Viime viikonlopulta lähtien on vihdoinkin saatu nauttia kevätsäistä. Lumet ja jäät ovat saaneet kyytiä runsaiden vesisateiden ja kohonneiden lämpötilojen ansiosta. Pitkään jatkuneet yöpakkaset hellittivät. Tämän iltapäivän ja illan mielenkiintoisin luonnonilmiö oli jälleen Salonjoen jäiden lähteminen. Iltapäivällä jäät patoutuivat taksiaseman ja torisillan välille. Vedenpinta nousi reippaasti kevyen liikenteen väylille. Paikalla oli satoja ihmisiä, palokunta ja kaivureita seuraamassa tilanteen kehittymistä. Kaivurit rikkoivat jääkansia, jotka jatkoivat vauhdilla Salonjoen suulle asti kohti Halikonlahtea.
|
Salonjoen jäät ovat kasaantuneet torisillalle asti. |
|
Kaivurille tuli kiire vedenpinnan kohotessa hyvin nopeasti. |
Naurulokit ovat lennelleet kirkuen Salonjoen yllä. Halikonlahden puhdistamolla ja altailla niitä näkee jo satoja. Viurilanlahden sulaan on saapunut vesilintuja, isokoskeloita, taveja, sinisorsia, telkkiä, kyhmyjoutsenia ja kanadanhanhia. Västäräkit ovat myös jo piipahtaneet altailla. Salonjoen yllä havaittiin muuttavia kurkia. Pelloilla kuulee töyhtöhyyppien soidinääntä ja kiurujen livertelyä. Piisamit molskahtelevat altaiden välisissä ojissa. Varikset hautovat paraikaa pesissään. Metsistä kuuluu mustarastaan ja peipon laulua. Talitiainen aloittaa säkeensä varhain aamuviideltä. Pajunkissat kukkivat näyttävästi ja ruoho on alkanut viheriöidä. Yölämpötilojen noustua yöperhoset ovat aloittaneet lentelynsä. Päiväperhosista ehdottomasti paras havainto tulee Laitilasta, jossa havaittiin talvehtinut isonokkosperhonen viime sunnuntaina.
|
Naurulokki on saapunut kolmosaltaan jäälle Halikonlahdella. |
|
Naurulokki tuntuu pieneltä kyhmyjoutsenen rinnalla. |
Huhtikuun viime päivien lintuharvinaisuuksista mainittakoon Kirkkonummen Ämmässuon, Lempäälän ja Kemiönsaaren kattohaikarat, kaksi avosettia ja kyhmyhaahka Hangossa, lampiviklo Joutsassa, tunturipöllö Teuvassa, isohaarahaukka jälleen Liedossa sekä useita isolokkeja, mustaleppälintuja ja sepelrastaita ympäri Etelä-Suomea.