perjantai 15. heinäkuuta 2011

Sateenkaari auringonlaskun aikaan

Pienet sadekuurot ovat hallinneet perjantaipäivän säätä. Iltamyöhäisellä auringon laskiessa Salon kaupungin eteläiselle taivaalle syntyi sateenkaari, joka vahvistui ja voimistui muutamaksi minuutiksi ennen kuin hävisi kokonaan. Sateenkaari syntyy, kun edessä sataa ja aurinko paistaa samaan aikaan katsojan selän takaa. Tällöin auringon täytyy olla tarpeeksi alhaalla alle 40 asteen kulmassa. Sateenkaaressa värit ovat sisäreunalta lukien violetti, sininen, vihreä, keltainen, oranssi ja punainen. Värien voimakkuus vaihtelee sen mukaan, miten suuria vesipisarat ovat. Koosta riippuen voi tapahtua myös toinen valon taittuminen, jolloin voi syntyä sivusateenkaari ensimmäisen ulkopuolelle. Siinä värit ovat päinvastaisessa järjestyksessä ja selvästi himmeämpiä kuin sisemmässä kaaressa. Sateenkaaren esiintyminen herättää joissakin ennustuksia, romantiikkaa ja uskomuksia. Kulta-arkun tmv. aarteen löytyminen olisi varmasti jokaiselle mieleen, joskin hyvin epätodennäköistä.

Sateenkaari Salon kaupungin etelätaivaalla 15.7.2011 klo 21.42.

Sateenkaari kuvattuna Etelä-Suomessa 1.5.2010 klo 19.05.

Voimakas sateenkaari Inarin Saariselällä 25.6.2005 klo 21.06.