Kevät on kiihkeää aikaa linnuillakin. Kosken metsissä tepastelee metsokukko vailla koppeloa. Kun ei kaveria löydy, samoille metsäpoluille osuva ihminen kelpaa hyvin taistelupukariksi. Ärsyke ja vietti on sen verran kova, että vastustajasta täytyy saada yliote. Nokan napsutus, pyrstön levitys ja siipien paukutus aikaansaavat vaikuttavan näyn. Metson aggressiivinen soidinvire on erikoinen luontoilmiö. Sitä esiintyy nuorilla tai muutaman vuoden ikäisillä kukoilla, joilla ei ole soidinpaikallaan haastajia. Jostakin näitä kukkoja kuitenkin ilmaantuu tietyille reviireille joka vuosi. Kukot ovat koppeloita enemmän paikkauskollisia. Naarasmetsot voivat sen sijaan vaeltaa jopa kymmeniä kilometrejä. Taistelunhaluiset ja voimansa tunnossa olevat kukot ärhentelevät metsissä ohikulkijoille, kun taas kesyt koppelot ilmaantuvat jopa talojen rappusille tai koulujen pihoille. Ärhäkkä ukkometso lähtee usein tiehensä rengastuksen jälkeen eikä uhittele enää yhtä raivokkaasti saman kevään aikana. Aikansa oleiltuaan ne häviävät takaisin syvemmälle metsään soidininnon laantuessa. Varomaton soidinhuumassa oleva metso päätyy ennen pitkää pedon saaliiksi. Teerillä ei ole samaa ongelmaa kuin metsoilla. Teeriparvet voivat käsittää kymmeniäkin yksilöitä ja kumpaakin sukupuolta riittää. Soidinpaikaksi kelpaa niin peltokumpu kuin rämeen laitakin.
|
Metsokukon uljas sivuprofiili. Kuva: Lauri Laukkanen. |
|
Metsokukko edestä. Kilpailija saa pian kyytiä. Kuva: Lauri Laukkanen. |