lauantai 27. helmikuuta 2021

Kevätmuutto vauhdissa

Varsin ankaran ja talvisen pakkasjakson jälkeen helmikuun viimeinen viikko on ollut todella keväinen. Lämpötilat nousivat päivittäin selvästi plussan puolelle ja auringolla on jo tehoa. Lumi on alkanut sulaa, Lounais-Suomen pelloilla on näkyvissä pälvipaikkoja ja sulia lätäköitä. Vihreä oras on tullut esille. Metsissä sen sijaan lunta riittää kahlattavaksi asti. Kevät ei kuitenkaan etene näin suoraviivaisesti, vaan kirjaimellisesti lunta tupaan on tulossa jossakin vaiheessa. Merenlahdet ja joet ovat vielä pääosin jäässä. 


Töyhtöhyyppiä on jo saapunut lounaisrannikolle.

Ensimmäisten matalapainerintamien myötä lintujen kevätmuuttoon tuli vauhtia. Pelloilla on nyt paikoin kymmenittäin kiuruja ja töyhtöhyyppiä, kottaraisia ja uuttukyyhkyjä hieman vähemmän. Myös varislintuja, lähinnä naakkoja ja variksia saapuu maahamme vaivihkaa pienissä parvissa. Vesilintupuolelta ensimmäiset laulujoutsenet ja merihanhet ovat tunnustelleet maaperää, saaristossa etenkin telkkien määrä on noussut huomattavasti. Useita kaulushaikaroita piileskelee ruovikoissa ja pienissä sulapaikoissa, jotka ovat viime päivinä onneksi suurentuneet. Hyvä kevään alkava merkki on mustarastaan haikean surumielinen kevätlaulu, jota kuulee aikaisin aamulla pimeällä Salon keskustassakin monesta paikasta. Ensimmäinen huilutaituri oli äänessä 24.helmikuuta. Mustarastaita on tullut lisää muualta, pihabongauksessa niitä ei havaittu kuin yksi yksilö.