Viime päivät ovat olleet harmaita, sateisia ja pimeitä. Leutoon loppusyksyyn on jäänyt kesäisiä lintuja. Marraskuussa on muuttanut vielä useammassa paikassa sääksi. Myöhäisiä ovat hernekertut, kivitaskut, pensastasku ja ennen kaikkea Riihimäeltä löytynyt sulkiva viitakerttunen. Halikonlahdella piipahti suokukko ja Helsinkiin asettui taviokuurna. Tänä syksynä on havaittu ennätysmäärä kashmirinuunilintuja ja tulipäähippiäisiä, vm. paljon mm. Utössä, jossa nähtiin Säpin lisäksi myös taigakirvinen. Syksyn vakiokalustoon kuuluvat harjalinnut, joita saapuu meille etelästä. Toivottavasti ymmärtävät lähteä pois ennen talvea. Eilen Hangossa lenteli haara- ja räystäspääsky, mistähän nekin ovat tulleet. Vaaleakiitäjiä emme saaneet hyvilläkään virtauksilla, sen sijaan ruotsalaiset nappasivat taas perinteisesti potin. Sanan mukaisesti idästä tulleita idänturturikyyhkyjä lentelee vuosittain marraskuussa Suomeen ja paikkakunnat ovat usein melko pohjoisessa yhtä Hangon lintua lukuun ottamatta. Lintujen ruokintapaikoilla käy jo vilske, tosin valtaosa on sini- ja talitiaisia. Hyönteisiäkin on yhä maastossa, joitakin mittareita, pikkuperhosia ja yökkösiä. Hallamittarit istuskelivat yön yli valaistuilla seinillä aina viime viikkoon asti. Tammetkin ovat pudottaneet jo viimeisiä lehtiään, pohjoisessa on jo talvi, kylmempää on eteläänkin luvassa viikonlopulla.
 |
| Vertailuksi Halikonlahden rytikerttunen. |
 |
| Viitakerttunen paransi myöhäisyysennätystä reippaasti. |