sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Suomen toinen ohotanlokki

Kymenlaakson Kuusankoskelta löytyi eilen todella harvinainen lintulaji, Suomen toinen ohotanlokki. Kiitos löytäjälle Elissa Soikkelille. Lintu oli tänäänkin hyvin bongattavissa koko päivän muutaman harmaalokin, parin laulujoutsenen ja kymmenien sinisorsien seurassa. Pullat kiinnostivat lokkia jäämään alueelle. Porukat saivat lähikuvia makean täydeltä. Lintu jäi yöpymään Kymijoen rantaan, josta se löytynee huomennakin. Töyhtökiuru on sinnitellyt Riihimäen K-marketilla useita viikkoja ruokinnan turvin.

 

Ohotanlokki lennossa. Kuva: Janne Riihimäki.


Ohotanlokki toisen kerran Suomessa. Kuva: Janne Riihimäki.


Loppiaisen jälkeen tuli runsas lumisade ja kireät kolmen päivän pakkaset eteläänkin. Niinpä lunta oli parhaimmillaan jo puolisen metriä. Viime päivien lauhat vesisateet ovat kuitenkin ohentaneet lumikerrosta. Leudot säät laukaisivat talvilintujen lauluvireen. Ainakin sini- ja talitiaiset tapailevat jo kevätlaulua citymelodialla. Salon Meritalon museon pihapiiriin ilmestyi loppiaisen jälkeen uudelleen sepelkyyhkyparvi, toivottavasti pysyvät paikalla tulevan viikonlopun pihabongauksessa. Salon erikoisuutena ovat yhä monikymmenpäiset turkinkyyhkyparvet, joita tapaa etenkin keskikaupungilla ja Joensuun kartanon puistossa.


Bongarien kuvaajaryhmä Kuusankoskella.

Laulujoutsenia talvehtii myös sulapaikoissa.