perjantai 25. maaliskuuta 2011

Lunta tupaan Salossa

Loppuviikon lähestyessä lumikuurot vain sakenivat entisestään. Lumipyryn mukana alas tuli myös lumirakeita. Näkyvyys oli ajoittain kerta kaikkisen olematon. Onneksi kuurosateet menivät pian ohi ja sää alkoi kirkastua. Eilisen myrskytuulen jäljiltä maasto oli täynnä oksan pätkiä ja risuja, kaiken lisäksi vielä hyvin jäinen ja liukas. Saapuneilla muuttolinnuilla ajat ovat talvisen ankeat, olisi kannattanut jäädä vielä Keski-Eurooppaan.

Variksia ja harmaalokkeja Halikonlahden lumisella kakkosaltaalla.
Turkinkyyhkyt jatkoivat pesän rakennustaan ja uusia pareja oli ilmestynyt lähikortteliin muutamien kymmenien metrien päähän toisistaan. Salon Halikonlahden puhdistamolla runsaslukuinen varis- ja naakkaparvi muutaman harmaalokin kera herkuttelivat altailla, joissa käväisi hiljattain tankkiauto tyhjentämässä lastiaan. Joukko siirtyi kauemmas kakkosaltaalle odottelemaan parempia hetkiä. Pieni kiuruparvi pyrähti lumisilla multakasoilla ja ylitse lensi noin 45 yksilön paikallinen kottaraisjengi. Puhdistamontien laskuojasta lähti lentoon tavipari, joka katosi Halikonjoen suuntaan. Pari sinisorsaa löytyi uudestaan ojalta.

Näkyvyys ei ollut paras mahdollinen tänään Salossa.