lauantai 26. toukokuuta 2018

Kyläpöllönen Kristiinankaupungissa

Toukokuun loppu toi Suomeen harvinaisen lintuvieraan, kyläpöllösen. Lammilla ollutta lintua eivät kaikki päässeet kuulemaan ja näkemään osan epäonnistuessa vielä yrityksessään. Viime yönä Kristiinankaupungin Siipyyn kyläkaupan luona oli toistamiseen puolisensataa lintubongaria. Vähän kylmenevässä mutta muutoin mukavassa kesäsäässä aggressiiviset hyttyset poislukien tunnelma oli leppoisa. Toukokuun pinnaa odotellessa Vanhan Tien varrella oli paljon tuttua porukkaa. Ilta alkoi hämärtyä hiljalleen ja puolenyön jälkeen klo 00.11 alkoi kyläpöllönen viheltää aktiivisesti tien pohjoispuolelta noin 200 m päässä kyläkaupalta. Pöllö huuteli yhtäsoittoa seitsemän minuuttia, kunnes lensi matalalta tien toiselle puolelle vaaleankeltaisen talon pihapiiriin. Tätä vuotta aiemmin lajihan todettiin Hauhon maalaismaisemissa kesä-heinäkuussa 2011. Itselläni oli tosin tuoreessa muistissa viime keväältä Kroatian Splitin kyläpöllönen kaupungin keskustan puistoaukioista. Ennen tänne tuloa monet kävivät bongaamassa Merikarvian Lankoskelta virtavästäräkkipariskunnan padon viereisiltä koskikiviltä. Kolmen tunnin paluu aamuyöllä parhaimpaan nukkumisaikaan verotti voimia. Arktikamuutto on yhä käynnissä Virolahdella. Rareja on näillä hellekeleillä liikkeellä, erikoisin havainto oli Hyvinkään Ridasjärvellä lennellyt 7 yksilön valkosiipitiiraparvi!

Kyläpöllönen aloitti huutelun tien vasemmalta puolelta klo 00.11.

Siipyyn kyläkaupan edusta on ollut suosittu paikka viime öinä.