maanantai 30. elokuuta 2021

Lintujen syysmuuttoa ja pihlajanmarjoja

Useiden sadepäivien jälkeen elokuun lopuksi saatiin kaunista ja lämmintä syyskesää. Pihlajanmarjat punastuvat kaiken aikaa, oksat suorastaan notkuvat marjoista. Tämän huomaa etenkin Halikonlahden esteettömällä luontopolulla. Sateet nostivat sieniä pintaan. Maastosta löytääkin jo monennäköistä sientä tatista kärpässieneen. Kanttarelleja kannattaa etsiä koivuvaltaisista sekametsistä, kallioiden reunamilta sekä kerrossammalten peittämistä kuusikoista. Ylikypsät pudonneet omenat houkuttelevat paikalle runsaasti amiraaleja ja suruvaippoja. Kukkaisilla joutomailla lentelee valkoisia lanttu- ja naurisperhosia sekä sitruunaperhosia. Monilla yöperhoslajeilla on nyt kakkospolvia lennossa. Viime aikoina Suomesta on saatu useita viirukiitäjiä. Sudenkorennot partioivat edestakaisin saaliin toivossa. Heinäsirkkojen siritys käy luonnonkonsertista. Niitä hyppelee runsaasti teiden pientareilla ja metsän aukioilla. Päivällä lämpötila on noussut yli +20 asteen. Käärmeet pitävät lämmöstä, kyitä ja rantakäärmeitä tapaa nyt yleisesti ennen kuin kylmemmät säät alkavat. Samoin pienet tummat sisiliskot käyttävät hyödykseen lämpimät auringon paisteet. 


Punainen kärpässieni on kaunis mutta myrkyllinen.


Heinäsirkat ovat aktiivisia lämpimillä paikoilla.


Naurisperhonen pelto-ohdakkeen kukalla.


Lintujen syysmuutto jatkuu vilkkaana. Keskipäivällä petomuutto on jo varsin vilkasta. Mehiläishaukat muuttavat nyt joukolla kaakon suuntaan. Haara- ja arosuohaukkoja ilmoitetaan rivakasti lintutiedotukseen. Kottaraiset ja västäräkit liikehtivät teiden varsilla. Närhet ovat myös kerääntymässä vaellusparviksi. Närhien himoruokaa ovat tammenterhot, joita tammissa riittää. Pöllöt huhuilevat paraikaa. Niillä on syyssoidin menossa. Pikkuvarpuset tirskuttavat Halikonlahden kannaksella. Marjapensaissa on kuhinaa, herne- ja mustapääkertut ahmivat marjoja, harmaasiepot saalistavat latvoissa ohilentäviä hyönteisiä. Harvinaisuuksista mainittakoot Pukkilan arotasku, Hämeenlinnan harjalintu, Ruskon punakottarainen sekä yllättävä havainto mustapääsirkkukoiras Enontekiön Hetasta. Voimakkaat matalapaineet voivat tuoda maahamme erikoisia lintulajeja.


Kalasääksi kuljettaa kalaa kynsissään.


Pikkuvarpusparvi Halikonlahden altaiden kannaksella.


Harmaasieppo pihlajanmarjat taustalla.