Hyvin kylmä sää on puhuttanut viime aikoina. Arktisen kylmä Siperiasta puhaltava pakkastuuli on hyydyttänyt luontoamme. Koko Keski-Eurooppa on myös kylmyysaallon kourissa, ainoastaan aivan Välimeren rannikoilta löytyy lämpöisempiä paikkoja. Muuttolinnut ovat vaikeuksissa. Kevät saapunee myöhään ja tulijoita on vähän. Mitä kylmempää pohjoisessa on sitä kauemmaksi etelään muuttolinnut jäävät paluumatkalla. Lunta on kuitenkin Varsinais-Suomessa suhteellisen vähän. Sen sijaan jokien ja järvien jääkansi paksunee ja merenlahdet jäätyvät entistä laajemmalle alueelle. Parinkymmenen asteen aamupakkaset tuulen kera tuntuvat todella ytimissä.
|
Sinisorsat sinnittelevät Salonjoen kutistuvassa sulassa. |
|
Sorsaparveen tulee eloa ruokkijan lähestyessä rantaa. |
Keskipäivällä talvilinnnut pörhistelevät ja lämmittelevät auringonsäteissä ja hyödyntävät kaikkea valoa ja lämpöä selvitäkseen tulevasta yöstä. Valo on saanut aikaan linnuilla aktiivista kevätlaulua lauhemmilla säillä. Jokunen pöllökin on yrittänyt huudella siellä täällä. Lounais-Suomen myyräkanta on tällä hetkellä olematon, niinpä pöllöjä on nälkiintynyt ravinnon puutteen vuoksi kohtalokkain seurauksin. Ennustan jo neljättä huonoa peräkkäistä pöllökevättä Salon seudulle. Aikaisia lehtopöllöpoikueita tuskin tulee tänä vuonna. Sinisorsat sinnittelevät kutistuvissa sulapaikoissa jään reunoilla. Jotain ilonaihetta on sentään Halikonlahden kukkivissa pajunkissoissa.
|
Pajunkissat aloittivat kukintansa jo helmikuussa. |
|
Talvinen osmankäämikkö Halikonlahden altailla. |