maanantai 8. elokuuta 2011

Uudet perhostulokkaat valloittavat rannikkoseutuja

Kuuma loppukesä on suosinut niin perhosia kuin alan harrastajiakin. Tämän vuosituhannen uusien tulokkaiden levittäytyminen ja runsastuminen on ollut silmiinpistävää Etelä-Suomessa. Yöperhosista Catocala-suvun eli ritariyökkösten esiintyminen on ollut voimakasta. Lounais-Suomessa voi tavata nykyään säännöllisesti kaikkia Suomessa tavattavia ritariyökköslajeja. Punaisten ritariyökkösten (C.nupta ja C.sponsa) osuus on lisääntynyt merkittävästi. Myös tammiritariyökkönen on selvästi levittäytynyt laajojen tammimetsäalueiden ulkopuolelle. Keltaritariyökkösten lennon huippu alkaa olla hiipumaan päin. Kemiönsaaressa ja Salossa niitä havaittiin kymmenittäin. Yöperhosista isokeltasiipi (L.quadra) on yleistynyt hämmästyttävän nopeasti. Kultaperä on laajentanut elinalueitaan. Tyräkkikiitäjiä on saatu tänä kesänä varmaan enemmän kuin muina vuosina yhteensä. Ensimmäiset kiertokiitäjät on jo havaittu. Kellä on valkotupakkaa pihalla kasvamassa ja kukkimassa, on kiertokiitäjä suhteellisen varma vierailija hämärissä. Päiväperhosista komeat häiveperhoslajit etenivät nopeasti monille uusille reviireille. Karttaperhosta löytyy miltei jokaisesta pitäjästä koko Etelä-Suomessa. Vuosikymmeniä taaksepäin tätäkin lajia haettiin Pohjois-Karjalasta itärajan tuntumasta. Tummahäränsilmä tekee myös paluuta. Sinappiperhosen toinen hyvä vaellusvuosi peräkkäin antaa toiveita siitä, että kotimaista polvea saatetaan nähdä vielä syyskuussa. Vaaleakeltaperhosia on myös havaittu apila- ja kesantopelloilta. Kesän yksi runsaista yllättäjistä on ollut etelänhopeatäplä (A.laodice), jolla tuntuu olevan vakituisia paikallisia kantoja etelärannikon niityillä. Parhaimmilla paikoilla niitä on lennellyt kymmenittäin mm. Porvoossa ja Raaseporissa. Vaikka tällä viikolla onkin luvassa viileämpää ja sateista, on ensi viikko ilmeisesti taas kesäisen lämmintä, mikä voi tuoda uusia perhosvaeltajia ja -loikkareita maahamme. Perhosharrastajan syöttirysiin eksyy joskus kummajaisia. Sen sain kokea tänään, kun lepakkolajeista korvayökkö oli lentänyt hyönteisten perässä pyydykseen. Kaveri toimitetaan Turun yliopiston eläinmuseolle tutkittavaksi.

Etelänhopeatäplä vierailee mielellään ohdakkeiden kukilla.