torstai 24. helmikuuta 2022

Verkkaista kevätmuuttoa käynnissä

Lunta on kertynyt paljon etelärannikkoa myöten helmikuussa. Pääkaupunkiseudulla on paikoin liki yhtä paljon lunta kuin Lapissa. Lauhat rintamasateet sulattavat välillä lumimassoja. Liukasta ja jäistä tulee olemaan pitkään aikaan. Ensimmäisillä kevätmuuttajilla on vaikeuksia löytää ruokaa jäisiltä pelloilta. Tulvia tulee muodostumaan, kun kevät etenee. Viime viikkoina maahamme on saapunut pieni annos töyhtöhyyppiä, uuttukyyhkyjä, kiuruja ja pulmusia. Muutamia merihanhia on näkynyt Lounais-Suomessa ja Ahvenanmaalla, jonne saapuvat laulujoutsenten etujoukot. Kiljukotka jäi talvehtimaan Porkkalanniemelle. Vesilintumäärät ovat hiljalleen runsastuneet lounaissaaristossa. Sotkia ja telkkiä on kerääntynyt merenlahtiin. Punajalkaviklo jäi harvojen herkuksi helmikuussa Jurmossa. Lapinpöllö ilmestyi Helsinkiin asutusalueelle. Yleensä tällaisten metsäpöllöjen tulo pääkaupunkiin tietää lähtöalueilla tapahtunutta myyräkatoa. Tiaisten, mustarastaiden ja turkinkyyhkyjen laulu on aktiivista kotikonnuilla. Korppien soidinlentoa näkyy taivaalla.

 

Lapinpöllö Helsingin lumisessa maisemassa.

Eläintarhanlahden vesilintuja.


Isokoskelonaaras sulassa.


Pari kanadanhanhea on ilmestynyt jään reunalle.


Kyhmyjoutsen levittää siipiään.