lintuja huomaamatta. Ihan mukava elämys. Myös tällä reitillä kuului etäinen kuukkeli. Itse Pyhä-Nattasen huipulta avartui mahtavat näköalat kauas. Mitään lintuja ei kuitenkaan näkynyt. Takaisin tullessa samat riekot käkättivät tutulla paikallaan. Sompiojärven hiekkatiellä näkyi kolmaskin riekko, kaunis koiras, ylittämässä tietä suolle. Ohjelma oli kiireinen ja siksi piti ehtiä vielä Inarin puolelle Kutturantien kultakioskille Kafea Gufihtariin lepäilemään hetkeksi ja syömään maittava ateria. Pihamaalla pesi pöntössä leppälintupari. Lapintiaista ei ollut pesivänä takavuosien tapaan. Kahvila on auki klo 18 asti ja on tiistaisin suljettu. Päätieltä on matkaa 16 km hyväkuntoista hiekkatietä pitkin. Tutustumisen arvoinen paikka kohdata kullankaivajia ja kuunnella jorinoita. Illalla oli vielä lyhyt käynti Kaunispäällä, jossa pikkukuovi varoitteli ja ensimmäiset lapinnokiperhoset olivat jo lennossa. Kurjenkanervat kukkivat värikkäästi. Majoittuminen oli perinteisesti Laanilan savottakahvilassa edullisilla hinnoilla. Yöttömän keskiyön vaellus Kiilopään huipulle ei tuottanut kiirunaa yrityksistä huolimatta. Kohde on nykyään yksinkertaisesti liian suosittu ympäri vuorokauden. 

Kiilopään polkua laelle asti.

Lapintiainen Neljän Tuulen Tuvan ruokinnalla.

Lapintinttiemo pöntön suulla.

Taviokuurnia, koiras ja naaras lintulaudalla.

Su 19.6. Laanilasta köröttelin Ivaloon, jossa oli ensimmäinen bongauskohde, lapinuunilintu. Se oli hyvin äänessä aamupäivällä Tolosentiellä. Aiemmin Urupään kohdalla otin talteen vastikään autoon törmänneen riekkokoiraan, jolle löytyi myöhemmin oikea osoite. Etelästä tultaessa Inarin Ukonjärventiellä pöntössä pesi ensimmäinen lapintiaispariskunta. Niitä löytyi myöhemmin lisää muualta Inarista päivän aikana. Poikueet olivat suuria. Ainakin Inarissa näyttäisi lapintiaisen pesinnät onnistuneen hyvin viimevuotisen huonon kesän jälkeen. Itselleni kertyi 52 rengastusta 10 emosta ja 42 poikasesta. Lapintiaisten pesinnät olivat hieman toisia pönttöpesijöitä edellä, mikä tarkoittaa sitä, että juhannusviikonlopulla on havaittavissa jo lentopoikasia maastossa. Toivoniemen polulla kuului kuukkelin ääntä ja maanrajassa ruokaili kaksi naaraspukuista taviokuurnaa. Pesiviä lapintiaispareja löytyi pari kappaletta. Seuraavat kaksi yötä vietettiin Inarin Kaamasessa Neljän Tuulen Tuvalla. Ruokinnoilla kävi melkoinen vilske, illalla ikkunan takaa havaitsin kaksi taviokuurnaa, lapintiaisen ja tundraurpiaisen mainitakseni.

Tundraurpiainen on ollut ruokinnalla koko kesäkuun.

Kapustarinta, tunturien haikea viheltelijä.

Keräkurmitsa Nuvvus-Ailigas.

Keräkurmitsa sama paikka eri värit.

Ma 20.6. Aamiaisen aikana klo 8 jälkeen lintulaudoilla käväisi neljä taviokuurnaa ja kaksi lapintiaista. Päivän suunnitelmana oli Utsjoen kierros jokivartta pitkin. Karigasniemen Piesjängällä oli kuulopuheiden mukaan varsin vaisua, vain yksi tunturikihupari ja ei edes lapinsirkusta havaintoa. Sinirintojakaan ei liiemmälti reissussa näkynyt. Inarijoentien varrella järripeipot varoittelivat kiivaasti, kun kaksi kuukkelia seurasi vierestä. Seuraavaksi oli vuorossa Nuvvus-Ailigas, jossa aikaa vierähti kolmisen tuntia. Tiettyjen tunturilajien löytämiseen sai tehdä tosissaan töitä. Ylösnousussa sepelrastas kävi ruokailemassa avoimesti ylängöllä. Yksinäinen tunturikihu lensi lakialueen ohitse. Ennen mastoa kaksi keräkurmitsaa juoksenteli edessä, näistä toinen oli varsin erikoisen värinen, liekö talvipuvussa vielä. Kiiruna löytyi lopulta kiviröykkiöltä. Arka koiras otti siivet alleen ja hävisi laaksoon. Tunturissa oli varsin vilpoisaa, lintuja ja hyönteisiä kaiken kaikkiaan hyvin vähän. Tenon varrella retken ainoa piekana kaarteli rinteessä, jossa myös lauloi sepelrastas. Illaksi paluu Neljän Tuulen Tuvalle lepäämään ja syömään. 

Pesimättömiä tunturikihuja hengailee parvissa.

Tenon vartta Nuvvuksella.

Norjan tunturien lumihuippuja.

Utsjoen kirkkotuvat.

Ti 21.6. Aamun aikana tuvan nurkilla näkyi yksi kuukkeli, kahdeksan taviokuurnaa, varpunen, kaksi lapintiaista ja yksi hömötiainen, jota ei ole paljon Tiiraan ilmoitettu. Vihervarpusia kävi ruokinnoilla varsin runsaasti urpiaisten, viherpeippojen ja järripeippojen kera. Myös pari punatulkkua vieraili laudoilla. Pohjoinen Lappi oli jätettävä taakse ja auton nokka kohti Kuusamoa. Vastusgoahtissa näkyi jälleen kuukkeli ja pesiviä lapintiaisia. Pitkän ja uuvuttavan ajomatkan päätteeksi Kuusamo häämötti klo 16 jälkeen. Sää lämpeni kesäisiin lukemiin. Aika oli hyödynnettävä tarkoin. Nopeasti perusvarustus mukaan ja kävely raskasta nousua Valtavaaran laavulle. Sen yläpuolella lauloi heleästi nuori sinipyrstö. Harmi ettei ollut sinistä vanhaa koirasta. Ylöspäin tähystellessä huomasin ritariperhosen leijailevan pienten kuusten latvojen tasalla. Takaisin tullessa lauloi toinen sinipyrstö Konttaisennoron yllä. Pohjansirkkupaikat eivät tuottaneet tulosta Tiiran vihjeistä huolimatta. Jalat olivat aika puuduksissa rehkinnän jälkeen. Majapaikaksi valikoitui Rukan Arctic Zone viidennen kerroksen hulppeilla näköaloilla. Tässä hurahti myös seuraavakin yö. 

Järripeippo on kaunis Lapin lintu.

Sinipyrstö Kuusamon Valtavaaralla.

Valtavaaran kynttiläkuusimaisemia.

Ke 22.6. Aamun heikossa sateessa tilhi taiteili rakennuksen räystäällä. Puolen päivän jälkeen sää lämpeni ja poutaantui +20 asteen lukemiin. Pohjansirkkuun alkoi jo usko mennä, kunnes Jaurasesta löysin laulavan koiraan vähän eri paikasta kuin mihin se oli ilmoitettu. Hyvällä maastosilmällä laji hoitui lopultakin. Kuinka ollakaan, pohjantikka kilkutteli aivan lähellä bonuksena. Pari huonokuntoista suonokiperhosta oli lennossa. Rukalta ei löytynyt virtavästäräkkiä. Muu päivä kuluikin sitten ostospaikoissa, toimistotöissä ja lepäillessä. 

Kuukkelit eivät pysähtyneet juuri kuvattaviksi.

Pohjansirkkukoiras laulavana Kuusamossa.

Näkymä Valtavaaralta Konttaiselle.

To 23.6. Retken viimeisenä päivänä satoi reippaasti vettä aina iltapäivään asti. Vasta Rovaniemellä sää poutaantui ja aurinko paistoi, mutta tuuli oli varsin navakkaa. Ennen keskustaan tuloa lehtokurpan maastopoikanen kyhjötti tien laidassa. Linnun toinen siipi oli katkennut. Pohjoisessa liikkujille kannattaa tarkkailla muitakin kuin poroja. Etenkin Kuusamossa pienet porolaumat ja porotokat olivat alinomaa tienkäyttäjien riesana. Nopeus siis sen mukaan. Sääsket ajoivat jatkuvasti porot tielle, jossa kävi tuulen henkäys ja liikenteen virta. Iltapäivä kului napapiirillä puukko-ostoksilla ym. ja ilta autojunan odottelua ja lastausta Rovaniemeltä Tampereelle. Lapin retki oli tässä päätöksessään. Kuviakin tuli ihan mukavasti.

   

Loppukevään antia

Kesän alku häämöttää. Kottaraisilla on Utössä jo lentopoikueet. Valkoselkätikkanaaras on yhä sinnikkäästi saaressa. Tikka naputtelee leppiä ja pihlajia, siirtyy levottomasti paikasta toiseen ja rummuttaakin välillä. Mielenkiintoista nähdä, miten pitkäksi aikaa jää saareen. Viikolla havaittiin viiriäinen pariin otteeseen. Lintua oli kuitenkin mahdotonta löytää uudelleen. Loppuviikosta sumu haittasi olennaisesti näkyvyyttä merelle. Lintujen muutto pysähtyi kuin seinään. Kuikkamuuttoa oli sentään jonkin verran. Yölaulajista luhta- ja rytikerttuset sekä satakielet olivat aktiivisia. Pikkulepinkäisiä oli ilmestynyt katajikkoihin. Sorsalinnuista näkyi pari harmaa- ja ristisorsaa sekä jouhisorsakoiras. Kiisla jäi itseltäni väliin. Morsinko ja pölkkyruoho kukkivat paraikaa. Jurmossa mennen tullen lenteli pikkutiira. Mantereelta voisi poimia Kouvolan tundraviklan, joka lähti eilisiltana muutolle ja Helsingin keltahempot. 

Sumuinen näkymä Utöstä. 

Harmaasieppo muistuttaa kulkurajoituksista. 

Valkoselkätikkanaaras on viihtynyt pitkään saaressa. 

Lapintiira väijyy tolpalla. 

Kottarainen kurkkaa pöntöstään. 

Meriharakka tonkii rakkolevävallia.