tiistai 25. lokakuuta 2011

Harvinaisia uunilintuja

Utössä oli tänään mitä mainioin syyssää. Heikkoa lounaistuulta, joka kääntyi illaksi etelään ja lämpötila käväisi parhaimmillaan yli +11 asteessa. Eilen Lampisen Markus oli nähnyt vielä suruvaipankin, tänään sain tyytyä pieneen ja vaatimattomaan katajaneulasmittariin. Aamun ensi hetkinä Larun helsinkiläisjengi totesi rarin olevan ilmassa. Hippiäisiäkin liikehti pensaissa aivan toiseen malliin kuin maanantaina. Kylällä puiden latvoissa istuskeli nokkavarpunen, kun mentiin porukalla katsomaan Mörttilän suuntaan mustaleppälintua, jota havaittiinkin ainakin neljä eri yksilöä, kolme naaraspukuista ja yksi koiras. Linnut siirtyivät iltapäivällä jäteasemalta kylälle päin. Juuri kun ehdin Sällylän Sepon kanssa astella perille, huudettiin ilmaan pro, joka korjattiin samantien vieläkin harvinaisemmaksi humeiksi eli kashmirinuunilinnuksi. Havainto oli Utön viides tilastossaan. Linnusta saatiin riittävän hyviä digikuvia rariteettikomiteaa varten. Humei liikkui hyvin levottomasti ja aktiivisesti jäteasemalta aina Saunalahden pohjukkaan asti. Lintua saatiin ihailla tunnin verran ennen sen katoamistaan. Muusta lintupäivän annista mainittakoon Utössä harvinainen koirasvarpunen koulun ruokinnalla, jonka yhteydessä saarnien latvoissa havaittiin toinen itäinen vihreä fyllarilaji, taigauunilintu. Se piilotteli taitavasti oksistojen takaosassa eikä siitä saatu kunnon kuvia, mutta äänen ja kiikaroinnin perusteella lajimäärityksestä ei ollut epäselvyyttä. Tästä havainnosta puolestaan tunnin päästä Tenovuon Jorman tontille kuului voimakasta ja kiihkeää humein ääntä. Istuskelin saunan penkillä Laaksosen Juhan kanssa pihapinnoja silmällä pitäen. Mökin yläpuolella majakan suuntaan lehtipuiden latvuksissa tiltalttien seurassa hyöri todellakin jälleen kashmirinuunilintu. Kuvia löytyy osoitteessa http://www.tarsiger.com. Oliko lintu eri yksilö kuin aiemmin aamupäivällä, sitä ei keskustelujen ja kuvavertailujen jälkeen voitu aivan täysin varmuudella sanoa. Joka tapauksessa lintupäivä oli vallan erinomainen ja antaa toivoa huomiselle päivälle rariputken jatkumisesta tuulen kääntyessä enemmän kaakkoon. Hakijoita on edelleenkin riittävästi miehittäjien osalta. Porukkaa lähti laivalla mantereelle, saareen saapuivat Kuuselan Arska ja Holvitien Mikko. Muutamat herrat saivat kashmirinuunilinnusta eliksen. Minun elämänpinnani lajista on jo niinkin kaukaa kuin 31.10.1999, tuona samana historiallisena päivänä Mika Häkkisestä leivottiin formula ykkösten maailmanmestari.

Aamu enteili hyvää lintupäivää Utöseen.

Rariteetit löytävät tiensä saareen kaukaakin, joskus laivojakin apuna käyttäen.