sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Kesäkelit saapuivat

Viikolla on hikoiltu päivisin, lämpötila on kivunnut selvästi yli +20 asteen viime päivinä. Luonnossa kevät on edistynyt ripeästi. Vaahterat ja tuomet kukkivat, samoin kevätesikot kaunistavat joenrantaniittyjä. Päiväperhosia on ollut paljon liikkeellä, mm. neito- ja sitruunaperhosia, suruvaippoja, aurora- ja lanttuperhosia sekä vähälukuisempaa karttaperhosta. Lintumaailmassa Turun puolen bongarit saivat iloita amerikantukkasotkasta Kaarinan Järvelän kosteikolla. Ruskosotka puolestaan hengailee edelleen Salon Omenojärvellä. Ähtärin tulville tupsahti hyvin harvinainen siperiantavi, kolmas havainto maastamme, sellainen oli viimeksi bongattavissa Jyväskylässä toukokuussa 2011. Sepelsieppoja on ilmaantunut lämpimillä virtauksilla lisää lähinnä Hankoon ja lounaisimpaan ulkosaaristoon. Venäjän suunnalta saapuu nykyisin pieniä vihreitä keväisin, tällä kertaa taigauunilintu, joka nähtiin Paimiossa. Suomen kymmenes arohyyppä ihmetytti bongareita kolmen päivän ajan Sotkamossa. Tätä kirjoittaessani lintu löytyi uudestaan toisesta paikasta Sotkamosta. 

 

Ruokokerttusia tapaa yleisesti ruovikoissa. 

 
Pensaskerttu rengastajan kädessä.


Punavarpunen laulaa innokkaasti pajun latvassa.