perjantai 25. toukokuuta 2012

Leppoisia kevätpäiviä Utössä

Sunnuntai 20.5. iltapäivällä lähtö Utöseen. Nauvon puolella lauttajono mantereen suuntaan oli järkyttävän pitkä, noin 5 km luokkaa. Porukkaa oli liikenteessä, pitkä viikonloppu, mökkien kunnostukset ja MM-lätkämatsit. M/S Eivor oli mukavasti perillä ennen klo 20.30, kun Nötö ja Aspö jäivät väliin. Veistolan Tapani matkasi Jurmoon samalla reissulla. Tenovuon Jorma piipahti puolestaan mantereelle pariksi päiväksi. Saaressa olikin miehitystä jo ennestään, luonnollisesti toukokuun parhaimpana sesonkiaikana. Jääkiekon kisatunnelmissa hotellin kabinettiin kokoontui väkeä, lintumiehiä, hollantilaispurjehtijoita ja henkilökuntaa. Illan hauskimmaksi yllätykseksi muodostui Kuusiston Kimmon perheen lisääntyminen, kun Laaksosen Juha keksi imitoida Kimmoa naruparralla:) Lågskäriltä tuli Lintutiedotukseen ilmoitus mahdollisesta kaukasianuunilinnusta (Phylloscopus nitidus), joka olisi maamme ensimmäinen havainto tästä lajista, mikäli RK hyväksyy sen aikanaan. Lintua pidettiin aluksi idänuunilintuna, kunnes alettiin myöhemmin tutkia kuvia.

Kuusiston Kimmon (oik.) "perhepotretti" hotellin kabinetissa.
Maanantai 21.5. oli ensimmäinen toisesta hyvästä lintupäivästä hyönteissyöjien määrien suhteen. Aamulla sää oli selkeä, lämpötila +9 astetta ja tuuli koillisesta 5 m/s. Iltapäivällä oli todella lämmintä, sillä lukemat olivat jo hyvin kesäisiä, Utössäkin  peräti +17 astetta, mantereella hellettä.Päivän havaintoina mainittakoon viiden muuttavan kurjen parvi, valkoposkihanhi, ruskosuohaukka 1 koiras, huuhkaja Kobbenilla, puukiipijä, pari pikkusieppoa, punavarpusia, kultarintoja, lehto- ja mustapääkerttuja, pensastaskuja, sirittäjä, pikkulepinkäisiä jne. Päiväni kului pääosin kottaraisten pesäpoikasrengastuksissa. Koulun ja lepikon alueilta rengastin yhteensä 73 puolikasvuista poikasta 13 pöntöstä. Yhdessä kottaraispöntössä todettiin vielä munapesintäkin. Lapset olivat innokkaasti mukana rengastuspuuhissa ja pitivät poikasia käsissään. Eihän se jokapäiväistä toimintaa ole Utössä.

Valkoposkihanhi ja kyhmyjoutsen itärannassa.

Kottaraisen pesäpoikasia valmiina rengastettavaksi.

Tiistai 22.5. erinomainen lintupäivä. Aamu eilisen kaltainen, mutta välissä saatiin muutama tippa vettä. Lämmin yö takana. Päivällä jälleen +17 astetta, selkeää ja tuuli edelleen koillisesta vain 2 m/s. Teeri pulisi aamuvarhaisella ja huuhkaja istuskeli jälleen vakiopaikallaan. Hyönteissyöjälintuja nyt saari aivan täynnä. Kaikkiaan neljä idänuunilintua, osa laulavanakin, pari mustaleppälintua, pikkusieppoja, parisenkymmentä laulavaa satakieltä pitkin päivää (ennätysmäärä), pensassirkkalintu, 600 hernekerttua, kymmeniä mustapääkerttuja, kultarintoja, ruoko-, ryti-, viita- ja luhtakerttusia, sirittäjiä, punavarpusia, pikkulepinkäisiä, 3 nokkavarpusta ym. Näillä mielin porukka valmistautui lähtöön, mm. Laaksosen Juha (malttoi lopultakin lähteä). Yhteysalus irtaantui satamasta klo 13.00 ja eipä aikaakaan, kun Kuusiston Kimmo täräytti varsinaisen pommin näkemällä punapäälepinkäisen Kattrumpanin kalliolla! Niin vain kävi, että kovista yrityksistä huolimatta saareenkin tullut Tenovuon Jorma ja Gamlingarna eivät ehtineet lajia hoitamaan eikä myöskään allekirjoittanut palatessaan Jurmosta takaisin Utöseen vähän myöhemmin. Onnittelut Kimmolle, taisi olla hänen 253.lajinsa Utössä. Punapäälepinkäinen oli saaren kolmas havainto, edellisestä olikin kulunut jo 19 vuotta. Tällaista on peli. Aina ei voi voittaa. Muista linnuista mainittakoon 3 jänkäsirriäistä itärannassa, vesipääsky, kevään eka kirjokerttu rivitalon ikkunan kautta ja illalla kuovisirri jp luotsiaseman edustalla. Itärannassa lymyili paikallinen valkoposkihanhi. Hyönteismaailman mielenkiintoisin anti oli kevään ekan gammayökkösen lentely. Iltamyöhään tuli tieto Loviisasta löytyneestä ruskohaikarasta, jota ei kuitenkaan löydetty enää seuraavana aamuna. Sekin vielä.

Keto-orvokit hallitsevat ja loistavat Utön kallioita.

Näkymä majakkamäeltä hotellille päin.

Keskiviikko 23.5. oli edellisiä selvästi rauhallisempi päivä. Sää oli yhtä lämmin kuin eilenkin, mutta pohjoiseen päin kääntynyt tuuli teki päivästä vilpoisen eikä ihmeitä nähtykään. Staijariporukka havaitsi isosirrin, gavioita, suopöllön, vesipääskyn ja pari idulia. Pattskärillä oli paikallisena 3 jp tundrakurmitsaa. Itärannassa havaittiin pari töyhtöhyyppää (syysmuutolle lähtijöitä). Urpiaiset ovat pyörineet päivittäin lepikossa ja männikössä. Haahkapoikueiden lisäksi havaittiin jo merihanhellakin poikasia. Vaikka tusina merikotkaa meri- ja harmaalokkien lisäksi harventaakin haahkapoikueita, kuuluu se luonnonlakiin. Asiaa ei pidä sen enempää provosoida millään tavalla. Koko päivän saaressa pörräsi keltainen ruotsalaiskopteri, kun Patteriniemelle rakennettiin pilvenpiirtäjäksi 96 m korkea armeijan tietoliikennemasto, vanhaa mastoa purettiin ilmasta käsin hotellin vieressä. Homma ei ole heikkohermoisten puuhaa.

Mastoissa työskentelyä ja kopterin pörräilyä ilmojen korkeuksissa.

Punajalkaviklo seisoskelee rantavedessä.

Torstai 24.5. aamu oli edellispäiviä kylmempi, tuuli heikkoa lähinnä etelän puolelta, lämpötila nousi päivällä ylimmillään +14 asteeseen. Holvitien Mikko saapui Eivorilla saareen. Mikko oli kovasti kaivannut jo rakasta kameraansa, jonka hän oli lainannut Rantasen Eskolle. Illalla käytiin katsomassa Eskon todella upeita kuvaotoksia ja lyijykynäpiirroksia, jotka olivat taiteellisesti mestariluokan ainesta. Päivän lintuhaviksista mainittakoon Mörttilän kaakkoispuolen matalille luodoille laskeutunut 25 yksilön merisirriparvi, 10 suosirriä, 5 lapinsirriä, pari jänkäsirriäistä, satoja kuikkia Gaviat mukaan lukien sekä isosirrejä ja tundrakurmitsoita IK sisältyen, itärantaa pitkin äännellyt räyskä, noin 100 yksilön valkoposkihanhiparvi sekä koko päivän saaren lounaispuolelle kerääntynyt komea yli 10 000 yksilön haahkalautta. Leppoisassa tyynessä meressä auringonlaskun aikaan näky oli todella mahtava. Miinuspuolisista kerrottakoon yhden kuolleen satakielen löytyminen hotellin pääoven edustalta ja ketun oleskelu Ormskärillä. Lintutiedotus kertoi pilkkaniskakoiraan majailevan edelleen Kauhajoen Ikkeläjärvellä.

Satakieli oli lentänyt hotellin lasiovea päin ja kuollut.

Hotellin värikästä kukkapenkkiä.

Utössä usein nähty mies, Holvitien Mikko ja rakkain lelunsa.

Upea auringonlasku iltakymmeneltä aavassa ja tyynessä meressä.

Perjantai 25.5. aikainen lähtö klo 5.30 m/s Eivorilla. Myös Gamlingarna lähti mantereelle. Hieno aurinkoinen, lämmin ja tyyni saaristokeli. Lintuja ei voinut jäädä katsomaan enää pidempään, sillä allekirjoittaneella on viikonlopussa edessä maakuntajoukkojen kertausharjoitukset. Lintuvarusteet vaihtuvat illalla pikaisesti armeijan vihreisiin. Maa tarvitsee motivoituneen valiojoukon puolustus- ja hyökkäysvalmiutta mekanisoidun komppanian voimin. Päivitän tämän blogini kiireen keskellä Eivorilta, kun tietokonekin unohtui laivaan tiistain rariteettihässäkässä.