Pikkuvarpusparvia ja varislintumuuttoa Utössä

Kuulin autoradiosta, että lokakuun 13.päivä oli kansallinen epäonnistumisen päivä. Suuntasin kuitenkin aamulla kohti Utön saarta kolealla syyskelillä tuulen puhaltaessa pohjoisesta 14 m/s ja puuskissa vieläkin enemmän. Yhteysalus Eivor lähti aikataulussaan Pärnäisistä ja perille Utöseen saavuttiin klo 15.30 maissa. Matkalla ei juuri nähty mainittavan arvoisia lintuhavaintoja. Saareen matkasi lisäkseni Tenovuon Jorma Outin kanssa ja Varesvuon Markus pikakäynnille hyönteisrysiä hakemaan. Reilun kolmen tunnin retkeilyn aikana viime sunnuntaina löytynyt nuori punavarpunen näyttäytyi kaikille saaressa olijoille koulun ruokinnalla, jossa oli yhteensä parisenkymmentä peippoa, muutamia järrejä ja pikkuvarpusia sekä kymmeniä talitiaisia. Punavarpunen on lokakuussa jo hyvin vähälukuinen Suomessa. Sen lajitoverit ovat tähän aikaan kaukana kaakon suunnassa. Puukiipijä sinnitteli myös kovassa tuulessa ruokintapaikan puun tyvellä. Itäniityn kivikkoisessa katajikossa hyppeli peukaloinen ja illan hämärtyessä lounaaseen viiletti noin 45 valkoposkihanhea.

Museon viereinen lammashaka majakan edustalla. 

Perjantaiaamuna 14.10. pohjoistuulta oli vielä 11 m/s, mutta tuuli heikkeni päivän mittaan ollen iltapäivällä enää 5 m/s säänkin seljettyä samalla. Suojaisissa paikoissa oli jopa varsin lämmintä. Kärpäset, syyskorennot ja ritariluteet tulivat esille. Kimmo oli nähnyt yhden kyynkin. Päivän sanat olivat varislintumuutto ja pikkuvarpuset. Aina puoleenpäivään asti taivas oli mustanaan variksia ja naakkoja, jotka suuntasivat länsilounaaseen löyhissä porukoissa, parhaimmissa ollen yli 100 yksilöä. Saareen tupsahti päivän aikana lisää pikkuvarpusparvia. Niitä oli kerääntynyt rivitalojen, koulun ja päiväkodin pensaisiin kolmeen eri paikkaan noin 60 yksilöä. Minään muuna syksynä niitä ei ole ollut näin paljon yhtä aikaa. Punavarpunen oli kuulema nähty uudestaan koulun pihanurmella. Sen sijaan töyhtökiuru oli ottanut nokkiinsa tuulisesta säästä ja pysytteli poissa jossakin muualla piilossa. Hysyistä nähtiin vielä kaksi tiltalttia ja västäräkkiä. Pieniä punatulkku- ja tilhiparvia kierteli kylillä. Taivaalla liiteli useita merikotkia. Maakotkat eivät ulottaneet muuttoansa Utön suuntaan.

Ritariluteet kömpivät esille luotsiaseman eteläseinustalla.

Auringonlaskua Utön lounaispuolella.

Päiväkodin edustalla näytti varsin autiolta. Kauan 27 vuotta palvellut pieni punainen jalasmökki, jossa vietin paljon aikaani 1990-luvulla myyrätutkimuksien parissa, oli siirretty koulun pihalle, jossa sen pitäisi toimia työkaluvarastona. Lintumiesten mökkinä toiminut rakennus sai uuden tehtävän. Aikansa kutakin. Eräänlainen historian lehden sivu kääntyi ja tapahtumarikas aikakausi päättyi siihen. Lintukopin asukkaat tulivat saarelaisille tutuiksi.

Punainen lintumökki oli hävinnyt kylätien varresta...

...ja oli siirretty koulun pihalle tulevaksi työkaluvarastoksi.

Lauantaina 15.lokakuuta sää oli kerrankin heikkotuulinen ja kaunis. Tuuli oli jälleen kääntynyt lounaaseen ja päivän mittaan vaihteeksi voimistunut jo navakaksi. Maittavan hotelliaamiaisen jälkeen saaren retkeily jäi varsin vähiin muiden miehittäjien hoitaessa hommat. Laaksosen Juhan uhoamisista huolimatta päätin lähteä mantereelle. Juhan perhe kuin myös itse hotellin omistaja lähtivät saaresta pois. Mitään uusia rariteetteja ei päivä kuulema kuitenkaan tarjonnut Utöstä. Kimmolle soitettuani hän kertoi töyhtökiurun löytyneen uudelleen ja itäniityn raripuskassa majailleen sarvipöllön. M/S Eivor lähti Utön satamasta klo 8.30. Alkumatkasta Juhan ja Markku Salon kanssa havaittiin vanha pikkulokki, kaakkuri, sepelkyyhky ja pieni pilkkasiipiparvi. Myöhemmin nähtiin yksi pilkkasiipi lisää, pari härkälintua ja neljä talvipukuista riskilää ohilennossa. Laivamatkalla kohti Pärnäistä kännykät piippailivat Espoon Stenskärin tundrakuikasta, joka nousi lounaaseen bongarien ulottumattomiin. Myöhemmin kävi ilmi, ettei kyseessä ollut kuitenkaan tämä laji. Jurmon ja Aspön satamat jäivät väliin. Hidasteluista ja kunniakierroksista huolimatta Pärnäisiin saavuttiin klo 12.25. Taas yksi Utön retki oli takana, 202.kerta kirjattiin tilastoihin.

Utön puulaiturille oli saapunut Albanus, joka purjehtii Ahvenanmaan lipun alla.  

Talven tulo pohjoisessa ajaa linnut etelään

Viime päivinä yöt ovat olleet mantereella jo pakkasen puolella etelärannikkoa myöten. Kylmä pohjoistuuli ajaa lintuja etelään. Lapintiaiset ovat lähteneet evakkoon. Niitä on kuultu ja nähty huomattavasti varsinaisen levinneisyysalueensa ulkopuolella länsirannikolla saakka. Nämä lienevät ennemminkin Venäjältä kuin Suomen Lapista peräisin. Muiden tiaisten vaellusmäärät ovat nousseet tuhansiin Hankoniemellä. Taigan asukkeja, lapinpöllöjä, on siirtynyt Hämeeseen, Keski-Suomeen ja itärajalle paremmille myyrämarkkinoille. Tunturi-Lapin sepelrastaat ovat muuttomatkallaan Suomen halki lokakuun aikana muiden rastaiden tavoin. Sinipyrstöjä nähdään myös etelä- ja lounaisrannikoilla etenkin lokakuussa vuosittain. Kanta on kasvanut viime vuosina maassamme, osasyy selittyy myös sillä, että lajia osataan etsiä oikeista paikoista ja näissä retkeillään sopivaan aikaan. Tunturikiuruja valuu yksitellen etelään, nekin ovat peräisin ilmeisesti Pohjois-Norjasta ja Venäjän luoteisosista.

Lapintintit ovat lähteneet lokakuun vaellukselle kohti etelää.

Ravinnon ja lämpötilan vähetessä niin muutto- kuin paikkalinnutkin siirtyvät hiljalleen ruokintapaikkojen ääreen. Pihapensaissa ja puutarhoissa tiksuttelee punarintoja, joista huono-onnisimmat lentävät ikkunoita päin. Valtaosa meikäläisistä punarinnoistakin muuttaa Keski- ja Etelä-Eurooppaan talvea viettämään. Englannin kansallislintuna sympaattinen punarinta laulaa talvehtimisalueillaan miltei kellon ympäri. Jos sääennusteisiin on uskomista niin ankara ja kylmä talvi Euroopassa verottaa sankoin joukoin pikkulintuja mm. punarintoja. Ruokinnan aloittaminen kohta onkin paikallaan. Maassamme viivyttelee vielä runsaasti muuttolintuja, joiden lajinsa viimeiset yksilöt poistuvat vasta viime tingassa osan jäädessä uhmaamaan Suomen talvea. Lokakuun alun lämpimähköissä syyskeleissä havaittiin vielä myöhäisiä hyönteissyöjälintuja, kahlaajia ja petolintuja.

Punarinta on törmännyt ikkunaan kohtalokkain seurauksin.

Tulipäähippiäisbongausta Porissa

Keskiviikkona 5.lokakuuta Porin Mäntyluodon Kallosta rarivainun omaava porilainen Pekka Eriksson löysi tulipäähippiäisen. Vaikka se oli jo 28.havainto Suomesta, ei lajin bongaaminen ole kuitenkaan ollut viime vuosina kovinkaan helppoa. Omasta edellisestä havainnostanikin ehti kulua jo 12 vuotta, jolloin Turun Karhulan maankaatopaikalla nähtiin yksi tulipää hippiäis- ja tiaisparvessa marras-joulukuussa. Tämäkin Porin lintu liikkui vilkkaasti joukon jatkeena muiden hippiäisten ja metsätiaisten seurana. Kallon männikköinen saari on vetänyt bongareita puoleensa viime aikoina. Päivittäin linnun on onnistunut näkemään vain osa kävijöistä, tänään sentään varsin monet paikalle tulleista. Ympärillä merellä vellova kova tuuli on pitänyt parven metsän suojassa. Parvi on kiertänyt saarta edestakaisin. Tulipäällä on selvästi ollut mieltymystä eteläpään matalaan vuorimäntyrykelmään, joka vastannee muutoinkin enemmän sen keskieurooppalaista biotooppia. Tänään varhain aamulla paikalla oli tusina yrittäjää, jotka palkittiin puolen tunnin päästä tulipäähippiäisen ollessa näkyvästi esillä vuorimännyissä noin kuuden minuutin ajan kaikkien iloksi. Tällä kertaa kunnostautui espoolaiskaksikko, löytäjänä Tarmo Lehtilä Jössen säestäessä hyvällä informaatiolla tarkasti linnun senhetkistä olinpaikkaa männyissä, joista lintu jatkoi taas matkaansa korkeampaan ja tiheämpään tavalliseen männikköön. Yhteistyö kantaa hedelmää. Lintu nähtiin myöhemmin tänään Kallossa lähellä löytöpaikkaa aina iltapäivän puolelle. Tunnettu lintumaalari Kari Eischer käväisi myös paikalla ja julkaisen hänen suostumuksellaan oivallisen ja osuvan tilannekuvan tulipäähippiäiskoiraan aamuaskareista. Viikonloppu sujuukin Salosta katsottuna jälleen vähän samalla suunnalla Säkylän Huovinrinteellä Varsinais-Suomen maakuntajoukkojen kertausharjoituksissa toisenlaisissa männiköissä.

Tulipäähippiäinen Porin Kallossa 7.10.2011. Kuva:Kari Eischer.

  

Lokakuun alkua Utössä

Sunnuntai-iltapäivänä lähdin pitkästä aikaa Utöseen kuukauden tauon jälkeen. Nauvon puoleisessa lauttarannassa tuli vastaan pitkä autojono. Saavuttuani juuri Pärnäisiin Tenovuon Jorma kiihdytti kiireellä kohti Turkua ja minä puolestani astelin m/s Eivorille. Perillä Utössä olikin jo pimeää. Rastasmuutto sumuisessa ja lämpimässä säässä oli varsin kiivasta. Hepokatit sirittelivät aktiivisesti koulun pihamailla. Jälkeenpäin kuulin paroniksi ristityn Kuusiston Kimin hoitaneen iltakymmeneltä kaksi lennossa ääntelevää keräkurmitsaa kylän valoissa. Se oli kaikkiaan vasta Utön kolmas havainto lajista. Seuraavana päivänä oli keisarinkin osallistuttava Kimin maljan nostoon 250 Utön pinnasta. Ja jatkoa seurasi liejukanalla! Kaiken kukkuraksi oli kuunneltava vielä raumlaissii jaarituksii tohkeissaan olevan Järvisen Mikon edellisiltana kuullun muuttavan kaulushaikaran ääniherkistelyistä. Johan oli shokkitulo saareen kerrassaan. Lämpimät onnittelut vaan herroille.

Utön kyläaukion rantaa, jossa nykyisin viihtyy töyhtökiuru.

Maanantaiaamu aukeni pilvisenä ja sateisena. Aluksi oli kaakkoistuulta, sitten päivällä lounaistuulta ja iltapäivästä alkaen kohtalaista koillistuulta, mikä taas yöksi kääntyi vaihteeksi lounaaseen. Päivä oli siis varsin eriskummallinen tuulen suuntien kanssa. Valoisaa riitti aamukahdeksasta 12 tuntia eteenpäin. Laaksosen Juhan ja myöhemmin Minnan kanssa tehtiin radiohaastattelu geologiasta ensin Utön näkökulmasta ja myöhemmin koko Suomen kattavasti. Lintuja oli varsin vähän. Saari oli tyhjentynyt ja valtaosa yöllisistä rastaistakin oli jatkanut matkaansa Utöstä etelään. Jotakin mainittavaa sentään löytyi: jänkäkurppa ja pari taivaanvuohta, mustapääkerttukoiras, nuori pikkusieppo koulun kivimuurin läheltä saarnien lehvästöistä, hily-ääninen tiltaltti, itärannan yllä kiertelevä harmaahaikara, illalla noin 70 etelään muuttavaa valkoposkihanhea sekä vähän aiemmin klo 17 aikoihin saapunut nuori muuttohaukka, joka kierteli saaren yllä jäätyään paikalliseksi tunnin ajaksi itäpuolen kallioille tähystämään. Kaakkoispuolen merialueella siivilleen nousi 120 yksilön merimetsoparvi. Juha ja Mikko kutsuivat rantasaunaan illan pimennyttyä.

Auringonnousua aamukahdeksalta hotellin pihasta kuvattuna.

Tiistai ei tuonut olennaista muutosta lintutilanteeseen. Töyhtökiuru oli edelleen paikalla Lumijärven pihassa ruohikon kätköissä ja kolme teertä laskeutui Kesnäsin eteläniemelle aamuvarhain. Hotellin sisäpihan pihlajissa hyöri naaraspukuinen leppälintu. Joitakin urpiaisia ja kiuruja oli saareen eksynyt lisää. Talvipukuiset naurulokit seilasivat aallokoiden mukana ravinnon haussa. Ennen lähtöäni klo 13.15 satamasta pojat löysivät Ormskärin yltä muuttohaukan, liekö sama eilinen nuorukainen. Lintumiesten vahdinvaihto sujui nopeasti muutama sana vaihtaen. Pihapinnojen kuninkaan, Tenovuon Jorman tuloa oli jo odotettukin. Saareen saapui muutakin ikäpresidenttinuorisoa kuten Vikmanin Reiska ja Gamlingarna.  Lähtövuorossa oli itseni lisäksi TLY:n pojista Petri Ahti, Ilkka Laitinen, Rami Metsäranta ja Jussi Jauhiainen sekä Tringan miehistä Christer Casagrande joukkoineen. Matka Utöstä Pärnäisiin sujui myötätuulessa. Utön-Jurmon välillä ohitsemme lipui sota-alus F221 Hessen. Jurmon sataman edustalla lepäili lähes kaksisataa merimetsoa kahdessa eri porukassa. Navakassa lounaistuulessa lintuhavainnot jäivät vähiin. Aamun lyhyen saderintaman jälkeen aurinko paistoi varsin lämpimästi. Merikotkien liitely laivaväylällä jäi mukavasti mieleen.

Ennätyslämmin syyskesäinen päivä

Etelä-Ruotsin kautta saapunut hyvin lämmin sää toi kesäisen tuulahduksen Salon ruskanväritteiseen syysmarkkinahumuun. Lämpötila kipusi iltapäivällä yli +21 asteeseen, jollaista ei ole koskaan koettu Suomessa syyskuun viimeisenä päivänä. Kesäiseltä tuntui menokin jäätelöä syödessä, t-paita päällä ulkosalla, nurmikoita leikattiin ja kärpäset pörräilivät sankoin joukoin ikkunalaseissa. Vaahterat ovat kauniin punakeltaisia, lehtimatot koristavat kujia ja kadunvarsia, pensasaidat ja köynnökset hehkuvat syvänpunaisina. Vieno tuulenvire kopsauttelee alas tammenterhoja, jotka ovat närhien lempiruokaa. Niitä kannattaa kerätä talteen talven varalle lintuja varten. Hevoskastanjan kotamaiset hedelmät ovat sen sijaan mauttomia. Monet perennat mm. kehäkukat, punahatut ja ruusut kukkivat edelleen. Metsistä voi kerätä suunnattomia määriä suppilovahveroita ja soilta kypsyneitä karpaloita.

Pensasaidat ovat värittyneet hehkuvan punaisiksi.

Lämpimänä päivänä päiväperhoset heräilevät myös uudestaan eloon, mm. amiraalit ja naurisperhoset lentävät usein vielä lokakuun alkupäivinäkin. Joillakin paikoilla Etelä-Suomessa havaittiin tänään elokuun vaelluksen jäljiltä syntynyttä harvinaista kotimaista sinappiperhoskantaa. Kuluneella viikolla syöttirysästäni Halikonlahden rantamilta löytyi herhiläinen, joka on kookkain ampiaislajimme. Melkoinen köriläs. Laji kotiutuu meille uudestaan kiitos lämpimien kesien.

Syyskesää Salonjoen rannalla.

Lintujen syysmuutto jatkuu edelleen vilkkaana. Maastosta voi löytyä pieniä vihreitä, itäisiä taigauunilintuja. Salon Halikonlahden Timalitornilla viihtyi ainakin neljän päivän ajan Lapin lintu pulmunen, jota ei yleensä näe syyskuun puolella näin etelässä. Lämmin päivä innosti jopa rytikerttuset laulamaan. Tiaiset liikehtivät rannikoilla ja saarissa parvittain. Lokakuun tullen lintuharrastajat etsiytyvät myös samoihin paikkoihin. Hyviä muutontarkkailupaikkoja ja saaria on Suomi täynnä. Utö kerää tällä hetkellä yksipuolisesti kymmenittäin alan harrastajia ja valokuvaajia. Tämä on valitettavaa sikäli, että hyviä havaintoja menetetään paljon muista paikoista, joissa ei retkeillä juuri lainkaan.

Taviokuurnia ja tunturisopuleita

Sunnuntai 18.9.
Retki Inarin Lappiin alkoi sunnuntaiaamuna 18.syyskuuta Salon bussiasemalta. Olimme varanneet matkan netistä pari päivää ennen varsin siedettävään hintaan Finnairilta. Airbus lähti klo 11.20 Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Ivaloa, jonne melkein täysi kone laskeutui perille klo 12.43 edelleen hienoissa ruskamaisemissa, vaikka paras Lapin ruskahuippu olikin ohitettu noin viikko sitten. Kullankeltaiset koivut pilkistivät jokivarsilla ja vaarojen rinteillä. Sää oli hieman kolea +8 astetta ja tuuli kävi kirpeästi luoteesta. Tutulta erämieheltä saimme kyydin Ivalon bussiasemalle, josta Gold Linen bussi starttasi aikataulussaan klo 14.00 liikkeelle pohjoiseen päin. Muutamat porot häiritsivät matkan kulkua tiellä toikkaroituaan. Inarin Kaamasen Kievarin yllä lenteli pari piekanaa. Jäin Maritan kanssa pois Inarin Neljän Tuulen Tuvan kohdalla runsaan tunnin istumisen jälkeen. Majoituimme päärakennuksen idylliseen huoneistoon, jossa olimme viime vappunakin.

Gold Linen bussi tauolla Inarin kirkonkylässä.

Neljän Tuulen Tuvalla voit bongata taviokuurnia maaliskuusta lokakuuhun.

Neljän Tuulen Tuvan tukikohdassa vietimme kolme yötä Finnairin hintapolitiikan sanelemana. Tuvan ympäristössä havaitsimme jo heti ensitunteina varvikossa lymyävän tunturisopulin, jota pöllöt eivät olleet vielä saalistaneet. Paikallisia petoja edustivat kaksi hiiripöllöä ja kaksi suopöllöä. Hiiripöllöt istuskelivat tuvan pihassa kodan tukipuilla ja tienvarressa sähkölangoilla vähän matkan päässä. Toinen pissihaukoista soidinteli pimeässä. Hämärän tullessa suopöllöt alkoivat leijailla ja kaarrella pihapiirissä myyrä- ja sopulipaisti mielessään.

Hiiripöllö päivystää Kaamasentien varrella.

Kuukkelit kävivät säännöllisesti koirankupin herkuilla.

Ruokinnoilla käväisi hömö- ja lapintiainen, toistakymmentä talitiaista, järripeippoja, kolme varpusta ja kuukkelia. Kuusangat rohmusivat ruokaa koirankupista ja veivät sapuskat männikköön tien toiselle puolelle päivittäin. Yleensä kuukkelit liikkuivat 3-4 yksilön parvessa. Kun kupissa oli parempaa sapuskaa tarjolla, emme saaneet kuukkeleita makkaranuotiolle. Tulen loimussa pöllöt sen sijaan saalistelivat päämme yläpuolella. Pimeän tullen kirskuvia ja vikiseviä tunturisopuleita kuului sieltä täältä. Tunturisopulien aktiivisin syysvaellus on jo sekin takana, sillä heinä-elokuun aggressiivisten purijoiden jälkeen sopulit ovat selvästi asettuneet reviireilleen uudestaan lisääntymään. Uutta jälkikasvua voi syntyä jo 3-4 viikon kuluttua. Sopulimarkkinat saavat siis jatkoa edelleen.

Koristeellinen ja idyllinen majatalo on saanut uutta ilmettä.

Kaamasessa on luppometsää, jossa kuukkelit ja lapintiiaset viihtyvät.

Maanantai 19.9.
Aamuviideltä lämpötila näytti +3 astetta. Pilvinen ja tihkusateinen sää vaihtui kauniiksi poutasääksi jo aamupäivän aikana. Ennen auringonnousua kaksi suopöllöä ja yksi hiiripöllö saalisteli tutuissa paikoissaan. Etäältä suon laidalta kuului pari kertaa riekon ääntelyä. Saattoipa paikalla olla kaksikin eri yksilöä. Riekot hiljenivät aamun valostuttua. Mennyt kesä oli vaihteeksi parempi riekkovuosi, vaan eipä kannoissa ole edelleenkään hurraamista pohjalukemista kovan metsästyspaineen alla. Tuvan tunnelmallisten lintulautojen ympärillä kuulin ensimmäisen taviokuurnan melodisen ääntelyn klo 6.38 näkemättä itse lintua. Isompi parvi saapui näkyvästi ruokinnalle klo 7.55 joukossa kolme koirasta ja viisi naarasta. Kuurnaparvi viipyi pihassa koko päivän viimeisen lähtiessä yöpuulle klo 18.42. Aamun kello seitsemästä yhdeksään lintulaudoilla oli eniten vilskettä. Yksi hömö- ja lapintiianen sekä suuri talitiaisparvi hyödynsivät auringonkukan siemeniä heti kylmän yön jälkeen. Kolme kuukkelia ja harakkaa kävivät hakemassa omansa pois. Kuukkeleita varten oli tuvan päädyssä kaiteen päällä oma ruokinta, vaan enemmän kiinnosti taas koirankupin antimet, vaikka vieressä seisoskeli. Laudanraosta punamyyrä kurkkaili sopivaa hetkeä vieden pullanpalaset piiloonsa. Puoli yhdeksältä mekin söimme maittavan Aglen valmistaman aamiaisen samaan aikaan kun toisella kädellä kiikaroin ikkunan läpi lintulaudoilla ja lähipuissa olevia lapintiaisia ja taviokuurnia.

Utsjoen Tenojoen rantaviivaa rajasillalta kuvattuna.

Ruskaa Norjan rajan puolella.

Aamupalan jälkeen suunnistimme Utsjoelle. Ivalon taksin reittiliikenne bussitaksoin kulkee pari kertaa viikossa maanantaisin ja perjantaisin Utsjoelle asti. Niinpä hyppäsimme autoon ainoina matkustajina mukaan. Neljän Tuulen Tuvan ja Utsjoen Mieraslompolon välillä langoilla kökötteli kaikkiaan kolme hiiripöllöä. Klo 10.35 tulimme Utsjoen keskustaan. Ensi töiksemme kävelimme rajasillalle ihailemaan Tenojokea. Tulipa otettua jokunen askel Norjan puoleltakin. Saimme viettää Utsjoella aikaa lähes kolme tuntia, ennen kuin taksi lähti takaisin päin Ivalon suuntaan. Tenon rantakoivikossa hyöri yksi hömötiainen talitiaisen kimpassa. Tenon hiljalleen virtaavassa matalassa vedessä velloi hukkunut tunturisopuliparka. Tarkemmin rantaviivaa tutkiskellessa kuolleita sopuliraatoja oli ajautunut kymmenittäin pelkästään sadan metrin pituiselle matkalle. Mutta olipa elämää rantaniityilläkin. Poluille astellut kaksijalkainen sai tuta sopulin äänekkään vastalauseen. Kellanmustankirjavia karvaturkkeja vilahteli tuon tuostakin mutkittelevia käytäviä pitkin tunturikoivurykelmien suojassa. Mitä pohjoisemmaksi Norjan puolelle mennään sitä vilkkaampaa meno on kuulemma ollut ja raatoja lojuu tien poskessa sadottain.

Näkymä Utsjoen Tenon ylittävälle sillalle.

Vaelluksella hukkunut sopuli ajautuu Tenojoen virrassa rantaan.

Loppuaika tutustuttiin luontotupaan, jonka kuvaesitys sikäläisestä luonnosta oli mykistävä. Kaupoissa ja Rastegaisassa käytiin tietysti pistäytymässä. Kassalta lähti matkaan puinen koivun tuohilaudasta tehty lintulauta, jollaisia on Neljän Tuulen Tuvallakin. Ensimmäistä päivää harjoittelemassa ollut tyttönen sai hymyn huulille. Kiire pittää olla pois täällä ja suhtautua asiaan huumorilla. Paikallisista ilmaislehdistä totesin saamelaiskäräjävaalien olevan käsillä. Olihan siellä ehdokkaina Jomppanen ja Kustula. Saamen kielessä on joskus pitkiäkin sanoja, ks. kuvasta oikeusaputoimisto saameksi. Puoli kahdelta kaksikko vinkkasi meidät autolle kaupan luota ja aloitimme paluumatkan Inariin.

Utsjoen luontotupa on pieni mutta tunnelmallinen.

Saamen kieli sujuu vaivatta kun sen osaa.

Puoli kolmen jälkeen olimme taas Neljän Tuulen Tuvalla. Piharuokinnalla lirputteli yksi västäräkki ja iltapäivällä ihastelin kahta punaista taviokuurnakoirasta lähietäisyydeltä. Illalla mökkien välissä makkaranuotiolla lapinharakka tupsahti pihaan ja yritti saalistaa puiden väliin pakenevia tiaisia. Lepinkäinen oli kuitenkin sen verran hidasliikkeinen, että pikkulinnut saivat pitää henkensä tällä kertaa. Pöllöt aloittivat lentonsa klo 20.15 kuutamon näkyessä pilviverhon takaa. Hiiripöllö ajoi suopöllöt tiehensä.

Tulistelua ja makkaranpaistoa nuotiolla.

Neljän Tuulen Tupa yövalaistuksessa.

Tiistai 20.9.
Aamu sarasti yhtä kylmänä kuin eilenkin eli mittari näytti +3 astetta. Tuuli oli kääntynyt kaakkoon. Aamun valoisina tunteina ruokinnoille ilmestyivät neljä kuukkelia, kaksi lapintiaista ja seitsemän taviokuurnaa, joista ensimmäinen kuurna täsmälleen samaan aikaan kuin eilenkin. Punamyyrät kiipeilivät talon hirsilautoja pitkin hakien murkinaa lintulautojen alta. Uteliaina kummastelivat lähellä patsastelevaa ihmistä. Aamiaisen otimmekin jo kello 8 maissa. Saimme isäntäväeltä lainaksi pari polkupyörää, joilla köröttelimme paikallisten alkuasukkaiden tapaan kauniissa ja lämpimässä syyssäässä Kaamasen Kievariin asti noin 10 km etapin alle tunnissa. Luppomännikön reunamilla tien yli viiletti useampi tunturisopuli ja vauhtia oli kuin formuloissa. Äänekäs kuuluva viserrys ja kitinä tuo mieleen lapintiaisen laulunpätkän! Yksi tilhi lensi siristen tien yli. Kaamasen kylällä kävimme kaupan nettipisteessä. Juuri kun olimme nousseet pyörän satulaan, juoksi yksi tunturisopuli kyltin juurelle isojen kivien alle piiloon. Kääntäessäni kiveä nappisilmä tuijotti minua ihmetyksestä pinkaisten seuraavan kiven alle. Käänsin senkin kiven ja kuvasin nuoren viiksiniekan läheltä. Kun otus ei lähtenyt mihinkään, otin karvapalleron hanskoilla käteeni ja Mari sai tehtäväksi kuvata somaa sopulipienokaista. Taisi paikalle tullutta bussilastillista moinen touhu kummaksuttaa. Pyöräilimme takaisin myötätuulessa ja pysähdyimme toviksi Tuuruharjun luontopolulle. Menoa ei haitannut satulan valuminen ala-asentoon.

Tunturisopuli meni piiloon ison kiven alle Kaamasen kylällä.

Tunturisopuliveitikka kirjoittajan hyppysissä.  

Kello 13 maissa tuvan ruokinnalla oli yllättäen närhi, jota ei kovin usein pohjoisessa näe. Taviokuurnat olivat ruokinnalla pitkin päivää ja pöllöt ilmestyivät taas näkösälle ennen hämärän tuloa. Puoli yhdeksän aikaan illalla oli enää +5 astetta ja yöstä tuli ensi alkuun selkeä. Odotukset revontulien suhteen olivat korkealla. Niitä ei kuitenkaan näkynyt. Aiemmin syksyllä niitä on jo ollut Aglen mukaan.

Taivas on värjäytynyt punaiseksi illansuussa.

Aurinko laskemassa Inarin Kaamasessa.

Keskiviikko 21.9.
Aamuviideltä taivas oli täysin pilvinen ja heikko vesisade jatkui lähes keskipäivään asti. Suopöllö lenteli rampin pohjoispäässä ja tunturisopulin vikinää kuului jostakin tien penkasta. Hiiripöllö lehahti klo 6.06 päivystämään kodan tukipuille, josta se lensi lopulta maata myötäillen nopeasti järvelle päin. Kuuden jälkeen kuukkelit saapuivat aterioimaan tuvan nurkalle ja ensimmäiset taviokuurnakoiraat myös jokseenkin samaan aikaan. Oravalauma säikytteli pikkulintuja pois ruokinnoilta. Kuokkavieraina kävi punamyyrä ja tunturisopuli. Emännän mukaan tunturisopulit pistivät tänä kesänä poskeensa pienen perunamaan, jättivät sentään kuusi perunaa. Sammalten mutustajana näyttää sille siis kelpaavan pottukin, jota harvemmin tunturin rinteillä kasvaa.

Taviokuurnapari Neljän Tuulen Tuvan lintulaudoilla.

Punaiset juolukan lehdet värittävät maaruskaa.

Aamun havainnoiksi kirjattiin viisi taviokuurnaa, kaksi lapintiaista, neljä kuukkelia, parisenkymmentä talitiaista, saman verran järri- ja viherpeippoja yhteensä ja yksi nuori varpuskoiras. Läheisellä järvellä havaittiin telkkä ja kaksi tukkasotkaa. Kello 13.25 oli aika lähteä Gold Linen bussilla kohti Ivaloa. Taviokuurnat jäivät haikeasti laulamaan männyn latvoihin tuvan yläpuolelle. Hieno syysretki oli lähes päätöksessään. Lämpötila oli kohonnut +9 asteeseen. Bussimatkan aikana kuski kertoi lähiaikoina Karhunpesänkiven luona tiellä olleen komean hirven, josta olisi hyvän kuvankin saanut. Muuan taksi körötteli edellämme ja Inarin kirkolla naistokka heilutteli iloisesti käsiään vaan eivätpä kyytiin tulleet. Tämän tapahtumasarjan onnistuin jostain syystä ohittamaan. Jatkoimme Ivalon bussiasemalta vielä suoraan koulukyytien matkassa lentoasemalle, jonne tulimme neljä tuntia etuajassa. Onneksi ovet aukaistiin yli kahta tuntia ennen koneen lähtöä. Odotellessamme lentoterminaalissa metsäjänis loikki kiitoradan viheriölle. Paikallisia Inarilaisia lueskellessani kuvajuttuina oli ammuttu mahdollinen riekkoteeri Kutturantien eteläpuolelta sekä Solojärvellä talon pihaan ilmestynyt utelias riekko kesken isännän pannuhuoneremontin. Saariselkä Nyt! syys-lokakuun lehdessä mainostetaan upeaa kuvateosta Lapin valot, jonka on koostanut ivalolainen valokuvaaja Pertti Turunen. Hieno on kirja, jota selailin kaupan hyllyllä. Näistä Lapin tunnelmista siirryimme koneeseen, joka lähti klo 19.30 saapuen Helsinkiin klo 20.50 vesisateessa. Saloon tultiin ennen puolta yötä.

Koneemme laskeutui Ivalon lentokentälle.

Auringonlaskua pilvien yllä noin 11 km korkeudessa.

Ruskan värit lisääntyvät etelässä

Pohjoisen ruska on parhaimmillaan syyskuun 10.päivän kohdalla ja etelässä vastaavasti kuun lopulla. Tällä viikolla puiden lehdet ovat alkaneet värittyä Salossakin. Suurten vaahteroiden latvuksissa keltainen ja punainen väri on lisääntynyt selvästi. Koivujen keltaisuus hallitsee maisemaa jo monin paikoin. Jalopuista saarni on saanut keltaista sävyä lisää oksistoissaan. Haapa ja pihlaja värjäytyvät aluksi niin ikään keltaiseksi, mutta ruskan edetessä punaisen värin osuus suurenee. Sateen ja tuulen riepotellessa puita lehdet putoavat maahan ja voivat kasautua mosaiikkimaiseksi palapeliksi lätäköihin ja kadun varsille. Lopulta lehdet ruskistuvat ja maatuvat maaperään.

Puistovaahteran latvat alkavat hehkua keltaisessa värissä.

Oranssinpunaiset karotinoidit valtaavat alaa lehtivihreältä.

Ruska johtuu kasvin lehtivihreän eli klorofyllin siirtymisestä runkoon ja juuristoon talvea varten. Tärkeät yhteyttämistuotteet kuten sokeri, tärkkelys ja valkuaisaineet siirtyvät lehdistä muualle kasviin. Lehdessä on koko ajan olemassa muutkin väriaineet, mm. oranssinpunaiset karotinoidit ja keltaiset ksantofyllit. Nämä tulevat esille vasta dominoivan lehtivihreän poistumisen jälkeen. Ruska loistaa yleensä komeasti kostean ja lämpimän kesän jälkeen. Etelärannikolla paras ruska-aika koittanee syys-lokakuun vaihteessa. Salossa se on osunut melko hyvin vuodesta toiseen syysmarkkinoiden aikaan. Keskikaupungin puistovaahteroiden oranssinpunaiset värisävyt maalaavat luonnon kauniiksi postikorttimaisemaksi.

Jalopuista saarni on jo osin keltaisessa ruska-asussaan.

Värikkäät lehdet putoavat maahan palapelikuvioksi.

Karpalot punastuvat suolla

Tänään oli varsin lämmin jopa kesäiseltä tuntuva syyspäivä. Auringon paistaessa päiväperhoset innostuivat liikkumaan aktiivisesti teiden varsilla. Syyskorentoja pörräili matalalla ilmatilassa. Pienellä suoretkellä Raaseporin Bromarvissa paarmakin häiritsi sielunrauhaa pusikoiden väijyvistä hirvikärpäsistä puhumattakaan. Peurat puhisivat suon reunalla, olisiko niiden tehnyt mieli puoliraakoja karpaloita, jotka olivat vain päältä punaisia. Marjat kaipaavat vielä väriä ja pakkasen kouraisua. Bromarvin eteläpuolella hiekkatien varrella keskellä päivää tepasteli kolme koirasmetsoa, joista onnistuin saamaan jonkinlaisen kuvan muistoksi. Eteläisimmässä Suomessa metsoparven kohtaaminen on nykyään harvinainen näky. Moninkertaisesti harvinaisempi oli pääkaupunkiseudulla tänään kurkiparvessa nähty vanha hietakurki, Suomelle uusi laji, joka muutti illansuussa Suomenlahdelle kohti Viroa lentäen päältä Espoon kohdalta ja ohittaen Kirkkonummen Porkkalan kannaksen itäpuolelta. Muutamat kymmenet bongarit onnistuivat näkemään lajin.

Koirasmetso lymyilee ruohostossa hiekkatien varrella päiväsaikaan.

Karpalot saavat punaista väriä aurinkoisina ja lämpiminä päivinä.

Utön 200.vierailuni

Matka Utöseen sujui tällä kertaa geologi Jouko Vuokon seurassa. Herra suuntasi Jurmoon ja jatkoin ainoana lintumiehenä Utötä kohti. Kun astuin m/s Eivorista 30.8. klo 12.56 Utön maaperälle, saavutin 200.vierailuni saareen. Heikko etelätuuli työnsi joitakin vähäisiä sadekuuroja pohjoisemmaksi lämpötilan pysytellessä +15 asteen paremmalla puolella. Päiväperhoset yrittivät lennellä jonkin aikaa auringon pilkistäessä pilvien takaa. Tälle päivälle tuli elis perhospuolelta, kun Varesvuon Markus kertoi Pirkon rauhoitetussa pihassa olevan kaksi värikästä ja isokokoista tyräkkikiitäjän toukkaa tarhatyräkkikasvustolla. Toisen näinkin niistä ja sain luvan ottaa kuvia siitä. Juhlavierailu sai arvoisensa pinnakasteen.

Suomen oloissa harvinainen tyräkkikiitäjän toukka Utössä.

Punaisia syyskorentoja lentelee runsaasti auringon paisteessa.

Ristihämähäkki odottelemassa saalista.

Illalla hotellin maittavan lounaan jälkeen seurasin yleisurheilun MM-kisoja ja erityisesti naisten seiväshyppyä, jossa Venäjän soma suosikkityttö Jelena Isinbajeva jäi mitaleitta. Kaikki ei aina onnistu mestareiltakaan. Pinnamittelöissäkin täytyy pitää tämä mielessä ja jalat tukevasti maassa. Hotellin sisäänkäynnin edustalla isoissa kukkaruukuissa punaisilla petunioilla pörräili hetken aikaa kaksi etelänpäiväkiitäjää. Ristihämähäkkien pyyntiverkkoja ja punaisia syyskorentoja näkyi kaikkialla. Rantakäärmeitä oli vielä paljon liikkeellä.

Töyhtökiuru on viettänyt ulkosaariston elämää jo kuukauden päivät.

Peltosirkun löytyminen tähän aikaan saaresta oli mieluinen yllätys.

Tuulihaukat pyydystävät hepokatteja, korentoja ja myyriä Utössä.

Töyhtökiuru päivystää edelleen saaren pohjoisosan hiekkaruderaateilla piilotellen ruohostossa Taiteilijapaja Pikkutyllin takana. Lintu on ollut uskollisesti paikalla jo kuukauden. Etsiessäni sitä uudemman kerran elokuun viimeisenä iltapäivänä sepelikasan reunalle tupsahti peltosirkku. Sitä ei kovin usein näe enää ulkosaaristossa varsinkaan tähän aikaan. Jurmon pojat tulivat parituntiselle hieronta- ja ostoskäynnille Utöseen etunenässä Vuokon retkikunta ja uudestisyntynyt Helstolan Jari. Töyhtökiuru hoitui siinä sivussa. Tenovuon Jorma saapui myös kotiinsa mantereelta. Pihapinnoja en vain harmittavasti saanut hänelle lisättyä yrityksistä huolimatta. Muuttava käki pyyhälsi matalalla ylitse. Saaressa oli hyönteissyöjälintuja varsin mukavasti, kymmenittäin harmaasieppoja ja leppälintuja, ainakin 6 kirjosieppoa ja pensaskerttu. Nuoria tuulihaukkoja saalistelee ja istuskelee kylillä ja löyhiä varpushaukkaparvia leijailee taivaalla etelää kohti. Musta- ja valkovikloja tarpoo itärannan matalassa vedessä muutamien suokukkojen seurassa. Mantereella Porin Yyterin lietteiden tundrakurppelo oli kuudetta päivää bongattavana ja Salon Perniöstä Kemiöntien varrelta löytyi nuori mustahaikara, yksi neljästä värirengastetuista Viron Läänemaan poikasista, joka sään seljettyä lähti puolilta päivin korkealle etelään ilmeisesti takaisin kotiseudulleen. Tätä kirjoittaessani mitään näistä harvinaisuuksista ei siis jäänyt syyskuun puolelle.

Utön kylää elokuun viimeisenä päivänä.

Illansuussa Saaristomerelle kehittyi komeita ukkospilviä.

Auringonlaskua m/s Eivorilta kuvattuna.

M/S Eivor suoritti viimeisen keskiviikkoajelun kesäaikataulujen puitteissa tänä vuonna. Matkan aikana Saaristomerellä oli nähtävissä massiivisen komeita ja korkeita harjamaisia ukkospilviä sekä kaunis tunnelmallinen auringonlasku. Molempina päivinä merialueilla partioi Rajavartiolaitoksen alukset Tursas ja Uisko, yksi kopteri sekä useita sota-aluksia. Perillä Pärnäisissä oltiin klo 23.00 syyspimeällä.