sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Aurinkoisia kevätsäitä

Viikonlopuksi saatiin Lounais-Suomeen annos lämpimämpää ja aurinkoisempaa kevätsäätä. Pakkasyöt, lumen paksuus ja vesistöjen jääkannet hidastavat kuitenkin muuttolintujen tuloa, vaikka edistystä kevään etenemisessä onkin tapahtunut. Eilen Sastamalaan ilmestyi aikainen mustapäätasku. Mynämäen ja Eurajoen suunnalle on kerääntynyt hanhiparvia, joukossa on jo tundra- ja lyhytnokkahanhiakin. Myös pikkujoutsenten ensitiedustelijat ovat saapuneet rannikoille. Kurkien määrä on vielä varsin vähäinen, joskin päivittäin niitä lipuu maahamme pienissä porukoissa. Kiurut ovat yleistyneet pelloilla. Viikolla varis on kantanut kaupungissa jo risua pesäänsä. Turkinkyyhkyt soidintelevat ahkerasti. Mustarastaan huilua kuulee varsin yleisesti aamuisin ja iltaisin. Turun seudulla on havaittu jo ensimmäisiä nokkos- ja sitruunaperhosia sekä kyykäärmeitä lämpimillä paikoilla. Itse näin ensimmäisen nokkosperhosen tänään Salon Kärkässä. Kekomuurahaiset olivat heränneet pesäkeon päällä. Ensimmäisistä sinivuokoistakin on kantautunut tietoa kuvan kera. Jotta kevät edistyisi kunnolla, tarvitaan jatkossa kunnon vesisateita.


Nokkosperhosia on tavattu jo monissa paikoissa. 


Laulujoutsenia on alkanut saapua kevätmuutolta.