torstai 18. maaliskuuta 2021

Pikkukanadanhanhi jälleen Suomessa

Eilen Lintutiedotukseen kantautui viesti, jonka mukaan pikkukanadanhanhi löytyi Mynämäeltä hanhi- ja joutsenparvesta. Lintu on sama, joka lepäili Porissa viime joulukuussa. Se ontuu toista jalkaansa. Tavallisemmasta kanadanhanhesta sen erottaa mm. vaaleampi selkäpuoli, lyhyempi nokka ja kaula ja kiilamaisempi valkoinen poskilaikku. TLY:n alueella lajia ei ollut aikaisemmin nähty. Joukossa oli lisäksi kymmeniä metsähanhia ja laulujoutsenia sekä muutama pikkujoutsen ja tundrahanhi. Ensi viikoksi luvataan huomattavasti lämpimämpiä säitä, jolloin lintujen kevätmuuttoon saadaan vauhtia. Samalla liikkeelle lähtevät myös ensimmäiset perhoset.


Pikkukanadanhanhi joutsenten kera. Kuva: Janne Riihimäki.