tiistai 6. joulukuuta 2022

Valkoista maisemassa, lumisadetta ja tunturipöllö

Marraskuun tarjonta lintubongareille oli varsin vaisua. Kiljukotka pyöri Espoon Soukan maisemissa ja lunni plokattiin Porkkalan kärjestä harvoille valituille. Eteläinen Suomikin on saanut ohuen lumipeitteen. Talviralleja on käyty joulukuun alussa ja sen tuloksena Salon Halikonlahdelta löytyi yllätyslaji, ensimmäinen talvihavainto ruskosuohaukasta, joka viihtyi alueella pari päivää kierrellen. Sama lintu nähtiin kolmantena päivänä Hankoniemellä etelään päin muuttavana. Uudessakaupungissa lenteli pikkuruokki ja Helsingissä tänään etelänkiisla. Pääkaupunkiseudulla havaittiin joulukuun alussa vielä molemmat leppälintulajit. Varsinaisen kansainvaelluksen on saanut aikaan kuitenkin Muuramen tunturipöllö, jota ei ole kunnolla ollut bongattavissa vuosikausiin. Komea mustavalkoisen kirjava naaraspukuinen yksilö juhlisti 105.itsenäisyyspäivää. Arktisen alueen tunturipöllö lepäili lumisen hevostallin katonharjalla kymmenien lintubongarien iloksi. Lintu on oleskellut alueella jo viikonlopusta lähtien. Lintu oli luonnollisesti monen Keski-Suomeen autoilleen retkeilijän kuvauskohde ja siitä saatiin elämänpinnaakin. Mieleenpainuva elämys. 


Naaraspukuinen tunturipöllö Muuramessa.


Harakka ihmettelee kaukaa tullutta outoa tulijaa.