Lauantai 30.3.
Talven jatkuessa päätimme ottaa pääsiäisen kevyemmin ja matkustaa Ahvenanmaalle pariksi yöksi. Lauantaiaamuna laivamme Viking Amorella lähti Turun satamasta klo 8.45 suuntananaan Maarianhamina.Yli puolet matkasta aina Ahvenanmaalle asti meri oli jäiden peitossa, vesilintuja ei siten pahemmin vilkaistu, toki telkkiä, isokoskeloita ja haahkoja oli liikkeellä. Maarianhaminaan saavuimme klo 14.20 ja samantien majoituimme hotelli Strandnäsiin, joka sijaitsi vain 1,5 km etäisyydellä Maarianhaminan keskustasta. Kaksikerroksinen hotelli oli rauhallinen, siisti, hyvätasoinen mutta silti huokean hintainen, palvelu ystävällistä ja tarjolla ennen kaikkea erittäin monipuolinen ja maittava aamiainen klo 8 lähtien. Voin suositella kaikille luontoretkeilijöille hotellia tukikohdaksi ympäri vuoden. Maarianhaminan-Jomalan Svibyvikenillä polskutteli noin 140 tukkasotkaa, pari kyhmy- ja laulujoutsenta. Meille ensimmäiset leskenlehdet bongattiin Jomalasta 3-tien varrelta ylärinteestä, jossa niitä oli jo satamäärin.
|
Hotelli Strandnäs Maarianhaminassa. |
|
Tukkasotkia Maarianhaminan-Jomalan Svibyvikenillä. |
|
Ahvenanmaan laitumilla turisteja ei katsota suopeasti. |
|
Leskenlehdet kukassa Jomalassa. |
Sunnuntai 31.3.
Pääsiäissunnuntaiaamu valkeni täyskuutamossa ja pakkasessa kesäaikaan siirtymisen myötä. Kuuden aikaan mustarastaat lauloivat Maarianhaminan keskustan liepeillä. Tuntia myöhemmin yksinäinen kanadanhanhi lensi cityn yli Lemlandin suuntaan. Hammarlandin Marsundin levähdyspaikalla auringon jo paistaessa lämpimästi muurahaispesässä oli aktiivista kuhinaa laulujoutsenten töräytellessä samaan aikaan lahden jäällä. Aamupäivällä Eckerön Storbyn pelloilla lepäili 15 laulujoutsenta ja kaksi metsähanhea sekä kuultiin yhden kiurun ääntä. Eckerön postitalon rannassa seisoskeli harmaahaikara kuin myös lauloi pirteä peippo. Kauempana jäällä soidinteli vanha merikotkapari. Harvoin kuulee sen ääntelyä, vaikka usein lajia näkeekin. Puolenpäivän jälkeen ajoimme Eckerön Skeppsvikin kallioille, josta avautui jäätöntä merinäköalaa. Harmaa- ja merilokeilla oli kevättä rinnassa. Jokunen haahkakoiras lenteli ohitse ja kesäpukuiset riskilät pyörivät paikallisina rantavedessä merikotkan tähystäessä korkealta kalliolta.
|
Jäätön merinäköala Eckerön Skeppsvikillä. |
|
Laulujoutsenia lepäilemässä Eckerön Storbyn pelloilla. |
Siirryimme Eckerön Torpin kylälle, jossa teimme kevään varhaisimmat päiväperhoshavainnot. Yllättäen ojan penkkaa pitkin lenteli sitruunaperhoskoiras, joka sai pian kaverikseen maasta pompanneen nokkosperhosen. Molemmat ovat koko Suomeakin ajatellen ensimmäisiä keväthavaintoja tänä vuonna. Puolen tusinan tilhiparvi pyrähti kyläalueen ohi. Eckerön Storbyn pelloille oli iltapäivällä kerääntynyt jo 29 laulujoutsenta. Matkalla takaisin kohti Maarianhaminaa ja hotelliamme Jomalan Svibyvikeniltä laskettiin ainakin 220 tukkasotkaa. Maarianhaminan länsisatamassa havaitsimme lisää leskenlehtiä sekä varsin vilkkaasti lentävän keväälle toisen nokkosperhosen. Keskustassa kukki erivärisiä krookuksia ja sinisiä scilloja sekä hotellin pihassa valkoisia lumikelloja.
|
Nokkosperhonen lämmitteli siipiään lehtikarikkeessa. |
|
Kevään ensimmäinen sitruunaperhonen Eckerössä. |
|
Keltaiset krookukset kukkivat Maarianhaminassa. |
|
Lilanvärisiä ja valkoisia krookuksia talon seinustalla. |
Maanantai 1.4.
Aprillipäivänä ei pahemmin pilailtu. Kuukausipinnamiehet olivat omilla retkillään mantereella. Yöllä oli jälleen ollut reipas pakkanen sumun kera, joka hälveni kuitenkin nopeasti aamupäivän aikana. Mustarastaat konsertoivat aamulla Lemlandin Herröskatanilla. Pähkinäpensaiden kansoittama luonnonsuojelualue oli kovin talvisen näköinen lumisessa asussaan. Alueelta on harvennettu lehtipuita talven aikana. Tikat pärryttelivät koko ajan. Huvikseni kokeilin vihertikan atrappia, vastakaikua ei kuitenkaan ilmaantunut mistään suunnasta. Iltapäivällä koitti paluu kohti manner-Suomea. Astuimme ensi kertaa uudelle aikakaudelle, kun starttasimme Maarianhaminasta Viking Gracen kyydissä kohti Turkua. Porukkaa oli paljon. Ohimennen huomasin Helstolan staijailevan satamassa. Eräs tuttu maakuntakomppanian kapteeni bongattiin myös laivalta. Eipä uutta alusta ole turhaan kehuttu, niin viihtyisä, komea, tilava ja uudenuutukainen se on ystävällisine palveluineen. Bingo meni plörinäksi, mutta silmänruokaa riitti Vogue Clubilla ranskalaisviihteen parissa. Turkuun saavuimme klo 19.50 ja Saloon klo 21 mennessä.
|
Kyhmyjoutsenpari Lemlandin Herröskatanin rannassa. |
|
Luminen ja talvinen näkymä Herröskatanin ls-alueesta. |
|
Tässä se tulee. Viking Grace tulossa Maarianhaminaan.
|
Vogue Clubilla riitti tunnelmaa ranskalaiseen tapaan.
|
|