perjantai 4. marraskuuta 2011

Utö +9 pilvistä kaakko viisi

Otsikon mukaisesti koko päivän oli täysin pilvistä. Aluksi kaakkoistuulta oli 7-8 m/s heiketen ja kääntyen illaksi etelään. Tenovuon Jorma suoritti Utössä talvilintujen syyslaskennan, mihin osaltani autoin joidenkin lajien kohdalla. Hämmennystä aiheutti ajankohtaan nähden suuri hanhiparvi, joka porhalsi iltapäivällä Viron suunnasta eteläkärjen ohi länsiluoteeseen. Kasaan saatiin 55 lajia, joista mainittakoon vielä kaksi lehtokurppaa (ainoat kahlaajat), kolme muuttavaa pikkulokkia (2ad+1juv), nuori selkälokki, uuttukyyhky, kaksi sepelkyyhkyä, sarvipöllö, suopöllö, peräti kaksi varpuspöllöä, kangaskiuru, kaksi mustapääkerttua (koiras ja naaras) omenoita popsimassa, kaksi tiltalttia itäniityn levävallilla, 45 kottaraista, 80 tilheä, 300 räkättiä, 12 punakylkeä, varpunen (1-kv koiras ) kylällä ja tundraurpiainen. Mustarastaita, peippoja ja punatulkkuja tuntui olevan liikenteessä. Niitä nähtiin pieninä parvina lentämässä kylän päällä ja istumassa pihlajissa.

Toinen saaren varpuspöllöistä, joka piilotteli männiköissä.

Mustarastaat popsivat omenoita ajaen mustapääkertut tiehensä.
Päivän muina erikoisuuksina olivat Jorman näkemä kyy ja Pyryn löytämä matarakiitäjän toukka hiekkatieltä. Marraskuinen havainto kyystä on jo poikkeuksellinen. Luikertelija olikin vähän kankea. Matarakiitäjän toukka edustaa jo harvinaista kolmospolvea. Se ehtinee koteloitua vielä ennen talvea. Varsin kummalliselta tuntui myös suuren rahtialuksen täyskäännös Finskärin karikon edustalla. Liberian lipun alla kulkeva Hermann Schoening Monrovia jatkoi kuitenkin matkaansa etelään. Kovat linturariteetit jäivät puuttumaan, vaikka naapurimaissa niitä on viime päivinä nähtykin. Huomenna on uusi päivä ja taistelutahtoa löytyy otollisten kaakkoisvirtauksien jatkuessa viikonloppuun asti.

Kolmannen polven matarakiitäjän toukka hiekkatiellä.

Suuri rahtialus, Hermann Schoening, vältti niukasti Finskärin karikon.