torstai 2. toukokuuta 2013

Metson rengastusta

Koskelaisten luontoharrastajien kanssa sovittiin äksyn ukkometson rengastamisesta. Erään metsämökin pihakummulla on pröystäillyt koirasmetso jo viiden vuoden ajan. Hieman tuulisena päivänä lintua ei aluksi näkynyt, mutta parin minuutin päästä kaveri tuli hiljalleen hakkuuaukean metsäreunasta polkua pitkin meitä kohti siivet maassa laahaten, pyrstö ylöspäin viuhkaksi levitettynä ja nokkaansa paukuttaen. Metso epäröi neljän hengen ryhmää, mutta tuli aivan lähelle, josta se oli helppo napata haavilla kangassäkkiin. Renkaaton lintu sai nyt metallirenkaan koipeensa. Strategiset mitat siipi 40 cm ja paino 4,6 kg. Alistunut metso kömpi tiehensä tiheämpään ryteikköön ja tuntui jättäneen hyökkäyshalunsa vähemmälle mitä toivottiinkin. Näin vältettiin turhat siirtämisoperaatiot, joista ei ole kuitenkaan mitään hyötyä linnun palatessa yleensä takaisin. Kesyjä koppeloita, joita ei tänään enää ollut vakiopaikalla, on myös liikuskellut Koski Tl:n maisemissa.

Vanhan ukkometson päistä kuluneita pyrstösulkia.


Koirasmetsolla on hyvin voimakas ja paksu nokka.