Pääsiäisen jälkeiset arkipäivät olivat lintumiehille yllätyksellisiä. Kuukausipinnamiehille kovaa kilpailua herrasmiessäännöillä tai ainakin melkein, tiedustelua, taktikointia, vauhtia, sähköä ilmassa, jännitystä, kyselyä, pohdintaa, nopeita siirtoja, riskinottoa, oikein sijoittumista, ajattelua linnun aivoilla, sään tarkkailua ja lopulta vapautumista ja iloittelua päämäärän saavuttamisen jälkeen. Tiistai oli kevään lämpimin päivä, +12...+14 astetta. Toivuin koko edellisviikon pahasta flunssasta juuri siedettävään pelikuntoon. Lämmin sää toi harjalinnun Jurmoon ja isohaarahaukan Turun seudulle. Kaksi bongattavaa yhtä aikaa. Hyvin tyypillinen yhtälö. Syöttäessäni naurulokeille pullaa ja lukiessani niiden renkaita Halikonlahdella tiedustelin venekyytiä Jurmoon. Kuski olisi lähtenyt muutaman tunnin varoitusajalla, mutta puolet porukasta ei päässyt lähtemään työesteiden vuoksi. Hyvä niin, sillä isohaarahaukka oli tulossa Naantalin suunnasta Turkua kohti. Vuokko ja minä oletimme linnun tulevan vastaan Liedossa ohikulkutiellä. Suureksi pettymykseksi haukka oli liihotellut matalalla Turun kaupungin pohjoispuolelta ja hävinnyt lopullisesti. Kevään ensimmäinen koivutyttöperhonen tuli nähtyä Turun Åvikissa Kivelän Jukan kanssa. Miten lohduttavaa.
 |
| Koivutyttöperhonen ilahdutti Salossa ja Turussa. |
Vaivihkaa siirryin takaisin Saloon päin Lehtilän Tarmon jäätyä Turun seudulle. Onhan Åbo pääkaupunkilaisille todellinen elämysmatkailu länteen. Salon Merikulmantiellä näin parikin koivutyttöperhosta lisää. Painuin kotiin. Eipä aikaakaan, kun vanha kettu Kormano näkee isohaarahaukan Salon Jokiniemessä. Sehän tuli tänne viimevuotiselle reviirilleen! Janne ja minä pari kilometriä perässä ajeltiin Kokkilantietä lossin rantaan. Juuri kun sain jalan uimarannan laiturille, isohaarahaukka tuli esille salmen ylle ja jäi lähes tunniksi kaartelemaan ja saalistelemaan aivan saaren päälle. Jee mikä pinna numero 198. Iloa ei jaettu yksin, sillä Lehtilä ja Vuokko tässä järjestyksessä ehtivät näkemään lajin. Kummallakin oli nähtävissä kiitettävästi loppumetreillä juoksuakselia. Oikein mieli herkistyi ripeästä toiminnasta. Sitä ennen Jouko oli körötellyt neljää kymppiä traktorin perässä vihellellen, olihan lintu sentään jatkuvasti putkessa ja aina minuutteja ja sekunteja lähempänä. Muu kärki joutui tuijottamaan synkkeneviä lukemia onnitteluiden kera. Pelihenki oli korkealla.
 |
| Harjapää se tämäkin, vaikka ei harjalintu olekaan. |
Illalla sainkin veneen varattua Jurmoon. Iltapäivän tiedoilla oli lähdettävä seuraavaksi aamuksi Jurmoon. Kävi miten kävi. Kilautin kavereille ja jätin kaksi oljenkortta käyttämättä. Tilanne oli fifty ja fifty ja vielä olisi voinut kysyä hienolta yleisöltä. Vene lähti Pärnäisistä klo 8.00 ja olimme perillä klo 9 jälkeen. Vietävän sankka ja kostea sumu hallitsi koko päivää. Tällainen sää ei ainakaan olisi harjalinnulle mikään muuttosää. Näin päättelimme. Minulla oli takataskussani suuri suunnitelma siirtyä yhteysalus Eivorilla Utöhön klo 11.30 jälkeen. Jurmon kylää kompattiin, mutta turhaan. Odottelin satamassa aluksen tuloa. Salon haarahaukkaviesti sai hieman mielen järkkymään. Soitto kylältä harjalinnun löytymisestä vain viisi minuuttia ennen laivan tuloa oli piste i:n päällä. Peruin lähtöni, otin osan tavaroistani laivasta ja juoksin puolimaratonia asemalle takaisin. Tilanne ei ollut hallinnassa. Vain kaksi kuudesta oli nähnyt lajin. Kavereita ei jätetä. Lähes kaksi piinallista tuntia. Aina askeleen jäljessä. Järjellinen ajattelu katosi toisinaan. Lintu oli arka kuin mikä. Ei tullut projektista mitään. Tarmo katsoi ohimennen kauas männikön hiekkatielle. Joku kummallinen epämääräinen lintu nokki kanervikon reunassa. Ei voi olla totta, harjalintu siellä tepasteli töyhtö pystyssä. Ennen kuin kaikki saivat sen kiikariinsa, jätän painokelvottomat sanat tässä julkaisematta. Hienoa, että jokainen sai haluamansa. Muutamat vain tokaisivat, että oli se harmi kun et ehtinyt laivaan. Huumorimiehiä kun ollaan. Edelleen kärkihanke hoitui pinna numero 199. Toren veneellä poistuttiin saaresta klo 13.30. Kyydissä oli hiljaista, mutta hyvin tyytyväistä porukkaa. Pärnäisten jälkeen suuntana oli Salo ja isohaarahaukka.
 |
| Alpakat piristävät sumuista Jurmon kyläidylliä. |
Illalla Salossa Kokkilan rannassa ei tapahtunut mitään uutta. Välikäsien kautta tuli tietoomme, että joku olisi nähnyt kuitenkin isohaarahaukan tänään Salossa. Seuraava eli maaliskuun viimeinen päivä oli vielä edessä. Jurmon ja Utön havainnot Tiirasta ja sääennusteen katsottuani totesin, että ei hyvältä näytä. Minulla oli huonommat kortit kädessä kuin toisilla. Sääksi oli pyörähtänyt päivittäin Espoon Laajalahdella. Laji puuttui kolmelta, minulla ja Kossulla se taasen oli. Sen sijaan meiltä puuttui yhä punajalkaviklo. Sen lisäksi toiselta puoliskolta puuttui myös isohaarahaukka, joka oli täysin tipotiessään. Viimeinen päivä oli arktisen kylmä, keli nollassa ja sankkaa sumua iltapäivään asti. Kokkilan jengi yhtä lukuun ottamatta häipyi Laajalahdelle hoitamaan kalasääskeä. Tarmo oli viettänyt tornissa jo kymmenen tuntia putkeen aamun puoli seitsemästä alkaen. Siinä oli sisua. Päivän kääntyessä iltaa kohti Jösse näki jonkin petolinnun kaartelevan korkealla. Kuten arvata saattaa, Puten tuurilla se oli sääksi ja kärkisija jaettiin taas viimevuotiseen tapaan. Soitto Kossulle varmisti asian. Peli eteni käsikirjoituksen mukaan. Poikien ollessa pitkällä pinnakahvilla olivat toiset pahanteossa koko ajan.
 |
| Naurulokkien kirkunaan ja parveiluun Halikonlahdelle ilta päättyi. |
Olin saapunut Mika Ilarin seuraksi Kokkilaan sumun hälvettyä. Aika hiljaista oli. Harmaapäätikka lensi salmen yli ja jäi kuikuttelemaan Kokkilan puolelle. Uivelopari lensi lounaaseen. Joitakin harmaahaikaroita ja merikotkia kaarteli vastapäistä rantaa. Kossun käännyttyä Lossinkulman suuntaan kuin ihmeen kaupalla isohaarahaukka valuu suoraan päältä klo 17.45 ja häviää koillista kohti sumupilveen parissa minuutissa. Herralle maukas pinna numero 198. Itse jäin tyytymään onnittelijan rooliin, olinhan nähnyt lajin jo 29.3. nimipäiväni kunniaksi. Vuokko oli sillä välin matkalla Ahvenanmaalle. Olkion opastamana mustakurkku-uikku oli etsinnässä. Fiilis oli sama kuin Jurmossa. Ensimmäinen saapuja oli hävinnyt ja toista haettiin veitsi kurkulla. Monen yrityksen jälkeen oikeasta suunnasta lintu löytyikin ja Jouko sai pinnan numero 197. Herkullinen asetelma. Minä ja Mika Ilari pidimme leppoisat munkkikahvit Halikon Prismassa. Vielä oli yksi tunti aikaa. Pyrähdin Salon Halikonlahdelle. Viurilanlahden lietteet olivat erinomaisessa kunnossa. Sieltä ei vain lisäpinnaa millään löytynyt. Harmaasorsakoiras oli parasta antia. Naurulokkikirkunan säestämänä luovutin klo 20.30 maiseman hämärtyessä. Hieno päätös ensi vuotta ajatellen. Merikihukorttikin jäi vielä hihaan. Seuraava onkin sitten jo 200.laji.
