maanantai 27. elokuuta 2018

10 jalohaikaraa Salon Viurilanlahdella

Tänä aamuna klo 8-9 sai ihailla peräti 10 yksilön jalohaikaraparvea Salon Viurilanlahden pohjukan lietteellä. Porukka oli kuulema tullut pohjoisen suunnasta ja laskeutunut harmaahaikaroiden seuraan. Kuten tapana on ollut, valitettavasti linnut jatkoivat taas pian matkaansa suunnaten aluksi Vuorentaan kartanon ylitse Vaisakon suuntaan muuttaen lopuksi kurssia kaakkoon päin Halikonlahden länsirantaa pitkin. Parvi lenteli hiljalleen metsänrajan yläpuolella. Kerrassaan komea näky, vaikka laji yleistyykin koko ajan ja onkin jo säännöllinen vierailija monissa Etelä-Suomen kosteikoissa. Niityn tolppien päällä istuskeli muutamia ruskosuohaukkoja ja yksi kanahaukka, jotka saivat kahlaajat ja sorsalinnut lentoon. Timalitornin ympärillä lenteli ainakin neljä tervapääskyä, jotka ovat jo keskikaupungilta häipyneet pesinnän päätyttyä. Yö oli varsin kostea ja viileä, mikä saa linnut lähtemään muutolle. Haikaroiden vierailuista jäi muistoksi kaukaa otettu tilannekuva.

Jalohaikaroita Salon Viurilanlahden pohjukassa.