Kattohaikaratunnelmia

Julkinen mediapöly on laskeutunut. Tiistaiaamuna 28.7. Koskella koettiin jännittäviä hetkiä. Kymmenet paikalliset asukkaat ja toimittajaväki kuvaajineen todistivat Suomen ensimmäisten kattohaikaroiden rengastusta. Paikalla olivat Maikkari ja Yle Turku, Auranmaan Viikkolehti, Turun Sanomat ja Salon Seudun Sanomat. Kosken Kohauksen aikana myös Iltalehti teki aiheesta jutun. Sää oli mukavan aurinkoinen, lämmin ja heikkotuulinen kuin tilattu tähän rengastustarkoitukseen. Ennakkotunnelmat tulivat suorana radiolähetyksenä klo 9.15 Yle Turun kanavalta haastattelijana Sarita Blomqvist. Pian sen jälkeen ryhdyttiin toimiin. Toinen kattohaikaraemo lensi pesän yllä kaarrellen ruohotuppo nokassaan, mutta ei kuitenkaan laskeutunut, joten päätimme aloittaa kahdeksan metrin nousun hissinosturilla, jonne mahtuivat minun lisäkseni Ylen kuvaaja ja hissin käyttäjä. Päästyämme pesälavan ylle siistissä pesässä makasi vierekkäin kaksi rauhallista poikasta nokat meihin päin. Haavia ei tarvinnut käyttää, vaan otin poikaset kiinni hanskoilla varovasti nostaen kangaspusseihin hissin lattialle. Sieltä alas hitaasti maanpinnalle.

Tulevat Kinttu ja Kontti sulassa sovussa, huomaa koiranputki.

Alhaalla odotti yleisö ja muu media. Poikaset kannoin kaksin käsin kunkin kerrallaan hissistä maahan rengastuspaikalle. Poikaset olivat saaneet hyvin ruokaa, sillä ilman pussia ensimmäinen poikanen painoi 2550 g ja jälkimmäinen 2800 g. Pienemmällä siiven pituus oli 310 mm ja isommalla 325 mm. Metallirenkaan laitoin oikeaan jalkaan halkaisijaltaan 18 mm, renkaat M-52.805 ja M-52.806. Vaikein osuus oli vielä jäljellä. Risto Juvasteen tekemät akryylimuoviset 9 g painavat sinivalkoiset lukurenkaat täytyi saada kiedottua, puristettua ja liimattua nopeasti reiteen. Peräjälkeen tekniikkaa aiemmin harjoiteltuani toimenpide onnistui hyvin ja myöhemmin Kintuksi nimetty poikanen sai tunnuksen FI1 ja Kontiksi ristitty sisarus FI2. Nyt oli aika ottaa poikaset kokonaan esille kangaspusseista. Tyynen rauhalliset ihmisiin tottuneet nuorikot poseerasivat vuoron perään sylissäni vähän aikaa kamerapaljouden ja yleisön edessä. Puolituntisen operaation aikana poikaset kuljetettiin hissillä takaisin ylös pesään, jonne ne jäivät makaamaan toistensa viereen keskelle kuivalla heinällä vuorattuun risukasaan. Koristeeksi oli tuotu aamulla edellisvuotinen koiranputken varsi.

Poikaset haettiin pesältä nosturihissillä mukana apuri ja kuvaaja.

Koko porukka poistui hallin taakse kauemmas, jatkettiin haastatteluita ja julistettiin poikasten nimet, jotka kerroin jo aiemmin tekstissäni. Nimet edustavat maakuntamurretta. Ehdotuksia oli yli tuhat ja muitakin varteen otettavia nimiä oli tarjolla. Koko tilaisuus kesti noin parisen tuntia. Emot tulivat pesälle ruokkimaan poikasia puolen päivän jälkeen. Poikaset olivat onneksi jo aamulla syöneet. Tässä yhteydessä haluan lausua lämpimät kiitokseni hyvin käyttäytyneelle huumorimieliselle yleisölle ja järjestäytyneelle mediaväelle sekä minulle kuvia lähettäneille henkilöille, Jan Södersvedille ja Lauri Laukkaselle. Ja ennen kaikkea koskelaisille iso musta sulka hattuun rengastajan valitsemisesta Salosta! Itselläni on yleinen pesäpoikaslupa v. 1988 alkaen ja 30-vuotisurani aikana on kertynyt alle 12 000 rengastusta 110 lajista. Ohi on ja paluu Saloon. Näyttämö tyhjentyi ja hiljeni.

Rengastaja 895 ja toinen poikasista rengastettuna.

TV-uutiset näyttivät neljästi kattohaikarajulkkikset, Ylen uutiset klo 18.13 alkaen aluelähetyksessä ja myöhemmin puoli yhdeksän pääuutisten loppupuolella. Maikkari puolestaan näytti seitsemän aikoihin ja laajemmin iltakymmeneltä. Lähetykset ovat katsottavissa jälkeen päin netistä. Jostain kumman syystä kännykkä alkoi piipata tekstiviesteistä pääuutisten loputtua. Seuraavana päivänä oli lehdistön vuoro. Salon Seudun Sanomat ja Turun Sanomat uutisoivat näyttävästi mediatapahtumaa sivuillaan. Kaiken kaikkiaan olin tyytyväinen projektiin. Huonomminkin olisi voinut mennä ja käytännössä varaa ei ollut yhtään epäonnistua. Tuoreeltaan RUK:n suoritettuani paineensietokyky oli hyvä. Yksityiskohtia oli mietitty etukäteen, olihan kyseessä julkinen TV-rengastus.  

Emo palasi pesälle myöhemmin ja esitti samalla mielipiteensä.

Harvinaisempia poikasia

Sateisen kesän ollessa loppusuoralla poikasia näkee yhä luonnossa. Tänään Salon keskustassa kadun varrella lehahti ja kyhjötti huonosti lentävä turkinkyyhkyn poikanen, kesän toista pesyettä. Emo kävi ruokkimassa sitä ihmisvilinän keskellä. Huomaamaton matalaksi painautunut poikanen oli vähällä joutua kadunkulkijoiden tallaamaksi. Poikanen nostettiin syrjempään suojaiseen paikkaan muutaman metrin päähän. Samalla turkinpulunuorikko sai renkaan jalkaansa. Muualla Salonjoen varrella nurmella pensasrivistön tyvellä päiväsaikaan hääri siilin poikanen, joka mutusteli ruohoa omissa oloissaan. Kerrankin näkee elävän siilin eikä aina yliajettua yksilöä. Siili on kovasti harvinaistunut, se pitää korkeammasta ruohikosta, pensaikosta, risukasoista ja vanhasta maalaisidyllistä. 

Turkinkyyhkyn pesästä lähtenyt poikanen kadun varrella.

Siilin tämän kesän poikanen päiväsaikaan liikkeellä.

Kosken Kohaus, Halikonlahden lintutorni ja tiaisrengastukset

Vanhan uskomuksen mukaan Jaakko heittää 25.heinäkuuta kylmän kiven veteen. Ainakin Salon puolessa oli varsin lämmintä yli +20 astetta ja aurinkoista tänään, joten järvivesi ei tainnut kuitenkaan vielä kylmetä. Sää suosi Kosken Kohaus -kesätapahtumaa, johon väkeä virtasi pitkin päivää. Avauspuheenvuoron aikana toinen kattohaikaraemo kaarteli arvokkaasti Kosken keskustan yllä lipuen pesäpaikalleen, jossa kumppani odotteli vahdin vaihtoa ja kaksi poikasta ruoan saantia. Emot kalistelivat punaista pitkää nokkaansa ja mustavalkoiset poikaset viuhtoivat siipiäänsä. Tulevaa viikkoa ajatellen kaikki näyttää olevan kunnossa. 

Kattohaikaraemo ja kaksi poikasta pesällään Koskella.

Salolaisten lintuharrastajien talkooryhmä on kunnostanut tänään Halikonlahden uuden lintutornin ylätasanteen kokonaan. Salon kaupungin puisto-osasto osallistui lautojen materiaalikustannuksiin. Palaverit, alkuvalmistelut ja käytännön järjestelyt vievät aikansa, ennen kuin päästään tositoimiin. Hyvässä hengessä ja ammattilaisten ottein työ valmistui muutamassa tunnissa vapaaehtoisvoimin. Lämpimät kiitokset kaikille osallistujille. Löytyy Salostakin vielä talkoohenkeä muille esimerkkiä näyttäen. Lintutornin korjaukseen jouduttiin, kun mopopojat olivat öisellä täysin järjettömällä urakallaan rikkoneet lintutornin yläosan. 

Halikonlahden uusi lintutorni kunnostuksen jälkeen.

Kiireisen päivän jatkona ohjelmaan kuului loppukesän viimeisiä pesäpoikasrengastuksia. Sini- ja talitiaisella oli suuria lähes lentokykyisiä poikasia pöntöissä. Halikonlahden altailla pikkuvarpusten poikaset tirskuttelivat aktiivisesti lentoaukon suulla. Kesän 500. rengastus tuli täyteen. Viikolla tuli rengastettua yksi metsäkirvispoikue. Tiedossa on vielä yksi kehrääjän pesä ja tietysti kattohaikarat. Päivä oli siis varsin onnistunut, vaikka ei lintupinnoja tullutkaan. Päiväperhosista näkyi tuore nokkosperhonen ja kulunut amiraali. Hyttyset olivat illalla Halikonlahden pensaikossa varsin aggressiivisia. Kesäyön aikana Salon kaupunkialueellakin liikkuu siilejä, joita jää harmittavasti edelleen autojen alle.

Kuusamon keikka

Torstai-iltana matkasuunnitelmissa autojunalla Helsingistä Ouluun. Sitä ennen käytiin bongaamassa Helsingin Vuosaaren kesäisen merellisissä maisemissa naaraskyhmyhaahka, kun sopivasti reitin varrella oli tarjolla. Päiväsajan väreily teki pitkään haittaa, mutta lopulta lintu lipui Kajuuttaluotojen ohi rantaviivassa hetken aikaa kadoten haahkamassaan ja matalaan rantakivikkoon. Tiedon mukaan lintu oli paikalla ainakin vielä seuraavana päivänä. Autojunan lastauspaikan löytäminen Helsingin Pasilasta ei ollut mikään läpihuutojuttu, navigaattorista ja kylteistä ei saanut tarpeeksi apua. Onneksi pelivara riitti niukasti. VR saisi sijoittaa opastuksiaan huomattavasti aiemmin ja näkyvämmille paikoille mistä suunnasta hyvänsä tulijoille. Perjantaiaamuna saavuttiin Ouluun lähes hellesäässä. Kuinka ollakaan autojen purku yhden miehen voimin leppoisasti ja verkkaisesti touhuten vei varsin paljon aikaa taas. Varsin kalliille paketille soisi palvelun toimivan myös samaan malliin.

Limingan Virkkulan tornista aukeaa upeat bongausnäköalat.

Tunnin päästä ihailimme Limingan Virkkulan opastuskeskusta ja kävelimme pitkospuita pitkin lintutornille. Lahden pohjukassa uiskenteli uiveloparvi ja pian paikalla olleen kuusamolaisen lintuharrastajan löytämänä meillä kuudetta kesää viettävä hietatiira näyttäytyi kaakkoissektorissa saalistellen hyönteisiä ruovikon päällä ja istuskellen tolpissa. Laji hoitui kaukoputken näkökenttään varsin nopeasti. Opastuskeskuksessa joimme pinnakaakaot perinteiseen tapaan. Tämän tavoitteen jälkeen lähdimme Kuusamoon päin, jonne tulimme hyvissä ajoin kauniissa säässä iltapäivällä. Tiedossa oli lapinpöllöpaikka, joka nuottien mukaan löytyikin ilman kunniakierroksia. Pari poikasta ja toinen emo päivysti hakkuuaukion reunalla. Otin ripeästi pari kuvaa ja poistuin paikalta, paitsi pöllöjen myös riesana olevan aggressiivisen räkkäparven vuoksi. Köröttelimme Kuusamon keskustaan matkailukeskus Karhuntassuun, josta sai todella hyvää, monipuolista ja nopeaa palvelua. Hotelli Kuusanka tarjosi mainiot puitteet tukikohdaksi aivan lähietäisyydellä aamiaisen kera.

Lapinpöllö varjeli pienokaisiaan Kuusamossa.

Illaksi päätimme ottaa ohjelmanumeroksi Oulangan kansallispuiston hiekkateineen, jotka olivat paikoin surkeassa kunnossa. Kulleroita kukki tien varrella. Erämaassa kohtasimme uljaan näyn, kun vanha maakotka istahti kelon latvaan tarkkailemaan meitä. Sain muutaman kuvan muistoksi. Hyttysiä ja nyt myös mäkäräisiä oli muille jakaa. Lähdettyämme takaisin kohtalo puuttui peliin ja rengasrikko oli tosiasia. Tavanomaista hiljaisempaa retkivauhtia päästiin Kuusamon keskustaan vararenkaalla. Onneksi oli majoitus varattuna. Iltayöstä alkoi sataa vettä, mitä jatkui aamuun asti.

Maakotka istui hiljaa kelon latvassa. 

Aamun lämpötila oli vain +12 astetta. Maittavan aamiaisen jälkeen alkoi painajaismainen rengaskysely. Outo koko, paikat suljettu, mitään ei ollut tehtävissä viikonloppuna. Usean tunnin projektin jälkeen päätimme lähteä ja kyllästyimme odotteluun ja katteettomiin lupauksiin. Vararengas vaihdettiin taakse ja lisättiin ilmanpainetta neloselle. Soitto VR:lle ja varaus autojunaan Rovaniemeltä Turkuun. Kolme ja puoli tuntia oli aikaa ehtiä Kuusamosta Rovaniemelle, mutta liput täytyisi tulostaa jostakin. Olimme tien päällä Kuusamon Rukan varrella ja jälleen takaisin keskustaan. Todettakoon, että bongasimme Rukalta laulavan virtavästäräkkikoiraan lampareen ääreltä pikavauhtia kaiken hässäkän keskellä. Ilman haavereita olimme puoli tuntia etuajassa Rovaniemellä aurinkoisessa säässä, mutta ennen junan lähtöä alkoi heikko vesisade. Kotipizzassa ehdimme haukata pika-ateriat.

Kulleroita kukki harvakseltaan Kuusamon Oulangassa.

Loppumatkan suunnitelmat saivat täysin uuden käänteen. Toisaalta Sotkamon idänkäki ei ollut enää äänessä, joten säästimme runsaasti aikaa ja kilometrejä. Harvinaisen rengaskoon vuoksi opetus oli se, että ilman kunnollista vararengasta ei pohjoiseen pidä lähteä. Rajanpinnan teille oli siroteltu terävää kalliomursketta, joka ei autoja säälinyt yhtään. Liikkeen mukaan tämä oli jo kolmas rengasrikko viikon sisällä samoilla teillä. Junamatka sujui mukavasti esitteitä ja lehtiä lueskellessa. Sunnuntaiaamuna +20 asteen aurinkoisessa säässä olimme Turussa. Ruisrockin väsyneitä juhlijoita lojui pitkin rautatieaseman asfalttipihaa. Niistä enempää välittämättä loppuetappi Saloon ja reissu oli tehty. Käteen jäi paljon hienoja elämyksiä, joskin myös vastoinkäymisiä, mutta elämä opettaa.

  

Kummajainen nimeltä käenpiika

Tänään riitti kiirettä rengastusrintamalla. Kaksikymmentä tuulihaukan poikasta sai renkaan jalkaansa pääosin Halikossa. Erääseen pesään oli tuotu nuoria rastaita, muutoin löytyi myyrien karvatupsuja. Toisaalla Perniössä pihapiirissä pesii käenpiika. Osa poikasista oli jo lähtenyt pöntön reiästä. Näiden siritystä kuului pienestä  metsiköstä. Poikaset olivat jo täysin emojensa näköisiä. Pöntössä poikaset sihisivät kuin käärme ja kädessä poikanen taittoi ja kiemurteli niskaansa perin eriskummallisesti. Neljä lähes lentokykyistä rengastettua käenpiikaa laitettiin takaisin pönttöön. Todennäköisesti ne jättävät pesän viimeistään seuraavana päivänä. Käenpiika muuttaa pois elo-syyskuussa ja talvehtii Afrikassa. Pesimäaikana huomaamaton ja hiljainen tikkalintu kerää nokan täyteen muurahaisia. Niitä riittää tähän aikaan vuodesta.  

Käenpiika venyttää itseään erikoiseen asentoon.

Liki lentokykyinen käenpiika on jo täysin emonsa näköinen.

Somerikon niityn kukkaloistoa

Keskikesällä kedot ja niityt kukoistavat. Varsinais-Suomen ja Salon paras niitty löytyy ehdottomasti Perniön Somerikosta, joka kunnostettiin muutaman vuoden tauon jälkeen. Mäkitervakot alkavat pikku hiljaa hiipua, vuorossa ovat nyt kellokasvit, pukinparta, sikoangervo, neidonkieli, pölkkyruoho ja rohtorasti. Tummatulikukka kohoaa aikanaan korkeuksiinsa männyntaimien välistä. Muinaistulokkaat eli arkeofyytit ovat pitäneet hyvin puolensa maitohorsmaa vastaan. Paahteisessa rinnemaastossa myös päiväperhoset viihtyvät kukkien keskellä. Ensimmäiset niitty- ja tesmaperhoset lentävät matalalla heinikon yllä. Käki suvaitsi kukkua vielä keskellä päivää. Loppuviikoksi luvataan Etelä-Suomeen tilapäisesti erittäin lämmintä säätä, mitä ei ole koko kesässä Suomessa koettukaan.

Kedolla kukkii mm. päivänkakkaraa ja sikoangervoa.

Perniön Somerikon niityn opastaulu.

Neidonkieli viihtyy hiekkamaalla teiden varsilla.

Lintujen pesinnöissä suuria eroja

Juhannus ja kesäpäivänseisaus ovat jo takana päin. Satakieli laulaa ja käki kukkuu vielä, tosin harvakseltaan. Kesä on ollut sateinen, mutta ei kuitenkaan erityisen kylmä. Vähäisistä poutajaksoista johtuen linnuille ei ole ollut tarjolla tarpeeksi hyönteisravintoa, mikä on näkynyt etenkin pienten pönttölintujen pesinnöissä. Tiaisten pesinnät ovat sujuneet joko keskinkertaisesti tai heikosti poikueiden jäätyä pieniksi. Pesinnän ajoituksissa on ollut suurta vaihtelua ja yleisesti ottaen ne ovat olleet viime vuosiin verrattuna 1-2 viikkoa myöhässä. Talitiainen on valloittanut pääosin metsäpöntöt, kun taas sinitiainen on joutunut tyytymään kaupungin ja taajamien pönttöihin. Kirjosieppoja tuli pesimään tavanomaista vähemmän. Niiden päämuuttoaikaan toukokuussa oli koleaa, minkä vuoksi osa kannasta jäi kesäksi Keski- ja Etelä-Eurooppaan. Kahlaajilla pesinnät eivät onnistuneet myöskään hyvin. Monet pesät jäivät tulvavesien alle ja pedot korjasivat loput. Sorsalinnuilla poikueet ovat pienentyneet kesän edetessä vain muutamaan yksilöön.

Puoli tusinaa nuoria tuulihaukkoja Halikossa.

Joukkoon mahtuu kuitenkin menestyjiä. Tuulihaukalla pesinnät ovat onnistuneet Salon seudulla hyvin. Etenkin Halikossa poikasia on ollut 5-6 pesää kohti, 10 pöntön otoksessa syntyi keskimäärin 5,3 poikasta, mitä ei voi pitää huonona lukuna tällaisena vuotena. Vaikka Koskella laji näytti jopa taantuvan, Halikossa sain neljä uutta latopesintää. Marttilassa ja Perniössä tuulihaukat ovat vakiintuneet tietyille pesäpaikoille. Hajontaa on ollut melkoisesti, sillä samanaikaisesti on ollut juuri kuoriutuneita untuvikkoja ja joissakin lähes lentopoikasia. Uusista valtauksista ja hyvästä poikasmäärästä voisi päätellä, että peltomyyräkanta osoittaa aallonpohjasta selvää nousun merkkiä. Myyräkannat runsastuvat yleensä kesän jälkeen syksyksi. Sateinen kesä on edesauttanut vihreän ruohon ja muun kasvillisuuden rehevää kasvua. Määrätietoinen pöntöttäminen on auttanut tuulihaukkoja palaamaan entisille asuinsijoilleen. Kattohaikara on ollut ehdoton kesän hitti Suomen suvessa. Riittävän korkealle pihapiiriin ulkorakennuksen katon harjalle tai tolpan nokkaan (ei sivulle) kyhätty pesälava risuilla voi houkutella lisää kattohaikaroita. Ei muuta kuin rakentamaan!  

Kiertelyä Kaakkois-Suomessa

Pidennetyllä viikonlopulla kiertelimme Kaakkois-Suomea itärajan tuntumassa. Olimme noin 50 km päässä Kotkasta, kun Hovinsaaresta ilmoitettiin ruostepääsky. Harvoin käy näin hyvä tuuri. Kolmessa vartissa lintu oli kaukoputken näkökentässä jopa ennen muita paikallisia bongareita. Tähän aikaan ruostepääsky on varsin harvinainen kesävieras meillä, joten aihetta leveään hymyyn oli. Illaksi köröttelimme Imatralle, osin kärsimyksen ja onnekkaan sattuman kautta tarjottiin valtionhotellista samaan hintaan ylimmän kerroksen sviittiä, jossa kelpasi oleilla mahtavissa maisemissa ja hienoissa puitteissa kuin olisi aatelislinnassa asunut. Sauna ja altaassa pulikointi kuuluivat tietysti ohjelmaan. Pihamaalla ja puistossa kukki näyttäviä alppiruusuja. Vuoksen rannoilla sielu lepäsi.

Imatran linnatyylinen valtionhotelli koko komeudessaan. 

Seuraava aamu alkoi viileänä ja sateisena täyttävän aamiaisen jälkeen. Rautjärvellä sain uuden rengastuspinnan, kun pellon reunassa juoksenteli kuovin poikanen. Jatkoimme matkaa pohjoiseen päin aina Joensuuhun saakka, missä aurinko porotti taivaalta, lämpötila jäi kuitenkin +17 asteeseen. Koska aikaa ei ollut lähteä edemmäs, käännyimme takaisin ja kurvasimme Tohmajärven Värtsilään rajavyöhykkeelle. Sääperissä ei juuri lintuja näkynyt pientä pyrstötiaisparvea ja ääntelevää ruisrääkkää lukuun ottamatta. Onnetar puuttui jälleen peliin. Hiekkatiellä pysähdyin katsomaan ojanvarren kukkia ja perhosia. Muutamia kartta- ja neitoperhosia lenteli ohitse, kunnes yhtäkkiä ruohikosta nousi ylös pieni keltaisenkirjava mittariperhonen. Tunnistin perhosen heti harvinaiseksi pantterimittariksi, josta sain uuden elämyspinnan. Myöhemmin niitä löytyi vielä kolme yksilöä lisää.

Kuovin poikanen kädessä ennen rengastusta.

Jäimme seuraavaksi yöksi Parikkalaan. Siikalahden lintujärvellä oli vähän vaisua. Kuhankeittäjää ei näkynyt eikä kuulunut. Kaulushaikara puhalteli etäämmällä, luhtahuitti äänteli puolestaan taas aivan korvan juuressa. Pari luhtakanaa, satakieliä, viitakerttunen ja kukkuva käki listan jatkona. Aikaisin aamulla kävin risteilevän metsätieverkoston päässä kuuntelemassa ja katsomassa nuorta sinipyrstöä, joka lauloi aktiivisesti kuusen latvassa jylhissä vaaramaisemissa. Idänuunilintu oli myös ollut paikalla. Päivä oli hyvin lämmin ja aurinkoinen ennusteen mukaisesti, +22 astetta tuntui jo kesältä. Paluumatka Joutsenon ja Virolahden kautta Saloon sujui väsyneenä useamman pysähdyksen kautta.

   

Alppiruusut kukkivat näyttävästi kesäkuun alussa.

  

Vesipääskyn tekee mieli Lappiin

Touko-kesäkuun vaihde on tyypillistä aikaa nähdä vesipääskyjä etelässä. Laji on säännöllinen tuttavuus Salon Halikonlahden altailla vuosittain toukokuun lopulta alkaen. Tällä kertaa ensimmäinen havaittiin vasta kesäkuun puolella ja sekin puhdistamon hiekkakentän lätäkössä pikkutyllin seurasta. Samassa matalassa vesilätäkössä havaittiin muutamia päiviä sitten lampiviklo. Navakassa tuulessa lintu keinui aallokon mukana savirinnettä vasten. Vesipääskyä on saatu tosin bongailla jo aiemmin Salossa Vilikkalan Rintalan tekolammessa. Laji viipyy täällä lyhyen aikaa, usein vain päivän pari jatkaakseen matkaa Lapin perukoille asti mm. Enontekiön pienille tunturijärville tai Utsjoen ruohikkoisille lampareille. Kahlaajien tapaan koiraat jäävät huolehtimaan jälkikasvusta kun taas naaraat parveutuvat sulkimaan ja aloittavat pian syysmuuttonsa. Ensimmäistä kertaa näin vesipääskyn Halikonlahdella 10.kesäkuuta 1979 eli 36 vuotta sitten.

Vesipääsky ui Halikonlahden puhdistamon isossa lätäkössä.

Vesipääskynaaras keinuu tuulen vireessä.

Kesä tulee vähän myöhässä

Yli +20 asteen lämpötilat ovat olleet etelässä todella tiukassa tänä keväänä. Aamut ovat tuntuneet usein koleilta ja illat pilvisiltä ja tuulisilta. Tervapääskyjen kirkuna on merkki tulevasta suvesta. Pöllönpoikaset piiskuttavat ja kerjäävät ruokaa lähimaastossa kesäyön viileydessä. Aikaisempiin vuosiin verrattuna etenkin pikkulintujen pesinnät ovat noin viikon jäljessä. Pikkuvarpusilla on pesinnän ajoituksessa suurta hajontaa, sini- ja talitiaisilla oli joko munia tai hyvin pieniä poikasia viikonlopun tarkistuksissa. Hyönteisiä ja toukkia ei ole ollut liikkeellä edellisvuosien tapaan. Alkukesän perhoslajisto odottaa tuloaan. Aurinkoisina päivinä aurora-, kartta- ja lanttuperhosia lentelee valoisilla ja lämpimillä voikukkaniityillä. Myös talvehtineet neito-, nokkos- ja sitruunaperhoset ovat yhä lennossa. Suruvaippa on muutoinkin ollut hyvin vähälukuinen tänä keväänä. Metsäpoluilla tulee nopeasti vastaan nastakehrääjäkoiras, joka häviää rikkonaiseen metsäkuvioon. Viikonloppuna retkeilimme Hämeessä, tällä kertaa Akaan-Valkeakosken järvillä ja niityillä.

Valkeakosken Jutikkalan kartanon maisemaa.

Tuomen kukat tuoksuvat voimakkaasti.

Kasveista voikukka on vallannut ruohoniityt keltaisena mattona. Metsänreunoissa aistii tuomen voimakkaan tuoksun. Lehdoissa kielo on niin ikään aloittanut kukinnan. Kalliomäet ovat puolestaan keto-orvokkien värittämiä. Mäkitervakot, syreenit ja pihlajat ovat kukinnassaan hieman myöhässä. Maisema on kuitenkin todella vihreän rehevää, jonne yölaulajat piiloutuvat taitavasti, kuten satakielet, viitakerttuset ja juuri saapuneet viitasirkkalinnut. Kehrääjät surisevat mäntykankailla. Luhtahuitin nopea sivallus kuuluu ruovikosta jopa keskellä kirkasta päivää. Toukokuun lopulla Etelä-Suomessa havaittiin suuria keräkurmitsaparvia, yksi sellainen kymmenen linnun porukka Perttelissä. Kiitos vuodarimiesten Utön nopealla venekeikalla hoidettiin harmaasirkku pinnoihin. Toukokuun viimeisen päivän Halikonlahden helmiä olivat lampiviklo, jänkäsirriäinen ja mustatiira. 

Lehdot ovat hyvin reheviä ja täynnä vehreyttä.

  

Valkeakosken Saarioisjärvellä kuulee luhtahuitin ja kaulushaikaran.